Neuvottelusanastoa

Ympäristöministeriö on kokosi Pariisin ilmastokokouksen alla neuvottelusanastosta pienen ilmastokokous-Suomi -sanakirjan. Tämä ympäristöministeriön kokoama sanakirja myös alla, lisäten kursiivilla ympäristöjärjestöjen täydennyksiä ja päivityksiä.

Aiottu kansallinen panos
Ks. INDC

COP
COP eli Conference of Parties on YK:n ilmastosopimuksen osapuolikonferenssi,
joka kokoaa sopimusosapuolet yhteen päätöksentekoa
ja asioiden edistämistä varten vuosittain. Marokossa Marrakechissa 2016
järjestettävä ilmastokokous on sopimuksen 22. osapuolikonferenssi eli
COP22.

Durbanin työohjelma (ADP)
Durbanin osapuolikokouksessa vuonna 2011 perustettu uusi työohjelma
(Ad Hoc Working Group on the Durban Platform for Enhanced
Action, ADP). Työohjelman jakautui kahteen työraiteeseen. Ensimmäisen
työraiteen (workstream 1) mandaatti on aikaansaada ilmastosopimuksen
alaisuudessa kaikkiin osapuoliin sovellettava pöytäkirja, muu
oikeudellinen instrumentti tai sovittu lopputulos, jolla on oikeudellista
vaikutusta (engl. ”a protocol, another legal instrument or an agreed outcome
with legal force”). Tavoitteena on päättää neuvottelut viimeistään
vuonna 2015 ja saattaa uusi sopimus tai instrumentti voimaan vuonna
2020. Toisen työraiteen (workstream 2) tehtävänä on identifioida ja tarkastella
eri vaihtoehtoja, joiden avulla olisi mahdollista lisätä ilmastotoimien
kunnianhimoa ennen vuotta 2020 eli ennen uuden ilmastosopimuksen
voimaantuloa.

Fossiiliset polttoaineet
Polttoaineita, jotka ovat syntyneet muinaisten eliöiden fossiloituessa.
Fossiiliset polttoaineet ovat uusiutumattomia luonnonvaroja (öljy,
kivihiili, maakaasu) tai hyvin hitaasti uusiutuvia (turve). Nykyään
noin 80 % maailman primäärienergiantarpeesta tuotetaan fossiilisilla
polttoaineilla.

Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS)
Hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin tavoitteena on vähentää
ilmakehään vapautuvia hiilidioksidipäästöjä ja siten osaltaan pienentää
ihmisen toiminnasta aiheutuvaa ilmaston lämpenemistä. CCS on
prosessi, jossa esimerkiksi energiavoimaloiden hiilidioksidipäästöjä
otetaan talteen, kuljetetaan ja varastoidaan pitkäaikaiseen säilytykseen.
Useimmiten säilytys toteutetaan syvällä maanalaisissa geologisissa
muodostumissa, kuten tyhjentyneillä maakaasu- tai öljykentillä.
Suomessa ei nykyisen tiedon mukaan ole sellaisia geologisia muodostumia,
jotka soveltuisivat hiilidioksidin varastointiin.

Hiilinielu
Luonnollinen ilmiö tai prosessi, joka sitoo hiilidioksidia pois ilmakehästä.
Luonnollisia hiilinieluja ovat mm. metsät, maaperä ja meret.

Hiilivuoto
Tilanne, jossa teollisuuden tuotantoa siirtyy ilmastopolitiikan vuoksi
sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu tai joissa tuotanto
on muuten halvempaa. Suomessa hiilivuodon riski koskee erityisesti
energiaintensiivistä teollisuutta. Riski pienenee, jos uuden ilmastosopimuksen
kattavuus paranee eli siihen liittyy laajasti maita mukaan,
ja ne sitoutuvat rajoittamaan päästöjään. Pidemmällä aikavälillä
ympäristöystävällisen teknologian kehittyminen vähentää hiilivuodon
merkitystä.

Hillintä
Ilmastoneuvotteluissa hillinnällä tarkoitetaan ihmisen toiminnan seurauksena
ilmakehään pääsevien kasvihuonekaasujen vähentämistä tai
hiilinielujen lisäämistä. Tärkeitä keinoja ilmastonmuutoksen hillinnässä
ovat päästöjen vähentäminen, energian käytön vähentäminen
ml. energian säästäminen ja energiatehokkuuden lisääminen, uusiutuvien
energiamuotojen käyttöönotto, hiilinieluista, kuten metsistä
huolehtiminen sekä luonnonvarojen käytön vähentäminen ja kestävä
käyttö.

