Vastarinta fossiiliteollisuutta kohtaan vahvistuu • 27.8.2013

Bill McKibben
Yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja ja ympäristövaikuttaja. Tekstin suomeksi kääntänyt Martta Haveri.

Vielä maailmalla fossiiliset polttoaineet palavat, mutta samaan aikaan aivan silmiemme edessä toimii uusi ilmastonmuutoksen torjumista vaativa liike, voimakkaasti ja äänekkäästi. Hiilivapaata maailmaa vaativa liike voimistuu.

Tammikuussa 2013 Australiassa lämpötila nousi niin paljon, että sääpalvelun oli lisättävä kaksi uutta väriä lämpötilaa havainnollistavalle kaaviolle. Joitakin viikkoja myöhemmin toisella puolella maapalloa uusi tieto CryoSat-2 satelliitilta osoitti, että 80 prosenttia Arktisen alueen merijäästä oli sulanut. Emme enää riko ennätyksiä vaan rikomme planeetan. 50 vuoden päästä ketään ei enää kiinnosta verojen nousu Yhdysvalloissa tai eurokriisi. Silloin kysytään vain “Eli siis Arktinen alue suli pois ja mitä te silloin teitte?”

Nyt seuraa hyvät uutiset: voimme vastata edes yrittäneemme ja taistelleemme.

Vuosikymmenten ajan ilmastonsuojelu sai järjestelmällisesti nihkeän vastaanoton, mutta nyt on ilmaantunut voimakas liike Yhdysvalloissa ja ympäri maailman toimimaan ilmaston puolesta.  Tämä yhteiskunnallinen liike perustuu vuosikymmenten ajan tehtyyn harvalukuisten edelläkävijöiden työhön. He jaksoivat taistella fossiilisten polttoaineiden teollisuutta vastaan koko tämän ajan. Nykyisellä liikehdinnällä ei ole karismaattista johtajaa tai keskusjärjestöä, vaan se taistelee tuhansilla rintamilla. Se on tarpeeksi iso ollakseen merkittävä ja se kasvaa nopeasti.

Vastarinta fossiilisten polttoaineiden teollisuutta kohtaan vahvistuu: Uudet vihreät sankarit

Amerikkalaiset saivat nähdä osan tästä liikkeestä purevan kylmänä helmikuun päivänä 2013, kun liikkeen ihmiset levisivät ympäri erästä ostoskeskusta Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C.:ssä. Lehdistön arviot väkimäärästä kohosivat yli 40 000 henkeen, mikä oli tähän mennessä suurin ilmastokokoontuminen koko USA:n historiassa. Nämä ihmiset vastustivat Keystone XL:n öljyputkea, joka johdettaisiin Kanadan öljyhiekkakentiltä etelään Meksikonlahdelle asti. Tämä on taistelu, jonka Time-lehti rinnasti USA:n historiallisiin kansalaisliikkeisiin ja nimesi ympäristöliikkeen ”Selma ja Stonewalliksi”[1]. Tässä väkijoukossa oli tuhansia, jotka yrittävät myös estää Appalakeille suunniteltuja vesisärötyskaivojen (fracking wells) rakentamisen ja vastustavat Tyynenmeren rannikolle suunniteltuja syvän veden satamia, joista lähetettäisiin kivihiiltä Kiinaan. Opiskelijoita lähes 323 kampukselta, joissa ilmastonmuutoksen torjumista vaativa liike toimii, verkostoitui Länsi-Virginian ja Kentuckyn vuorilla olevien kivihiilikaivosten sulkemistaisteluiden konkareiden ja Citizen Climate Lobby (”Kansalaisten Ilmastolobbaus”) -järjestön jäsenten kanssa. Citizen Climate Lobby –järjestö vaatii Yhdysvaltain kongressia asettamaan hiilelle todellisen hinnan. Joitakin päiviä aikaisemmin 48 johtajaa oli pidätetty Valkoisen talon ulkopuolella. Pidätettyjen joukossa oli Nebraskasta tulleita karjatilallisia, jotka eivät halua jättimäisen öljyputken halkaisevan heidän tiluksiansa. Pidätetyksi joutui myös Texasin öljynjalostamokaupunkien johtajia, jotka eivät halua enempää raakaöljyvalumia kaupunkiensa alueille. Legendaarinen sijoittaja Jeremy Grantham kehotti tiedemiehiä lisäämään tutkimukseensa kansalaistottelemattomuutta. Samaan aikaan aurinkovoimayrittäjät yrittävät nopeasti keksiä, miten paneelit voidaan asettaa katoille maanlaajuisesti koko Yhdysvalloissa. Alkuperäiset amerikkalaiset olivat hyvin edustettuina: alkuperäiskansojen ryhmät ovat olleet taistelun tärkeimpiä johtajia siitä asti, kun kaivosyhtiöt ja heitä huijanneet öljy-yhtiöt ovat tuhonneet heidän yhteisönsä. Aktivisti Rev. Lennox Yearwood Jr. ”Hip Hop Caucus” -nimisestä järjestöstä, joka aktivoi nuoria osallistumaan politiikkaan, pantiin käsirautoihin NAACP:n (Yhdysvaltojen laajin ihmisoikeuksien puolesta toimiva järjestö) entisen johtajan Julian Bondin kanssa. Julian Bond kertoi tarinoita siitä, kuinka hänet oli pidätetty, koska hän oli yhdistänyt Atlantan koulujen mustien ja valkoisten lounaspaikat kuusikymmentäluvulla.

