Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Sään ääri-ilmiöt yleistymässä Euroopassa ja Suomessa • 14.9.2005uutisarkisto

Tutkijoiden mukaan Euroopassa viime vuosina suuria vahinkoja aiheuttaneet sääilmiöt ovat merkki ilmastonmuutoksesta. Keski-Euroopan suurtulvat ja Välimeren aluetta riivannut kuivuus ovat esimerkkejä poikkeuksellisen vakavista sään ääri-ilmiöistä.

Saksan ympäristöviraston johtajan Andreas Togen mukaan ilmiöt ovat suoraa seurausta ilmastonmuutoksesta. Samaa mieltä on YK:n ilmasto-ohjelman johtaja Klaus Töpfer.

Ilmaston lämpenemisen odotetaan tuovan Suomeen aiempaa rajumman ilmaston. Rankkasateiden ja sadetulvien riskin arvellaan lisääntyvän, kun Suomen ilmasto muuttuu vuosisadan jälkipuolella Etelä-Ruotsin tai Pohjois-Saksan ilmaston kaltaiseksi.

" Koko maapallon mittakaavassa ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on selvästi nähtävissä. Muutos vaikuttaa myös meillä", vanhempi tutkija Heikki Tuomenvirta Ilmatieteen laitokselta kertoo.

Sademäärien arvellaan Suomessa kasvavan 10–20 prosenttia, mutta rankkasateet voivat lisääntyä jopa puolella. Pahiten kuurot vaikuttavat kaupungeissa, sillä vesi ei siellä pääse imeytymään maaperään.

Etelä-Suomessa talvitulvien arvellaan yleistyvän, kun taas kevättulvien merkityksen arvellaan jopa vähentyvän. Sadekuurot eivät juuri vaikuta isoihin vesistöihin, mutta pienten vesistöjen pinta voi nousta nopeasti kuuron osuessa kohdalle.

Kuivuuskaudetkin voivat lisääntyä Suomessa. Esimerkiksi vuoden 2003 lämpimänä kesänä vesi oli useissa paikoissa käymässä vähiin.

USA:n rannikolle 25.8. iskenyt poikkeuksellisen voimakas hurrikaani Katrina on herättänyt keskustelua ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Katrinan ja ilmastonmuutoksen yhteyttä ei voida osoittaa, mutta ilmaston lämmetessä trooppisen myrskyn muodostumisen edellyttämä 26 celsiusasteen raja rikkoutuu helpommin.