Historiallinen vastuu
Historiallisella vastuulla viitataan ilmastoneuvotteluissa siihen, että
tulevien ilmastotoimien mitoituksessa tulisi ottaa huomioon, ei ainoastaan
nykyiset ja tulevat vaan myös pitkälle historiaan ulottuvat
päästöt. Periaatetta ovat neuvotteluissa ajaneet erityisesti tietysti
kehitysmaat.

Ilmastorahastot
Maailmassa on paljon sekä julkisia että yksityisiä rahastoja, joiden
tavoitteena on kehitysmaiden vähähiilisen ja ilmastokestävän kehityksen
tukeminen. Keskeisiä monenvälisiä rahastoja ovat mm. Global
Enviroment Facility (GEF), Green Climate Fund (GCF) eli ns. vihreä
ilmastorahasto ja Least Developed Countries Fund (LDCF). Sopeutumiseen
keskittyvät rahastot ovat pääosin julkisia rahastoja (mm. Kioton
pöytäkirjan alainen Adaptation Fund, joka rahoittaa kehitysmaissa
toteutettavia ilmastonmuutoksen sopeutumisprojekteja ja -ohjelmia).

Ilmastorahoitus
Ilmastorahoituksen tarkoituksena on tukea kehitysmaita YK:n ilmastosopimuksen
toimeenpanossa sekä yhteiskunnallista kehitystä kohti
vähähiilistä ja ilmastokestävää taloutta.

Ilmastosopimus
YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (United Nations Framework
Convention on Climate Change, UNFCCC)
, ns. ilmastosopimus,
joka hyväksyttiin YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de
Janeirossa vuonna 1992 ja tuli voimaan vuonna 1994. Sopimuksen on
ratifioinut 196 osapuolta. Sopimuksen tavoitteena on vakiinnuttaa kasvihuonekaasujen
määrä ilmakehässä sellaiselle tasolle, ettei ihmisen
toiminnasta aiheudu ilmastojärjestelmän vaarallista muutosta. Sopimus
sisältää keskeiset instituutiot ilmastonmuutoksen torjumiseksi
sekä periaatteet kansainväliselle yhteistyölle. Se edellyttää osapuolia
raportoimaan kansallisista kasvihuonekaasupäästöistä sekä toimista
ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta se ei edellytä sitovia päästövähennyksiä.
Vuonna 1997 sopimusta täydennettiin kolmannessa osapuolikonferenssissa
Kioton pöytäkirjalla.

Pariisin ilmastosopimus, joka joulukuussa 2015 solmittiin, on
ilmastosopimuksen alainen sopimus. Se tarkoittaa, että ilmastosopimuksen
yleisperiaatteet soveltuisivat myös Pariisin sopimukseen.
Pariisin sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2020.

Ilmastotoimi
Ilmastotoimilla viitataan erilaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin ja
ilmastonmuutokseen sopeutumista edistäviin toimenpiteisiin, kuten
lakeihin, kannustimiin ja veroihin. Ilmastonmuutosta hillitseviä ilmastotoimia
ovat esimerkiksi päästökauppa, panostukset puhtaaseen teknologiaan
tai uusiutuvan energian tuotantoon. Ilmastonmuutokseen
sopeutumista edistäviä toimia ovat esimerkiksi muutokset kaavoituksessa,
eroosion ehkäiseminen tai uusien kasvilajikkeiden viljely.

ILUC, Indirect land use change impacts on biofuels

Biopolttoaineiden epäsuorilla maankäyttövaikutuksilla tarkoitetaan sitä, kun biopolttoainekäytön tuoma lisäkysyntä viljelykasveille siirtää olemassaolevaa viljelyä uusille maille. Esimerkiksi Euroopan kasviöljytuotannosta jo yli 60% käytetään biopolttoaineisiin. Kysyntä ruokakäyttöön ei ole kuitenkaan vähentynyt, joten kasviöljyjä on tuotava paljon entistä enemmän. Tämä aiheuttaa suurta lisäkysyntää esimerkiksi palmuöljylle, ja uutta tuotantoalaa raivataan Kaakkois-Aasian sademetsiin ja soille. Koska metsät ja suot ovat valtavia hiilivarastoja ja tämä hiili vapautuu suurilta osin ilmakehään raivatessa, syntyy päästöjä. Useiden arvioiden mukaan nämä epäsuorat päästöt ovat niin suuria, että kasviöljydieselien päästöt ovat kokonaisuudessaan fossiilisia suuremmat.

