Illalla ehdittiin jo uutisoida, että maat olivat päässeet sopuun Kööpenhaminan tuloksesta. Ilo oli ennenaikainen.

Yhdysvallat oli hieronut muiden suurimpien toimijoiden kanssa paketin, joka tuotiin aamuyöllä istuntoon muiden maiden käsiteltäväksi. Vastaanotto oli hyvin kriittinen. Erityisesti monet Latinalaisen Amerikan maat tyrmäsivät sekä tekstin lopputuloksen että siihen johtaneen prosessin.

Läpi yön jatkuneen keskustelun jälkeen Kööpenhaminan teksti vain ”todettiin” (”the Conference of the Parties takes note of”). Tästä seurasi pitkä jatkokeskustelu: mitä lopulta päätettiin?

Käytännössä teksti pantiin merkille ja avattiin yksittäisten maiden tuettavaksi. Se ei siis ole sen paremmin yksimielinen kuin sitovakaan.

Mitä Kööpenhaminan paketti (teksti ja päätelmät) sitten sisältävät?  Paketti sisältää;

• jatkomandaatin neuvotteluryhmille, takaraja (COP16) uusille sopimuksille
• päätös seuraavasta ilmastokokousesta vuoden päästä
• tavoitteen rajoittaa lämpeneminen alle kahteen asteeseen, mahdollisuus siirtyä 1,5 asteen tavoitteeseen
• maailman ja kansallisien päästöjen taitettaminen niin pian kuin mahdollista
• teollisuusmaille haettavat määrälliset ja kattavat päästötavoitteet vuoteen 2020
• kehitysmailta päästörajoitustoimia, joista kansainvälisesti rahoitetut rekisteröidään ja arvioidaan
• kehitysmaiden ilmastotyöhön rahoitusta lähivuosina 10 miljardia, 2020 tavoitteena 100 miljardia dollaria, tutkaillaan innovatiivisia rahoitusmekanismeja
• uuden sopimuksen arviointi 2015

Monia neuvotteluissa käsiteltyjä asioita jäi kuitenkin auki tai niihin ei tekstissä viitata ollenkaan;

• Kööpenhaminan tekstin sitovuuden ja ohjaavuuden taso kyseenalainen
• ei mainintaa tavoitteesta saada laillisesti sitova sopimus
• ei pitkän aikavälin päästötavoitetta eikä tavoitevuotta päästöjen taittamiselle
• ei teollisuusmaiden tavoitteita lukuina yhteensä eikä erikseen
• ei linjauksia monista keskeisistä elementeistä: kuuma ilma, nielulaskenta, lento- ja meriliikenne
• ei konkretiaa metsäkadon pysäyttämisestä
• ei lukua teollisuusmaiden julkisen rahoituksen osuudesta

Kokonaisuutena tulos vaikuttaa kohteliaasti sanottuna vaatimattomalta. Suhteessa odotuksiin Kööpenhaminan kokous on epäonnistunut.

Toisaalta satuin näkemään, kun Malediivien presidentti Mohamed Nasheed antoi tv-haastattelun. Siinä hän piti saavutettua lopputulosta tärkeänä askeleena oikeaan suuntaan.

Vasta historia aikanaan näyttää, mikä Kööpenhaminan merkitys tulee olemaan.

Oras Tynkkynen

Uutisoinnissa mielenilmauksien päällä kuitenkin leijuu musta pilvi. On harmillista, että hartaasti ja avoimesti valmisteltujen väkivallattomien tempausten ja marssien viesti vääntyy kiistelyksi oletettavissa olevista rähinöistä ja epäasiallisista osallistujista. Muutamissa mielenosoituksissa poliisit ovat ottaneet ihmisiä kiinni hanakasti, mutta suurin osa on jäänyt ilman mitään syytettä. Suurimmassa osaa mielenosoituksia osallistujilla on ollut vapaus poistua tapahtumasta, vaikka mielenosoitus olisikin tiukasti vartioitu.

