Päästökuilu vuonna 2012 • 30.5.2013

Emissions Gap Report 2012
Teksti on UNEP:n Emissions Gap Report 2012 –raportin tiivistelmän suomennos. Tekstin on suomentanut Emma Hakala.

UNEP:n Emissions Gap Report 2012 –raportin tiivistelmän suomenkielinen käännös

Yksi kansainvälisten ilmastoneuvottelujen perimmäisistä kysymyksistä on, miten ’kunnianhimoisia’ yhteisten päästövähennystavoitteiden tulee olla, jotta ne voisivat taata maapallonsuojelemisen käsistä karkaavalta ilmastonmuutokselta. Tähän kysymykseen vastaamiseksi UNEP[1] on yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa julkaissut jo vuodesta 2010 lähtien Emissions Gap –raportteja.[2] Erityisen tärkeä seikka päästövähennysten kunnianhimon kannalta on päästökuilu, joka vallitsee vuonna 2020 korkeintaan kahden celsius-asteen keskilämpötilan nousun aiheuttavan tavoitellun päästötason ja tämänhetkisillä päästövähennyslupauksilla saavutettavan päästötason välillä. Jos nämä tasot eroavat toisistaan, herättää se epäilyksiä maiden kunnianhimosta kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi.

Vuoden 2010 Emissions Gap Report-selvityksessä tutkijat ennustivat, että vuonna 2020 kyseinen päästökuilu todennäköisesti olisi huomattava, joskin arviot sen suuruudesta vaihtelivat riippuen siitä, miten maakohtaisten päästörajoitusten odotettiin tulevan noudatetuiksi. Vuoden 2011 Bridging the Emissions Gap Report-selvityksessä todettiin, että olemassa oleva tekninen tietämys riittäisi erotuksen kirimiseen kiinni, mutta tämä edellyttäisi mailta nopeaa toimintaa.

UNEP kokosi yhteen 55 tutkijaa 43 tieteellisestä ryhmästä ja 22 eri maasta laatimaan kolmannen, vuonna 2012 julkaistun, päästökuiluraportin, jossa:

  • saadaan päivitys maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöarvioista lukuisien yleisesti hyväksyttyjen lähteiden perusteella,
  • selvitetään maakohtaiset päästöt niin nykytilanteessa (vuonna 2010) kuin vähennyslupauksiin ja muihin sitoumuksiin perustuvan ennusteen mukaan (2020),
  • arvioidaan maailmanlaajuiset, kahden asteen tavoitteen mukaiset päästöt vuosina 2020, 2030 ja 2050,
  • päivitetään arvio päästökuilun suuruudesta vuonna 2020,
  • tarkastellaan eri puolilta maailmaa valikoituja esimerkkejä nopeasta edistymisestä päästövähennystoimissa. Tällaiset keinot voivat merkittävästi edistää päästökuilun kaventamista, jos niiden mittakaavaa kasvatetaan ja niitä hyödynnetään myös muissa maissa.

1.Mikä on maailmanlaajuisten ilmastopäästöjen nykytaso?

Nykyiset maailmanlaajuiset ilmastopäästöt ovat jo huomattavasti suuremmat kuin kahden celsius-asteen tavoitteeseen vuonna 2020 johtava päästötaso sallisi. Ja päästöt ovat yhä kasvamassa.

Nykyiset maailmanlaajuiset kasvihuonekaasupäästöt ovat vuoden 2010 päästöinventaarioiden perusteella 50,1 GtCO2e, hiilidioksidiekvivalenttigigatonnia  (95 % virhemarginaalilla 45.6 - 54.6 GtCO2e). Tämä on jo 14 % enemmän kuin ennuste sille vuoden 2020 päästötasolle, jolla kahden asteen tavoite on mahdollista saavuttaa (40 GtCO2e, mediaaniennuste). Se on myös 20 % enemmän kuin päästöt vuonna 2000. Maailman ilmastopäästöt laskivat vuosina 2008 ja 2009 talouden taantuman myötä, mutta nyt maailman ilmastopäästöt kasvavat. Mallinnuksessa käytetään vuoden 2010 ilmastopäästöille mediaaniarvoa 49 GtCO2e, joka mahtuu yllä mainittuun vaihteluväliin. Myös tässä raportissa käytetään kyseistä lukua, ellei toisin erikseen mainita.

