Muuttaako ilmasto meitä? • 29.5.2017antropologia, perinteet, alkuperäiskansat, Peru

Martta Haveri
Martta Haveri on VTM Helsingin yliopistosta, sosiaali- ja kultturi-antropologiasta. Hän on viime vuodet tehnyt Perussa tutkimusta ja töitä mm. naisiin, alkuperäiskansoihin, muistiin, ihmisoikeuksiin ja ilmastonmuutokseen liittyen. Hän on myös opettanut antropologiaa Abancayn yliopistossa.

Ilmastonmuutos on tullut pysyvästi osaksi sanastoamme ja maailmankuvaamme. Tutkijat ja osa poliitikoista luovat jatkuvasti kauhukuvia tulevaisuudesta, jota on vaikea kuvitella todeksi. Ilmastonmuutos vaikuttaakin olevan kiinnostuksen kohde lähinnä asiantuntijoille, joiden tutkimusten ja suositusten pohjalta tehdään ratkaisuja kaukaisissa ilmastokokouksissa. Onko ilmastonmuutos todellakin vielä näin erillään jokapäiväisestä elämästämme?

Antropologit ovat tieteenalan syntyajoista lähtien olleet kiinnostuneita tutkimaan muutosta: miten ihmiset elävät, mistä tulemme ja mihin suuntaan olemme menossa. Muutokset ovat hedelmällistä tutkimusmaaperää, koska silloin tutkijalle yleensä paljastuu yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja, joita ei haluta muuttaa. Tällä hetkellä ilmastonmuutos on suurin ihmiskunnan tähän mennessä kohtaama muutos, jonka tuomat sosiaaliset ilmiöt ovat antropologeille hyvin kiinnostavia.

Muutokset kaukana ja lähellä

On helppo ajatella, että antropologien tutkimuskohteet ilmastonmuutoksen parista löytyvät lähinnä eksoottisilta vaikuttavista maista, joissa ihmisten arkipäivän elämä on läheisessä kosketuksessa heidän luonnonympäristöönsä. Onkin totta, että suurimmat sosiaaliset muutokset (kuten muuttoliike) tapahtuvat paikoissa, joissa erityisesti alkuperäiskansat asuvat — tällaisia ovat vuoristot, jäätiköt ja pienet saaret.

Suomessa asumme vankoissa rakennuksissa, hyvin tuulen- ja sateensuojassa. Lämmitys toimii kylmän yllättäessä ja lakanat saa lämpöaallon aikana pakastimeen. Voimme kauhistella jossain kaukana riehuvia hurrikaaneja, lumimyrskyjä, kuivuusaaltoja ja katoavia saaria tyytyväisenä omaan elämäämme. Myönnämme, että ilmastonmuutos on olemassa ja ehkä jopa valitsemme ruokamme sitä ajatellen. Saatamme ryhtyä ilmastokummeiksi. Lopulta kuitenkin päättelemme, että eihän se meitä niin paljon kosketa. Huomaamme lähinnä vuodenaikoihin liittyviä muutoksia: kevät on kylmä tai talvea ei ole lainkaan, ei niin kuin ”ennen vanhaan”. Osa ihmisistä väittää, ettei ilmastonmuutosta ole, kun kesällä ei olekaan kuuma. 

Mikään näin globaali muutos maailmassa ei voi olla vaikuttamatta myös tavallisen suomalaisen elämään. Globaalista tulee lokaalia eli paikallista — ja toisin päin. Kun muutos on iso ja hidas, on vaikea nähdä ja ymmärtää muutoksia omassa elämässä. Ennen 80-lukua syntyneet saattavat muistaa ajan, jolloin sanaa ilmastonmuutos ei käytetty. Nyt koululaiset pystyvät kertomaan sujuvasti, mitä termillä tarkoitetaan. Sana on tullut osaksi elämäämme.

Itse tutustuin aiheeseen kaukaisessa etelässä, alueella joka luokitellaan yhdeksi haavoittumimmista paikoista ilmastonmuutoksen vaikutuksia mitattaessa. Asuin ja työskentelin viimeiset kaksi vuotta Apurimacin maakunnassa Perun Andeilla, melko lähellä Cuscon kaupunkia. 