Poliisin toisinaan koville otteille on toki omat syynsä. Uutisoinnin mukaan Tanskan oikeusministeri Brian Mikkelsen on ollut tyytyväinen; poliisin tiukoilla otteilla on saatu estettyä ylimääräistä mellakkointia, tulipaloja ja vandalismia sekä toisiin kansalaisiin ja poliisiin kohdistuvaa väkivaltaa.  Oikeusministerin mielestä mielenosoittajien pidätyksen jälkeinen kohtelu on silti ollut asiatonta.

Kyynelkaasua ja putkareissuja on kuitenkin tapahtunut myös ilman mitään ilmeisiä syitä. Näin on tapahtunut siitäkin huolimatta, että poliisi on koulutettu tunnistamaan niin sanotut rähinöitsijät “tavallisista mielenosoittajista”. Harmittava ylilyönti tapahtui esimerkiksi maanantaina vapaakaupunki Christianiassa, Kööpenhaminan keskustassa. Poliisi ampui kyynelkaasua keskelle illanviettoa, jossa oli tunnettuja puhujia, iloisia ihmisiä ja hyvä meno. Syyksi on ilmoitettu lähistölle rakennetut palavat barrikadit ja lentävät esineet poliisia kohti. Todellisuudessa poliisi oli piirittänyt alueen jo hyvissä ajoin ennen kyseisiä tapahtumia. Monet osallistujat kysyivät hämmentyneinä mitä he olivat tehneet saadakseen moisen kohtelun.

Tapahtumat uutisoitiin käytännössä mielenosoittajien pidättämisenä. Paljon enemmän oikeutta tapahtumalle olisi kuitenkin tehnyt uutisointi vaikka suomalaisvoimin alueelle rakennetusta saunasta tai juhlissa mm. Naomi Kleinin johdolla puhutuista aiheista.

Jatkuva poliisin läsnäolo varmasti hämmentää monia ja metroasemien sulkemiset tai bussireittien perumiset saattavat ajoittain harmittaa. Käytännössä niin Bella Center kuin Kööpenhaminan kadutkin ovat olleet enimmäkseen rauhallisia, eikä tilanne ole ollut sen uhkaavampi kanssakulkioille kuin mielenosoittajillekaan. Yhtä lailla häiriötä liikenteelle aiheuttaa myös korkea-arvoisien vieraiden saapuminen poliisiautoineen ja helikoptereineen.

Kööpenhaminassa järjestetyt mielenosoitukset ja tapahtumat ovat kaikesta negatiivisesta huomiosta huolimatta osallistumisen arvoisia. Kansalaisyhteiskunnan sanomalla on asemansa demokratiassa ja turhalla pelkäämisellä emme voi yhdessä muuttaa asioita.

Senni Luosujärvi

Torstain valopilkkuja Kööpenhaminassa oli se, että prosessiin liittyvistä erimielisyyksistä päästiin eteenpäin ja neuvottelut sisällöistä jatkuivat täydellä höyryllä. Lisäksi Yhydysvaltojen Hillary Clinton ilmoitti, että Yhdysvallat on valmiita toimimaan sen puolesta, että teollisuusmaiden rahoitus kehitysmaiden toimille nostetaan vähintään 100 miljardiin dollariin vuosittain vuoteen 2020 mennessä. Valitettavasti summa on aivan liian vähän. Lisäksi Yhdysvalloilta odotetaan selvästi nykyistä kunnianhimoisempaa esitystä päästöjen vähentämiseksi. Onneksi Yhdysvallat on kuitenkin viime metreillä herännyt esittämään konkreettisia lukuja.

Euroopan unioni on kutsunut torstai-illaksi vielä erillisen hätäkokouksen, jossa yritetään ratkoa ilmastoneuvotteluiden avoimia kysymyksiä. Siinä ohessa valtioiden johtajat jatkavat juhlapuheitaan kokouspaikalla. Olenkin kuunnellut nyt kaksi päivää valtioiden johtajien puheita, joissa on toistettu jo kaikille tuttuja fraaseja. Esimerkiksi Presidentti Tarja Halosen puheen voi tiivistään suunnilleen seuraavasti: “Ilmasto on tärkeä ja kaikkien olisi hyvä toimia. Päästöjä pitäisi vähentää ja rahoitusta tarvitaan. Myös naiset ovat tärkeitä. Suomi tekee oman osansa.” On ilahduttavaa, että valtioiden johtajat ovat ainakin muodollisesti sitoutuneet ilmastokriisin torjumiseen.