INDC (Intended nationally determined contribution)

Aiottu kansallinen panos, jolla kukin neuvotteluosapuoli ilmoittaa
Pariisin sopimusta varten sen, millaisiin päästövähennyksiin ne voivat
sitoutua vuoden 2020 jälkeen. Keskeistä panoksissa on erityisesti
se, mitä maa ilmoittaa tekevänsä vähentääkseen päästöjään, mitä sektoreita
päästövähennystoimet koskevat ja millaista päästötasoa maa
tavoittelee tiettyyn tavoitevuoteen (esimerkiksi vuoteen 2025 tai 2030)
mennessä. Varsovan ilmastokokouksessa vuonna 2013 päätettiin, että
niiden osapuolien, jotka ovat ”siihen valmiita”, tulisi toimittaa panoksensa
uuteen ilmastosopimukseen vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä
eli maaliskuun loppuun mennessä. Viimeistään panoksia
odotetaan syksyllä ”hyvissä ajoin ennen” Pariisin kokousta. EU:n ja sen
jäsenvaltioiden yhteinen INDC annettiin 6.3.2015. YK:n ilmastosopimuksen
sihteeristö julkaisee 1.11. yhteenvedon maiden 1.10. mennessä
antamista panoksista.

IPCC (International Panel on Climate Change/ Hallitustenvälinen ilmastopaneeli)

Maailman johtavien ilmastotutkijoiden muodostama asiantuntijaelin,
joka laatii ilmastonmuutosta koskevia tieteellisiä selvityksiä ja
raportteja poliittisen päätöksenteon tueksi. IPCC perustettiin vuonna
1988 YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ja Maailman ilmatieteellisen
järjestön (WMO) toimesta. IPCC:n arviointiraportteihin kootaan viimeisimmät
tutkimustiedot ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista
ja hillitsemismahdollisuuksista. Lisäksi IPCC laatii muun muassa käytännön
ohjeita kansallisten päästöinventaarioiden laatimisen ja raportoinnin
tueksi sekä teknisiä raportteja erityiskysymyksistä. IPCC:n viimeisin,
viides arviointiraportti ilmestyi vuonna 2014.

Kahden asteen tavoite
Poliittisesti määritelty tavoite on rajoittaa maapallon keskilämpötilan
nousu enintään kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Se
asetettiin kansainväliseksi ilmastopoliittiseksi tavoitteeksi Cancúnin
osapuolikokouksessa vuonna 2010. Kahden asteen tavoite perustuu
hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n arvioihin kasvihuonekaasupäästöjen
aiheuttamasta lämpötilan muutoksesta sekä lämpenemiselle
asetetuista tavoiterajoista, joilla voidaan merkittävästi vähentää
ilmastonmuutoksesta koituvia vakavia seurauksia. Tavoiterajan mahdollinen
uudelleen asettaminen on yksi Pariisin sopimuksen neuvottelukysymyksistä,
sillä osa neuvotteluosapuolista on sitä mieltä, että
kahden asteen tavoite on liian korkea ja tavoite tulisi asettaa 1,5 asteeseen.
Toisaalta Pariisissa pyritään myös sopimaan em. tavoitteen toiminnallistamisesta
eli siitä, miten tavoitteeseen voidaan päästä.

Kasvihuonekaasut
Suurin osa ihmisen toiminnan aikaansaamasta ilmaston lämpenemisestä
aiheutuu kolmesta kasvihuonekaasusta: hiilidioksidista (CO2),
metaanista (CH4) ja dityppioksidista eli ilokaasusta N2O. Hiilidioksidi
on näistä kaikkein yleisin ja sen päästöt ja pitoisuudet kasvavat kaikkein
nopeimmin. Hiilidioksidi myös pysyy ilmakehässä huomattavasti
pidempään kuin esim. metaani. YK:n ilmastosopimuksen alaisuudessa
seurataan lisäksi myös ns. fluorattujen kasvihuonekaasujen päästöjä,
joihin kuuluvat HFC-yhdisteet (fluorihiilivedyt), PFC-yhdisteet (perfluorihiilivedyt),
SF6 (rikkiheksafluoridi) sekä NF3 (typpitrifluoridi).
Ihmiskunnan päästöt lisäävät ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksia
koko ajan voimistaen ilmastonmuutosta ratkaisevasti.

