Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Kuntien ilmastotyö vauhdittunut kymmenessä vuodessa • 1.6.2011puheenvuorot

Anu Kerkkänen
projektipäällikkö
Suomen Kuntaliitto

2000-luvun alkuvuosina useat Suomen kunnat aloittelivat ilmastotyötään. Vuoteen 2004 mennessä lähes kolmekymmentä kuntaa oli kartoittanut kasvihuonekaasupäästönsä ja monissa kunnissa oli valmisteilla myös ilmastostrategia. Tukenaan kunnilla oli Suomen Kuntaliiton vuonna 1997 käynnistämä kuntien ilmastokampanja.

Valtiotason ilmastopolitiikassa kuntien merkitys ei vielä 2000-luvun alkuvuosina juuri näkynyt. Esimerkiksi vuonna 2001 laaditussa Suomen ensimmäisessä kansallisessa ilmastostrategiassa pääpaino oli kansallisen tason energiantuotantoratkaisuilla. Kuntia ei vielä mielletty merkittäviksi ilmastopolitiikan toimijoiksi.

Ilmastokysymys oli pitkään ympäristötoimen vastuulla

Vaikka monet kunnat olivat 2000-luvun alussa ryhtyneet ilmastotyöhön, ilmastokysymys ei vielä herättänyt laajempaa kiinnostusta kunnissa. Vastuu ilmastokysymyksestä oli pitkälti ympäristöhallinnon virkamiehillä, eikä ilmastoasiasta juuri innostuttu muissa hallintokunnissa. Ympäristöhallinnon virkamiehet kokivat tilanteet hankalana, koska merkittävä osa kasvihuonekaasupäästöjä vähentävistä toimista kuuluu muiden hallinnonalojen toimivaltaan. Kaikkien hallintokuntien mukaantulo ilmastotyöhön nähtiin siten edellytyksenä ilmastotavoitteiden toteutumiselle.

2000-luvun alkuvuosina ilmastokysymys ei vielä ollut saanut vahvaa jalansijaa kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kasvihuonekaasupäästöt nousivatkin kunnissa esille lähinnä satunnaisesti. Eräässä kunnassa seutulippu oli hyväksytty ilmastokysymykseen vedoten, muutamassa kunnassa kasvihuonekaasupäästöistä oli puhuttu myös energiantuotannon polttoainevalintojen yhteydessä.

Jos ilmastotavoitteet tukivat muita tärkeiksi koettuja tavoitteita, niillä oli mahdollisuus toteutua. Omaa painoarvoa ilmastoasialla ei kuitenkaan päätöksentekotilanteissa vielä ollut.

Energiansäästö toi konkretiaa

Valtiotasolla ilmastokysymys miellettiin 2000-luvun alussa pitkälti suuren mittakaavan energiantuotantoratkaisuja koskevaksi kysymykseksi. Myös kunnissa energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen nähtiin tärkeimpänä ilmastotavoitteiden toteuttamisen keinona. Valtiotasoa vahvemmin kunnissa korostettiin muiden ratkaisujen merkitystä ilmastotavoitteiden toteutuksessa. Esille nousivat etenkin maankäytön ratkaisut, joita pidettiin tärkeimpänä kuntien omissa käsissä olevana ja pitkällä aikavälillä erittäin vaikuttavana päästövähennyskeinona.

Kunnissa korostui myös energiansäästön merkitys. Monessa kunnassa ilmastokysymys olikin nostettu esille ensisijaisesti energiansäästön kautta ja myös markkinoitu energiansäästökysymyksenä kunnan eri toimijoille. Tällä koettiin saatavan ilmastokysymykselle lisää hyväksyttävyyttä, koska energiansäästö tuo kunnalle myös kustannussäästöjä.