Ennen Halosta puhui mm. Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren EU:n puolesta. Rennosti puhunut Carlgren muistutti EU:n tavoitteesta pitää lämpeneminen selvästi alle kahden asteen ja esitti EU:n päästävähennystavoitteeksi 95 prosentin päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Seychellesin presidentti James Alix Michael uskalsi vaatia vielä enemmän ja vaati lämpenemisen pysäyttämistä 1,5 asteeseen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden palauttamista 350 miljoonasosan tasolle.

Toistaiseksi vaikuttavin oli kuitenkin Malediivien presidentin Mohamed Nasheedin vapaasti ilman papereita pitämä puhe, jossa hän vaati teollisuusmaita sitoutumaan 40 prosentin päästövähennyksiin vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä ja 95 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Malediivin aikoo itse olla hiilineutraali vuoteen 2020 mennessä. Nasheedin mukaan nyt pöydällä olevat tavoitteet johtavat hiilidioksidipitoisuuden nousuun ilmakehässä 650 miljoonasosaan ja neljän asteen lämpenemiseen.

Samaan aikaa Kööpenhaminan keskustaan rantautuneen Greenpeacen laivan kyljessä roikkuvassa banderollissa lukee osuvasti: Politicians talk. Leaders act. Climate Action Networkin jakamissa kaulanauhoissa on taas teksti: Lead or go home.

Leo Stranius

Miinusmerkkiset päästöt voivat kuulostaa määritelmällisesti mahdottomalta, mutta ihmiskunnalla on periaatteessa käytettävissään suuri joukko erilaisia keinoja, jolla ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksia voidaan pienentää. Nämä voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään; ekosysteemeihin sitoutuneen hiilen määrän lisääminen, hiilen talteenotto ja varastoiminen, sekä hiilidioksidin poistaminen suoraan ilmakehästä.

Tunnetuimmat keinot ekosysteemeihin sitoutuneen hiilen määrän lisäämisen saralla liittyvät metsätalouteen. Metsiin sitoutuneen hiilen määrää voidaan lisätä joko metsäpinta-alaa lisäämällä, tai metsiin hehtaaria kohti sitoutuneen hiilen määrää lisäämällä. Molemmilla vaihtoehdoilla on periaatteessa huomattavan suuret potentiaalit, mutta käytännössä toimia rajoittavat maapinta-alan muut käyttötavat, lähinnä maanviljelys, metsätalouden raaka-ainetarpeet sekä biopolttoaineiden lisääntyvä kysyntä. IPCC:n neljännen arviointiraportin perusteella metsiin voitaisiin parhaimmillaan sitoa noin kymmenesosa nykyisistä hiilidioksidipäästöistä.

Maatalousmaiden hiilensidontaa voidaan IPCC:n mukaan lisätä suunnilleen saman verran jo tunnetuilla menetelmillä. Tämän lisäksi maaperään voitaisiin periaatteessa sitoa huomattavan suuria määriä ylimääräistä hiiltä ns. mustan hiilen (biochar) avulla. Tämän menetelmän suurimittaiseen käyttöön liittyy kuitenkin runsaasti avoimia kysymyksiä ja mahdollisia haitallisia sivuvaikutuksia.

Myös meriekosysteemien hiilensidonnan lisäämistä lannoittamalla valtameriä joko typellä, fosforilla tai raudalla on ehdotettu. Tämän menetelmän hyvä puoli on se, että osa sitoutuneesta hiilestä poistuu merivirtojen mukana hiilen nopeasta kierrosta valtameren syvänteisiin. Talteenotetusta hiilestä päästäisiin näin lähes lopullisesti eroon, toisin kuin esimerkiksi metsien kohdalla.