Kioton pöytäkirja
Kiotossa vuonna 1997 solmittu ilmastosopimuksen alainen oikeudellisesti
sitova valtiosopimus, jossa teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään
kuuden kasvihuonekaasun yhteen laskettuja päästöjä keskimäärin
vähintään 5,2 % vuoden 1990 tasosta vuosiin 2008–12 mennessä.
Kioton pöytäkirjan Dohassa pidetty osapuolikokous hyväksyi päätöksen
Kioton pöytäkirjan muutoksista. Dohan muutoksella Kioton pöytäkirjaan
lisättiin toinen velvoitekausi, joka kattaa vuodet 2013–2020.
Muutos tulee voimaan, kun kolme neljäsosaa pöytäkirjan osapuolista
on hyväksynyt sen. Pöytäkirjan 192 osapuolesta 144 osapuolen tulee
siten hyväksyä muutos. Toiselle velvoitekaudelle osallistuvilla ilmastosopimuksen
35 teollisuusmaaosapuolella on sitovat päästövähennysvelvoitteet
ja maiden yhteenlasketut päästöt vastaavat noin 14 prosentista
yhteenlasketuista maailmanlaajuisista päästöistä.

Liitteen I maat (Annex I)
Annex I -maat. Ilmastosopimuksen liite I luettelee valtiot, jotka sitoutuivat
jäädyttämään päästönsä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä.
Kioton pöytäkirjassa liite I -maille on sitovat päästövähennysvelvoitteet
vuosille 2008–2012. Liitteeseen kuuluvat käytännössä kaikki
teollisuusmaat eli 24 alkuperäistä OECD-maata, Euroopan unioni ja 14
siirtymätalouden maata.

Liitteen I ulkopuoliset maat (Non-Annex I)
Maat, joita ei ole lueteltu ilmastosopimuksen I liitteessä. Ryhmään
kuuluu yhteensä 153 kehitysmaata. Näillä mailla ei ole sitovia päästövähennysvelvoitteita
Kioton pöytäkirjassa.

Liitteen II maat (Annex II)
Ilmastosopimuksen Liite II:een kuuluvat vauraat läntiset teollisuusmaat
eli 24 alkuperäistä OECD:n jäsenvaltiota ja Euroopan unioni. Liitteen
II mailla on erityinen velvollisuus rahoittaa kehitysmaiden ilmastonmuutoksen
hillintään ja sopeutumiseen tähtääviä toimia. Lisäksi
Annex II -mailla on velvollisuus edistää ilmastoystävällisen teknologian
siirtoa kehitys- ja siirtymätalousmaihin.

LULUCF (Land use, land use change and forestry/ Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous)
Sektori, jolla viitataan maankäytöstä, maankäytön muutoksista ja metsätaloudesta
syntyviin päästöihin ja nieluihin. Metsät sitovat hiiltä
ilmakehästä ja toimivat tällä tavoin hiilinieluna. Maaperässä puolestaan
syntyy merkittäviä päästöjä maankäytön muutosten seurauksena.

Neuvotteluryhmät
Ilmastoneuvotteluissa maat ovat jakautuneet ns. neuvotteluryhmiin,
jotka koordinoivat kantansa yhdessä tavoitellen näin enemmän painoarvoa
näkemyksilleen yhteisten kannanottojen kautta. Näitä ryhmiä
ovat esimerkiksi AOSIS (pienten saarivaltioiden ryhmä), G77, LDC
(vähiten kehittyneet maat), EIG (ympäristöintegriteetti-ryhmä). Myös
EU:n neuvottelukannat koordinoidaan ja EU esiintyy ilmastoneuvotteluissa
yhtenäisenä ryhmänä. Maat voivat kuulua ja toimia useassa eri
neuvotteluryhmässä samanaikaisesti.

Nielu
Ks. hiilinielu

Pariisin ilmastosopimus

YK:n ilmastokokouksessa 2015 Pariisissa solmittu ilmastosopimus, joka koskee osapuoliensa ilmastotoimia ja päästövähennyksiä vuoden 2020 jälkeen. Pariisin ilmastosopimus astuu voimaan 4.11.2016, koska riittävä määrä maita on ratifioinut sen. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Päästövähennystavoitteiden lisäksi sopimuksessa on asetettu pitkän aikavälin tavoite ilmastonmuutokseen sopeutumiselle sekä tavoite sovittaa rahoitusvirrat kohti vähähiilistä ja ilmastokestävää kehitystä. Viiden vuoden välein tapahtuvissa maailmanlaajuisissa kokonaistarkasteluissa tarkastellaan osapuolien yhteistä edistymistä suhteessa sopimuksen tavoitteisiin. Ensimmäinen kokonaistarkastelu tapahtuu vuonna 2023. ks. lisää.

