Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

SLL: Ilmastokokous toistaa itseään • 8.12.2011DurbanSuomen ilmastopolitiikka

Suomen luonnonsuojeluliitto seuraa huolestuneena Etelä-Afrikan Durbanissa käytäviä YK:n ilmastoneuvotteluja. Liian monet kysymykset ovat jääneet jälleen kerran kokouksen loppuun ministereiden ratkottavaksi. Liitto pelkääkin, että Durbanin tulos jää aikaisempien ilmastokokouksien tapaan epämääräiseksi. Suomella on silti mahdollisuus hillitä omilla päätöksillään ilmastonmuutosta.

”Ilmastoneuvotteluissa on jo tuhlattu useita vuosia aikaa sen miettimiseen, mistä voidaan neuvotella. Päättäjät eivät ole selvästikään vielä tiedostaneet tilanteen vakavuutta. Nykyisillä päästövähennyslupauksilla ja toimilla ilmasto lämpenee vuosisadan loppuun mennessä noin 4 astetta kun vaarallisen ilmastonmuutoksen rajana on pidetty alle kahden asteen lämpenemistä”, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen varoittaa.

Luonnonsuojeluliitto varautuu siihen, että Durbanista joudutaan vetämään samat johtopäätökset kuin neljä vuotta sitten Balin ilmastokokouksesta. Tuolloin todettiin, että ilmastokokouksen tiekartta jäi epämääräiseksi. Suomen valtuuskunnan toimintaa Luonnonsuojeluliitto arvioi tuolloin rakentavaksi. Niin tälläkin kertaa.

”Ympäristöministeri Ville Niinistön toimintaa Durbanissa voi hyvällä syyllä kiitellä. Hän on vaatinut kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa kaikilta, myös Suomelta itseltään. Viime kädessä Suomen toiminnan mittarina onkin, millaista politiikkaa maamme hallitus toteuttaa lähikuukausien aikana”, ilmastovastaava Venla Virkamäki sanoo.

Merkittävä toimi Suomessa olisi ilmastolain säätäminen 40 prosentin säästövähennystavoitteella. Myös kunnianhimoinen ilmasto- ja energiastrategia, tehokkaat toimet energiansäästössä ja uusiutuvien energianlähteiden käytön lisääminen sekä liikenteen päästöjen vähentäminen ovat valtiovallan käytettävissä olevia keinoja.

Liitto kritisoi nykyistä Suomen valitsemaa energiaverojärjestelmää, jossa turvetta suositaan ja energiaintensiiviselle teollisuudelle annetaan energiaverojen palautuksia.

”Kävipä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa miten tahansa, kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on joka tapauksessa Suomen etu”, muistuttaa Venla Virkamäki.

YK:n ympäristöohjelma UNEP:n johtaja Achim Steiner kertoi Durbanissa, että nykyisissä talousvaikeuksissa ilmastonsuojeluun ponnekkaimmin investoinneet maat eivät suinkaan ole pärjänneet kaikkein heikoimmin, pikemminkin päinvastoin.

Lisätietoja:

Venla Virkamäki, ilmastovastaava, 050-345 4411

Eero Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja, puh. 050-347 8778

Vertailuksi SLL:n tiedote Balin ilmastokokouksen jälkeen 15.12.2007

Ps. Mahtoikohan oheinen tiedoteluonnos karata nettiin liian aikaisin?