Vesistöt

Lämmenneessä ilmastossa Etelä-Suomessa ei synny talvisin pysyvää lumipeitettä, vaan sateet tulevat joko vetenä tai satanut lumi sulaa nopeasti pois. Sulaminen ja vesisateet voivat synnyttää talvitulvia, joista on viime vuosina esimerkkejä. Vantaanjoella vuonna 1989 suurin tulva esiintyi helmikuussa ensimmäistä kertaa 80 vuoden havaintojakson aikana. Myös Kyrönjoella on ollut melko isoja talvitulvia. Kevättulvat sen sijaan vähenisivät voimakkaasti varsinkin Etelä-Suomessa. (SILMU 1996)

Talvitulvien syntyyn vaikuttavat talven sateisuus, lumen sulaminen ja erittäin pieni haihdunta talvella. Tammi-helmikuun valunta kaksinkertaistuisi, ja joulukuussa lisäys olisi 60 %. Saimaan vesistöissä latvavesistöjen talvikauden sulamisvedet nostavat vedenpinnan haitallisen korkealle. Jos juoksutuksia lisätään Vuoksessa, tämä voi aiheuttaa tulvahaittoja Venäjän puolella. Saksassa talvitulvat ovat yllättäneet usein, kuten Reinjoen suuret tulvat jouluna 1993 ja tammikuussa 1995. (SILMU 1996)
 
Järvien jääpeiteaika lyhenee kaikkialla Suomessa, ja Etelä-Suomessa järvet jäätyisivät keskimäärin vain muutamaksi viikoksi keskitalvella.

Jääpeitteen häviäminen vaikeuttaa saimaannorpan lisääntymistä

Jää- ja lumipeitteen häviäminen vaikeuttaisi myös uhanalaisen saimaannorpan lisääntymistä. Norpan poikaset syntyvät kylmältä ja pedoilta suojassa lumikinokseen tehtävään talvipesään. Jos lauha talvi hävittää lumikinokset, poikaset saattavat paleltua. Eräät toiset norppalajit muun muassa Ohotanmerellä ja Riianlahdella synnyttävät avojäälle ja poikaset pysyttelevät tiiviisti yhdessä säilyäkseen lämpiminä. Saimaalla tätä vaikeuttaisi petojen, mm. ilveksen ja ketun yleisyys. Jos talvi myöhemmin olisi niin lämmin, että jääpeitettä ei synny lainkaan, pedoista vain kotka pääsisi pesäluodolle. Ajoittaiset kylmyyskaudet saattaisivat kuitenkin tällöinkin olla norpanpoikasille tuhoisia. (SILMU 1996)

Ilmastonmuutos voimistaa vesiekosysteemien rehevöitymistä. Peltojen lumettomuus Etelä-Suomessa lisäisi ravinteiden, fosforin ja typen huuhtoutumista vesistöihin. Metsistä voi huuhtoutua enemmän typpeä. Kokonaiskuormitukset ovat eräissä malleissa kasvaneet sadassa vuodessa noin 10 %. Lämpötilan nouseminen myös lisää kasvua järvissä ja huonontaa happitilannetta. Lisäksi Itämeren kasviplanktonin kevätkukinta aikaistuu, ja sen biomassa kasvaa. Tämä lisää rehevöitymistä. (SILMU 1996)

Kalakantojen levinneisyys riippuu lämpötiloista. Suomalaiset kalat voidaan jakaa lämpötilan suhteen kylmän ja lämpimän veden suosijoihin. Kylmän veden kaloihin kuuluvat lohikalat ja made, lämpimässä viihtyvät särkikalat ja kuha. Ahvenella, särjellä ja hauella on laaja sietokyky, ja ne viihtyvät sekä kylmissä että lämpimissä vesistöissä. Lämmenneessä ilmastossa odotetaan tiettyjen kantojen romahtavan ja toisaalta tiettyjen kasvavan. (SILMU 1996)

Silmun keskiskenaariossa lämmenneessä ilmastossa siian ja taimenen menestyminen Etelä- ja Keski-Suomen järvissä heikkenisi. Pohjois-Suomessa lämpeneminen vaikuttaisi vasta vuoden 2050 jälkeen.