Perusura
Päästökehitys, joka toteutuisi perusskenaariossa eli tilanteessa, jossa
tiettyä hanketta tai ilmastopoliittista toimenpidettä ei toteutettaisi
(usein myös business-as-usual -skenaario, BAU). Perusura voi olla esimerkiksi
kehitysmaan hiilidioksidipäästöjen kehitys ilman CDM-hanketta
tai Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehitys ilman kansallisen
ilmastostrategian toimeenpanoa. Perusuraa tarvitaan hankkeen tai
toimenpiteen tuottaman päästövähennyksen arvioimiseen.

Pääneuvottelija
Edustaa Suomea virkamiestason EU-kokouksissa ja tarvittaessa
ilmastosopimuksen kokouksissa sekä toimii Suomen valtuuskunnan
puheenjohtajana, kun ministeri ei ole paikalla. Vastaa kotimaassa Suomen
kantojen valmistelusta.

Päästökauppamekanismit
Pariisissa neuvotellaan myös siitä, miten maat voivat tehdä yhteistyötä
päästötavoitteidensa saavuttamiseksi, ts. voidaanko maiden muualla
kuin omassa kotimaassa tekemät päästövähennystoimet laskea
mukaan niiden päästöjen vähentämistä koskevaan sitoumukseen.
Kioton pöytäkirjan päästövähennysvelvoitteiden täyttämiseksi maat
voivat käyttää erilaisia joustomekanismeja. Kioton pöytäkirjan hyväksymiä
mekanismeja ovat kansainvälinen päästökauppa, puhtaan kehityksen
mekanismi (CDM) sekä yhteistoteutushankkeet (JI). Ne eivät
kuitenkaan siirry automaattisesti sovellettavaksi uuden ilmastosopimuksen
yhteydessä. Päästökauppamekanismeilla pyritään kustannustehokkaalla
tavalla rajoittamaan haitallisia päästöjä.

Pöytäkirja
Yleensä erillinen kansainvälinen sopimus, joka liittyy olemassa olevaan
puitesopimukseen, kuten Kioton pöytäkirja. Pöytäkirjat yleensä
sisältävät puitesopimuksia yksityiskohtaisempia määräyksiä.

Raportointi
Ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja edellyttävät osapuolilta säännöllistä,
vaatimukset täyttävää raportointia kasvihuonekaasupäästöistä
sekä ilmastopolitiikkatoimista. Annex I-maiden tulee raportoida kansallisen
päästöinventaarion tuloksista vuosittain ilmastosopimuksen
sihteeristölle. Laajempi maaraportti (National Communication) tulee
toimittaa sihteeristölle määräajoin, noin 3–4 vuoden välein. Kioton pöytäkirja
asettaa tarkempia vaatimuksia päästötietojen raportoinnille.
Raportoinnin on oltava kunnossa, jotta osapuoli saisi käyttää Kioton
mekanismeja. Maaraportin lisäksi Annex I-maat toimittavat kahden
vuoden välein suppeamman ns. Biennial Report-raportin. Kehitysmaaosapuolien
(non-Annex I maat) tulee toimittaa omat maaraporttinsa
(National Communication) ilmastosihteeristölle kolmen vuoden kuluessa
sopimukseen liittymisestä. Nämä kansalliset raportit tulee päivittää
neljän vuoden välein. Kehitysmaaosapuolet toimittavat myös
kahden vuoden välein ns. Biennial Update-raportin. Osapuolten ilmastosopimukselle
ja Kioton pöytäkirjalle toimittamat raportit ovat saatavilla
YK:n ilmastosopimuksen www-sivuilta.

Ratifiointi
Valtion suostumus valtiosopimukseen sitoutumiseen ilmaistaan ratifioimisella.
Suostumus voidaan antaa myös hyväksymisellä. Ratifiointi
tai hyväksyminen mahdollistaa sen, että valtiosta tulee sopimuksen
osapuoli.

REDD+ (Reducing emissions from deforestation and forest degradation)
Metsäkadon pysäyttäminen ja metsien kunnon heikkenemisen torjuminen
kehitysmaissa. REDD+ sisältää metsäkadon ja metsien tilan
heikkenemisen lisäksi myös metsien hiilivarastojen säilyttämisen,
metsien suojelun ja kestävän metsänhoidon.

REDD:iin sisältyy uhkia ja mahdollisuuksia. Ympäristö- ja kehitysjärjestöt ovat pelänneet REDD-mekanismin olevan pahimmillaan tuhoisa: ilmastopäästöt eivät vähene, paikallisten ihmisten oikeudet eivät toteudu ja luonnonmetsiä muuttuu puuplantaaseiksi. On vaarana, että samalla kun metsää suojellaan tietyllä alueella, hakkuut ja niistä aiheutuvat päästöt siirtyvät muille alueille. Ei myöskään ole varmaa, kuinka pysyviä REDD-hankkeissa syntyneet päästövähennykset ovat, sillä metsä voi esimerkiksi palaa yhdessä yössä – vieden mukanaan päästövähennykset. Lisäksi pilottihankkeissa hiili- ja öljy-yhtiöt suunnittelivat kuittaavansa merkittävän osan kotimaassaan syntyvistä päästöistään REDD-hankkeen tuottamilla päästövähennysyksiköillä -eli yhtiöt kuvittelevat voivansa jatkaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vaikka siitä ensisijaisesti pitäisi päästä eroon.