Jo 2000-luvun alussa kunnissa oli törmätty moniin ristiriitatilanteisiin ilmastotavoitteiden edistämisessä. Ilmastonäkökulmasta tärkeä yhdyskuntarakenteen eheyttämistavoite törmäsi kuntapoliitikkojen laajalti kannattamaan hajauttavaan maankäyttöpolitiikkaan. Tuulivoimahankkeita vastustettiin maisema- ja melutekijöihin vedoten. Eräässä kunnassa energiansäästösuunnitelmia vastustettiin kunnan kiinteistöjen homeongelmiin vedoten.

Olennaista tietoa puuttui

Vuosituhannen alussa kuntien ilmastotyön kiusana oli myös kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen liittyvän tiedon puute. Kyse ei ollut niinkään yleisen ilmastotiedon puutteesta, vaan ongelmana oli nimenomaan paikallisiin olosuhteisiin sidoksissa olevan, ilmastotavoitteiden käytännön toteutusta tukevan tiedon puute. Kunnissa kaivattiin esimerkiksi tietoa toimenpiteiden todellisesta vaikuttavuudesta kasvihuonekaasupäästöihin.

Kuntien ilmastotyön käynnistymisen ja etenemisen kannalta tärkeitä olivatkin toimijat, jotka muokkasivat ilmastotietoa käyttökelpoiseen muotoon. Esimerkiksi energiatoimistojen ja erilaisten paikallistasolle kohdentuneiden hankkeiden tuki kuntien ilmastotyölle oli tärkeä.

2000-luvun alussa kunnat hakivat oppia ilmastotyöhönsä myös 1990-luvun lopulla käynnissä olleista paikallisagendaprosesseista. Monessa kunnassa paikallisagenda muodostikin pohjan ilmastostrategian laatimiselle.

Kymmenessä vuodessa suuri muutos

2000-luvun alkuvuosien jälkeen ilmastokysymyksen painoarvo on kasvanut voimakkaasti. Esimerkiksi yhdyskuntarakenteen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin on noussut tärkeäksi keskustelunaiheeksi myös valtiotasolla, samaten 2000-luvun alussa vielä lähes näkymättömiksi jääneet kysymykset ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Lisäksi kuntien tärkeä rooli ilmastotavoitteiden toteutuksessa ymmärretään nykyisin laajalti.

Viime vuosina myös kuntien oma ilmastotyö on aktivoitunut. Kunnat ovat ryhtyneet kilvan laatimaan omia ilmastostrategioitaan ja monet kunnat ovat asettaneet itselleen varsin kunnianhimoisia kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita. Ilmastokysymys on myös vähitellen alettu kunnissa ymmärtää ympäristöhallintoa laajempana, kunnan eri toimialoja koskevana kysymyksenä. Muutamissa kunnissa kunnan johdolla onkin jo näkyvä rooli kunnan ilmastotyössä.

Ilmastotyö vaatii aktiivisuutta

Ilmastokysymyksen poliittisen painoarvon noususta huolimatta ilmastotavoitteiden toteutuminen ei edelleenkään ole itsestään selvää. Niin valtion kuin kuntienkin päätöksenteossa joudutaan huomioimaan ilmastotavoitteiden lisäksi monia muita tavoitteita, jotka voivat olla ilmastotavoitteiden kanssa ristiriitaisia. Ilmastonmyönteisen puheen siirtäminen konkreettisiksi teoiksi ei olekaan helppoa. Ilmastotavoitteiden edistämistä tukee kuitenkin se, että etenkin pitkän tähtäimen tarkasteluissa ilmastotavoitteet ovat useimmiten yhdenmukaisia muiden hyvinvointitavoitteiden kanssa. Ilmastomyönteisten päätösten tekeminen voi myös tuottaa taloudellisia hyötyjä varsin nopeastikin: Ilmastotyön tuomista uusista mahdollisuuksista löytyy jo hyviä esimerkkejä niin Suomesta kuin maailmaltakin.

Teksti pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan Ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka. Kansainvälisen ilmastokysymyksen haltuunotto Suomessa. Teksti on julkaistu aiemmin Kuntatekniikka-lehdessä (3/2011).