2.Mikä on viimeisin arvio päästökuilusta vuonna 2020?

Arvioitu päästökuilu suhteessa ’todennäköiseen’ mahdollisuuteen pysyä kahden asteen lämpenemistavoitteen alapuolella on 8-13 GtCO2e. Vuoden 2011 Bridging the Emissions Gap –raportissa se oli 6-11 GtCO2e. Kuilu  on  kasvanut koska talouskasvu on ollut odotettua nopeampaa, ja lisäksi arviossa on otettu huomioon päästöhyvitysten kaksinkertainen laskeminen[3].

Arvio näyttää selvästi, että täysimääräisesti  toteutettuina maakohtaiset päästövähennyslupaukset  auttavat vähentämään maailman päästöt ’Business-as-Usual’ (BaU) –ennusteen alapuolelle vuonna 2020, mutta eivät tasolle, joka riittäisi kahden asteen riskirajan alla pysymiseen. Päästökuilu on siis huomattava.

Vertailun vuoksi, päästökuilu vuoden 2020 ’BaU’-ennusteen ja kahden asteen lämpenemisen riskirajan välillä on 14 GtCO2e.

Kuten aikaisemmissa Emission Gap -raporteissa, tässäkin raportissa tarkastellaan neljää eri tapausta, joissa odotukset päästövähennyslupauksista (nykyiset heikot lupaukset, nykyiset kunnianhimoisemmat lupaukset) ja yhdistetään laskentasääntöihin lupausten noudattamisen seurannasta (löysät tai tiukat laskentatavat).[4]

  • Tapaus 1 – Heikot sitoumukset, löysät laskentasäännöt: kuilu olisi noin 13 GtCO2e (vaihteluväli: 9 – 16 GtCO2e). Ennustetut päästöt olisivat noin 1 GtCO2e Business-as-Usual –tasoa alhaisemmat
  • Tapaus 2 – Heikot sitoumukset, tiukat laskentasäännöt: kuilu olisi noin 10 GtCO2e (vaihteluväli: 7 – 14 GtCO2e). Ennustetut päästöt olisivat noin 4 GtCO2e Business-as-Usual –tasoa alhaisemmat.
  • Tapaus 3 – Kunnianhimoisemmat sitoumukset, löysät laskentasäännöt: kuilu olisi noin 11 GtCO2e (vaihteluväli: 7 – 15 GtCO2e). Ennustetut päästöt olisivat noin 3 GtCO2e Business-as-Usual –tasoa alhaisemmat.
  • Tapaus 4 – Kunnianhimoisemmat sitoumukset, tiukat laskentasäännöt: kuilu olisi noin 8 GtCO2e (vaihteluväli: 4 – 11 GtCO2e). Ennustetut päästöt olisivat noin 6 GtCO2e Business-as-Usual –tasoa alhaisemmat.

On yhä epätodennäköisempää, että kunnianhimoisempien päästövähennystavoitteiden toteuttamiseksi muille valtioille asetetut ehdot täyttyvät ja että maat pääsevät sopuun tiukkojen laskentasääntöjen noudattamisesta. On siis enemmän kuin todennäköistä, että päästökuilu vuonna 2020 tulee olemaan 8 – 13 GtCO2e vaihteluvälin yläpäässä.

Myönteistä on se, että toteuttamalla täysimääräisinä ehdolliset sitoumukset ja noudattamalla tiukkoja laskentasääntöjä on mahdollista saavuttaa 40 % niistä vähennyksistä, joita vaaditaan BaU-mallista kahden celsius-asteen tasoon pääsemiseen.

KUVA 1. Eri päästövähennyssitoumusten maailmankartta

tumma vihreä: Kasvihuonekaasupäästöjä rajoittavia sitoumuksia

turkoosin vihreä: Sitoumus kestävää kehitystä edistäviin ilmastotoimiin

vaalean vihreä: Ei sitovia päästövähennyssitoumuksia

Kuvassa:

Case1 – Nykyiset heikot sitoumukset, löysät laskentasäännöt

Jos maat toteuttavat vain vähemmän kunnianhimoiset sitoumuksensa ja niihin sovelletaan löysiä laskentasääntöjä, mediaaniennuste vuoden 2020 kasvihuonekaasupäästöistä on 57 GtCO2e, vaihteluvälillä 56-57 GtCO2e.

