Puhutaan rahasta • 21.11.2013

Ralf Sund
pääekonomisti, STTK

Täällä Varsovassa kiviä on kengässä. Rahasta ei tahdo löytyä sitovia sopimuksia. Asetelma on pähkinänkuoressa seuraava: kehittyvät maat ja kehitysmaat odottavat rikkaiden teollisuusmaiden rahoittavan ilmastomuutospolitiikkaa köyhemmissä maissa. Periaatteen ovat hyväksyneet kaikki.

Poikkeuksen tekee perussuomalaisten puoluesihteeri Poutsalo-Slunga, joka on todennut, ettei mitään rahoitusta tarvita. Hänkin muuttaa mielipiteitään jahka ehtii paneutua asiaan - varmaankin vaalien jälkeen.

Kunnian kukko ei laula, ellei vuoden 2020 jälkeen noudatettavasta rahoituksesta päästä sopuun. Summa on (muitakin arvioita on) 100 miljardia dollaria vuosittain. Summa tuntuu ensikuulemalta järkyttävän isolta. Hieman tarkempi analyysi kertoo, ettei kyse ole mullistavista luvuista.

Maailmantalouden liikevaihto (lue: BKT) on noin 70 000 miljardia dollaria, vuosittainen kasvu n. 2100 miljardia dollaria. Siis vuosittaisesta kasvusta maapallon pelastamiseen pitäisi varata n. 5 %. Tuntuuko kohtuuttoman suurelta?

Okei, laskelmassa on yksi virhe. Hattu kiertää vain teollisuusmaiden kesken, joten prosentti nousee viidestä lähemmäs kymmentä. Karkeaan laskelman on tehtävä toinenkin tarkennus. Eihän 100 miljardia ilmastotukea katoa minnekään. Se hyödyttää myös teollisuusmaiden talouksia.

Summa on iso, mutta ei lainkaan kohtuuton. Sopuun päästään kun 192 maan kesken löytyy hitusen enemmän luottamusta ja kaikki tajuavat, että kyse on paljon, paljon isompien menojen torjunnasta, jotka olisivat edessä ellei sopua löydy.