Liike on rönsyilevä, kirjava ja huomattavan yhtenäinen. Sitä leimaa maailman rikkaimman ja vallanhimoisimman teollisuuden aktiivinen vastustaminen. Fossiilisten polttoaineiden vastarintaliike on jo saavuttanut joitakin tärkeitä voittoja, kun se on onnistunut estämään kymmenien uusien hiilivoimaloiden rakentamisen ja sulkemaan jo olemassa olevia. Tätä voi kysyä vaikka Little Villagen ympäristöoikeusjärjestön ihmisiltä, jotka edesauttoivat sulkemaan hiilivoimaloita Chicagossa. Tyynenmeren ympäristöverkosto taas taisteli estääkseen Chevronia laajentamasta sen öljynjalostamoita Richmondissa, Kaliforniassa. ”Tähän mennessä ruohonjuuritason liikkeet ovat onnistuneet estämään enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin osavaltio- tai liittovaltiotason politiikka”, sanoo Gopal Dayaneni Movement Generation Justice and Ecology Project (”Sukupolvien oikeus ja ekologiset projektit”)– liikkeestä. Fossiilisten polttoaineiden vastarintaliike on myös taloudellisen vastarinnan liike, joka on hyvin perillä siitä, että uusiutuvat energiamuodot lisäävät työpaikkoja kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi hiili, maakaasu ja öljy. Uusiutuvan energian työpaikat ovat hyviä työpaikkoja, joita ei voi ulkoistaa, koska aurinko- ja tuulienergian lähteet ovat lähellä kotia. Toisin sanoen, tämä liike rakentaa tulevaisuutta.

Nämä ovat vakavasti otettavia ihmisiä ja vakavissaan: liikkeen jäseneksi ei voi tulla vain sillä, että ajaa vähän polttoainetta kuluttavaa hybridiautoa Priusta. Ei tarvitse myöskään mennä vankilaan ollakseen liikkeen jäsen, mutta on tehtävä enemmän kuin vain vaihdettava kodin lamppuja ekotehokkaampiin. On yritettävä muuttaa tätä yhteiskuntajärjestelmää, jonka takia lämpötilat kohoavat, merenpinnan korkeus nousee ja sukupuuttoaalto kiihtyy. Fossiilisten polttoaineiden vastarintaliike nostaa esiin kysymyksen siitä, miten hyvin ihmiskunta selviää tästä vuosisadasta, ellei öljyriippuvuudesta päästä pian eroon.

Pian Washington D.C.:n joukkokokouksen jälkeen USA:ssa liittovaltion ministeriö julkaisi raportin, joka vähätteli Keystone XL öljyputken ympäristövaikutuksia ja näin edisti putkistoehdotusta yhden askeleen eteenpäin. Siitä lähtien merkittävä Credo-niminen, puhelinyhtiön tukema toimintaryhmä on saanut aikaan sen, että melkein 60 000 ihmistä on allekirjoittanut lupauksen vastustaa rauhanomaisesti mutta vakaasti putkistoa, jos se rakennetaan. Maaliskuun 2013 alkuun mennessä jopa johtoportaan kommentoijat kuten Thomas Friedman olivat huomanneet tämän. Friedman kehotti New York Timesin kolumnissaan aktivisteja ”toimimaan rohkeasti ” kansalaistottelemattomuudessaan. 48 tuntia myöhemmin 25 opiskelijaa ja pappi lukitsivat itsensä kiinni öljyputkiyrityksen toimistoon Bostonin lähellä. Taistelu fossiiliteollisuutta vastaan ei ole enää pienen joukon taistelua.