Case 2 – Nykyiset heikot sitoumukset, tiukat laskentasäännöt

Tämä tapaus toteutuu, jos maat pysyvät vähemmän kunnianhimoisissa tavoitteissa, mutta niihin sovelletaan ’tiukkoja’ laskentasääntöjä. Tällöin mediaaniennuste päästöistä vuonna 2020 on 54 GtCO2e, vaihteluvälillä 54-55 GtCO2e.

Case3 – Nykyiset kunnianhimoisemmat  sitoumukset, löysät laskentasäännöt

Osa maista on tarjonnut mahdollisuutta kunnianhimoisempiin sitoumuksiin, mutta toteuttavat ne vain tietyin ehdoin. Jos nämä ehdolliset sitoumukset otetaan käyttöön, mutta laskentasäännöt ovat löysät, ovat vuoden 2020 päästöt mediaaniennusteen mukaan 55 GtCO2e vaihteluvälillä 54-56 GtCO2e.

Case4 – Nykyiset kunnianhimoisemmat sitoumukset, tiukat laskentasäännöt

Jos maat ottavat käyttöön kunnianhimoisemmat sitoumukset ja niihin sovelletaan tiukempia laskentasääntöjä, on mediaaniennuste vuoden 2020 päästöistä 52 GtCO2e vaihteluvälillä 51-52 GtCO2e.

Kaikki yllä mainitut päästöarviot on pyöristetty lähimpään gigatonniin.

Jotta korkeintaan kahden asteen lämpeneminen olisi mahdollinen on päästöhuipun tultava ennen vuotta 2020[5]

Tässä raportissa käsitellyissä päästöskenaarioissa, joissa korkeintaan kahden asteen lämpenemistavoite vuonna 2020 onnistuu, päästöhuippu ajoittuu ennen vuotta 2020[6] ja päästöt vuonna 2020 ovat noin 44 GtCO2e (vaihteluväli: 41-47 GtCO2e). Tämän jälkeen maailmanlaajuiset päästöt laskevat jyrkästi (mediaanin mukaan 2,5% vuodessa, vaihteluvälillä 2,0-3,0% vuodessa)[7]. Neljässäkymmenessä prosentissa niistä skenaarioista, joissa kahden asteen tavoite on mahdollinen, kasvihuonekaasupäästöjen nettomäärä ennen vuotta 2100 on negatiivinen (eli hiiltä sidotaan enemmän kuin sitä ihmisen toimista ilmakehään pääsee). Negatiivisten nettopäästöjen seuraukset esitetään raportin kohdassa 4.

Jos ’todennäköisen’ (suurempi mahdollisuus kuin 66 %) sijaan valitaan ’keskimääräinen mahdollisuus’ (50- 66%) kahden asteen tavoitteen sisällä pysymiseen, päästörajat hellittävät hieman, mutta maailmanlaajuisen päästöhuipun pitää silti olla ennen vuotta 2020.

Alle 1,5 asteen lämpenemistavoitetta käsitellään vain harvoissa tutkimuksissa, mutta niiden mukaan siihen yltäminen on yhä mahdollista.

Niissä skenaarioissa, joissa lämpenemisraja on asetettu kahden sijasta 1,5 celsius-asteeseen, on vuoden 2020 päästöjen on oltava alhaisemmat. Tätä käsitellään vain muutamissa tutkimuksissa, mutta ne osoittavat, että keskimääräinen mahdollisuus saavuttaa 1,5 asteen tavoite edellyttäisi vuoden 2020 keskipäästöjen olevan 43 GtCO2e luokkaa (tutkimusten vähäisestä määrästä johtuen vaihteluväliä ei ole mahdollista laskea). Lisäksi jatkossa päästöjen pitäisi pudota nopeasti, 3% vuosivauhtia (vaihteluvälillä 2,1-3,4%). Joidenkin tutkimusten mukaan lipsuminen1,5 asteen lämpenemisen yläpuolelle kuluvan vuosisadan aikana on kuitenkin väistämätöntä.

3.Mitkä päästötasot vuosina 2030 ja 2050 johtaisivat 2° ja 1,5°C lämpenemisrajan toteutumiseen?

Korkeintaan 2°C lämpenemisen toteuttavat skenaariot edellyttävät päästöjen olevan korkeintaan 37 GtCO2e vuonna 2030.

