Miksi Suomen metsien hiilinielut pienenevät? • 7.12.2010Cancún

Sini Eräjää
Metsäasiantuntija,
Suomen luonnonsuojeluliitto

Sitovien päästövähennystavoitteiden asettaminen ei ole kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa helppoa, mutta helppoa ei ole myöskään sopia miten päästöjen määrää pitäisi oikeastaan edes laskea. Poliittisten intohimojen kohteena ovat varsinkin teollisuusmaiden metsien hoidosta ja käytöstä johtuvien kasvihuonekaasujen päästöjen/nielujen laskentatavat.

Monet teollisuusmaat ovat arvioineet metsiensä nielun pienenevän tulevana vuosikymmenenä, Suomi mukaan lukien. Vaikka metsät kaikkiaan säilyisivätkin edelleen nieluna, nielun pieneneminen nykyiseen tasoon verrattuna tarkoittaisi käytännössä kasvihuonekaasujen kokonaispäästömäärän kasvua. Teollisuusmaat ovatkin nyt kilvan ehdottaneet erilaisia laskentatapoja, joiden avulla nielujen pieneneminen jäisi huomaamatta tai ei ainakaan muodostuisi valtioille ylimääräiseksi ”rasitteeksi”.

Teollisuusmaiden yhteiseksi suosikiksi näyttää nousseen laskentamalli, jossa maat arvioivat itse metsiensä käytön ilmastotaseen lähitulevaisuudessa ja määrittelevät sen perusteella päästöjen/nielujen vertailutason. Tulevia päästöjä ja nieluja verrattaisiin sitten tulevaisuudessa tähän tasoon.

Eli jos maa on arvioinut nielunsa suuruudeksi lähitulevaisuudessa vaikka -13,7 milj. CO2e tonnia, mutta nielu osoittautuukin todellisuudessa -20 milj. CO2e tonnin suuruiseksi, on maa vähentänyt päästöjään tavoitetasosta 6,3 milj. tonnia. Sama toimii toisten päin, jos nielut osoittautuvatkin arviota pienemmäksi.

Koska nielujen vuosittainen vaihtelu voi olla suurta ja kehitys välillä arvaamatonta, on ehdotettu raja-arvoja sille, kuinka monen tonnin edestä nielun pieneneminen tai suureneminen lasketaan maan kokonaispäästömäärään mukaan. Jos raja-arvo olisi vaikka 3 milj. CO2e tonnia vertailutason kumminkin puolin, saisi edellisen esimerkin maa hyödyntää nielujen kasvamista vain 3 milj. CO2e tonnin verran, loput 3,3 milj. CO2e tonnia jäisi laskelmissa hyödyntämättä.

Sattumoisin Suomi on arvioinut metsien käytöstä syntyvän nielun kooksi tulevaisuudessa (2013-2020) juuri 13,7 milj. CO2e tonnia vuodessa. Kuitenkin vuosina 1990-2007 nielu on ollut keskimäärin 30,5 milj. CO2e tonnia. Vuosien 2008-2012 keskiarvoksikin arvioidaan 24,7 tonnia. Silti Suomi ehdottaa, että vuodesta 2013 eteenpäin nieluja verrattaisiin lukuun, joka on viime vuosien keskiarvoa puolta pienempi luku.

Siis hetkinen. Oletetaanko metsien nielujen heikkenevän rajusti? Entä se kestävä metsätalous, jonka piti olla ilmastollekin ystävällistä? Vai pyrkiikö Suomi vain ronskisti varmistamaan, että nielujen vertailutason alle ei pudota vahingossakaan?

EU ja Suomi siinä mukana ovat edellyttäneet, että mikäli päädytään vertailutason käyttöön laskentamenetelmänä, täytyy nielujen vertailutason määrittelyn tapahtua läpinäkyvästi ja eri maissa yhdenmukaisesti. Mihin Suomen alustavasti ilmoittama nielutaso 13,7 milj. CO2e tonnia siis perustuu?

Neuvottelevilta virkamiehiltä kysyessämme, on Luonnonsuojeluliitolle kerrottu luvun perustuvan Metsäntutkimuslaitoksen laskelmiin. Usein myös kuule selityksenä nielujen ennustetulle pienenemiselle, että kovat tavoitteet metsäenergian lisäämiselle osaltaan vaikuttavat nieluihin.

Metlan arvioiden  mukaan metsäenergian korjuun vaikutukset hiilitaseeseen Kioton pöytäkirjan edellyttämillä laskentatavoilla jäävät kuitenkin pieniksi. Metsäenergian korjuun kasvattaminen 15 miljoonaan kuutioon pienentäisi vuosittaista nielua 2010-2030 arviolta 1-3 milj. CO2e tonnia. Suomen virallinen tavoite on 13,5 milj. kuutiota 2020 mennessä. Energiapuun korjuu ei siis vielä riitä selitykseksi nielujen pienenemiselle.

Pienenevän hiilinielun takana onkin puhtaasti poliittinen tavoite ja tahto nostaa hakkuumääriä. Metlan laskelmissa metsien hiilidioksiditasetta on suhteutettu erilaisiin hakkuumäärien arvioihin. 2000-luvun alkupuolen hakkuumäärissä pitäytyminen myös tulevina vuosikymmeninä (keskimäärin n. 56 milj. kuutiota vuodessa) pitää Metlan mukaan metsien nielut kasvavina. Vuosina 2010-2020 nielut säilyisivät arviolta 23 – 32 milj. CO2e tonnin tasolla. Tämäkin hakkuumäärä tarkoittaisi kasvua viime vuosien määrästä.

Suomi on kuitenkin asettanut kansalliseksi tavoitteeksi paljon viime vuosia korkeammat hakkuumäärät (n. 70 milj. kuutiota vuodessa), mistä seuraa nielujenkin notkahdus. Metlan arvion mukaan tavoitettava vastaavat hakkuumäärät tarkoittaisivat nielujen pienenevän vuosien 2010 ja 2020 välillä 8-13,5 milj. CO2e tonniin vuodessa.

Nieluista keskustellessa saa helposti vaikutelman, että niiden pieneneminen on luonnonlaki, jolle ei ole mitään tehtävissä. Olisi kuitenkin jo aika myöntää, että taustalla on omat valinnat ja asetetut poliittiset tavoitteet. Niin kuin kaikilla muillakin sektoreilla, tulisi päästöjä lisäävistä poliittisista päätöksistä kantaa vastuu. Ilmastonmuutosta ei laskentasäännöillä kikkailemalla pystytä kuitenkaan hämäämään. Lämpeneminen jatkuu, oli ilmakehään päätyvät hiilidioksidipäästöt laskettu miten tahansa.