Pääsin viime syksynä tutkimaan, kuinka ihmiset ja yhteisöt Apurimacissa torjuvat ilmastonmuutosta ja samalla sopeutuvat siihen. Aiheesta oli järjestetty kilpailu, johon perheet, koulut ja kyläyhteisöt osallistuivat. He lähettivät kisaan kuvauksen ongelmista, joita he ilmastonmuutoksen takia kohtaavat ja siitä, miten ovat sopeutuneet tilanteeseen. Keskustellessani ihmisten kanssa kaksi asiaa tuli nopeasti selväksi: asiat ovat muuttuneet huonompaan suuntaan ja muutokselle on yritetty tehdä jotain. 

Selvät muutokset liittyvät luontoon ja ilmastoon. Sadekausi alkaa nykyään monta kuukautta myöhässä ja on lyhyempi. Tämä tarkoittaa, että kuiva kausi on vastaavasti paljon pidempi. Entiseen verrattuna lämpötilat ovat korkeampia tai huomattavasti matalampia. Vaihtelu on siis aiempaa suurempaa. Kun sateet vihdoin tulevat, ne saattavat olla rankkoja ja aiheuttaa maanvyöryjä. Yllättävät raekuurot ja voimakas tuuli viimeistelevät maanviljelyllisesti muutenkin haastavan vuoristomaan. Paikat, joissa äärisääolosuhteet vaikuttavat eniten, sijaitsevat karuilla alueilla yli 3000 metrin korkeudessa.

Maanviljelyä ilmastonmuutoksen varjossa

Maanviljely on Apumacin alueen pääelinkeino. Maanviljelyskylien tavat ja uskomukset liittyvät kiinteästi vuodenaikojen kiertoon, jota hahmotetaan kylvön ja sadonkorjuun mukaan. Erilaiset uskomukset rytmittävät maanviljelyä. Äiti maata (Pacha Mama) ja äiti vettä (Yacu Mama) kohdellaan kunnioittavasti, ja vuorten hengille (Apu) pyhitetään erilaisia asioita. Nämä rituaalit takaavat sadon tänäkin vuonna ja sen, että luonto kohtelee ihmisiä suopeasti. Tiettyjä ilmastolle sopivia kasveja on viljelty paikallisten sanoin ”aina”, ja viljelytapa on hyvin vakiintunut. Tällä suunnalla Perua kovin monella ei ole vielä varaa traktoreihin, joten maa kynnetään pienissä kylissä härkien avustamana.

 Martta Haveri

Mario ja Antonia kertovat, että pystyvät perunan viljelyllä rahoittamaan lastensa koulunkäynnin. Mario viljelee yli 130 perunalajiketta 4000 metrissä. Taidon hän on perinyt isältään. Hän torjuu ilmastonmuutosta kylvämällä perunoita eri paikkoihin, jotta halla ei iskiessään pilaa koko satoa. Kuva: Martta Haveri
 

Maanviljelyn suhteen monet asiat ovat muuttumassa. Perhe, joka ennen kylvi oikeastaan pelkästään yli 4000 metrissä viihtyviä perunoita, on vaikeuksissa. Perunoihin on ilmaantunut uusia tauteja ja matoja. Toisaalta he pystyvät nyt kylvämään muita, lämpimämmässä viihtyviä viljelyksiä. Yhtäkkiä ihmiset joutuvat suojautumaan uusilta taudeilta ja oppimaan uusien kasvien viljelyä. Mikään ei ole enää varmaa. Vaikka kylväisi juuri oikeaan aikaan, ei voi enää tietää milloin sateet alkavat, tuleeko rakeita juuri kun pitäisi olla lämmintä, turmeleeko rankkasade sadon tai onko liian kuivaa. Esi-isien ajoilta vallalla olleet perinteet eivät takaakaan satoa. Tämä on kova paikka monille niihin uskoville.

Uskomusten lisäksi Andeilla on ollut perheessä perinteisesti tarkka työnjako. Naiset hoitavat tietyt asiat kuten kylvämisen, miehet kyntämisen ja lapset takaavat koko yhteisöä koskettavan elämänmuodon jatkumisen. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin maanviljelystä kokopäiväisesti elävälle pelkkää kokeilua, toivomista ja uudelleen aloittamista. Ei siis ihme, että nuoria maanviljelijöitä ei paljon enää kylissä ole, vaan he ovat hankkimassa toista ammattia. Opiskelu tapahtuu kaupungeissa, jonne nuoret yleensä jäävät, koska maalta ei löydy heille heidän ammattiaan vastaavaa työtä. 