Kun Durbanin kokouksessa päätettiin, että neuvottelut uudesta vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskevasta sopimuksesta on vietävä loppuun vuoteen 2015 mennessä, on entistä tärkeämpää tietää myös, miten korkea saa päästötaso olla vuonna 2030, jotta kahden asteen tavoite olisi vielä mahdollinen. Tämän raportin skenaarioiden mukaan tavoitteeseen pystyttäisiin ’todennäköisesti’ pääsemään, mikäli maailmanlaajuiset päästöt vuonna 2030 ovat korkeintaan noin 37 GtCO2e (vaihteluvälillä 33-44 GtCO2e). Tämä vastaa suunnilleen vuoden 1990 päästötasoa. On tärkeätä korostaa, että vuoden 2030 päästöjen vaihteluväli riippuu siitä, mikä päästötaso on vuonna 2020. Mitä korkeampi vuoden 2020 taso  on, sitä matalampien täytyy vuoden 2030 päästöjen olla.

2°C tavoitteeseen johtavien päästöjen täytyy vuonna 2050 olla noin 40% matalammat kuin vuoden 1990 päästöt ja noin 60% matalammat kuin vuoden 2010 päästöt.

Vuonna 2050 maailmanlaajuisten päästöjen täytyy olla noin 21 GtCO2e  (vaihteluvälillä 19-25 GtCO2e ), jotta kahden asteen tavoitteeseen pääseminen olisi ’todennäköistä’, mikäli edellä mainitut vuosien 2020 ja 2030 päästötasot toteutuvat.

4.Mitä käytännön merkityksiä on 2°C ja 1,5°C lämpenemistavoitteen saavuttavilla vuoden 2020 päästötasoilla?

Kuten edellä todettiin, 40% niistä arvioiduista skenaarioista, joissa 2°C tavoitteeseen pääsyyn on ’todennäköinen’ mahdollisuus, edellyttää maailmanlaajuisten nettokasvihuonepäästöjen olevan negatiiviset ennen vuosisadan loppua. Skenaarioista enemmistössä CO2-nettopäästöt ovat negatiiviset jossain vaiheessa tämän vuosisadan jälkipuoliskolla energian tuotannossa ja teollisuudessa.

”Negatiiviset nettopäästöt” tarkoittaa tilannetta, jossa tietoisten toimien (kuten metsäistutusten tai hiilen talteenottotekniikoiden) ansiosta hiilidioksidia poistetaan ilmakehästä koko maailman tasolla enemmän kuin sitä sinne päästetään ihmisten toimista. . Yksittäiset teknologiset ratkaisut tai toimialat voivat myös itsenäisesti päästä negatiivisiin nettopäästöihin.

Negatiivisten nettopäästöjen saavuttaminen on teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaatii uusien ja usein todentamattomien teknologioiden ja teknologiayhdistelmien laajamittaista käyttöä.

Useat kahden asteen lämpenemistavoitteen saavuttavat skenaariot esimerkiksi olettavat bioenergiatuotannossa käytettävän hiilen talteenottoa ja varastointia (BioCCS) ja bioenergiantuotannon huomattavaa lisäämistä. Tällöin päästäisiin negatiivisiin nettopäästöihin teollisuus- ja energiantuotantosektoreilla ja mahdollisesti jopa koko maailman tasolla. Näin laajamittaisten bioenergiajärjestelmien toteutettavuus ja seuraukset on kuitenkin tutkittava tarkkaan, erityisesti niiden vaikutuksia ruuantuotantoon ja biodiversiteettiin, veden ja maa-alan riittävyyteen sekä biomassaraaka-aineen tuotantomahdollisuuksiin pitkällä aikavälillä. Hiilen talteenotto- ja varastointi (CCS) on edelleen kiistelty aihe, eikä keinoja sen laajamittaiseen toteuttamiseen tai turvalliseen hiilidioksidin varastointiin ole vielä todennettu. Mikäli hiilen negatiivisiin nettopäästöihin pääseminen todetaan myöhemmin mahdottomaksi, saattaa muiden päästövähennyskeinojen käyttöönotto laajassa mittakaavassa osoittautua liian myöhäiseksi kahden asteen tavoitteessa pysymistä ajatellen.

