Paikallishallinnolla tärkeä rooli ilmastonmuutokseen sopeutumisessa eteläisessä Afrikassa • 1.11.2011
Durbanissa joulukuussa pidettävässä ilmastosopimuksen 17. osapuolikokouksessa mietitään varmasti taas, mitä ilmastonmuutokseen sopeutuminen oikeastaan on. Mitä tarkoittaa, että esimerkiksi eteläisen Afrikan muutenkin haavoittuvat maat pyrkivät sopeutumaan yhä jyrkemmin muuttuvaan ilmastoon? Mitä tulvat, vuosien kuivuudet ja säiden lisääntyvät ääri-ilmiöt vaativat niin teollistuneilta valtioilta kuin niistä pahimmin kärsiviltä mailta? Yhtenä avainsanana vastauksissa tulisi olla paikallisen tason olosuhteiden tuntemus, tieto käytännön kokemuksista. Niin selvää kuin tämä on, työtä tiedon keräämiseksi ja tiedon keräämistä ja jakamista avustavien rakenteiden muuttamiseksi on tehtävä paljon.
Keski-sambialaisessa Kabongan kylässä asuva Astrida Mulengan yhdeksänhenkinen pienviljelijäperhe on hyvä esimerkki sopeutumisen kipukohdista. Tapasin heidät usein työtehtävissäni Sambiassa. Perhe viljelee maissia, papuja ja maapähkinää kolmenkymmenen kilometrin päästä markkinoilta, eivätkä he ole kokeneet kodin hajottavaa tulvaa tai sadon tuhoavaa kuivuutta, joka saisi kansalliset tai kansainväliset apujoukot liikkeelle. Haasteita ilmasto heille silti aiheuttaa: Sadekauden ennakoimattomat vaihtelut tuovat jatkuvan epävarmuuden, eikä vuosikymmeniä voimassa ollutta maanviljelyskalenteria voi enää noudattaa. On vaikea ennustaa, milloin sateet alkavat tai loppuvat. Lisäksi sateettomat viikot keskellä sadekautta haittaavat sadon kypsymistä. Talviviljelyä, eli kuivan kauden puutarhaviljelyä rajoittaa aiemmin vuolaitten jokien vähittäinen kuivuminen. Muutoksien takia perhe joutuu enenevässä määrin mm. tekemään töitä muiden tiloilla ruuan vastineeksi, myymään pienkarjaansa tai vähentämään aterioiden määrää. Toisaalta uudenlaisia viljelymenetelmiä ja -lajikkeitakin kokeillaan.
Mulengan perhe ei ole siis vielä altistunut vakavalle ilmastonvaihtelulle tai muutokselle. He ovat silti haavoittuvaisia, koska heidän pääelinkeinonsa, maanviljelys, on hyvin herkkä ilmastonvaihtelulle. Lisäksi haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle pahentaa perheen ja kyläyhteisön rajalliset sosiaaliset ja taloudelliset resurssit sopeutua pieniinkin muutoksiin. Ruohonjuuritason sosiaalisia ja taloudellisia resursseja voitaisiin kohentaa alueellisella, kansallisella ja globaalilla poliittisella ohjauksella. Toisin sanottuna ilmastonmuutokseen sopeutuminen vaatii kansainvälisten ja kansallisten ratkaisujen nivomista paikalliseen kontekstiin, ja tässä tarvittaisiin Mulengan perheen ja muiden pienviljelijijöiden asiantuntemusta. Ongelma onkin, kuinka se saataisiin päätöksentekijöiden käyttöön.
Paikallisten olosuhteiden, tarpeiden ja osaamisen ymmärrys ei ole itsestäänselvää, kun esimerkiksi Sambian, Tansanian tai Mosambikin pääkaupungeissa keskustellaan kansallisista toimista ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämiseksi. Yleinen ilmastonmuutostermistö on tuttua ja sopeutumisen ”muoti-ilmiöistä” kuten ns. säästävästä maataloudesta (conservation agriculture) tai kastelujärjestelmien kehittämisestä puhutaan sujuvasti. Paikallistason sää- ja ilmastotieto kuitenkin puuttuu. Ilmastonvaihtelun vaikutuksista maaseutuyhteisöjen elinkeinoihin eri maatalousekologisilla ja sosiokulttuurisilla alueilla on esimerkiksi Sambiassa tietoa vain parin järjestön tuottamien yksittäisten esimerkkien verran. Lisäksi paikallisyhteisöiltä puuttuu foorumi, jossa vaihdettaisiin viimeisintä tietoa sopeutumisen edistämiseksi.
Kaikki tämä kertoo siitä, että kansallisen ja paikallisen tason välillä on kuilu, joka estää tehokkaan sopeutumisen suunnittelun ja toteutuksen. Askelia kuilun kaventamiseksi on kuitenkin otettu: Sambiassa on perusteilla kansallisen tason ilmastonmuutosvaltuusto, jonka sihteeristö mm. koordinoisi maassa tuotettua ilmastonmuutostietoutta. Lisäksi kansalaisjärjestöt ovat verkostoituneet ilmastonmuutosteeman ympärillä oppiakseen toisiltaan ja toimiakseen yhdessä. Todellinen linkki ilmastonmuutoksen kokevan maanviljelijän ja suuria päätöksiä tekevän finanssiministeriön välillä on kuitenkin paikallishallinto. Tätä resurssia eteläisen Afrikan maiden tulisi hyödyntää entistä enemmän. Myös paikallisella tasolla työskentelevien kansainvälisten kehitysyhteistyötoimijoiden tulisi huomioida tämä taso huomattavasti aiempaa paremmin.
Paikallishallinnon edustajien toiminta on ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tärkeää, sillä heillä on parhaimmillaan kokonaisvaltainen ymmärrys sopeutumisen mahdollisuuksista. Heillä on valmiudet analysioida niin tieteellisiä faktoja, globaaleja prosesesseja mm. rahoituksen suhteen kuin paikallisyhteisöissä vaikuttavia moninaisia sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimiin sopeutumisen puolesta.
Sambiassa, kuten useimmissa eteläisen Afrikan maissa, on olemassa rakenteet paikallishallinnon tehokkaalle toiminnalle. Tarvitaan kuitenkin lisää tämän resurssin arvostusta, jotta paikallistason virkamiehet löytävät paikkansa hallinnon ketjussa. Arvostuksen lisäämiseen sisältyy korruption kitkeminen. Tietoja ja taitoja tulee kasvattaa taloudellisen tuen rinnalla. Kansallisen tason keskustelussa paikallishallinnolla tulee olla pysyvä edustus. Lisäksi eri hallinnonalojen välistä koordinointia tulee parantaa, sillä sopeutuminen koskettaa lähes kaikkia hallinnonaloja ja vaatii ymmärrystä eri sektorien keskinäisistä vaikutuksista.
Monissa eteläisen Afrikan maissa hallinnon hajauttamisprosessit ovat olleet käynnissä vuosia. Ilmastonmuutos, sen ymmärtäminen, hillitseminen ja siihen sopeutuminen paikallisella tasolla antaa yhden uuden motivaattorin prosessien tehostamiseksi.