Sopeutuminen (Adaptaatio)
Politiikkoja ja käytäntöjä, jotka tähtäävät siihen, että yhteiskunta
kykenee sopeutumaan ilmaston muutoksen vaikutuksiin ja hallitsee
niihin liittyvät riskit. Lähtökohtana on, että ilmastonmuutosta ei
voi täysin välttää, joten maiden tulisi kehittää kykyään sietää ilmastonmuutoksen
riskejä ja sopeutua sen seurauksiin. Sopeutuminen
on välttämätöntä, vaikka kasvihuonekaasujen maailmanlaajuinen
päästömäärä saataisiinkin lähiaikoina selvään laskuun. Tämä johtuu
siitä, että jo tapahtunut kaasukehän muutos aikaansaa muutoksia
ilmastojärjestelmässä.

Subsidiary body
Osapuolikonferenssin avustava toimielin. Puitesopimuksen yhteydessä on kaksi pysyvää toimielintä; Subsidiary Body for Implementation (SBI) ja the Subsidiary Body for Scientific and Technological Advice (SBSTA). Toimielimiä voidaan perustaa lisää tarpeen mukaan.

Subsidiary Body for Implementation (SBI)

Osapuolikonferenssin avustava toimielin, joka laati suosituksia sopimuksen toimeenpanosta sekä arvio ilmastosopimuksen toimeenpanoa inventaarioraporttien ja maaraporttien tietojen pohjalta. SBI myös avustaa Kioton pöytäkirjan toimeenpanossa vastaavalla tavalla.

Subsidiary Body for Scientific and Technological Advice (SBSTA)
Osapuolikonferenssin avustava toimielin, joka avustaa antamalla tietoja ja neuvoja ilmastosopimukseen liittyvissä tieteellisissä ja teknisissä kysymyksissä. SBSTA myös avustaa Kioton pöytäkirjan toimeenpanossa vastaavalla tavalla.

Toimintakyvyn vahvistaminen (Capacity building)
Teknisen osaamisen, asiantuntijuuden ja instituutioiden toimintakyvyn
kehittämistä kehitysmaissa, jotta nämä voisivat suunnitella ja
toimeenpanna ilmastonmuutoksen vaatimia toimia sekä vastata ilmastonmuutoksen
syihin ja seurauksiin tehokkaalla tavalla.

Työraide 2 (ADP workstream 2, WS2)
Durbanin ilmastokokouksessa vuonna 2011 perustettu toinen työraide.
Työraiteen tehtävänä on identifioida ja tarkastella eri vaihtoehtoja, joiden
avulla olisi mahdollista lisätä ilmastotoimien kunnianhimoa ennen
vuotta 2020 eli ennen uuden ilmastosopimuksen voimaantuloa. Ennen
Pariisin sopimuksen voimaantuloa tehtävillä toimilla on tärkeä vaikutus
siihen, pysyykö kahden asteen tavoite edelleen saavutettavissa.

Vahingot ja menetykset (Loss and damage)
Ilmastonmuutoksesta aiheutuu maille erilaisia vahinkoja ja menetyksiä,
kun sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja esimerkiksi hirmumyrskyt
hävittävät omaisuutta, ankarat kuivuudet vievät satoja tai merenpinnan
nousu elintilaa. Varsovan ilmastokokouksessa (2013) perustettiin
mekanismi, joka lisää tietoa näistä vahingoista ja tukee kehitysmaita
riskeihin varautumisessa. Mekanismin toimet liittyvät läheisesti luonnonkatastrofien
torjuntaan ja niiden jälkihoitoon.

Vertailuvuosi
Vuosi, johon päästöjen vähennys suhteutetaan (esim. EU:n päästövähennystavoite:
vähintään -40 % vuoteen 2030 mennessä verrattuna
vuoden 1990 tasoon).