Energiatehokkuutta suosivat linjaukset sekä energiantuotanto- että energiankulutuspuolella voivat laajamittaisesti toteutettuina vähentää tarvetta hiilen negatiivisille nettopäästöille. Energiatehokkuuden parantaminen mahdollistaa pidemmän siirtymäajan kohti huomattavasti vähäpäästöisempää maailmantaloutta.

Eräät selvitykset, etenkin IPCC:n Special Report on Renewable Energy Sources and Climate Change Mitigation sekä Global Energy Assessment (GEA) korostavat kulutuspuolen energiatehokkuuteen ja –säästöön pyrkivien toimenpiteiden merkitystä tulevaisuuden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. GEA:n skenaarioselvitysten merkittävin johtopäätös on, että huomattavasti alhaisempi maailmanlaajuinen energiankulutus mahdollistaisi sekä korkeintaan kahden asteen lämpenemisen että moniin muihin kestävyysrajoihin pääsyn ilman turvautumista ydinenergiatuotantoon tai hiilen talteenottomenetelmiin. On kuitenkin korostettava, että energiatehokkuuden tulisi tällöin parantua paljon nykyistä nopeammin. Energiatehokkuuden parantamisen toteutettavuudesta on kattavasti tutkimusta.

5.Mitä käytännön merkityksiä on skenaarioilla, joissa kahden asteen lämpenemistavoite saavutetaan, mutta joissa maailmanlaajuiset päästöt vuonna 2020 ovat korkeammat?

Varsin rajallisen saatavilla olevan tutkimustiedon perusteella niissä skenaarioissa, joissa vuoden 2020 päästöt ovat korkeat, myös keskipitkän ja pitkän aikavälin kustannukset näyttävät olevan korkeat. Mikä tärkeintä, niiden käytännön toteutumiseen liittyy huomattavia riskejä.

Tässä raportissa esitettävät arviot perustuvat vähimmäiskustannusskenaarioihin, jotka kuvaavat maailmanlaajuisten päästöjen kehitystä vuoteen 2100 sillä oletuksella, että ilmastotavoitteet saavutetaan edullisimmalla mahdollisella kuhunkin malliin liittyvällä menettelytapojen, toimenpiteiden ja teknologioiden yhdistelmällä.[8] Sittemmin on julkaistu muutamia myöhäistä toimintaa selvittäneitä skenaarioita, joissa lähestymistapa poikkeaa edellisestä. Myös niissä skenaarioissa kasvihuonepäästöt on rajoitettu kahden asteen tavoitteen mukaisiin lukemiin, mutta niissä oletetaan lyhyen aikavälin päästövähennyskeinot vähäisemmiksi ja siten lähivuosien päästöt korkeammiksi. Koska tällaisia tutkimuksia on kuitenkin tehty hyvin rajallisesti, ei myöhäiseen toimintaan liittyvistä riskeistä ja kustannuksista ole tällä hetkellä mahdollista esittää yksiselitteisiä lukuja.

Siitä huolimatta on selvää, että myöhäisen toiminnan skenaarioissa lyhyen aikavälin päästövähennyskustannukset ovat alhaisemmat. Lisääntyvä lukkiutuminen hiili-intensiivisiin teknologioihin merkitsee kuitenkin huomattavasti korkeampia päästövähennyskustannuksia keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Myöhäinen toiminta johtaa lisäksi voimakkaampaan ilmastonmuutokseen ja siten suurempiin ja taloudellisesti merkittävämpiin vaikutuksiin. Yhteiskunnan on lopulta rajoitettava kasvihuonekaasupäästöjä hintaan, joka todennäköisesti on korkeampi kuin nykyiset kasvihuonekaasutonnia kohden lasketut päästövähennyskustannukset ovat.

Myöhäiseen toimintaan liittyy myös suurempi epäonnistumisriski. Myöhäistä toimintaa kuvaavat skenaariot esimerkiksi edellyttävät entistä suurempia negatiivisia nettopäästöjä, jotta kahden asteen tavoite saavutettaisiin, ja antavat vähemmän liikkumavaraa päätöksentekijöille käytettäväksi valittavien ratkaisujen suhteen. Myöhäinen toiminta saattaa myös edellyttää paljon parempaa energiatehokkuuden parantamista  kuin mihin tähän asti koskaan on päästy, sekä teollisuusmaissa että kehittyvissä maissa.