Mikään liike, joka on näin moninainen, ei voi sopia yhteisestä julistuksesta, mutta liikkeen kaikki näkemykset alkavat ajatuksella siitä, että fossiilinen polttoaine on likaista sen jokaisella tasolla ja meidän on jätettävä fossiiliset polttoaineet taaksemme niin nopeasti kuin mahdollista. Niillä, jotka asuvat vauraissa maissa, pienet elämäntapamuutokset eivät riitä, vaan on myös muutettava politiikkaa, joka pitää tällaisen teollisuuden voimissaan. Köyhälle maailmanosalle on paljon vaikeampi päämäärä: ohittaa fossiilisten polttoaineiden aikakausi ja hypätä suoraan uusiutuviin energiamuotoihin. Tässä tehtävässä meidän, jotka vaurastuimme täyttämällä ilmakehän hiilellä, on autettava heitä, sekä moraalisista että käytännöllisistä syistä.  Ja kaikille meille se tarkoittaa eri yhteisöjen tukemista kun nämä yhteisöt taistelevat omista kodeistaan ja kotiseuduistaan, Appalakkien hiilikentiltä öljyn saastuttamalle Nigerin suistomaalle. Nämä yhteisöt ovat taistelleet pitkään ja kovasti ja aivan liian usein aivan liian yksin. Nyt kun ilmastonmuutos on alkanut aiheuttaa meriveden tulvimista metrotunneleihin, taisteluiden etulinja laajenee ja vahvistukset ovat vihdoinkin saapumassa myös yhteisöjen taistelun tueksi.

Ilmastonmuutos ja löpön loppu

Juuri nyt fossiilisiin polttoaineisiin perustuva teollisuus voittaa suurimmaksi osaksi taistelut. Viime vuosina on todistettu, että öljyvarantojen loppumisesta ja öljyhuipun ohittamisesta puhuneet teoreetikot olivat väärässä. Kun öljyn hinta nousi, yritykset löysivät paljon uusia lähteitä, tosin suurimmaksi osaksi tynnyrin pohjaa raapimalla ja näin tuhlaten vielä enemmän rahaa saadakseen vielä enemmän yhä huonolaatuisempaan raakaöljyyn perustuvaa energiaa: he oppivat vesisäröttämään (fracking). Vesisärötys, fracking, tarkoittaa putkipommin räjäyttämistä joitakin satoja metrejä maanpinnan alapuolella, näin särötetään kalliota öljyn saamiseksi. He keksivät, miten käyttää liejuista öljyhiekkaa, miten sitä kuumennetaan maakaasulla niin kauan, että öljy virtaa siitä. Heidän onnistui porata öljyä syvältä meren pohjasta, kilometrien syvyydeltä merenpinnan alapuolelta. Ja tämä liioiteltu innokkuus on pulpunnut jopa korkeammalle kuin itse öljy – se on noussut päähän. The Wall Street Journal -lehti julisti Pohjois-Dakotan uudeksi Saudi Arabiaksi. The New York Times kuvaili uutta liuskeöljylöytöä Kaliforniassa neljä kertaa suuremmaksi kuin Pohjois-Dakotassa. ”Voimme tehdä OPEC[2]:sta ”NOPEC[3]”:in, jos haluamme todella paneutua siihen”, sanoi Charles Drevna Amerikan polttoaineiden ja petrokemikaalien tuottajista. ”On kyse öljymääristä, jotka riittävät vuosikymmeniksi tai jopa sadoiksi vuosiksi Pohjois-Amerikassa.”

