Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Yhdysvaltalainen ilmastotutkija vaati lobbareita tilille • 22.7.2008uutisarkisto

Yhdysvaltalainen tunnettu ilmastotutkija James Hansen syyttää vaikutusvaltaisia ja rahakkaita yrityksiä USA:n tahmeasta ilmastopolitiikasta. Hansenin mukaan erityisesti fossiilisen energiantuotannon yrityksien lobbarit levittävät tarkoituksella ilmastonmuutosta vähättelevää tietoa ja jopa vääristelevät tutkimustietoa. Tutkijan mielestä senaatti tekeekin nykyään enemmän yrityksiä kuin ihmisiä hyödyttäviä päätöksiä.

NASA:ssa tutkimusta tekevä Hansen piti radikaalin puheenvuoronsa Yhdysvaltojen senaatin edessä viime kesäkuussa, Worldwatch Institute:n tilaisuudessa. Puheessaan Hansen vaati mm. suurten energiayritysten pomojen haastamista oikeuteen väärän tiedon levittämisestä ja välittömän moratorion julistamista hiilivoimaloille, jotta maan ilmastopolitiikka saataisiin raiteilleen.

Tilaisuuden yhteydessä juhlistettiin myös Hansenin edellisen, historiaan jääneen puheen merkkipäivää. Tasan 20 vuotta sitten Hansen yhtä lailla senaatin edessä kertoi maapallon lämpotilan nousseen enemmän kuin luonnollinen vaihtelu sallisi ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksien olevan jo vaarallisen korkealla. Edellä aikaansa ollutta puhetta on sittemin siteerattu monta kertaa. Worldwatch Institutelle antamassaan haastattelussa ilmastotutkimuksen uusista avauksista tunnettu Hansen sanoo, että eniten hänet on viimesten 20 vuoden aikana kuitenkin yllättänyt toimie vähyys ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Worldwatch Institute: James Hansen Talks About Climate Change