Suuret setelit • 10.12.2010
Teollisuusmaat sitoutuivat Kööpenhaminassa rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden hengessä solmittu sitoumus vaatii teollisuusmaita tukemaan kehitysmaita ensi alkuun 10 miljardilla ja kymmenen vuoden kuluttua 100 miljardilla dollarilla vuodessa. Jälkimmäinen summa vastaa lähes yksi yhteen kehitysmaille nykyisin myönnettävää kehitysapua.
Mistä kirstusta ilmastorahat kaivetaan? Moni teollisuusmaa, Suomi muiden mukana, kahmaisi lyhyen aikavälin rahat kehitysyhteistyövaroista. Ratkaisu ei ole järin kestävä, sillä köyhyyden vähentäminen ja ilmastokriisin hallinta vaativat kasvavaa kehitys- ja ilmastorahoitusta, eivät rikkaiden maiden tilastokikkailua.
Pitkällä aikavälillä helpotusta haetaan innovatiivisista rahoitusmekanismeista. YK:n pääsihteerin nimittämä korkean tason työryhmä laati Cancúnin alla listan ilmastorahoituksen mahdollisista lähteistä. Ongelmallisen hiilikaupan ohella mukaan nostettiin laiva- ja lentoliikenteen sekä rahoitusmarkkinoiden verotus. Uudet verot leikkaisivat kuljetusten aiheuttamia päästöjä sekä finanssimarkkinoilla harjoitettua keinottelua ja antaisivat valtioille lisää liikkumavaraa tiukassa taloustilanteessa.
Lentoliikenne sopii verotuksen kohteeksi useasta syystä. Lentomatkustuksen ja lentorahdin – kuten myös päästöjen – arvioidaan lähivuosina jatkavan ripeää kasvuaan. Lisäksi ilmailussa liikkuvat valtavat rahasummat. Tämän ovat huomanneet lukuiset Euroopan maat, joista esimerkiksi Ranska alkoi kerätä lentolipuista ”kansainvälistä solidaarisuusmaksua” jo vuonna 2006.
Valtavat verotulot saisi myös toisesta päivittäisestä hyödykkeestä: rahasta. Veroa perittäisiin valuuttojen, arvopapereiden ja johdannaisten myynnistä ja ostosta. Äärimmäisen pieni, esimerkiksi 0,05 prosentin suuruinen rahoitusmarkkinavero toisi valtioille suuret tulot ja vakauttaisi kansainvälisiä markkinoita ohjaamalla kaupankäyntiä lyhytjänteisestä keinottelusta pidempijänteisiin investointeihin.
Rahoitusmarkkinoiden valtavan koon vuoksi vero voisi tuottaa yksin Euroopassa vuosittain 250 miljardia euroa ja maailmanlaajuisesti 600 miljardia. Nopea laskutoimitus paljastaa, että Euroopan tuotoilla voitaisiin kattaa niin teollisuusmaiden nykyinen kehitysapu kuin tuleva ilmastorahoitus – ja jotain jäisi vielä taskun pohjalle.