Lasten muuttaessa pois maaseutu onkin autioitumassa, ja paljon arvokasta tietoa on häviämässä maalle jäävien vanhusten kuollessa. Monia perinteisiä juhlia ei enää vietetä. Nuoret pukeutuvat ponchojen ja värikäiden mekkojen sijasta farkkuihin, eikä luontoa kasvistoineen enää tunneta. Oikeastaan tämä kuulostaa samalta, kuin mitä Suomessa on tapahtunut jo aiemmin viime vuosisadalla.

Ympäristön muutokset vaikuttavat perinteisiin ja kulttuuriin. Maanviljelytekniikat muuttuvat ja sitä myötä myös kulttuuri. Edellinen sukupolvi elää vielä isovanhempiensa tavoin maalla, mutta nykyinen on muuttanut kaupunkiin, syö pikaruokaa ja shoppailee.

Kaupunkiin muuttaneet eivät enää ajattele luontoa. He heittävät roskat teiden varsille, ostavat mahdollisimman paljon tavaroita ja matkustavat mieluiten omalla autolla. Samalla osa kouluista on alkanut opettaa luonnonsuojelun tärkeydestä ja ilmastonmuutoksesta. Nyt Perussa on varttumassa uusi sukupolvi, joka on vieraantunut maalaiselämästä mutta haluaa oppia lajittelemaan jätteitä, istuttamaan puita ja syömään terveellisemmin.

Perinteet muuttuvat myös Suomessa

Suurin osa suomalaisista on jättänyt agraariyhteiskunnan kauan aikaa sitten taakseen. Työ on jotain aivan muuta kuin porkkanan viljelyä ja lehmien laiduntamista. Maanviljelyn ongelmat pienissä kylissä Perun maaseudulla eivät vaikuta lähikauppamme avokado- ja kvinoatarjontaan, mutta on muistettava, että käytämme myös suomalaisia raaka-aineita. Suomen luonnosta löytyy muun muassa sieniä ja marjoja. Tulevaisuudessa näiden herkkujen löytäminen on todennäköisesti entistä hankalampaa, jos sateita ei tule odotetulla tavalla ja lämmin ilma vaihtelee.

Vuodenaikojen ajatteleminen Suomen kontekstissa ja niihin liittyvät tavat auttavat huomaamaan, että ilmasto ja sen muuttuminen vaikuttavat täälläkin. Monet sananlaskut eivät enää pidä paikkaansa. ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään” ei ole enää totta, sillä linnut tulevat Suomeen aiemmin — tai eivät ole kunnolla lähteneetkään.

Myös monet juhlat on sidottu vuodenaikoihin. Selkein esimerkki on joulu, johon liitetään sekä lauluissa että kuvastossa lunta ja pakkasta. Milloin viimeksi joulu eteläisessä Suomessa oli kuin joulukortista? Vappuna juhlitaan kevättä ja juhannuksena kesää tavalla, joka edellyttää ulkona olemista. Turhan usein voimme todeta sään olleen jotain muuta kuin kuvittelimme. Ilmastonmuutos ei tarkoita pelkästään lämpimämpää ilmaa vaan myös kylmää silloin, kun ei enää pitäisi olla kylmä.

Varsinkin talven leutoutuminen vaikuttaa tapoihin ja elinkeinoihin. Lapin laskettelukeskukset ovat yhä vähemmän aikaa käyttökelpoisia, suksien ja luistimien kauppa ei käy ja lumiauroja tarvitaan vähemmän. Tulevaisuudessa voikin käydä niin, että tietotaito lumen kanssa touhuamisesta (hiihto, laskettelu, lautailu, luistelu, pulkkailu yms.) ei enää siirrykään lapsille, jos ei ole sopivia kelejä harjoitteluun. Olemme jo nyt sopeutumassa muutokseen ja lumileikkien tilalle keksimme kylpylälomia, etelänmatkoja ja pyöräilyä.

Tällä hetkellä suurinta muutosta elävät saamelaiset, joiden elinkeino on Perun maanviljelijöiden tapaan sidottu ympäröivään luontoon. Kuten laamojen kasvattaminen Andeilla, myös poron kasvatus on hyvin riippuvaista siitä, löytyykö eläimille tarpeeksi ravintoa. Jos ihmisillä ei ole enää elinkeinoa josta elää, he muuttavat muualle ja joutuvat hylkäämään henkisen ja fyysisen kotinsa. 

Ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja

Muutosten ei tarvitse olla negativiisia. Kulttuurit muuttuvat aina, ilman ilmastonmuutostakin. Ne maanviljelijät Perussa, jotka ovat jatkaneet sitkeästi eri keinojen kokeilua, ovat jopa pystyneet hyötymään ilmastonmuutoksesta. He ovat siirtyneet kasvattamaan kasveja, jotka eivät aiemmin menestyneet alueella. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa perheitä ja kyliä on auttanut veden saamisen takaaminen. Vettä on opittu varastoimaan tekoaltaisiin, suojelemaan lähteitä aitaamalla ja käyttämään tehokkaita kastelujärjestelmiä. Inkojen muinainen terassiviljelytekniikka on vuoristo-olosuhteissa ehdoton, ja se on vasta nyt ongelmien ilmaantuessa keksitty uudelleen.

Monet kyläyhteisöt ovat järjestäytyneet päättämään säännöistä, joiden avulla ympäristöä suojellaan. Kuukausittain pidetään talkoita, joissa istutetaan puita, jotta vesi sitoutuisi maaperään paremmin. Kouluissa opetetaan luomuviljelyä pienillä viljelypalstoilla, joiden antimia nautitaan kouluruokalassa ja parannetaan ruokatottumuksia. Kouluissa varaudutaan ympäristökatastrofeihin, lisätään tietoisuutta kierrättämisen tärkeydestä ja saasteiden yhteydestä ilmastonmuutokseen.

Monet torjuntakeinot ovat meille tuttuja: kierrätys, lähiruoka, luomuruoka, ympäristökasvatus, metsän kasvatus ja veden säästäminen. Mekin voimme vaikuttaa valinnoillamme — varsinkin viimeksi mainitulla, vaikka se ei näkyisikään elämänlaatumme paranemisena yhtä konkreettisesti kuin Andeilla. 

Ilmastonmuutoksen antropologia

Esimerkeistäni voi huomata, kuinka ilmastonmuutos kietoutuu muihin muutoksiin yhteiskunnassa. Se saattaa vaikuttaa tapoihimme toimia ja ajatella asioita suoraan tai välillisesti. Mainitsemani torjuntakeinot voivat muuttua tavoiksi, joiden kohdalla ei enää ajatella miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Kierrätys, vesilähteiden suojelu ja lähiruoan suosiminen voivat muuttua osaksi jokapäiväistä elämäämme. Kulttuurin muutos tällaiseen suuntaan olisikin merkittävä keino hillitä ilmastonmuutosta. Juuri tässä antropologian merkitys suunnannäyttäjänä korostuu.

Ilmastonmuutosta tutkivat antropologit kritisoivat usein sitä, että yritykset hillitä ilmastonmuutosta ovat liian ylhäältä päin saneltuja. Ilmastonmuutokseen liittyvissä kehitysyhteistyöprojekteissa ei oteta kylliksi huomioon projektin kohteena olevien ihmisten omaa ymmärrystä asioista. Heille aletaan opettamaan ilmastonmuutosta tieteellisin termein. Sen sijaan heiltä olisi Apurimacin tyyliin kysyttävä, mitä muutoksia he havaitsevat ympäristössään ja mitä he ovat tehneet niistä aiheutuville ongelmille. Tavalliset ilmastonmuutoksesta kärsivät ihmiset pystyisivät näin tuomaan esille ratkaisunsa muutoksiin sopeutumiseen.

Olisikin kiinnostavaa, jos Suomessa tehtäisiin soveltavan antropologian alle kuuluva tutkimus kulttuurin muuttumisesta ilmastonmuutoksen takia. Tässä esittämäni tarinat ja esimerkit muutoksen voimasta ovat Perun Andeilta saakka. Uskon kuitenkin, että vertailemalla saman ilmiön vaikutuksia eri paikoissa pystymme ymmärtämään muutosta paljon syvällisemmin.

Lukemista

Saara Toukolehto: Kuinka pysäytämme ilmastonmuutoksen? — Ja aikamme muita polttavia kysymyksiä

Dove, Michael R (toim.) (2014) The Anthropology of Climate Change: A Historical Reader. Malden (MA), Wiley/Blackwell.

Anthropology and Climate Change 

Barentsin alue muuttuu- miten Suomi sopeutuu?

Dokumentti: The Anthropologists (2015), traileri

Espanjantaitoisille kilpailusta ja kokemuksista tehty video: Experiencias de adaptación al cambio climático Region Apurimac

Teksti on julkaistu alunperin AntroBlogissa 3.5.2017 Muuttaako ilmasto meitä?