Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Matkalla Pariisiin - päästiinkö perille? • 7.12.2015ilmastokokousilmastoneuvottelutkansalaisvaikuttaminenMatkalla Pariisiin -hankePariisi2015

Elisa Hara
ilmastokampanjoitsija, Luonto-Liitto

Luonto-Liiton syksyn ilmastoiminnassa on tehty Matkalla Pariisiin -hanketta. Matka on koostunut kansalais- ja ilmastovaikuttamisen kursseista keskittyen muun muassa verkkovaikuttamisen ja kasvokkain vaikuttamisen teemoihin. Ensisijaisesti 16–29-vuotiaille nuorille suunnattuun hankkeeseen osallistui noin 40 nuorta.

Kursseilla osallistujat pääsivät heti kokeilemaan kansalaisvaikuttamisen eri menetelmiä ja aloittivat omia pieniä ilmastokampanjoitaan. Esimerkiksi verkkovaikuttamisen koulutuksessa alkunsa sai 30 pientä ilmastotekoa -haaste, joka keräsi Facebook tapahtumaansa yli 9 000 osallistujaa. Performanssi -työpajan annista saatiin näyte 29.11. People’s Climate March -ilmastomarssilla. Video siitä on katsottavissa täällä. Osallistujat ovat halunneet kampanjoissaan tuoda esiin myös esimerkiksi luonnonoikeuksia sekä joukko- ja kevyen liikenteen ilmastoystävällisempää vaihtoehtoa liikuttaessa.

Matkan oli tarkoitus huipentua biokaasubussilla Pariisiin tehtävään mielenosoitusmatkaan seuraamaan ilmastoneuvotteluiden lopputulosta sekä toteuttamaan kurssien aikana suunniteltua toimintaa, mutta Luonto-Liitto joutui perumaan matkan Pariisin terrori-iskujen tapahduttua.

Osana kansalaisyhteiskuntaa Luonto-Liitto on huolissaan Pariisin neuvotteluiden linnoittautumisesta ja kansalaisyhteiskunnan äänen sammuttamisesta nyt, kun mielenilmaukset Pariisissa on kielletty. Samaan aikaan lasten- ja nuorten ympäristöjärjestönä Luonto-Liitolla ei olisi ollut tarvittavia resursseja huolehtia riittävissä määrin matkallelähtijöiden turvallisuudesta maassa, jossa on julistettu poikkeustila terroriuhan takia.

Matka jatkuu

Koska suuret mielenilmaukset Pariisissa on peruttu, on sitäkin tärkeämpää, että ihmiset ympäri maailmaa ovat aktiivisia, jotta heidän viestinsä kantautuvat Pariisin neuvotteluhuoneisiin saakka. Sunnuntaina 29.11. järjestettiin globaali ilmastomarssi, joka oli maailman suurin ilmastomarssi tähän asti, kun 785 000 ihmistä marssi yli 2300 mielenosoituksessa tai tapahtumassa ympäri maailmaa. Kuvia upeilta marsseilta on nähtävissä täällä. Luonto-Liitto osallistui ainakin Helsingin ja Tampereen ilmastomarsseille.

Pariisissa ei tulla pääsemään ilmastonsuojelussa “perille”, sillä nyt käytävistä neuvotteluista ei ole odotettavissa tarpeeksi kunnianhimoista ilmastosopimusta rajoittamaan ilmaston lämpeneminen alle kahteen asteeseen. Tämän vuoksi erityisen tärkeää on ilmastovaikuttamisen jatkuminen Pariisin ilmastokokouksen jälkeen. Ilmastotoimet ovat myös planeettamme paras tulevaisuuden rauhan ja turvallisuuden edellytys.