Kuitenkin kaikki tuo fossiilinen polttoaine pumpataan, kaivetaan ja poltetaan vain, jos päätämme olla välittämättä ilmastokysymyksestä. Matematiikka muuttuu nopeasti, jos, otamme ilmastonmuutoksen vakavasti. Maailman fossiilisten polttoaineiden yhtiöillä, jopa ennen näitä uusia löytöjä, on viisi kertaa enemmän fossiilisten polttoaineiden varantoja omistuksessaan, kuin me voimme käyttää, jos haluamme välttää yli kahden asteen keskilämpötilan nousun maailmanlaajuisesti. Tuo lämpötilan nousun kahden asteen raja on raja, josta melkein kaikki maailman hallitukset ovat sopineet. Sen sijaan hiili-, öljy- ja kaasuyhtiöt, joita työntää eteenpäin ennätysmäisten voittojen tavoittelu, etsivät vain lisää löytöjä, eivätkä piittaa todellisuudesta tai kahden asteen rajasta. Uusi raportti osoittaa, että anonyymi ryhmä teollisuusmiljonäärejä on tukenut salassa yli 100 miljoonalla dollarilla ympäristöjärjestöjen vastaisia ryhmiä. Viikkoja ennen marraskuussa 2012 pidettyjä USA:n presidentinvaaleja Chevron antoi suurimman yrityslahjoituksen Super PAC:in kautta (tarkoittaa poliittista komiteaa, joka voi vastaanottaa erisuuruisia lahjoituksia ja tämän jälkeen se käyttää rahat jonkun poliitikon kannattamiseen tai vastustamiseen) varmistaen näin, että Yhdysvaltain kongressi pysyy ilmastonmuutoksen kieltäjien käsissä.

Mutta jokainen tulva murentaa ilmastonmuutoksen kieltäjien ja öljy-yhtiöiden asemaa ja jokainen helleaalto ruokkii fossiilisten polttoaineiden vastarintaa. Kun Keystonen öljyputki tuli ensi kerran kiistan aiheeksi vuonna 2011, Washington D.C.:n “energia-alan sisäpiiriläisille” tehty mielipidetutkimus osoitti, että 70 prosenttia heistä ajatteli, että heillä olisi lupa rakentaa putki vuoden loppuun mennessä. ”Big Oil”, eli kuusi maailman suurinta öljy-yhtiötä, saattaa tietenkin löytää tiensä haluamaansa lopputulokseen läpi vastustuksen, mutta tähän mennessä Big Oil:n rahat eivät ole luoneet sellaista intohimoa, henkeä ja luovuutta, jotka sen viholliset ovat tuoneet taisteluun. Ja tässä fossiilisten polttoaineiden vastarinnassa kysymys ei ole enää puolustustaistelusta. Nopeasti leviävä fossiilisten polttoaineiden osakesijoituksista luopuva liike voi olla yksittäinen iso osa vastarintaa. Se ei ole enää keskittynyt kampuksille, vaan kaupunginhallitukset ja uskontokunnat ovat alkaneet poistamaan osakesijoituksiaan öljy-yhtiöiltä. Vastuullisemman sijoittamisen liike on leviämässä jopa vain omaa taloudellista etuaan tavoittelevien sijoittajien keskuuteen nyt kun HSBC (pankki- ja rahoituspalveluja tarjoava konserni) on laskenut, että ilmastonmuutoksen vakavasti ottaminen, voisi leikata öljy-yhtiöiden osakekursseja jopa 60 prosentilla. 

Viime kuukausina myös toinen seikka on heikentänyt öljy-, hiili- ja kaasuteollisuutta: uusiutuvan energian tasainen kasvu. Uusiutuvan energian teknologia on muuttunut taivaan pilvilinnoista todelliseksi kattopaneeliksi huomattavan lyhyessä ajassa. Joissakin maissa, joissa hallitukset todella ovat panostaneet uusiutuviin, tulokset ovat ällistyttäviä. Vuoden 2012 keväänä joinakin päivinä Saksassa (ei missään trooppisissa aurinkoisissa oloissa, vaan Pohjois-Saksan auringonpaisteoloissa) onnistuttiin tuottamaan puolet maan energiasta aurinkopaneeleilla. Saksassa suurin osa uudesta energian tuotantokapasiteetista muodostui vuonna 2012 uusiutuvista. Joulukuussa 2012 julkaistu Delawaren yliopiston tutkimus osoitti, että vuoteen 2030 mennessä USA:ssa voitaisiin saada 99,9 prosenttia ajasta energiaa uusiutuvista energiamuodoista edullisesti. Toisin sanoen logiikka, fysiikka ja teknologia ovat fossiilisten polttoaineiden teollisuutta vastaan. Tällä hetkellä fossiiliteollisuudella on poliittista valtaa, jota se tarvitsee, mutta poliittinen valta muuttuu ehkä helpommin kuin fysiikka.