Käytännössä merien lannoitusten hiilensidontapotentiaali on kuitenkin todennäköisesti varsin rajallinen, ja lisäksi menetelmien toimivuutta on hyvin vaikea todentaa käytännössä. Esimerkiksi UK:n Royal Society:n raportissa annettujen arvioiden perusteella merten lannoitukseen käytettävien hiilensidontamenetelmien potentiaali on parhaimmillaankin pienempi kuin maaekosysteemeihin liittyvien keinojen. Merten laajamittaiseen lannoitukseen liittyy lisäksi runsaasti haitallisten sivuvaikutusten riskejä.

Toinen mahdollisuus on voimaloiden ja muiden runsaasti päästöjä tuottavien laitosten tuottaman hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (carbon capture and storage eli CCS).  Jos CCS-tekniikkaa käytetään uusiutuvaa biomassaa polttavan laitoksen yhteydessä, menetelmä johtaa parhaimmillaan (k.o. biomassan kasvuaikaa vastaavalla viiveellä) ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden vähenemiseen.

IPCC:n hiilidioksidin talteenottoa koskevan raportin mukaan itse talteenottoprosessi on jo nykyisin olemassa olevan tekniikan avulla toteutettavissa, mutta laajamittaiseen hiilidioksidin kuljetukseen ja varastointiin liittyy useita haasteita ja avoimia kysymyksiä. Laajamittaisia varastointimahdollisuuksia on olemassa sekä maankuoressa, valtamerissä että karbonaattimineraalien muodossa, mutta kaikkiin niihin liittyy joko merkittäviä kustannuksia, mittavia ja osin tuntemattomia haitallisia sivuvaikutuksia sekä karkaamisriskejä, tai molempia.

Tällä hetkellä käytössä olevat ,ja taloudellisesti kannattavimmat hiilidioksidin varastointimenetelmät perustuvat siihen, että talteenotettu hiilidioksidi pumpataan ehtymässä oleviin öljy- ja maakaasukenttiin, jolloin niiden varannot saadaan samalla hyödynnettyä paremmin. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksien kannalta tämä varastointi on kuitenkin lähes nollasummapeli, mikäli varastoinnin avulla kentistä pumpattu ylimääräinen öljy tai kaasu sen jälkeen poltetaan. Koska itse talteenottoprosessi vaatii energiaa, on hiilidioksidia talteenottavissa laitoksissa käytettävä polttoainetta enemmän kuin perinteisissä laitoksissa, minkä lisäksi menetelmiä voidaan yleensä soveltaa vain riittävän isoissa päästölähteissä.

Tämä saattaa rajoittaa CCS-tekniikan käyttöä yleensä pienimuotoisempien biomassaa käyttävien laitosten yhteydessä, ja siten menetelmän käyttöä todellisten negatiivisten päästöjen aikaansaamiseen. IPCC:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä CCS-teknologialla voitaisiin parhaimmillaankin ottaa talteen noin 20-40% globaaleista fossiilisista polttoaineista johtuvista hiilidioksidipäästöistä, olettaen että kuljetukseen ja varastointiin liittyvät ongelmat on ratkaistu.

Ilmakehän hiilidioksidia voidaan myös poistaa suoraan ilmakehästä teknisin menetelmin (“air capture”). Tämä on lähtökohtaisesti työläämpää, ja vaatii enemmän ylimääräistä energiaa, kuin hiilidioksidin poistaminen itse päästölähteistä. Toisaalta hiilidioksidia sitovia laitoksia voidaan sijoittaa minne tahansa. Periaatteessa “air capture” voidaan toteuttaa useimmilla niillä menetelmillä, millä päästölähteistäkin voidaan talteenottaa hiilidioksidia, mutta tekniset haasteet ovat mittavat, eikä menetelmän käytännön toimivuudesta toistaiseksi ole juuri kokemusta.