6.Onko päästökuilu mahdollista kuroa umpeen vuoteen 2020 mennessä – ja miten?

Teknisestä näkökulmasta tarkasteltuna vastaus kysymykseen on kyllä. Tekninen potentiaali päästövähennyksille vuoteen 2020 mennessä on 17 ± 3 GtCO2e, kun rajakustannus[9] jokaista vähennettyä CO2 –tonnia kohden on 50-100 Yhdysvaltain dollaria. Tämä riittää kuromaan kiinni eron Business-as-Usual -päästöjen ja 2°C tai 1,5°C tavoitteiden välillä.

Sen jälkeen kun vuoden 2011 Bridging the Emissions Gap –raportti esitteli nämä luvut, päästövähennyspotentiaalista on tehty paljon uutta tutkimusta, joka vahvistaa 17 ± 3 GtCO2e  arvion olevan yhä pätevä.

Haasteena on nykytoimien hidas tahti. Vaikka potentiaali pysyisi samana, on aikaa vähennyksen toteuttamiseen jäljellä käytännössä yksi vuosi vähemmän, mikä tarkoittaa, että päästökuilun umpeen kurominen edellyttää jyrkempiä ja kalliimpia toimenpiteitä.

Nyt tehtävät investoinnit rakennuksiin, joukkoliikenteeseen, tehtaisiin ja muuhun infrastruktuuriin ’lukitsevat’ energiankulutuksen ja siitä syntyvät päästöt korkealle tasolle vuosikymmeniksi. Samalla ne rajoittavat vaihtoehtoja päästövähennysten saavuttamiseen tulevaisuudessa.

Päästökuilua voidaan kaventaa ratkaisemalla akuutteja kysymyksiä ilmastoneuvotteluissa.

Mahdollisia toimenpiteitä kuilun kaventamiseksi ovat:

  • Kunnianhimoisempien ’ehdollisten’ sitoumusten toimeenpaneminen. Tämä pienentäisi kuilua 2 GtCO2e  verran.
  • maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (Land Use, Land Use Change and Forestry, LULUCF) -päästöhyvitysten ja Kioton sopimuksen ensimmäiseltä kaudelta ylijääneiden päästöhyvitysten käytön minimoiminen. Tämä pienentäisi kuilua noin 3 GtCO2e  .
  • Kioton sopimuksen kauden 2008-2012 ylijääneiden päästöoikeuksien (Assigned Amounts) käytön minimointi. Tämä pienentäisi kuilua 1,8 GtCO2e .
  • Päästövähennysten kaksinkertaisen laskennan välttäminen ja CDM (Clean Development Mechanism) -projektien lisäisyyden parantaminen. Tämä pienentäisi kuilua parhaimmillaan1,5 GtCO2e.

Yllä olevat luvut eivät ole suoraan yhteenlaskettavissa.

Yhä suuremmassa osassa maita on alettu toteuttaa sekä kansallisen että paikallistason ilmastotoimia. Näiden toimien on todettu pystyvän tehokkaasti vähentämään päästöjä. Tällaisten onnistuneiden toimenpiteiden monistaminen ja mittakaavan kasvattaminen voisivat auttaa maita ylittämään nykyiset päästölupauksensa ja siten edistää päästökuilun kuromista umpeen.

Suurin osa näistä toimista on tällä hetkellä käytössä muista kuin ilmastonmuutokseen liittyvistä syistä. On siis selvää, että maat voivat osallistua päästökuilun pienentämiseen toiminnalla, joka samalla edistää niiden omia kansallisia kehitystavoitteita.

Raportissa arvioidaan seuraavia valikoituja toimenpiteitä, joilla on onnistuneesti saavutettu päästövähennyksiä ja jotka näyttävät soveltuvan laajaan käyttöön sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Ne kuitenkin edustavat vain pientä osaa monista toimenpiteistä, joita kannattaa jatkossa selvittää:

Rakentamisen alalla lupaavia toimenpiteitä ovat:

  • rakennussäännöt
  • erilaiset standardit

Näiden tarkoituksena on pääasiassa vähentää asumisen ja yritysten energiankäyttöä ja -kustannuksia sekä parantaa turvallisuutta.