Vihreä ilmastorahasto (Green Climate Fund, GCF)
Vihreän ilmastorahaston päätavoitteena on kehitysmaiden vähähiilisen
ja ilmastokestävän kehityksen tukeminen. Sitoumukset ilmastorahaston
perustamisesta ja kehitysmaille suunnattavista lyhyen ja
pitkän aikavälin ilmastorahoitustavoitteista kirjattiin Kööpenhaminan
ilmastokonferenssissa vuonna 2009 ja ne vahvistettiin Cancúnin
ilmastokonferenssissa 2010. Vihreän ilmastorahaston toiminta pyritään
saamaan käyntiin vuoden 2015 kuluessa. Rahaston kautta tuetaan
sekä päästöjen vähentämistä että ilmastonmuutokseen sopeutumista
ja edistetään yksityisen sektorin ilmastotoimia.

Yhteiset mutta eriytetyt vastuut (Common but differentiated responsibilities and respective capabilities, CBDR-RC)
Yhteisten mutta eriytettyjen vastuiden periaate on kirjattu YK:n ilmastosopimukseen
(UNFCCC). Käsite koostuu kahdesta osasta. Kaikilla
valtiolla on yhteinen vastuu, joka nousee yhteisestä maailman perinnöstä
ja ihmiskunnan yleisestä intressistä. Valtioilla on yhteinen vastuu
ympäristönsuojelusta, kun käytetään yhteisiä resursseja. Toisaalta,
koska resurssit ovat jakautuneet epätasaisesti ja eri mailla on taloudellisesti,
teknologisesti ja rakenteellisesti erilaiset kyvyt ratkaista
globaaleja ongelmia, maiden vastuut eriävät. Tämä periaate luo käsitteellisen
viitekehyksen globaalin ympäristösuojelun vastuiden ja velvollisuuksien
jakamiseen.

**********************************

Neuvotteluryhmät


Afrikka-ryhmä (African Groups of Negotiators, AGN)
AGN on kaikista 54:stä Afrikan valtioista koostuva neuvotteluryhmä,
jonka puheenjohtajamaana toimii tällä hetkellä Sudan. Ilmastonmuutoksen
negatiiviset vaikutukset kohdistuisivat todennäköisesti näihin
valtioihin voimakkaasti, mutta niiden sopeutumismahdollisuudet ovat
heikot. Valtiot toivovat saavansa teollisuusmailta mahdollisimman paljon
tukea oman toimintakykynsä vahvistamiseen.

AILAC (Independent Alliance of Latin America and the Caribbean)
Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden neuvotteluryhmä ilmastoneuvotteluissa,
joka tarjoaa kehitysmaa–kehittyneet maat-jakoa
muuttavaa ”kolmatta tietä” kehittyvien maiden osallistumiselle. Jäseniä
ovat Kolumbia, Costa Rica, Chile, Peru, Guatemala ja Panama sekä
Dominikaaninen tasavalta.

ALBA (Alianza Bolivariana Para los Pueblos de Nuestra América)
ALBA on Väli- ja Etelä-Amerikan valtioista (Bolivia, Kuuba, Ecuador,
Nicaragua ja Venezuela) koostuva yhteisiä tavoitteita ajoittain ajava
ryhmä. Ryhmän mukaan teollisuusmaat ovat vastuussa ilmastonmuutoksen
hillinnästä. Ryhmä korostaa teollisuusmaiden vastuuta teknologian
siirrosta ja ilmastotoimien rahoituksesta kehittyvissä maissa
sekä vastustaa markkinamekanismien käyttöä ilmastonsuojelussa.

AOSIS (Alliance of Smalla Island States)
Pienten saarivaltioiden ryhmään kuuluu 44 saarta ja muita matalia
merenrantavaltioita, joita uhkaa merenpinnan nousu ilmaston lämmetessä.
Nämä valtiot sijaitsevat lähinnä Tyynen valtameren ja Karibianmeren
alueella. Ryhmä vaatii mahdollisimman vaikuttavaa ilmastosopimusta
ja nopeita ilmastotoimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Arabiryhmä (League of Arab States)
Arabivaltioiden liittoon kuuluu noin 22 Pohjois-Afrikan ja Lounais-
Aasian valtiota, jotka ovat yhteystyössä myös ilmastoneuvotteluissa.

BASIC-ryhmä
BASIC-ryhmään kuuluu neljä suurta teollistuvaa valtiota: Brasilia,
Etelä-Afrikka, Intia ja Kiina. Ryhmä on toiminut ilmastoneuvotteluissa
vuodesta 2009 alkaen. Ryhmä vaatii ilmastonmuutoksen aiheuttaneita
teollisuusmaita näyttämään muille esimerkkiä ilmastonmuutoksen
hillinnässä.

