Onko rakentamiselle paikkaa ilmastosopimuksessa? • 9.6.2009
Bonn on omanlaisensa kokouspaikka – ei suurkaupunki kuten New York YK:n päämajoineen, ei Balin kaltainen kongressikylä eikä liioin Poznanin tapainen tuntemattomampi paikka, jossa kuitenkin iso messukeskus tarjoaa kyllin isot kokoustilat. Kahtiajakautuneen Saksan vuosina Bonnin vanhan keskustan kylkeen rakennettiin uudet ministeriöt, parlamentti ja suuri kongressihotelli Maritim, jossa ilmastosopimuksen työryhmät parhaillaan kokoontuvat. Rinnakkaistapahtumia pidetään viereisessä liikenneministeriön talossa. UNFCCC:n sihteeristöhän sijaitsee Bonnissa.
Yksi ensimmäisen viikon rinnakkaistapahtumista oli UNEPin (United Nations Environment Programme) kahden hankkeen, kestävän rakentamisen (SBCI) ja rahoituksen (FI) projektien 3.6.2009 järjestämä "The property and building sector and the Copenhagen Agreement”. UNEP pyysi minut tilaisuuden puheenjohtajaksi, ja siksi nimilapussani luki ”UN Observer”. UNFCCC sihteeristön sivuilla on tilaisuuden webcast ja alustusten powerpointit.
Iltaseminaari oli jatkoa yhdessä järjestettyjen, Suomen ympäristöministeriön isännöimien rinnakkaistapahtumien sarjalle, jonka aloitimme Balin ja Poznanin COPeissa 2007 ja 2008. Suunnitelmissa on yhteisesiintyminen myös Kööpenhaminassa. Suomi on nimittäin ottanut vetovastuun yhdestä YK:n kestävän kulutuksen ja tuotannon Marrakech-prosessiin sisältyvistä työryhmistä, joka keskittyy kestävään rakentamiseen, erityisesti energiakysymyksiin ja politiikkaohjaukseen.
Rakentamisen energiatehokkuus ei ole keneltäkään pois. Kyseessä on win-win-win-tavoite niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille, rakentajille ja rakennusten käyttäjille, ja sekä teollisuus- että kehitysmaille.
Sinänsä viesti on yksinkertainen: rakennusten energiatehokkuuden parantaminen kannattaa. Myös IPCC:n neljännen arviointiraportin mukaan millään muulla sektorilla ole niin edullista ja niin suurta päästövähennyspotentiaalia. Asia pitää sisällään monia näkökohtia. Energiaa on säästettävä, mikä edellyttää muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Energiatehokkuutta on lisättävä, mikä tarkoittaa sekä korkean että matalan teknologian sovelluksia niin rakentamisessa, rakennuksissa kuin rakennetun ympäristön infrastruktuureissa. Uusiutuvan energian osuutta on lisättävä, mikä vaatii sekä uutta teknologiaa että rahoitusratkaisuja, esimerkiksi syöttötariffia. Lisäksi on varmistettava puhtaan energian saanti niille liki kahdelle miljardille ihmiselle, joilla sitä ei vielä ole. Kaikki nämä tavoitteet edellyttävät julkisen sektorin politiikkaohjausta (normeja, määräyksiä, ohjeita, verotuskeinoja, rahoitusinstrumentteja, koulutusta jne.) ja rahoitusta. Siksi on ollut tärkeää, että myös UNEPin rahoitusaloite esittää ratkaisumalleja kiinteistöpuolelle.
Rakentamisen ja rakennusten ylläpidon monimutkaiset toimijaketjut eivät tarjoa helppoa mahdollisuutta sisällyttää rakentamista perinteisenä teollisuussektorina omine sääntöineen Kööpenhaminan sopimukseen. Energiaintensiivistä rakennusaineteollisuutta, esimerkiksi sementti- ja terästeollisuutta voi tarkastella teollisuussektoreina päästökattoineen ja hiilikauppoineen. Suurin osa rakennetun ympäristön kasvihuonekaasupäästöistä on kuitenkin peräisin käyttövaiheesta: lämmityksestä, jäähdytyksestä, valaistuksesta, veden pumppauksesta ja lämmityksestä, kodinkoneiden käytöstä jne.
On kuitenkin ilmeistä, ettei yksikään maa pääse päästöjen rajoitustavoitteisiinsa, ellei se hyödynnä rakennetussa ympäristössä olevia mahdollisuuksia. Tähän perustuu UNEPin ja Marrakech-työryhmän esitys, että on tuettava rakentamisen sisällyttämistä kansallisiin ns. NAMA-suunnitelmiin (Nationally appropriate mitigation actions). Tämä taas vaatii luotettavien mittarien ja seurantajärjestelmien kehittämistä. Kuten Harri Laurikka Suomen ympäristöministeriöstä Bonnin tilaisuudessa totesi, Kööpenhaminan sopimuksessa näyttäisi kuitenkin olevan tilaa tämäntyyppisille esityksille.