Mitä Bonnista jäi käteen? • 24.10.2015Pariisiilmastoneuvottelutilmastopolitiikka

Oras Tynkkynen

Pariisin ilmastosopimusta pohjustava kokous Bonnissa päättyi perjantai-iltana. Mitä viikon neuvotteluista jäi käteen?

Niin kuin yleensä, kokous ei ollut läpimurto eikä pannukakku, vaan jotain siltä väliltä. Joissakin asioissa edettiin enemmän, toisissa vähemmän, kolmansissa ei ollenkaan.

 Oras Tynkkynen

Bonnin anti ei takaa Pariisin kokouksesta hyvää tulosta, mutta se ei myöskään estä sitä. Maailman mailla on yhä kaikki mahdollisuudet saada aikaan historiallinen ilmastosopu.

Pariisin sopimuksen pohjan muodostava neuvotteluteksti paisui kokouksen kuluessa, kun maat vaativat mukaan omia esityksiään. Toisaalta viikon päätteeksi annettu 51-sivuinen paketti on lyhyempi kuin vielä kesällä puitu 85 sivun kokonaisuus - ja olennaisesti lyhyempi kuin se järkäle, jonka pohjalta epäonnisessa Kööpenhaminan kokouksessa yritettiin neuvotella.

Kokous ei ollut kokonaan vailla säpinää, jota tarjosivat mm. draaman tajustaan tunnetut Venezuelan ja Venäjän neuvottelijat. Pääosin tunnelma oli kuitenkin kuin suomalaisilla syntymäpäivillä lehti-ilmoituksen mukaan: ne sujuivat työn merkeissä.

Erimielisyyksistään huolimatta useimmat maat tuntuivat työskentelevän sovun hakemiseksi. Joistakin kokouksista tuttuja mielenosoituksellisia ulosmarsseja tai tietoista jarruttamista menettelytapoihin vedoten ei nyt juurikaan nähty.

 Oras Tynkkynen

Kehitysmaat esiintyivät yhtenäisempinä kuin aikoihin. Maiden G77-ryhmä otti yksiäänisesti kantaa niille keskeisiin kysymyksiin: rahoitukseen, sopeutumiseen ja vahinkoihin ja menetyksiin (loss and damage). G77 myös liki johti kokousta tehden jatkuvasti aloitteita neuvottelujen juoksuttamisesta.

Keskusteluja vuosikymmenet riivannut luottamuspula pulpahteli ajoittain pintaan. Aiemmasta poiketen epäluottamusta ei nähty kuitenkaan ensisijaisesti teollisuus- ja kehitysmaiden välillä.

Bonnissa kyräily kohdistui ennen kaikkea kokouksen toiseen rinnakkaispuheenjohtajaan. Algerialaisen Ahmed Djoghlafin kulmikas ote toi välillä mieleen kiusaannuttavia takaumia tanskalaisesta diplomatiasta.

Ulospäin lihavin riita saatiin aikaiseksi siitä, tuleeko myös kansalaisyhteiskunnan päästä seuraamaan pienemmän kokoonpanon neuvotteluja. Takavuosista pöydät olivat kääntyneet: nyt kehitysmaat puolustivat tarkkailijoiden oikeutta seurata keskusteluja, ja Japanille jäi käteen musta pekka, kun se ainoana vaati ovien sulkemista julkisesti.

Edettiinkö siis Bonnissa? Kyllä. Edistys kannattaa kuitenkin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.

Kun Bonnin konferenssikeskuksessa vielä pidettiin loppupuheenvuoroja, Meksikoa lähestyi läntisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen voimakkain hurrikaani . Tuulennopeudet nousivat yli 320 kilometriin tunnissa.

Suhteessa ilmastokriisin vakavuuteen ja kiireellisyyteen maiden edistysaskeleet Bonnissa näyttävät kovin vaatimattomilta.