Suosademetsät ovat globaali ilmastokysymys • 1.1.2008puheenvuorot

Otto Miettinen
Maan ystävien metsävastaava ja Kaakkois-Aasian sademetsien monimuotoisuuden tutkija, Helsingin yliopisto

Tropiikin suosademetsät ovat saaneet osakseen huomiota viimeisen parin vuoden aikana ilmastokeskusteluissa. Silti niiden merkitys ilmastonmuutoksen kannalta on edelleen liian heikosti tunnettu. Tämä on sääli, sillä suosademetsien raivauksesta aiheutuvat päästöt vastaavat 8 prosenttia maailman fossiilisten polttoaineiden päästöistä. Huonosti tunnettu on myös Suomen oma rooli suosademetsien suojelijana ja hävittäjänä.

Suosademetsät nousivat ensi kertaa yleiseen tietoisuuteen vuosina 1997-1998 Indonesiassa raivonneiden metsäpalojen myötä. Palojen savu vaivasi koko Kaakkois-Aasiaa kuukausia, ja aiheutti miljardien taloudelliset vahingot sekä vakavia terveyshaittoja. Lisäksi arvioitiin, että paloissa ilmaan vapautuneen hiilen määrä vastasi jopa 40 % tuon vuoden fossiilisten polttoaineiden päästöistä. Valtaosa "metsäpalojen" terveydelle haitallisista hiukkas- ja hiilipäästöistä oli peräisin itse asiassa palavien suosademetsien turpeesta.

Vaikka suosademetsät edelleen käryävät vuosittain, vaipuivat ne kuitekin unohduksiin 1990-luvun lopun jälkeen. Kahden viime vuoden aikana on YK:n ilmastoneuvotteluissa nossut esille metsäkato hiilipäästöjen lähteenä, mikä on kohdistanut mielenkiintoa myös suosademetsiin. Keskustelua metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat siivittäneet toisaalta teollisuusmaiden into kääntää keskustelu pois fossiilisten polttoaineiden päästöistä, sekä toisaalta metsäisten kehitysmaiden (Brasilia, Costa Rica, Papua-Uusi-Guinea, Indonesia) into rahastaa metsien hiilensidonnalla. On selvää, että ilmastonmuutosta ei voida saada kuriin puuttumatta fossiilisten polttoaineiden kulutukseen, mutta maankäytön muutoksista (lähinnä metsäkadosta) aiheutuvia päästöjä ei tulisi sivuttaa. Maankäytön muutoksista vapautuu vuosittain enemmän hiiltä kuin koko maailman liikennesektori tuottaa, vajaa viidennes kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että määrästä noin puolet on peräisin nimen omaan suosademetsien raivaamisesta. Tämä siitä huolimatta, että suosademetsien osuus tropiikin ja subtropiikin metsäpeitteestä on prosentin luokkaa. Mistä tämä kaikki hiili tulee?

Suosademetsät ovat tropiikissa esiintyviä soita, joissa sademetsä kasvaessaan muodostaa turvetta. Valtaosa suosademetsän hiilestä on turpeessa. Suosademetsien turvekummut ovat tyypillisesti kymmenien tai satojen tuhansien hehtaarien laajuisia ja usein yli 10 metriä paksuja. Turvetta mahtuu turvekumpuun valtavat määrät, ja koska se muodostuu etupäässä puunrungoista, on sen hiilipitoisuus korkea. Maailmanlaajuisesti arviolta 5 % maanpäällisestä hiilestä on sitoutunut tropiikin turvekerrostumiin.

Turvetta muodostuu, koska suon vetisessä maaperässä kuollut kasviaines ei hajoa. Kun metsä hakataan, turpeen muodostuminen pysähtyy. Samalla suo myös alkaa kuivua ja turve hajota. Useimmiten maan raivauksen yhteydessä suo myös ojitetaan, jolloin kuivuminen ja turpeen hajoaminen nopeutuu. Kuivahtanut suosademetsä tai turvemaa on erittäin tulen arka, mikä on helppo ymmärtää kun muistaa, että turve on itse asiassa puuta. Paloissa hiiltä vapautuu suuria määriä hetkessä, turpeen hajoamisen seurauksena vuosien ja kymmenien vuosien ajan.

Kuva 1. Länsi-Indonesian jäljellä olevat suosademetsäalueetKaksi kolmannesta maailman trooppisista soista sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, lähinnä Indonesiassa, Malesiassa ja Papua-Uudessa-Guineassa (kuva 1). Niihin kohdistuu suuri maankäytön paine: viljelykset ja asutus työntyvät kiihtyvällä tahdilla suosademetsiin ja turvemaille. Noin puolet Kaakkois-Aasian soista onkin jo raivattu, jäljellä on vajaa 15 miljoonaa hehtaaria. Suurimmat suosademetsiä hävittävät tekijät ovat öljypalmu- ja selluyhtiöt, joiden viljelmien ja ojien alta suosademetsää hävitetään. Oman lisänsä ongelmiin tuovat laittomat hakkuut, pienviljelijöiden maanraivaus ja kaskeaminen.

Alueiden raivaaminen näyttää jatkuvan nopeaan tahtiin kiihdyttäen suosademetsiin sitoutuneen hiilen vapautumista. Ongelma on polttavin Indonesiassa, joka on vastuussa 90 prosentista suosademetsien hiilipäästöistä. Onko tilanteeseen löydettävissä ratkaisu?

