Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Norja aikoo maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi maaksi • 23.4.2007uutisarkisto

Norjan pääministeri Jens Stoltenberg kertoi puheessaan Työväen puolueen kokouksessa Norjan tavoittelevan hiilineutraaliuutta vuoteen 2050 mennessä. Pääministerin mukaan on selvää, että mitä aiemmin päästövähennyksiä tehdään, sitä tehokkaampia ne ovat. Norja aikookin tiukentaa myös Kioton sopimuksen ensimmäisen kauden tavoitteitaan. Norjan hallitus on myös sitoutunut 30 prosentin päästövähennksiin vuoteen 2020 mennessä. EU-maat ovat asettaneet tavoitteekseen 20 prosentin vähennykset samassa ajassa.

Tavoitteiden saavuttamiseksi Norja hyödyntää laajaa keinojen kirjoa. Hallitus pyrkii lisäämään uusiutuvien energioiden käyttöä ja energiansäästöä. Esimerkiksi uusien rakennusten energiankulutusta aiotaan vähentää 25 prosentilla tiukentamlla rakennusnormeja. Hiilineutraaliuus ei kuitenkaan pääminsiterin mukaan tarkoita sitä, etteikö Norja voisi tuottaa yhtään tonnia hiilidioksidia vuonna 2050. Kansaivälisten mekansimien avulla päästöjä voidaan kompensoida yli valtiorajojen niin, että nettopäästöt ovat lopulta nolla. Norja haluaa olla myös hiilen talteenoton ja varastoinnin kehityksen kärjessä.

Valtaosa sähköstä tuotetaan Norjassa päästöttömällä vesivoimalla, mutta norjalaisten hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat silti kolme kertaa maailman keskivertoa suuremmat. Norja on myös maailman viidenneksi suurin öljyn viejä.

Pääministerin puhe on otettu Norjassa varovaisen innotuneesti vastaan. Ympäristöjärjestöistä mm. Greenpeace ja WWF pitivät tavoitteen asettamista merkittävänä, mutta kritisoivat aikeita toteuttaa vähennyksiä ulkomailla tai päästöoikeuksia ostamalla. Vaikka Norja saavuttaisikin omalla kohdallaan hiilineutraaliuuden, sen tuottama öljy ja maakaasu aiheuttavat yhä runsaasti päästöjä muualla. Norjan esimerkin toivotaan kuitenkin kannustavan muitakin rikkaita maita kunninahimoisiin tavoitteisiin.