Vaikka 100 prosentin päästövähennykset eivät ole vielä Kööpenhaminan neuvottelujen keskiössä, on kuitenkin syytä jo katsoa poliittisia tavoitteita pidemälle. Tämän hetken päästövähennystavoitteiden kannalta poliittisesti tärkeimmäksi vuosiluvuksi on muodostunut 2020, mutta mm. EU on jo osaltaan kirjannut tavoittelevansa 95 prosentin päästövähennyksiä 2050 mennessä. Yli sadan prosentin päästövähennykset voivat pian olla reaalipolitiikkaa.

Theo Kurten

Liikkeen läsnäoloa maustaa laaja aktivistijoukko, johon lukeutuu myös suomalaisia. Suomessa nousussa oleva lähiruoka ja aktivisteille rakas veganismi ovat tulleet tutuksi kokousturisteille niin aktivistien järjestämissä joukkoruokailuissa kuin Bella Centerin lounasravintoloissa, joissa tarjoillaan pääasiassa luomu- ja lähiruokaa.

Marssiin osallistuneita aktivisteja yhdistää huoli nykyisen ruoantuotannon tuottamista päästöistä ja epäoikeudenmukaisuudesta jakelujärjestelmissä; Kotimaisessakin lihantuotannossa pääasiallisena rehuna käytetään Etelässä tuotettua monokulttuuriviljelmien soijaa. Monet biopolttoaineet vaativat tilaa muilta viljelmiltä. COP15-neuvottelujen riskinä nähdäänkin, että ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä päädytään kannustamaan monokulttuuriplantaasien lisäämiseen.

Vallitsevan maatalousbisneksen käytänteitä kritisoivaa Resistance in ripe! tapahtumaa järjestävän suomalaisen Päivi Mattilan mielestä maatalousaiheet kuuluvat oleellisena osana ilmastokokouksen aiheisiin, sillä maatalous tuottaa 32 prosenttia päästöistämme. Mattilan mukaan liike vaatii kasvihuonepäästöjen nollaamista ja erityisesti se vastustaa agribisneksen toimintaa ja supermarketteja. Agropolttoaineet ja rehusoijaplantaasit vaarantavat pienviljelijöiden toimeentulon niin etelässä kuin pohjoisessakin. Pienviljelijöiden liikkeen sanoman keskeisin osa onkin siirtyä hajautettuun ja paikalliseen ruuantuotantoon.

Senni Luosujärvi

Toimitus

Poikkeuksellinen kokous on kuitenkin myös siksi, että ensimmäistä kertaa paikalle saapuu maiden ylin johto. Kööpenhaminaan on tulossa noin 120 maan valtionjohtajat ja päämiehet. Suomea kokouksessa edustavat tasavallan presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen.

Ensimmäiset johtajat ovat jo saapuneet. Emäntämaa Tanskan pääministerin lisäksi kaupungissa ovat myös mm. Ison-Britannian pääministeri Gordon Brown ja Malediivien presidentti Mohamed Nasheed.

Kokouksen korkean tason osuuden käynnistyessä avainkysymykset ovat vielä auki. Näitä ovat:

• Teollisuusmaiden päästötavoitteet: kahden asteen mukainen polku edellyttäisi vähennyksiä haarukassa 25–40 prosenttia vuoteen 2020, mutta tarjoukset yltävät vasta 11–19 prosenttiin
• Kehitysmaiden toimet: kehitysmaiden pitäisi onnistua rajoittamaan päästöjen kasvua 15–30 prosenttia, mutta ne ovat haluttomia hyväksymään sitovia velvoitteita – tai edes antamaan kansainvälisen yhteisön seurata ja arvioida toimia
• Rahoitus köyhille maille: EU:n komission arvion mukaan kehitysmaiden ilmastotyöhön tarvittaisiin vuonna 2020 yhteensä 100 miljardia euroa, mutta neuvotteluissa rahoituksen summa, lähteet, kohteet ja hallinnointi ovat vielä pitkälle auki
• Laillinen muoto: teollisuusmaat – pl. Yhdysvallat – haluavat uuden sopimuksen, joka kattaisi sekä teollisuus- että kehitysmaat, kun taas johtaville kehitysmaille Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta riittäisi pelkkä Kioton jatko – ja osa kehitysmaista hakee kahta sitovaa sopimusta

Kaikki isot asiat ovat siis vielä päättämättä. Pitäisikö tästä huolestua? Kyllä ja ei.

