Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Sauli Niinistön puhe Pariisin ilmastokokouksessa ei tarjoillut yllätyksiä • 30.11.2015Pariisi2015ilmastoneuvottelut

Leo Stranius
vs. toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Presidentti Sauli Niinistö piti tänään ma 30.11.2015 noin klo 17.30 Suomen aikaa oman kolmen minuutin puheensa Pariisin ilmastokokouksessa.

Niinistö korosti omassa puheessaan Suomen sitoutumista EU-tavoitteisiin. Hän toisti myös hallitusohjelman tavoitteet uusiutuvien energialähteiden lisäämisestä sekä kivihiilestä luopumisesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisesta.

Lisäksi Niinistö muistutti muita maita Suomen ilmastolaista, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä sekä ilmoitti antaneensa henkilökohtaisen ilmastolupauksen puolittaa oman hiilijalanjälkensä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Puheensa loppupuolella Niinistö totesi vielä, että tämän kolmen minuutin puheen aikana ilmakehän kasvihuonekaasupäästöt ovat lisääntyneet 200 000 tonnilla.

Mitä puheesta jäi käteen noiden kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi?

Puhe oli yllättävän hyvä ja konkreettinen. Valitettavasti siinä kuitenkin toistettiin vain se, mihin Suomi on jo aiemmilla päätöksillä sitoutunut joko hallitusohjelmassa, osana EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka tai osana kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja. Parhaimmat puheet tarjoavat yllätyksiä ja siinä Suomi tai Presidentti Sauli Niinistö ei tällä kertaa onnistunut.

Niinistö olisi voinut esimerkiksi yllättää meidän ja kertoa, että Suomi nostaa päästövähennystavoitettaan tai lisää merkittävästi ilmastorahoitustaan. Lisäksi Niinistö olisi voinut ilmoittaa, että Suomi tavoittelee siirtymistä 100 prosenttisesti uusiutuviin energialähteisiin vuoteen 2050 mennessä, lopettaa ympäristölle haitalliset tukensa ja vetää sijoitukset pois fossiilisista polttoaineista. Näitä yllätyksiä ei tällä kertaa kuultu.

Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

Sauli Niinistö nosti puheessaan Pariisin ilmastokokouksessa esille mm. seuraavia seikkoja:

– Suurimpien saastuttajien pitää kantaa suurempi vastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta, mutta kaikkien pitää tehdä voitavansa.
– Puhdas teknologia edistää kestävää kehitystä ja kasvua.
– Tulevaan sopimukseen pitää sisältyä viiden vuoden välein tehtävät arvioinnit.
– Suomi tekee oman osansa osana EU-tavoitteita eli on sitoutunut 40 prosentin päästövähennykseen EU-tasolla vuoteen 2030 mennessä.
– Suomi on ottanut käyttöön ilmastolain, jossa tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä.
– Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus yli 50 prosentin sekä lopettaa kivihiilen ja puolittaa tuontiöljyn käyttö 2020-luvulla.
– Suomi kantaa oman osansa 100 miljardin luvatusta ilmastorahoituksesta.
– Kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan. Sauli Niinistö on allekirjoittanut kansalaisten ilmastolupauksen, jossa lupaa puolittaa hiilijalanjälkensä seuraavan kymmenen vuoden aikana.
– Pariisista tarvitaan ilmastosopimus – kansalaisyhteiskunta ja tulevat sukupolvet arvioivat meitä tämän pohjalta.
– Meillä ei ole toista planeettaa. Meillä on vain tämä ainoa.

Lue oma puheeni Ilmastomarssilla sekä katso ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tavoitteet Pariisin ilmastokokoukselle täältä.

Teksti on julkaistu myös Leo Straniuksen blogissa.