Jos suosademetsien ja turvemaiden päästöt halutaan saada kuriin, on kyettävä toisaalta pysäyttämään jäljellä olevien suosademetsien katoaminen, ja toisaalta vähennettävä päästöjä metsäpeitteensä menettäneillä turvemailla. Jäljellä olevien suosademetsien suojelu maanraivaukselta ja ojitukselta tulisi olla tärkein tavoite, sillä päästöjen ehkäisy kuivuneilla soilla tai metsättömillä alueilla on huomattavasti vaikeampaa - ja kalliimpaa.

Kun puhutaan suosademetsien suojelusta, on tärkeää ymmärtää, että vesitaloudeltaan elinkelpoisia, laajoja suosademetsäalueita on jäljellä vain noin 20, valtaosin Indonesiassa. Suosademetsien suojelua ei voida toteuttaa prosenttipohjaisesti: jos jostain alueesta raivataan toinen puoli, toinenkin puoli kuivahtaa ja häviää muutamassa kymmenessä vuodessa. Puhuminen yleisellä tasolla suojelusta ei tuo tuloksia, vaan fokuksen on oltava nimettyjen alueiden säästämisessä kokonaisuudessaan. Hyvä vaihtoehto olisi Kamparin niemimaa, Sumatran laajin jäljellä oleva suosademetsä, jonka suojelua paikallishallintokin tukee.

Alueiden suojelua pitäisi helpottaa tieto siitä, että suosademetsien suojelu on periaatteessa varsin kustannustehokas tapa ehkäistä hiilipäästöjä. Jos suosademetsä raivataan öljypalmuviljelmäksi, siitä saatava taloudellinen hyöty jokaista vapautuvaa hiilitonnia kohti on muutamia kymmeniä senttejä. Vaikka jokaisen suosademetsäalueen suojeluun syydettäisiin miljoonia vuosittain, ei hinta "säästettyä" hiilitonnia kohti kohoisi muutamaa senttiä korkeammaksi. Eikä alueiden suojelun tarvitsisi maksaa välttämättä senkään vertaa.

Kustannustehokkuus ja yleinen etu eivät kuitenkaan paikallistasolla riitä pelastamaan alueita. Yksittäisten plantaasiyritysten, köyhän maaseutuväestön ja seuraavan kuun tilipussiaan tuijottavien poliitikkojen intresseissä on lyhyellä aikavälillä alueiden raivaus. Suosademetsien suojelu on mahdollista toteuttaa vain yhteistyössä paikallisen hallinnon ja väestön kanssa. Indonesiassa hallinto on kiinnostunut suosademetsien suojelusta, mutta ei tule sitoutumaan suojeluhankkeisiin ilman ulkopuolista kannustusta, niin poliittisesti kuin rahallisestikin.

Metsien häviämisen pysäyttämiselle riittää perusteita ilman niiden merkitystä maailman hiilikierrossa. Valtaosa maapallon eliölajeista on riippuvaisia tropiikin metsistä ja miljoonat ihmiset ovat riippuvaisia niistä taloudellisesti. Jos lisäperusteita metsien suojelulle kuitenkin etsitään niiden merkityksestä hiilen sitojina, niin juuri suosademetsien kohdalla siihen on eniten perusteita.

Suomen tulisi antaa poliittista taustatukea suosademetsien suojelulle esimerkiksi pitämällä asiaa esillä ilmastoneuvotteluissa, Indonesian ja Suomen metsäyhteistyön puitteissa, tai presidentin seuraavan kerran vieraillessa Indonesiassa. Myös Suomen todellista osaamista soiden tutkimuksen ja ennallistamisen saralla tulisi hyödyntää. Helsingin yliopiston suotutkijat ovat olleet avainasemassa suosademetsien kasvihuonekaasutaseen selvittämisessä.

Perusteltua olisi myös suora rahoitus yhden tai useamman suosademetsäalueen suojelemiseksi. Esimerkkejä mielekkäistä projekteista ovat suojelualueiden infrastruktuurin rakentaminen, paikalliset köyhyyden vähentämisohjelmat, palontorjunta, vesitalouden hallinta turvemaiden viljelmillä ja ennallistaminen. Suosademetsien täsmäsuojelu ei onnistu lahjoittamalla rahaa Maailmanpankille tai muille kehityspankeille. Suomen tulisi ottaa mallia Norjan aloitteesta sademetsien suojelurahaston perustamiseksi. Paljon pienemmilläkin resursseilla kuin vuotuisella 380 miljoonalla eurolla, jonka naapurimme on sademetsien suojeluun varannut, voisi saada paljon aikaan Indonesian suosademetsissä.

Suomen valtion ja suomalaisyhtiöiden rooli ei ole ollut aina suosademetsien kannalta positiivinen, sillä ne ovat osallistuneet suosademetsiä hävittävien rakenteiden luomiseen Kaakkois-Aasiassa keskeisellä tavalla. Indonesian selluteollisuus, joka on rakennettu Suomen poliittisella ja taloudellisella tuella 80-luvulta lähtien, on palmuöljyteollisuuden ohella suosademetsien raivaamisen tärkeimpiä syitä. Suomalainen suuryhtiö, UPM-Kymmene, on pitkään ostanut sellua APRIL-yhtiöltä, joka on vastuussa kymmenien tuhansien suohehtaareiden raivaamisesta. Nyt valtionyhtiö Neste tekee biodieseliä palmuöljystä, niin ikään kannustaen suosademetsien raivaamista viljelmiksi. Positiivisten, suosademetsien suojelua edistävien aloitteiden ohella yhtä tärkeää olisikin pidättäytyä toimista, jotka edistävät niiden häviämistä.