Cartagena-ryhmä
Teollisuus- ja kehitysmaista vuonna 2010 muodostunut 27 valtion
ilmastoneuvotteluryhmittymä, joka pyrkii kunnianhimoisten tavoitteiden
saavuttamiseen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sekä
vähähiiliseen kansalliseen talouteen. Mukana ovat mm. Antigua and
Barbuda, Australia, Bangladesh, Belgia, Kolumbia, Costa Rica, Etiopia,
Ranska, Saksa, Ghana, Indonesia, Malawi, Malediivit, Marshall saaret,
Meksiko, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Norja, Peru, Samoa, Espanja, Tansania,
Thaimaa, Itä-Timor, Uruguay, Britannia, Ruotsi, Tanska ja Euroopan
komissio.

G77
Kehitysmaiden yhteinen neuvotteluryhmä, johon kuuluu kehitysmaita
Aasiasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta. G77 perustettiin
vuonna 1964 YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) kokouksessa,
ja siihen kuuluu 131 kehitysmaata. Ilmastoneuvotteluissa G77
esiintyy yhdessä Kiinan kanssa G77/Kiina. G77/Kiina pyrkii yleensä
yhtenäistämään neuvottelukantansa vaikutusvallan ja kantojen painoarvon
lisäämiseksi, mutta on useissa asioissa jakaantunut alaryhmiin
kuten pienten saarivaltioiden ryhmään (AOSIS) ja vähiten kehittyneiden
maiden ryhmään (LDC).

LDMC (Like-minded Developing Countries)
Samanmielisten kehitysmaiden ryhmään kuuluvat Algeria, Argentiina,
Bolivia, Kuuba, Kiina, Kongon demokraattinen tasavalta, Dominica,
Ecuador, Egypti, El Salvador, Intia, Iran, Irak, Kuwait, Libya, Malesia,
Mali, Nicaragua, Pakistan, Filippiinit, Qatar, Saudi Arabia, Sri Lanka,
Sudan, Syyria ja Venezuela. Ryhmässä on hyvin erilaisia kehittyviä
valtioita, mutta yhteistä on, että ne vaativat teollisuusmaiden ottavan
päävastuun ilmastonmuutoksen hillinnästä.

Sateenvarjoryhmä (Umbrella Group)
Neuvotteluryhmään kuuluu EU:n ulkopuolisia I liitteen teollisuusmaita:
Australia, Japani, Kanada, Kazakstan, Islanti, Norja, Ukraina, Uusi-
Seelanti, Venäjä ja Yhdysvallat. Kyseessä on löysä koalitio, eikä jäsenlista
ole virallinen.

SICA (Central Amer Ican Integration System, Sistema De La
Integración Centroamer Icana) tai ODECA (Organización De
Estados Centroamer Icanos)

SICA/ODECA on Keski-Amerikan taloudellinen, kulttuurinen, ja poliittinen
organisaatio, johon kuuluu Belize, Costa Rica, El Salvador, Guatemala,
Honduras, Nicaragua ja Panama.

Vähiten kehittyneet maat (Least Developed Countries, LDC)
YK:n talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) kriteerit täyttävät vähiten
kehittyneet kehitysmaat toimivat myös ilmastoneuvotteluissa omana
ryhmänään. Luokittelu perustuu kolmeen kriteeriin: (i) alhainen bruttokansantulo
asukasta kohden, (ii) heikot inhimilliset resurssit ja (iii)
taloudellinen haavoittuvuus. Lisäksi maan asukasluvun on oltava alle
75 miljoonaa.

Ryhmä koostuu 48:sta vähiten kehittyneestä maasta, pääosin eräistä
Afrikan ja Etelä-Aasian valtioista, joiden vaikutus ilmastonmuutoksen
kehitykseen on ollut vähäisintä, mutta ilmastonmuutoksen negatiiviset
vaikutukset kohdistuisivat todennäköisesti niihin voimakkaasti.
Ryhmä vaatii teollisuusmaita ottamaan vastuun itse aiheuttamastaan
ongelmasta, sillä teollisuusmailla on parhaimmat resurssit ilmastonmuutoksen
hillintään ja siihen sopeutumiseen.

Ympäristöintegriteettiryhmä (Environmental Integrity Group, EIG)
Vuonna 2000 muodostettu ilmastoneuvotteluissa esiintyvä yhteistyöryhmittymä,
johon kuuluvat Meksiko, Etelä-Korea, Sveitsi, Monaco ja
Liechtenstein. Tavoittelevat tehokasta ilmastosopimusta, joka asettaisi
selvät säännöt ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta joka joustavasti
huomioisi valtioiden erilaiset ja muuttuvat kapasiteetit.