Liikenteen alalla onnistuneita toimenpiteitä on kerätty yhteen ’välttäminen-muutos-parannus’ –konseptin (’Avoid-Shift-Improve’) alle. Siihen kuuluvat:

  • liikenteeseen liittyvät maankäyttölinjaukset
  • nopea linja-autoliikenne
  • uusien henkilöautojen päästömäärärajoitukset

Liikenteeseen liittyvien maankäyttölinjauksien päätavoitteena on pienentää kaupunkiasutuksen välimatkoja ja maksimoida joukkoliikenteen tehokkuus, jolloin yksityisautoilun tarve ja vaikutukset vähenevät.

Nopeita linja-autojärjestelmiä on kehitetty vähentämään ruuhkia ja kaupunkien ilmansaasteita, kun taas kevyen liikenteen standardien tarkoituksena on vähentää ajoneuvojen energiankäyttöä ja siten alentaa matkustajakohtaisia kustannuksia ja parantaa energiaturvallisuutta.

Metsäsektorilla lupaaviin toimenpiteisiin kuuluvat:

  • suojelualueet ja muu sääntely
  • taloudelliset ohjauskeinot
  • toimijoihin ja taustamuuttujiin kohdistetut linjaukset

Sysäyksenä näihin toimenpiteisiin ovat alkuperäiskulttuurien vaaliminen, luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten lajien suojelu sekä valuma-alueiden suojelu. Joissain tapauksissa päätavoitteena on ollut myös kasvihuonepäästöjen vähentäminen.

Vaikka nämä toimenpiteet eroavat toisistaan, ne antavat esimerkkejä siitä, miten kunnianhimoiset, esimerkiksi innovaatioiden, talouskasvun, energiaturvallisuuden tai kansanterveyden edistämiseen pyrkivät kansalliset ja paikalliset keinot voivat johtaa merkittäviin päästövähennyksiin. Potentiaali niiden monistamiseen ja mittakaavan laajentamiseen on suuri. Näiden toimien edistämiseen tarvitaan seuraavia seikkoja:

  • Toimenpiteiden onnistunut laajentaminen edellyttää niiden räätälöintiä sopivaksi paikallisiin taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja institutionaalisiin olosuhteisiin. Säännöt ja standardit ovat olleet menestyksekkäimpiä silloin, kun hallitusvetoinen toteutus ja toimeenpano ovat kohdanneet yleistä hyväksyntää, varsinkin jos markkinaesteet tekevät taloudellisten ohjauskeinojen käytöstä hankalaa. Tehokkuuden kannalta ratkaisevassa asemassa on kuitenkin myös institutionaalinen kyky toteutukseen ja sen valvontaan.
  • Usein onnistuneiden toimenpiteiden edistäjinä ovat kansalliset ja paikalliset intressit ilmastonäkökohtia laajemmin. Tästä syystä tulisi panostaa ilmastopolitiikan integroimiseen olennaiseksi osaksi kokonaisvaltaisia, moniin samanaikaisiin hyötyihin ja kansallisiin kehitystavoitteisiin pyrkiviä politiikkalinjauksia.
  • Onnistuneissa toimenpiteissä yleensä yhdistyvät markkinaperusteiset ja sääntelevät lähestymistavat.
  • Sääntöjen, standardien, merkkien ja kaavoituksen kaltaisten toimenpiteiden kohdalla on tärkeää jatkuvasti kiristää niiden tiukkuutta, jotta ne johtaisivat alati tehokkaisiin päästövähennyksiin ja antaisivat markkinoille pitkän aikavälin signaaleja.

Lopuksi

Päästökuilu vuoden 2020 nykysopimusten mukaisten päästömäärien ja kahden asteen riskirajan alle pääsemiseksi sallittavien päästömäärien välillä on suuri, mutta koordinoitujen ja nopeiden toimien avulla on silti yhä teknisesti mahdollista kuroa kuilu umpeen.

Raportti korostaa konkreettisia, kansainvälisesti koordinoituja tapoja onnistua tavoitteessa. Tämä tarkoittaa kansallisten päästövähennyssitoumustentoteuttamista täysimääräisinä, entistä kunnianhimoisempien sitoumusten tuomista keskusteluun sekä tiukkojen päästövähennyslaskentatapojen soveltamista.