Ilmastonmuutoksen pelottava uusi matematiikka

Tässä vastarinta tulee mukaan kuvioihin. 43 vuotta sitten ensimmäinen anarkistiseksi luonnehdittu Earth Day (”Maan päivä”) toi 20 miljoonaa amerikkalaista kaduille. Tuo äkillinen kansalaisosallistumisen aalto auttoi edistämään monenlaisia lakeja, USA:ssa säädettiin esimerkiksi puhtaan ilman ja uhanalaisten lajien laki. Kansalaistoiminnan myötä USA:ssa esimerkiksi sellaiset järjestöt kuin luonnonvarojen puolustamisen neuvosto (NRDC, Natural Resources Defense Council) ja ympäristön puolustamisen rahasto (Environmental Defense Fund) kasvoivat. Kun nämä ”vihreät ryhmät” tulivat ympäristöliikkeen kasvoiksi, ne kasvoivat taitaviksi lobbauspelin pelaajiksi. Mutta pelin strategia muuttui kovemmaksi, kun oikeiston poliittinen valta lisääntyi. Nämä järjestöt ovat olleet 25 vuoden ajan kyvyttömiä saamaan merkittävää edistystä ilmastonmuutoksen hillitsemisen suhteen.  

Nyt Keystonen öljyputken protesteista saadun energian avulla USA:ssa on otettu joitakin harppauksia. NRDC on tehnyt ruohonjuuritason työtä putkistoa vastaan. Sierra Club- ympäristöjärjestö, joka vain joitakin vuosia sitten vastaanotti miljoonia dollareita vesisärötysteollisuudelta laittaakseen ne maakaasuun, on syntynyt uudelleen. Tammikuussa 2013 järjestö poisti säännöistään 120 vuotta vanhan kieltonsa kansalaistottelemattomuudelle. Seuraavassa kuussa klubin toiminnanjohtaja Michael Brune johdatettiin pois valkoisesta talosta käsiraudoissa.

Kansalaistoiminnan painopiste on muuttunut myös isoista vakiintuneista järjestöistä paikallisiin ja eri puolille levittäytyneisiin tekoihin. Internetin aikakaudella kukaan ei tarvitse suoraa postiosoitetta ja isoja päämajoja, vaan Twitteriä. Teksasissa ja Oklahomassa sadat ihmiset ovat tulleet mukaan toimintaan, jota on johtanut liike nimeltä “Öljyhiekkaeste” (Tar Sands Blockade). Se on käyttänyt uhkarohkeaa taktiikkaa ja paljon rohkeutta päästäkseen teollisuuden ja öljyn ulkomaillemyynnin mahdollistavan putkiston väliin. Montanassa kirjailija Rick Bass ja muut osoittivat mieltä istumismielenosoituksessa, mieltä osoitettiin, jotta miljoonien hiilitonnien vienti länsirannikon satamista pysäytettäisiin. Ja joka puolella koillisen USA:n öljyliuskemuodostumia, Marcelluksessa ja Uticassa, ihmiset ovat ryhtyneet puolustamaan yhteisöjään - usein niin, että he ovat istuneet istumismielenosoituksissa vesisärötysteollisuuden tielle. Fossiilisten polttoaineiden vastarinta näyttää yhä enemmän Occupy-liikkeeltä[4]. Todellakin nämä kaksi ovat liittyneet toisiinsa alusta asti, koska öljy-yhtiöt edustavat yhtä prosenttia yhdestä prosentista. Nämä liikkeet jakavat myös samanlaisen toimintapoliittisen analyysin. Miljoonan aurinkokattopaneelin verkko vaikuttaa enemmän internetiltä kuin ConEd – energia-yhtiöltä[5]. Aurinkoenergian markkinat ovat kuin maanviljelijöiden elektronimarkkinat, jossa on paikallinen kontrolli.  

