Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Ympäristömerkityn sähkön myynti Suomessa nelinkertaistui • 18.5.2005uutisarkisto

Ympäristömerkityn sähkön myynti Suomessa on noussut lähes 430 gigawattituntiin, kun se vuonna 2002 oli 118 ja vuonna 2003 86 gigawattituntia. Suomen luonnonsuojeluliiton huhtikuussa valmistuneen myyntitilaston mukaan ympäristömerkittyä sähköä on myös hyvin saatavilla. Tuotanto kaksinkertaistui yli 2 000 gigawattituntiin.

Erityisesti ympäristömerkittyä sähköä tilaavien kotitalouksien määrä on kasvanut nopeasti, aiempien vuosien alle 5 000:sta yli 200 000:een. Yrityksistä 128 ja yhteisöistä, kuten asunto-osakeyhtiöistä, 930 valitsi ympäristömerkityn sähkön.

Luonnonsuojeluliitto arvioi, että tärkein syy kasvavaan kiinnostukseen on pohjoismaisesti suuntautuneen Fortumin ympäristömerkityn sähkön markkinointi. Muissa Pohjoismaissa myynnin odotetaan kasvavan jopa yhdeksään tuhanteen gigawattituntiin

Vaikka ympäristömerkitty sähkö on jo vakiinnuttanut asemansa Suomessa, ympäristöperustein sähkönmyyjiä kilpailuttavien asiakkaiden määrä on vielä melko pieni.

Ympäristömerkityn sähkön on oltava uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua. Merkinnän vaatimukset koskevat mm. voimaloiden perustamista ja käyttöä, polttoaineiden hankintaa, kuljetusta ja päästöjä. Suomessa sähkö on merkitty norppamerkillä.

Sähkön ympäristömerkinnässä ovat tällä hetkellä mukana Ekosähkö Oy, Energiapolar, E.ON Finland, Etelä-Savon Energia, Graninge Energia, Fortum Markets, Imatran Seudun Sähkö, Joutsenon Energia, Kokkolan Energia, Kotkan Energia, Outokummun Energia, Parikkalan Valo, Pohjois-Karjalan Sähkö, Porvoon Energia, VVO Sähkö, Vaasan Sähkö ja Vattenfall Sähkönmyynti.