Tehdäänkö metsistä osa ratkaisua, vai tuleeko niistä osa ongelmaa? • 13.12.2009Kööpenhamina

Simo Kyllönen

Teollisuusmaiden päästötavoitteiden, rahoituksen ja sopimuksen laillisuuden lisäksi Kööpenhaminan kokouksen yksi tärkeä aihe ovat metsät. Metsien hävittämisen aiheuttamat päästöt muistetaankin nostaa esiin melkein kaikissa ilmastokriisiä käsittelevissä puheissa eikä syyttä, aiheuttaahan metsäkato jopa viidenneksen kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Usein metsäkadon päästöistä puhuttaessa huomio kiinnittyy kuitenkin trooppisiin metsiin. Tähän ongelmaan halutaankin luoda nyt uusi mekanismi, joka kulkee nimellä REDD (Reducing Emissions from Deforestation and forest Degradation).  Samaan aikaan ilmastoneuvotteluissa käydään kuitenkin kovaa vääntöä myös teollisuusmaiden metsähakkuiden aiheuttamien päästöjen huomioon ottamisesta ilmastosopimuksessa. Näitä neuvotteluja käydään Kioton pöytäkirjan alla nimikkeellä maan käyttö, maan käytön muutokset ja metsätalous (LULUCF).

Kädenvääntöä näissä neuvotteluissa aiheuttaa erityisesti se, että monet maat ovat halukkaita hyötymään hiilinieluista mutta harvempi haluaa ottaa vastuuta metsien hakkuiden aiheuttamista päästöistä. Siksi moni maa, kuten Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti, haluaisi laskennan perustuvan maiden hakkuuennusteisiin vuoteen 2020 asti. Ja näiden ennusteiden mukaan maiden hakkuut lisääntyvät ensi vuosikymmenellä huimasti, Uudessa-Seelannissa kasvua on lähes 200 prosenttia.

Nyt myös EU on toimittanut omat tietonsa tällaisista tulevaisuuden ennusteista. Niiden mukaan esimerkiksi Suomen metsien hiilinielu tippuu aiempaa suurempien hakkuiden seurauksena nykytasosta yhteen kolmasosaan. Saksan ennustama pudotus taas vastaa suuruudeltaan Suomen kaikkia päästöjä.

Ympäristöjärjestöt suhtautuvat ennusteisiin erittäin kriittisesti. Niiden avulla maat voivat tehdä suuria hakkuita metsissään ilman, että niiden päästöt tulevat lainkaan näkyviin. Toisaalta maat voivat myös esittää ennusteissaan ylisuuria hakkuita tarkoituksella, koska kun hakkuut jäävät ennusteita pienemmiksi voivat maat lisätä erotuksen verran päästöjään vaikkapa energiantuotannossa.

Ennusteisiin perustuva laskentatapa siis kätkee päästöjä. Yhteensä teollisuusmaiden nykyiset ennusteet voisivat tarkoittaa sitä, että maiden aidot päästövähennykset ovat viitisen prosenttia maiden ilmoittamia lukuja pienemmät.

Perjantaina julkaistussa sopimusluonnoksessa tällaiset ennusteisiin perustuvat laskentasäännöt ovat yksi mahdollinen vaihtoehto. Muut luonnoksen vaihtoehdot ovat nykyisen laskentatavan jatkaminen tai laskennan perustaminen ennusteiden sijaan johonkin historialliseen ajanjaksoon. Nykyinen laskentatapa ottaa huomioon metsien hiilinielut suoraan kunakin vuonna ilman vertailua menneeseen tai ennustettuun kehitykseen, mutta asettaa kattoluvun sille, kuinka suuren osan tästä nielusta kukin maa saa hyödyntää.

Tämäkään malli ei tuo esille metsien käytön todellisia päästöjä, sillä kattoluvun ulkopuolella maa voi vaikka kaksinkertaistaa metsiensä hakkuun ja silti hyödyntää saman verran metsiensä hiilinieluja. Toisaalta aivan saman verran hyöty on vaikka maa kaksinkertaistaisi metsiensä hiilinielut. Tämän lisäksi maiden kattolukujen kautta on perinteisesti haettu myöhemmin helpotusta jo neuvoteltuihin päästötavoitteisiin. Antamalla muita suuremmat mahdollisuudet kompensoida päästöjä metsiensä nieluilla saatiin Australia, Japani ja Venäjä mukaan Kioton sopimukseen.

Ympäristöjärjestöjen kannattama laskentapa on kohdella metsien päästöjä ja nieluja aivan kuten muitakin päästöjä kohdellaan, eli verrataan niitä johonkin historialliseen ajanjaksoon. Tällaista mallia on neuvotteluissa esittänyt muun muassa Sveitsi. Nyt myös EU:n rivit ovat julkisesti hajonneet, kun Ranska teki viime torstaina vuoden 1990 tasoon perustuvan ehdotuksen. Koska vuosi 1990 aiheuttaa joillekin jäsenmaille (kuten Suomelle) muita suuremman taakan, ehdottaa Ranska, että näiden maiden tilannetta voitaisiin helpottaa EU:n sisäisessä taakanjaossa.

EU:n huippukokouksessa Ranskan ehdotusta ei vielä tuotu keskusteluun, mutta ensi viikon neuvotteluissa Kööpenhaminassa kädenvääntö asiasta taatusti jatkuu. Aivan vailla merkitystä tässä ei ole sekään, että samaan aikaan neuvotellaan myös kehitysmaiden trooppisen metsäkadon torjumisen säännöistä. Päästöjä kätkevät säännöt teollisuusmaille eivät varmasti ole paras lähtökohta neuvotella tiukkoja sääntöjä kehitysmaille.

Suuri arvoitus on myös Yhdysvaltojen kanta. Kun nieluneuvotteluja on käyty Kioton pöytäkirjan alla, ei Yhdysvallat ole niihin aktiivisesti osallistunut. Mutta Kööpenhaminan lopputulos tuskin syntyy tältäkään osin ilman amerikkalaisia.