Venäjän duuma ratifioi Kioton pöytäkirjan • 23.10.2004
Venäjän parlamentin alahuone duuma ratifioi Kioton pöytäkirjan 22.10.2004. Astuakseen voimaan ratifiointi tarvitsee vielä Venäjän parlamentin ylähuoneen sekä presidentti Vladimir Putinin hyväksynnän. Presidentti Putin on jo aiemmin ilmaissut tukensa Kioton pöytäkirjalle.
Kioton pöytäkirja astuu voimaan 90 päivän kuluttua Venäjän ratifioinnin voimaan tulosta. Venäjän rooli sopimuksen voimaansaattamisessa on ratkaiseva, sillä Yhdysvaltojen vetäydyttyä Kioton sopimuksesta voimaantuloon vaadittavaa 55 % teollisuusmaiden päästöistä ei olisi ollut mahdollista saada kokoon ilman Venäjää, jonka osuus on noin 17 %.
Venäjän kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet tuntuvasti Kioton sopimuksen perusvuoden 1990 jälkeen, sillä maan talous on läpikäynyt muutosta kohti markkinataloutta. Tästä johtuen taloudellinen toimeliaisuus on vähentynyt ja paljon tehottomia toimintoja lakkautettu, jolloin päästöt laskivat huomattavasti alle Venäjälle sallitun vuoden 1990 tason.
Venäjän kiinnostus Kioton pöytäkirjaan onkin perustunut pääasiassa näiden ylimääräisten päästöoikeuksien myymiseen Kioton mekanismien kautta. Euroopan unionin tuki Venäjän WTO-jäsenyydelle varmisti Venäjän hallinnon tuen Kioton pöytäkirjalle.
Venäjän ratifiointi on ollut pitkällinen poliittinen kädenvääntö Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen. Yhdysvalloista odotettiin Venäjällä ylimääräisten päästöoikeuksien pääostajaa, ja kun maa poistui markkinoilta, Venäjä on etsinyt päästöoikeuksilleen uutta potentiaalista ostajaa. Tulevaisuuden taloudelliset edut Kioton pöytäkirjan ratifioinnista on kuitenkin koettu epävarmoiksi Venäjällä.
Kun muut potentiaaliset suuret ostajat, EU, Japani ja Kanada, eivät olleet halukkaita Yhdysvalloilta odotettuun kahdenväliseen suureen päästökauppajärjestelyyn, venäläiset toimijat alkoivat epäillä Kioton sopimuksen vaikutuksia maan talouteen. Varsinkin presidentti Putinin neuvonantaja Andrei Illarionov maalaili synkkiä kuvia Kioton aiheuttamasta taloudellisen kasvun hidastumisesta ja ”ilmastoimperialismista”.
Monet länsimaiset tarkkailijat tulkitsivat Illarionovin kommentit yritykseksi kiristää länsimailta lisää etuisuuksia Kioton ratifiointia vastaan, ja monet neuvonantajan argumenteista todistettiin paikkaansa pitämättömiksi.
Venäjän sisäinen keskustelu Kioton pöytäkirjan voimaansaattamisesta oli niin ikään pitkä ja värikäs. Pöytäkirjaa kannattivat lähinnä ministeriöt, jotka voisivat ohjata tuloja Kioton mekanismeista omille hallinnonaloilleen, suuret energia-alan yritykset, jotka osaltaan olettivat hyötyvänsä päästövähenemistään, sekä kansalaisjärjestöt.
Kioton pöytäkirjan jyrkkiä vastustajia ovat olleet muutamat ilmastotieteen asiantuntijat, joille alun perin uskottiin YK:n ilmastosopimuksen hallinnolliset tehtävät. Nämä tahot mitä luultavimmin menettävät johtavan asemansa Venäjän kansallisena ilmastopolitiikan koordinaatioelimenä, kun kuvaan astuu Kioton mekanismien myötä lisää rahaa. Viimeisenä ja äänekkäimpänä Kioton vastustajana kuvaan nousi yllämainittu presidentin neuvonantaja Illarionov.
Jatkossa Venäjän toimia Kioton pöytäkirjan toimeenpanemiseksi seurataan länsimaissa jännityksellä, koska Venäjän ylimääräiset päästöoikeudet, ns. kuuma ilma, on suuri tekijä kansainvälisillä päästökauppamarkkinoilla. Venäjän on kuitenkin perustettava toimivat kansalliset instituutiot, jotka seuraavat päästöjen kehitystä ja raportoivat niistä YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle, ennen kuin maan sallitaan osallistua päästökauppaan.