Kuilu voidaan sulkea myös ryhtymällä nopeasti ja kokonaisvaltaisesti laajentamaan kokeiltuja ja hyviksi havaittuja toimenpiteitä, jotka ovat tepsineet ympäri maailman eri sektoreilla ja jotka edistävät myös monia muita kansallisia ja paikallisia tavoitteita.

Kuva 2. Päästökuilu

Kuvassa:

Y-akselilla vuotuiset maailmanlaajuiset kokonaiskasvihuonekaasupäästöt (GtCO2e)

Mediaaniarvio 2°C tavoitteeseen pääsevästä tasosta: 44 GtCO2e   (vaihteluväli 41-47).

Harmaa alue näyttää todennäköisen vaihteluvälin, jolla maapallon keskilämpötilan nousu pysyy alle 2 asteessa 2000-luvulla.

Kuva3: Miten kuroa päästökuilu umpeen: Tulokset sektoripolitiikka-analyysistä*

Kuvassa:

Y-akselilla vuotuiset maailmanlaajuiset kokonaiskasvihuonekaasupäästöt (GtCO2e)

Mediaaniarvio 2°C tavoitteeseen pääsevästä tasosta: 44 GtCO2e   (vaihteluväli 41-47).

Business-as-Usual -skenaariossa päästöt vuonna 2020 58 GtCO2e  (vaihteluväli 57-60)

Päästövähennyspotentiaalit eri sektoreilla:

  • Energiantuotanto (2,2 – 3,9 GtCO2e)
  • Teollisuus (1,5 – 4,6 GtCO2e)
  • Liikenne** (1,7 – 2,5 GtCO2e)
  • Rakennus (1,4 – 2,9 GtCO2e)
  • Jäte (noin 0,8 GtCO2e)
  • Metsätalous (1,3 – 4,2 GtCO2e)
  • Maatalous (1,1 – 4,3 GtCO2e)

*Perustuu Bridging the Emissions Gap Report 2011 tuloksiin

**Sisältää laiva- ja lentoliikenteen



[1] UNEP on YK:n ympäristöohjelma

[2] ’Emissions gap’ tai ’päästökuilu’ tarkoittaa vuoden 2020 päästöissä erotusta, joka jää korkeintaan kahden celsius-asteen keskilämpötilan nousun aiheuttavan tavoitellun päästötason  ja nykyisillä päästövähennyslupauksilla saavutettavaksi ennustetun päästötason välille

[3] Tässä raportissa kaksinkertainen laskeminen (’double counting’) tarkoittaa tilannetta, jossa samat päästövähennykset lasketaan täyttämään kahden eri valtion sitoumuksia.

[4] Tässä raportissa ’ehdoton’ tarkoittaa sitoumusta, johon ei ole liitetty ehtoja. ’Ehdollinen’ sitoumus puolestaan saattaa riippua kansallisen lainsäädännön kyvystä  hyväksyä tarvittavia lakeja, tai toisaalta siitä, toimivatko muut maat esimerkiksi tarjoamalla rahoitusta tai muuta tukea. ’Tiukat’ laskenta säännöt tarkoittavat, että maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsätalouden (LULUCF)  päästöhyvityksiä tai Kioton sopimuksen ensimmäiseltä sitoumuskaudelta jääneitä ylimääräisiä päästöhyvityksiä ei lasketa maan päästövähennyssitoumusten toteuttamiseksi. ’Löysien’ sääntöjen tapauksessa nämä voidaan laskea sitoumuksien toteuttamiseen mukaan.

[5] Tämä pätee vähimmäiskustannuksiin perustuville skenaarioille; asia selitetään tarkemmin raportin luvussa 3.

[6] Maailman vuotuiset päästöt koostuvat Kioton sopimuksessa määritellyistä kaasuista, jotka syntyvät energiantuotannosta, teollisuudesta ja maankäytöstä.

[7] Läpi koko raportin keskimääräiset päästövähennysmäärät vuodesta 2020 vuoteen 2050 käsittävät energiasta ja teollisuudesta tulevat hiilidioksidipäästöt ja esitetään suhteessa vuoden 2000 tasoon, paitsi jos erikseen toisin mainitaan.

[8] Jotkin mallit asettavat lisäksi rajoituksia sille, mitä teknologioita niissä otetaan huomioon.

[9] Rajakustannus on viimeisen hiilidioksidiekvivalenttitonnin vähentämisen kustannus. Päästövähennysten kustannusten keskiarvo on paljon alempi.