Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Uusiutuvan energian varavoiman kustannukset uskottua vähäisemmät • 2.5.2006uutisarkisto

Isossa-Britanniassa valmistunut selvitys kyseenalaistaa arviot uusiutuvien energianlähteiden edellyttämän varavoiman korkeista kustannuksista. Vakiintuneen väittämän mukaan uusiutuva energia on fossiilienergiaa huomattavasti kalliimpaa, koska uusiutuvia energianlähteitä, kuten tuulta, ei voida täysin kontrolloida. Siten esimerkiksi tuulivoimalalla tulee aina olla varavoiman lähde vähätuulisten päivien varalle.

Ison-Britannian energiantutkimuskeskuksen (The UK Energy Research Centre, UKERC) tekemän selvityksen mukaan väittämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yli kaksisataa aiemmin valmistunutta tutkimusta ja raporttia analysoituaan UKERC toteaa, että uusiutuvan energian epävakaisuus ei ole esteenä alan kehitykselle. Selvitystä johtanut Robert Gross sanoo, että varavoiman tarpeeseen vaikuttavat tekijät pystytään määrittelemään. Myös alueelliset ongelmat voidaan ottaa huomioon ja ratkaista jo suunnitteluvaiheessa.

Selvityksen mukaan uusiutuvan energian tuotanto leikkaa hiilidioksidipäästöjä välittömästi. Vaikka fossiilista varavoimatuotantoa joudutaan mukauttamaan tuulivoimalan tuotantoon pienin aikavälein, tästä koituvat kustannukset ovat pienet verrattuna kasvihuonepäästöissä saavutettuihin säästöihin.

Täydellinen varavoiman lähde jokaista yksittäistä uusiutuvan energian lähdettä kohti on tarpeeton. Varavoiman lähde tarvitaan, jotta energiavirta pystytään pitämään tasaisena, mutta uusiutuvan energian kokonaishintaan nähden varavoiman kustannukset ovat pienet. Varavoiman tarve on mahdollista arvioida ja suunnitella etukäteen. Yksikään selvityksessä analysoitu tutkimus ei esitä, että riippuvuus epävakaammasta uusiutuvasta energiasta johtaisi kauttaaltaan huonompaan energiansaantiin tai energiakatkoksiin.

Tällä hetkellä varavoimakustannukset ovat alhaiset, mutta ne nousevat jonkin verran samalla, kun uusiutuvan energian osuus nousee. Varavoimakustannukset saadaan pysymään alhaisina käyttämällä useaa eri uusiutuvaa energiamuotoa rinnakkain ja sijoittelemalla energiankeräyspaikat laajalle alueelle.

Ison-Britannian energiaministeri Malcolm Wicks toivotti raportin tervetulleeksi, sillä se kumoaa uusiutuvan energian vastustajien keskeisiä argumentteja. Ison-Britannian tavoitteena on tuottaa 10 % maan energiatarpeesta uusiutuvilla energiamuodoilla, lähinnä tuulivoimalla, vuoteen 2010 mennessä.

UKERC:in raportti