Päästöjä vähennetään siellä missä se on halvinta • 1.2.2004puheenvuorot

Tuuli Kaskinen
energia-asiantuntija
Suomen luonnonsuojeluliitto

Ilmastokeskustelu Suomessa näyttää menneen pahasti raiteiltaan sen jälkeen, kun joulukuussa ensin suuresti otsikoitiin, että Venäjä jää Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle, ja pian kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi kriteerit EU:n päästökaupan alkujakoa varten. Kioton sopimuksesta ja EU:n päästökaupasta on yhtäkkiä tehty suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn tuhoavia mörköjä, vaikka aiemmin niin poliitikot, etujärjestöt kuin teollisuuskin ovat vannoneet sitoutumistaan ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Kuitenkaan ilmastopoliittinen tilanne ei ole muuttunut mitenkään dramaattisesti. Vaikka keskustelun kannalta olisi helpompaa, jos Venäjä olisi jo ratifioinut Kioton pöytäkirjan, toimenpiteisiin EU:n alueella sillä ei olisi vaikutusta. EU on päättänyt pyrkiä Kioton 8 %:n päästövähennystavoitteeseen riippumatta sopimuksen voimaan astumisesta.

EU:n sisällä päästövähennystavoite jaettiin eri maiden kesken huomioiden niiden aiemmat toimet. Tavoitteena oli tasata päästöjen vähentämisestä aiheutuvat kustannukset. Suomalaisen teollisuuden energiatehokkuus otettiin huomioon, kun Suomi sai luvan pitää päästönsä vuoden 1990 tasolla samalla, kun esimerkiksi Saksa ja Tanska vähentävät päästöjään yli 20 %.

Paljon keskustelua herättänyt vuoden 2005 alussa käynnistyvä päästökauppa on EU:n sisällä valittu, koko unionin alueella kansantalouden kannalta tehokkaimmaksi havaittu keino päästöjen vähentämiseen. Se ei ole muusta maailmasta irrallinen suomalaisen teollisuuden kiusaksi keksitty instrumentti, niin kuin lehdissä käydystä keskustelusta voisi päätellä, vaan sellainen markkinapohjainen sääntelymekanismi, jonka avulla teollisuus itsekin on toivonut päästövähennyksiä toteutettavan.

Jos EU:ssa ei käynnistetä päästökauppaa, on otettava käyttöön muita keinoja päästöjen vähentämiseksi raskaassa teollisuudessa ja energiantuotannossa. Vaihtoehtoina voisivat olla energiaverotuksen raju kiristäminen tai laitoskohtaisten kiinteiden päästökattojen asettaminen, joista kumpikaan tuskin olisi teollisuudelle päästökauppaa mieluisampi.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan päästökauppa on myös Suomelle kansantaloudellisesti edullinen päästövähennyksenkeino. Vain siinä tapauksessa, että päästöluvan hinta nousisi odottamattoman korkealle, päästökauppa saattaisi olla taloudellisesti huono vaihtoehto. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä varsinkin, jos päästökauppadirektiiviä muutetaan siten, että yritykset voivat ostaa oikeuksia myös toteuttamalla projekteja siirtymätalous- ja kehitysmaissa.

Ainakin päästökaupan ensimmäisellä kaudella 2005-07 todennäköisempi uhka on, että päästöluvan hinta jää niin alhaiseksi, ettei sillä ole kunnollista ohjausvaikutusta hiilidioksidipäästöihin. Päästökaupan rinnalle tarvitaan siis ainakin Suomessa myös energiaverotusta ja -tukia.

Kioton sopimus ja EU-päästökauppa sen toteutuksena ovat pieniä askelia päästöjen vähentämisen suuntaan. Kansainvälisesti oikeudenmukaisen päästötason saavuttamiseksi Suomen pitää tulevaisuudessa vähentää päästöjään 60–90 % nykytasosta. Tuon tason saavuttamiseksi kaikki päästöjen vähentämistä tehostavat toimet on otettava käyttöön.

Päästökauppa on ainakin toistaiseksi noista keinoista tehokkain sekä yritysten että kansantalouden kannalta. Tulevaisuudessa sen käyttö todennäköisesti laajenee niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.