Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Pariisin voittajat • 14.12.2015ilmastokokousilmastoneuvottelutPariisi2015

Oras Tynkkynen

Pariisin ilmastokokous päätyi tulokseen, jota valtaosa on kuvaillut läpimurroksi. Mutta ketkä oikein voittivat?

Ilmeisin voittaja on emäntämaa Ranska. Neuvottelut olivat alusta loppuun ranskalaisen diplomatian taidonnäytettä per excellence, ja kokousta vetänyt ulkoministeri Fabius loisti tehtävässään.

Osa Ranskan mestarillisuudesta heijastui myös eurooppalaiseen perheeseen. Euroopan unioni ansioitui myös liittojen rakentamisessa yli kehitysmaiden ja teollisuusmaiden kuilun, millä oli vähäistä suurempi merkitys kokouksen onnistumiselle.

Voittajiksi voi lukea myös haavoittuvimmat maat. Pienet saarivaltiot ja vähiten kehittyneet maat vaativat vuosia lämpenemisen rajoittamista enintään 1,5 asteeseen. Moni riippumaton arvioija – mukaan lukien allekirjoittanut – piti vaatimusta arvostettavana mutta poliittisesti epärealistisena. Silti sen läpi saamisessa onnistuttiin.

Pariisin lopputuloksesta voittaa taatusti liike-elämän edistyksellinen laita. Vähäpäästöisiä ratkaisuja tarjoavat yritykset saavat kasvavat markkinat tuotteilleen. Omaa hiilijalanjälkeään hyvissä ajoin trimmanneet firmat taas ovat suojautuneet ilmastotoimilta ennakkoon ja saavat kilpailuetua.

Iso voittaja on kansainvälinen yhteistyö. Vuosien varrella monen usko ilmastoneuvotteluihin ja YK:hon on horjunut. Nyt, Ukrainan ja Syyrian kriisien koetellessa suurvaltoja, maailman maat kykenivät sopuun yli rajojen.

kuva Oras Tynkkynen

Myös kansalaisjärjestöjen ja -liikkeiden on aihetta taputella itseään selkään. Vuosien kampanjointi, vetoomukset ja mielenosoitukset olivat osaltaan tasoittamassa tietä sovulle.

Hölmöintä tässä vaiheessa olisi kieltää itseltään yksi historian suurimmista voitoista vain sen takia, että se ei tietenkään ole täydellinen. Se olisi vähän sama kuin sadattelisi olympialaisten kultamitalia siksi, että ei onnistunut rikkomaan maailmanennätystä.

Mutta suurin voittaja on tietenkin ilmasto. Pariisin sopimus vauhdittaa toimia ilmastokriisin taltuttamiseksi merkittävästi.

Ja sen ansiosta voittajia olemme me kaikki.