Kyllä siksi, että kello tikittää. Niukkaa aikaa on valunut poliittisista erimielisyyksistä kumpuaviin menettelytapaprotesteihin: Afrikan ulosmarssiin, ranskankielisten maiden kieltäytymiseen neuvotteluista ilman tulkkausta, kehitysmaiden ryhmän jarrutukseen tunnusteluille.

Kokouksen on määrä päättyä perjantaina. Monet maat ovat tehneet selväksi, että presidentit ja pääministerit eivät tule Kööpenhaminaan varsinaisesti neuvottelemaan – neuvottelijoiden ja ympäristöministerien pitäisi saada valmista sitä ennen.

Toivoa ei ole kuitenkaan syytä menettää siksi, että hajaannus loppumetreille asti kuuluu ilmastokokouksen koreografiaan. Neuvotteluissa yksi osapuoli ei halua antaa periksi itselleen vaikeassa asiassa, ennen kuin toinen on antanut vastineeksi periksi jossain toisessa.

Näin syntyy asioiden vyyhti, joka ratkeaa vain pakettina. Isoissa kysymyksissä mitään ei ole yleensä sovittu, ennen kuin kaikki on sovittu.

Kööpenhaminasta voidaan siis edelleen saada vahva paketti, joka johtaa laillisesti sitovaan sopimukseen. Tarvitaan kuitenkin kaupunkiin saapuvien yli sadan valtionjohtajan vahva tahto.

Oras Tynkkynen

Sopii kysyä, kuinka demokraattisesta prosessista on enää kysymys, kun keskeiset YK:n viiteryhmät potkitaan ulos kokouksesta. Toisaalta syykin on selvä. Kokoukseen on ilmoittautunut niin moni valtion johtaja (tätähän kansalaisjärjestöt ovat juuri toivoneet) ja muu osallistuja, että tilaa ei yksinkertaisesti enää ole.

Miksi asiaan ei puututtua ajoissa? Asian voi nähdä niinkin, että kokousjärjestäjät haluavat tällä varmistaa sen, että kaikki sujuu rauhallisesti ja asiallisesti ilman kansalaisyhteiskunnan mahdollisia värikkäitä tempauksia itse kokouspaikalla. Jos pelkästään tilan puute olisi ongelma, voisi kuvitella, että myös muiden toimijoiden (kokousneuvottelijoiden, lehdistön jne.) pääsyä kokouspaikalle olisi rajoitettu. Nyt rajoitukset koskivat vain kansalaisyhteiskunnan edustajia.

Ehkä ohjeistus on tullut valtioiden johtajilta. Obama ja kumppanit haluavat varmistaa, että voivat puhua toisilleen rauhassa ilman riskiä häiriöistä sekä kehua lopulta kilpaa saavutettua yhteisymmärrystä ilman kansalaisjärjestöjen kritiikkiä.

Itse sain kokouspaikalle kulkuluvan tiistain ja keskiviikon ajaksi. Tiistaina aamupäivällä kokouspaikalle yrittäessäni poliisi oli kuitenkin toista mieltä. Vastoin ohjeistuksia sekä lukemattomia selitysyrityksiä minut ja lukemattomat muut kansalaisjärjestöjen edustajat ohjattiin samaan jonoon niiden kanssa, jotka eivät olleet vielä rekisteröityneet kokouspaikalle. Näin luvassa olisi ollut koko päivän mittainen jonotus.

Kööpenhaminan metroasemien aikataulunäytöt oli keskiviikkona valjastettu informoimaan konferenssivieraita tiukennetuista sisäänpääsyä koskevista rajoituksista.