Mutta toisin kuin Occupy-liikkeellä, tällä uudella fossiilisten polttoaineiden vastarinnalla ei ole pakkomielteenä voittaa puolelleen demokraattisen puolueen johtajia. Keystonen pidätykset 2011 olivat presidentti Obaman ensimmäisen kauden taistelunhaluisimmat protestit Valkoisen talon ulkopuolella. Nyt Van Jones, joka aiemmin työskenteli presidentille, on alkanut kutsua Keystonea “Obama-putkeksi”. Koska hallinto on tottunut olemaan tekemisissä vakiintuneiden vihreiden järjestöjen kanssa, se käsittelee tätäkin asiaa sopimusten kautta. Hallinto esittää, että ”Me hyväksymme putken rakentamisen, mutta kertokaa joku muu asia, jonka te haluatte.” Tämän tyyppinen logiikka saa osalta lehdistöä hyväksynnän. Mutta koska olemme tilanteessa, jossa Arktisen alueen merijää on melkein sulanut, ei ole tilaa helpoille kompromisseille. Presidentin itsepintaisuus siitä, että hän suosii “ennen kaikkea” energiasysteemiä, jossa öljy ja kaasu ovat yhtä tervetulleita kuin aurinko- ja tuulienergia, vaikuttaa yhä enemmän klassiselta poliittiselta suojalta. Itse asiassa, jos republikaaninen puolue ei olisi öljyteollisuuden ”hallussa”, ei asiaa voisi pahentaa enemmän kuin Obaman kampanjakiertueen retoriikka teki. Viime vuonna 2012 presidentti matkusti Oklahomaan, poseerasi öljyputkipinon edessä ja kehui rakennuttavansa niin paljon uusia öljyputkia, että ne kiertävät maailman ympäri. Valituksi tulemisestaan lähtien presidentti on puhunut vihreydestä, luvaten että nyt ilmastonmuutos on ensisijainen asia. Silti kasvava fossiilisten polttoaineiden vastarinta ei ole vakuuttunut. Niin kuin ilmastojohtaja Naomi Klein sanoi, “Näinä aikoina (presidentillä) ei ole kuherruskuukautta eikä hän saa sankaripalvontaa osakseen”. 

Nyt tarvitaan sisua ja kovaa työtä. Viime vuosina on nähty suuria kulttuurisia muutoksia ja menestyksiä, kuten tasa-arvoisen avioliiton puolesta toimivia liikkeitä ja maahanmuuttouudistusliikkeitä.  Mutta öljy-yhtiöiden vallan horjuttaminen voi olla jopa vaikeampaa, koska niillä on mahdollisuudet valtaviin summiin rahaa. Esimerkiksi Kanadan öljyhiekkakentillä ja Pohjois-Dakotan öljyliuskealueilla on arvioitu olevan kolmen biljoonan dollarin arvosta öljyä. Miehet, jotka omistavat hiilikaivoksia ja kaasulähteitä, kyllä kuluttavat tarvittavan määrän rahaa varmistaakseen voittonsa. Maaliskuussa 2013 Rex Tillerson, Exxonin 100 000 dollaria päivässä tienaava toimitusjohtaja, sanoi, että ympäristönsuojelijat ovat ”hidasjärkisiä”, kun vastustavat uusia öljyputkia. Hän ilmoitti, että yhtiö suunnittelee vähintään tuplaavansa pinta-alan, jolta se etsii uusia öljyvaroja. Hän sanoi olettavansa uusiutuvien energiamuotojen tuottavan vain yhden prosentin USA:n energiasta vuonna 2040. Hän erityisesti ilmoitti sodan ilmaston pelastamiseksi olevan ohi jo ennen kuin se oli edes alkanut. Hän painotti, että ”minun filosofiani on tehdä rahaa”. 

Samana päivänä tutkijat ilmoittivat, että Maa lämpenee nyt 50 kertaa nopeammin kuin se on koskaan tehnyt ihmiskunnan olemassaoloaikana. Tutkijat kertoivat myös, että Mauna Loan mittausaseman mittausten mukaan hiilidioksiditaso oli uudessa vaarallisessa ennätyksessään. Juuri nyt olemme häviämässä. Mutta samalla kun planeetta kärsii korkeasta kuumeesta, antibiootit alkavat vaikuttaa. Tiedämme, minkälainen tulevaisuus meitä odottaa, jos emme vastusta. Ja juuri siksi aiomme vastustaa. 

Alkuperäinen artikkeli The Fossil Fuel Resistance on julkaistu Rolling Stone-lehdessä 25.4.2013.



[1] tämä viittaa kansalaisoikeuksien ja homojen oikeuksien puolesta järjestettyihin marsseihin Yhdysvalloissa

[2] OPEC, Organization of the Petroleum Exporting Countries, Öljynviejämaiden järjestö

[3] sanaleikki, voi olla NO-OPEC, jolloin ei olisi markkinoita tuontiöljylle USA:ssa tai North-OPEC, eli Pohjois-Amerikan öljynvientiorganisaatio

[4] Occupy-liike vastustaa rahoitusmarkkinoiden valtaa ja tuloerojen kasvua, protestin kohteena on rikkaimman yhden prosentin ihmisryhmän valta.

[5] ConEd on yksi Yhdysvaltain suurimmista energiayhtiöistä.