Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Sadan miljardin taalan paikka • 2.12.2011Durbanilmastorahoituskehitysmaat

Aino Pennanen
Ilmastonmuutosasiantuntija,
Kirkon Ulkomaanapu

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat tuntumaan Afrikassa monia muita maanosia kipeämmin. Se miten rikkaiden maiden tulisi täyttää Ilmastorahoitussitoumuksensa, onkin ollut ”Afrikan COP- kokouksen” ensimmäisellä viikolla ollut yksi isoista kysymyksistä niin neuvotteluhuoneissa kuin otsikoissa.

Ilmastorahoituksen lyhyt oppimäärä

Keskiviikkona African Climate Policy Centre (ACPC) julkisti tutkimuksen, jonka mukaan niin kutsutun lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta [1] saadut kokemukset eivät lupaa hyvää pitkän aikavälin [2]  ilmastorahoituksen riittävyyden ja ennustettavuuden kannalta, ellei virheitä ei korjata ja kurssia muuteta. Tutkimuksen mukaan, tähän mennessä luvatusta rahoituksesta vain murto-osa, kaksi miljardia US dollaria on aidosti ”uutta ja lisää” verrattuna ennen Kööpenhaminan kokousta annettuihin rahoituslupauksiin. Lisäksi raportin mukaan vain seitsemän prosenttia luvatuista rahoista olisi todella maksettu.

Myös erityisesti kaikkein haavoittuvimmille ja köyhimmille tärkeä sopeutumisrahoitus kärsii suuresta vajeesta rahojen ohjautuessa hillintätoimiin. Tällä hetkellä sopeutumistoimiin suuntautuu vain neljännes rahoituksesta, vaikka kehitysmaat ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että ilmastorahoitus jaettaisiin tasapuolisesti hillintä ja sopeutumiskeinojen välille.

Samaan aikaan kun EU on korostanut laskentasääntöjen tärkeyttä kehitysmaiden hillintätoimissa, se ei vieläkään pystynyt Durbanissa tiistaina esittelemässään lyhyen aikavälin raportissaan vastaamaan siihen mistä ilmastorahat oli otettu. Tämä riippuu edelleen yksittäisten jäsenmaiden halusta ilmoittaa miten ne laskevat, että rahoitus on uutta ja lisää suhteessa jo aiemmin annettuihin lupauksiin. Hillintätoimien ohella siis myös ilmastorahoituksen toteutusta uhkaa niin kutsuttu pledge and review –malli. Toisin sanoen teollisuusmaat päättävät kansallisista intresseistä käsin lupauksensa suuruuden, sen sijaan että kansainvälisesti ja tarvelähtöisesti olisi sovittu kokonaistavoitteesta, vastuunjaosta ja pelisäännöistä.

Eri maiden ilmastorahoitussitoumusten edistymisen vertailu on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta yhteisen puolueettoman raportointijärjestelmän puuttumisen vuoksi. Näistä ongelmista on opittava ja ne on korjattava pikaisesti pitkän aikavälin rahoitusta ajatellen. Läpinäkyvyys on voitava varmistaa puolueettoman ja kaikille yhtenäisen raportointikäytännön avulla.

Maaginen vuosi 2013

Kioton sopimuksen toisen sitoumuskauden lisäksi Uusi vuosi 2013 merkitsee myös kalmanviivaa lyhyen tähtäimen ilmastorahoitukselle. EU on Durbanissa ansiokkaasti puheissaan pitänyt esillä sen tärkeyttä, että on tärkeää varmistaa ilmastorahoituksen jatkuminen vuoden 2012 jälkeen. EU:n ja sen jäsenmaiden, kuten Suomen, olisi esitettävä myös konkreettinen suunnitelma siitä, miten ilmastorahoitusta kasvatetaan vuoden 2012 lopusta 100 miljardiin US dollariin vuoteen 2020 mennessä ja mistä lähteistä ne aikovat ilmastorahoitussitoumuksensa kattaa.

Yksi potentiaalisimmista rahoituslähteistä Durbanin keskusteluissa on ollut laivaliikenteen verotus. Kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen päästöjen verottaminen auttaisi huomattavasti sekä päästöjen vähentämisessä että ilmastorahoituksessa. Esimerkiksi vuoden 2020 rahoitustarpeesta noin 10 prosenttia voitaisiin kattaa kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen päästöveron tuloilla. Myös monia hyviä ehdotuksia innovatiivisiksi julkisiksi rahoituslähteiksi on esitetty, kuten päästöoikeuksien huutokauppatulot, fossiilisten polttoaineiden tuliaisten uudelleen allokointi ja rahoitusmarkkinavero. Niihin olisi nyt tuhannen taalan paikka tarttua Durbanissa, jotta riittävä ja ennustettava ilmastorahoitus voidaan taata.

Karavaania vetämään haluttiin hevonen, mutta saatiinkin kameli

Yksi Durbanin kokoukselle ladatuista odotuksista on päätös uuden, niin kutsutun Vihreän Ilmastorahaston operationalisoinnista. Keskiviikkona neuvotteluissa jännitettiin sitä, mitä niin kutsutun ”väliaikaisen komitean” (Transitional Committee) raportti rahaston suunnittelusta otettaisiin vastaan. Aiemmin tänä syksynä Saudi-Arabia ja USA nimittäin vesittivät yksimielisen kompromissiesityksen hyväksymisen.

Monet maat toivottivat raportin tervetulleiksi ja korostivat, että koska kyse on neuvotellusta kompromissista, ei kukaan voi olla siihen luonnollisestikaan sataprosenttisen tyytyväisiä. Kameliviittaukset sinkoilivat salissa ”haluttiin hevonen, mutta saatiin kameli”. Kamelin kisakuntoon kuitenkin yleisesti luotettiin. Keskiviikkona USA ja Saudi-Arabia yhdessä ALBA-ryhmää edustavan Venezuelan, Egyptin ja Nigerian ohella kuitenkin esittivät huolensa rahaston oikeudellisesta muodosta ja toimintatavasta. Lopputulema oli, että esitetyt huolet täytyy ottaa huomioon ennen kuin asiassa voidaan edetä. Niinpä COP puheenjohtaja aikoo järjestää aiheesta avoimen, läpinäkyvän konsultaation. Siitä mitä tällä käytännössä tarkoitetaan, ei ollut vielä torstaina tietoa.

Samalla kun osapuolten esittämien huolien huomioiminen läpinäkyvällä, osallistavalla ja avoimella tavalla on tärkeää, olisi tärkeää, että rahastosta jo kertaalleen neuvoteltua kompromissiesitystä ei revittäisi kappaleiksi. Tämä nimittäin pitkittäisi prosessia, avaisi pandoran lippaan ja vaarantaisi jo kertaalleen työllä ja tuskalla neuvotellun yhteisymmärryksen. Toivottavasti COP presidentti onnistuu välitys- ja konsultaatiotehtävässään ja Durbanissa päästään rahaston muodon lisäksi myös neuvottelemaan siitä, miten rahasto täytetään.

[1] Teollisuusmaiden Kööpenhaminan ja Cancún ilmastokokouksissa antama sitoumus tukea kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen ja hillintätoimia vuosina 2010-2012 yhteensä 30 miljardilla US dollarilla. [2] Teollisuusmaiden Kööpenhaminan ja Cancún ilmastokokouksissa antama sitoumus tukea kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen ja hillintätoimia 100 miljardilla dollaria vuosittain vuoteen 2020 mennessä.