Jonottamisen sijaan päätin lähteä takaisin Suomeen. Lienee paljon hedelmällisempää seurata tilannetta työhuoneelta ja pyrkiä vaikuttamaan kokouksen kulkuun Suomesta käsin, kuin yrittää tapella tuntikausia pääsystä kokoustiloihin, jossa sielläkin edelleen kansalaisjärjestöjen edustajilta on pääsy estetty tai vähintään rajoitettu niihin tiloihin, joissa varsinaisia neuvotteluja käydään.

Joka tapauksessa tärkeintä on oikeudenmukaisen, kunnianhimoisen ja laillisesti sitovan ilmastosopimuksen aikaansaaminen. Siihen on edelleen hyvät mahdollisuudet. Tsemppiä kaikille mahtaville kokousneuvottelijoille! Kun kansalaisyhteiskunta on kadonnut paikalta, on vastuu tulevaisuudesta yksin teidän. Älkää jättäkö mahdollisuutta käyttämättä.

Leo Stranius

Maanantain suunnitelmissa oli epävirallisia konsultaatioita YK:n ilmastosopimuksen alaisen (AWG-LCA) työryhmän kanssa, mikä on toinen Balissa sovituista neuvottelukaistoista. Tarkoitus oli työstää pitkän aikavälin yhteistyötä Balin tiekartan pohjalta. Toinen kaista on Kioton sopimuksen toisesta päästövähennyskaudesta sopiminen (AWG-KP).

Erityisesti kehitysmaat haluavat pitää kiinni Kioton sopimuksesta. Syitä tähän on monia, joista vähäisin ei ole se, että Kioton sopimus on tällä hetkellä ainut lainvoimainen sopimus joka määrää päästövähennyksiä. Vähennykset tosin kohdistuvat vain kehittyneisiin maihin, poislukien Yhdysvallat. Tästä syystä monet kehittyneet maat ovat innokkaampia keskustelemaan asioista LCA-kaistan alla. Sitä kautta on mahdollisuus saada USA mukaan päästötalkoisiin, sekä sovittua myös kehitysmaille lainvoimaisia tavoitteita jotka ohjaavat vähäpäästöisemmälle kehitysuralle.

Kehitysmaiden G77 ryhmän mielestä nyt on kuitenkin aika keskittyä Kioton pöytäkirjaan, sillä neuvottelut ovat junnanneet paikoillaan jo pitkään. Marraskuussa Barcelonassa nähtiin jo Afrikan ryhmän ulosmarssi jolla tavoiteltiin edistystä Kioton pöytäkirjan uuden tavoitekauden kanssa. Erityisesti neuvottelut maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin säädöksistä (LULUCF) sekä kehittyneiden maiden uusista päästövähennyksistä ovat olleet kantona kaskessa. Huoli Kioton jatkosta on hyvin ymmärrettävää, sillä mikäli LCA raiteen neuvottelujen pohjalta ei päästä lainvoimaiseen sopimukseen, mikä näyttää todennäköiseltä, saatetaan päätyä tilanteeseen jossa kukaan ei vähennä päästöjään vuoden 2012 jälkeen.

Maanantaina aamulla G77-ryhmä Afrikan johdolla marssi ulos maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin neuvotteluista ja kieltäytyi myös LCA konsultaatioista. He olivat halukkaita etenemään vain Kioton sopimuksen “numeroryhmässä”. Kioton numeroryhmän kokouksen aluksi Australia, EU ja Japani vastaavasti sanoivat etteivät ole valmiita etenemään numeroiden kanssa ennen kuin kuulevat mitä muissa työryhmissä tapahtuu. Yksinkertaisesti sanoen oltiin pattitilanteessa, jossa kukaan ei halunnut neuvotella samoista asioista.

Kaikki työryhmät peruttiin ennaltamääräämättömäksi ajaksi, kunnes epävirallisissa konsultaatioissa saataisiin selville miten asioissa edetään. Iltapäivällä epämuodolliset konsultaatiot saatiin käyntiin ja puheenjohtaja, Tanskan energia- ja ilmastoministeri Connie Hedergaard vakuutti, että Kioton sopimusta ei haudata, unohdeta tai aseteta sivuun.

