Mikseivät hyvät uutiset ylitä uutiskynnystä? • 1.5.2004
Bonnissa järjestetään kesäkuun alussa ministeritason huippukokous uusiutuvan energian käytön lisäämisestä. Kyseessä on liittokansleri Gerhard Schröderin YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Johannesburgissa 2002 julkistama prosessi, jossa edistyksellisten maiden ryhmä ajaa kunnianhimoisia globaaleja tavoitteita.
Tavoitteisiin kuuluvat energiatehokkuuden nelinkertaistaminen teollisuusmaissa 20–30 vuoden kuluessa ja modernin uusiutuvan energian teknologian saattaminen miljardin ihmisen käyttöön vuoteen 2015 mennessä osana YK:n vuosituhattavoitteita. Yksi Bonnissa keskusteltava toimintatapa on uusiutuvan energian edistämiseen keskittyvän YK:n erityisjärjestön perustaminen.
Bonnin kokous on esimerkki korkeimman tason kansainvälisestä ponnistuksesta globaalien energia- ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Mutta vaikka ongelmia uutisoidaan laajasti, niiden ratkaisuyritykset, kuten Bonnin kokous ainakin sen mittavan valmisteluprosessin aikana, jäävät Suomen mediassa julkaisukynnyksen alle.
Aivan erityisesti hämmästyttää EU:n loistavien positiivisten toimenpiteiden huomiotta jättäminen. Kuinka moni suomalainen on tietoinen esimerkiksi siitä, että tällä hetkellä on menossa kymmenvuotinen 165 miljardin euron ohjelma uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi EU:ssa?
Tai että ensi vuoden lopulla 2 % Suomen tieliikenteestä pitäisi direktiivin mukaan kulkea biopolttoaineilla – ja vuonna 2010 jo 5,75 %. Tai että jokaisen jäsenmaan on direktiivin perusteella jatkuvasti lisättävä uusiutuvan energian osuutta sähköntuotannossa. Tai että niin sähkö- kuin maakaasuverkkojenkin omistajien on pakko ottaa vastaan kaikki sinne myytävä uusiutuva energia.
Tai että julkisen sektorin toimijoiden kuten yliopistojen on parannettava energiatehokkuutta 1,5 % vuodessa. Vaikka kaikista näistä ohjelmista ja toimenpiteistä on tehty lehdistötiedote ja vaikka kansainväliset uutistoimistot ovat niitä levittäneet, Suomen media on katsonut ne mielenkiinnottomiksi ja jättänyt julkaisematta.
Hyvien uutisten jääminen julkaisukynnyksen alle on edesauttanut sitä, että toimenpiteet ovat suuren yleisön lisäksi jääneet huomaamatta myös päätöksentekijöiltä. Siten Suomessa voidaan käydä energia- ja ympäristöpoliittista keskustelua irrallaan kansainvälisestä yhteydestä.
Ennen kaikkea median painotus huonoihin uutisiin antaa ihmisille virheellisen kuvan, että suuria globaaleja ongelmia ei pystytä ratkaisemaan – eikä ratkaisemista todella edes yritetä.