Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Politiikan porsaanreiät nakertavat todelliset päästövähennykset olemattomiin • 1.12.2011DurbanhiilinielutLULUCF

Venla Virkamäki
Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava

Teollisuusmaiden metsien hoidosta ja käytöstä johtuvien kasvihuonekaasujen päästöjen/nielujen (osa nk. LULUCF-sektoria) laskentatavat ovat olleet YK:n ilmastoneuvotteluiden kuuma peruna jo vuosia. Kysymys on siis siitä, miten metsien hoidosta ja käytöstä aiheutuvat muutokset metsien hiilivarastoissa tulisi laskea. Metsien hakkuut, ojitukset ja maanmuokkaukset synnyttävät päästöjä. Toisaalta metsiin sitoutuu ilmakehästä hiilidioksidia. Sitoutumisvaihetta kutsutaan nieluksi. Metsiä kasvattamalla ja hoitamalla lisäämme metsien hiilivarastoja, hakkaamalla taas aiheutamme päästöjä. Ja tätä kaikkea pitäisi jotenkin pystyä laskemaan.

Toistaiseksi teollisuusmaat ovat kannattaneet laskentamallia, jossa maat arvioivat itse metsiensä käytön ilmastotaseen lähitulevaisuudessa. Tämän arvioin pohjalta asetetaan metsätalouden päätöjen/nielujen vertailutaso. Tulevia päästöjä ja nieluja verrattaisiin sitten tulevaisuudessa tähän tasoon.

Eli jos maan nykyinen metsien hiilinielu on esimerkiksi -40 milj. CO2e tonnia, voi maa kuitenkin arvioida nielunsa suuruudeksi lähitulevaisuudessa vaikka -20 milj. CO2e tonnia. Jos metsien nielu osoittautuukin tulevaisuudessa todellisuudessa -26,3 milj. CO2e tonnin suuruiseksi, on maa ”vähentänyt” päästöjään tavoitetasosta 6,3 milj. tonnia. Näin siitäkin huolimatta, että kyseisen maan hiilinielu on todellisuudessa pienentynyt -40 milj. CO2e tonnista -26,3 milj. CO2e tonniin. Sama toimii tietenkin myös toisinpäin. Jos nielut osoittautuvatkin arviota pienemmäksi, maan lasketaan lisänneen päästöjään erotuksen verran.

Suomen metsänhoidon nielut 1990-2008 ja vertailutason mukaiset nielut 2013-2020. (Lähde: Metla)

Ja sama suomeksi sanottuna: vaikka metsien hiilinielu tulevina vuosina teollisuusmaissa vähenisikin ja sitä kautta ilmakehässä oleva hiilidioksidin määrä lisääntyisi, voivat kaikki nämä päästöt jäädä laskematta. Lisäksi maat voivat jopa saada päästöhyvityksiä sen vuoksi, etteivät ole tuhonneet metsiään ihan niin paljon kuin ovat arvioineet.

Kuulostaako tämä reilulta ja rehelliseltä? No ei minustakaan. Eri ympäristöjärjestöt ovat arvioineet, että mikäli kaikki Kioton pöytäkirjan porsaanreiät, mukaan lukien LULUCF, toteutuu, EU:n todelliset päästöt vuonna 2020 ovat vain 2 prosenttia alle 1990-tason. Laskennallisesti saatamme olla saavuttamassa nykyisen kunnianhimottoman päästövähennystavoitteemme -20 prosenttia, mutta ilmakehää ei meidän laskennallisuus kiinnosta.

Kun vielä huomioimme sen, että esimerkiksi YK:n ympäristöohjelman UNEP:n mukaan emme millään nykyisillä päästövähennyslupauksilla pysty pysäyttämään ilmaston lämpenemistä alle kahden asteen, tuntuu kikkailu nielujen laskentatavalla entistäkin surullisemmalta.

Teollisuusmaiden kannattaman vertailutasoihin perustuvan laskentamallin ongelma on se, että sen pohjana käytettävät arviot metsien käytöstä perustuvat pitkälti poliittisiin tavoitteisiin tulevista hakkuumääristä. Esimerkiksi Suomi on ilmoittanut vertailutasokseen luvun, joka on vain puolet metsiemme viime vuosien hiilinielun tasosta. Suomen itselleen laskema vertailutaso olettaa, että teollisuuden kotimaisen puun käyttö nousee viime vuosien 50 miljoonan kuution tasosta 65 miljoonaan kuutioon. Kuitenkin useiden eri tutkimuslaitosten arviot tulevien vuosikymmenien puun käytöstä jäävät reilusti alle 65 miljoonaan kuution.

Selvänä riskinä onkin, että maat ilmoittavat mahdollisimman pienet hiilinielut, jotta pystyvät rauhassa käyttämään metsiään entistä tehokkaammin ilman, että hakkuiden päästöt todella lasketaan.

Voinkin rauhassa päättää blogikirjoitukseni sitaattiin Sini Eräjään metsien hiilinieluja käsitelleestä blogikirjoituksesta viime vuodelta: ”Nieluista keskustellessa saa helposti vaikutelman, että niiden pieneneminen on luonnonlaki, jolle ei ole mitään tehtävissä. Olisi kuitenkin jo aika myöntää, että taustalla on omat valinnat ja asetetut poliittiset tavoitteet. Niin kuin kaikilla muillakin sektoreilla, tulisi päästöjä lisäävistä poliittisista päätöksistä kantaa vastuu. Ilmastonmuutosta ei laskentasäännöillä kikkailemalla pystytä kuitenkaan hämäämään. (Nykyisillä toimilla) Lämpeneminen jatkuu, oli ilmakehään päätyvät hiilidioksidipäästöt laskettu miten tahansa.”