Illalla työryhmät jatkoivat työtään Kioton sopimuksen numeroista ja maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin ryhmissä, mutta edistys oli silminnähtävän hidasta.

Tunnelma Bella Centerissä on odottava. Tänään, tiistai-iltana on yhteisistunto, jossa kuullaan mihin eri työryhmät ovat päätyneet neuvotteluissaan. Käytännössä mihin neuvottelut tänään jäävät, siitä ministerit huomenna aloittavat.

Samuli Sinisalo

Vihreät esiintyivät suureellisesti Klimaforumin pääsalissa salamavalojen välkkeessä ja vaativat raivokkaissa puheenvuoroissaan hallituksiaan ryhdistäytymään. Kaikki puhujat tuomitsivat oman mantereensa hallitusten ilmastopolitiikan murheellisen huonoksi.

Vihreät poliitikot viideltä mantereelta puhuvat Klimaforumissa Kööpenhaminan tilanteesta.

Euroopan Vihreiden varapuheenjohtajan Rebecca Harmsin mielestä EU on epäonnistunut täydellisesti Kööpenhaminan neuvottelujen solmujen avaamisessa. EU:n olisi pitänyt luvata lisää rahoitusta kehitysmaille perjantaina päättyneessä huippukokouksessaan. Lisäksi EU luo vaikeuksia neuvotteluihin ajamalla metsähakkuille sellaista erityiskohtelua, joka hyödyttää maita, joilla on paljon metsää – sellaisia maita kuin Suomi, Harms totesi.

Christine Milne Australiasta haukkui Australian hallituksen, joka kulkee hiiliyhtiöiden talutusnuorassa. Elisabeth May Kanadasta vaati Obamaa toimimaan kongressin ohi, sillä mikä tahansa mikä läpäisee Yhdysvaltain kongressin, ei läpäise ilmaston asettamaa haastetta. “Selvästikään Obama ei ole Bush, mutta Yhdysvallat on yhä Yhdysvallat”, May summasi Yhdysvaltojen politiikan Kööpenhaminassa ja sai raivokkaat suosionosoitukset.

Vihreiden yhteinen sanoma oli, että juridisesti sitova sopimus voidaan edelleen saavuttaa Kööpenhaminassa, ja se on pakko saada aikaiseksi. “Sääntöjen on pakko muuttua, sillä elämme absurdin kulutuksen maailmassa”, tiivisti ranskalainen meppi José Bové. Hän uskoi, että lauantain valtava mielenosoitus oli osoitus siitä, että uusi aikakausi on alkamassa.

Ruotsin, Tanskan, Saksan, Iso-Britannian, Portugalin ja Euroopan vasemmistopuolueiden puhujat painottivat omassa tilaisuudessaan, että ympäristöongelmat on nähtävä ennen kaikkea sosiaalisina ongelmina ja tasa-arvo-ongelmana. Siksi vain vasemmistopuolueilla voi olla ratkaisuja niihin, eikä ilmastonmuutos tule koskaan olemaan oikeistolainen poliittinen kysymys.

Vasemmistopoliitikot kritisoivat nykyistä ilmastopoliittista keskustelua siitä, että tarjotut ratkaisut eivät haasta järjestelmää, vaan pyrkivät sen sääntöjen puitteissa pieniin parannuksiin. Ilmastonmuutos on seurausta kapitalismista, ja siksi brittiläisen Ian Terryn mukaan vallankumous on todellisuudessa ainoa tapa ratkaista ongelma. Vasemmistoliike ja ilmastoliike ovat voimia, jotka voivat tarjota toisilleen ratkaisevaa tukea.

Kärjistäen Vihreiden poliitikkojen tavoitteena ympäri maailman näyttää siis olevan nykyisen ilmastopolitiikan tavoitteiden reipas kiristäminen ja kierrosten lisääminen neuvotteluihin, kun taas vasemmiston puhujat profiloituivat vaatimalla koko kapitalistisen järjestelmän murrosta. Liikkeiden huoli ilmastonmuutoksesta on kuitenkin yhteinen.

Hanna Sauli