Kun sopeutuminen ei ole enää vaihtoehto • 28.11.2012DohaEUsiirtolaisuus

Rilli Lappalainen
Pääsihteeri,
Kehys ry

Euroopan unionin asetelmat Dohan ilmastokokoukseen ovat mielenkiintoiset: EU on saavuttanut pitkäaikaisen ilmastotavoitteensa (20 % vähennykset vuoden 1990 päästöihin verrattuna) 8 vuotta ennen määräaikaa Euroopan Ympäristöviraston (EEA, European Environment Agency) raportin mukaan.

Tämä tarkoittaa potentiaalisesti sitä, että edessä on 8 vuotta löysäilyä, huolimatta siitä, että Eurooppa on yhä maailman kolmanneksi suurin päästöjen aiheuttaja.

EU:lla ei kuitenkaan olisi varaa löysäillä, sillä kuten tiedetään, ilmastonmuutoksen seuraukset yhä selkeämmin myös Euroopassa. Maailmanpankin julkaiseman raportin mukaan nykymenolla aiheutettu lämpeneminen uhkaa vakavasti niin ekosysteemejä kuin ihmisten elinmahdollisuuksiakin.

Ilmastonmuutos ei ilmene tyhjiössä. Lisääntyvä väestö yhdistettynä taloudellisen kasvun tavoitteluun ja luonnonvarojen kulutuksen kiihtymiseen tarkoittaa sitä, että luonnon kantokyvyn ollessa uhattuna ja ilmastonmuutoksen seurauksien ilmetessä suuri osa ihmisistä saattaa joutua siirtolaisiksi tahtomattaan. Esimerkiksi merenpinnan nousu atollivaltioissa saattaa aiheuttaa kontrolloimatonta siirtolaisuutta, jolloin saaren tai alueen hylkääminen on ainut vaihtoehto. Samalla tavalla sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat terveydelliset haasteet, kuten lämpöaallot, aliravitsemus ja juomaveden heikko laatu saattavat aiheuttaa tilanteet, jossa sopeutuminen ei ole enää vaihtoehto.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama siirtolaisuus on usein paikallista, selviää Worldwatch instituutin tekemästä raportista. Vuosittain 15 miljoonaa ihmistä joutuu muuttamaan luonnonkatastrofien vuoksi, suuri osa heistä Aasiassa.

Worldwatch instituutin raportin mukaan siirtolaisuutta aiheuttaa harvoin yksin ympäristötekijät; usein taustalla on myös välillisiä syitä, joita voivat olla esimerkiksi väestönkasvu yhdistettynä taloudellisiin tai poliittisiin tekijöihin. Tämän vuoksi pakkosiirtolaisuutta tulisikin lähestyä johdonmukaisesti ja ymmärtää eri tekijöiden vaikutukset toisiinsa; esimerkiksi väestönkasvu yhdistettynä sadekausien epäsäännöllisyyksiin, ruokaturvan heikkenemiseen ja poliittiseen levottomuuteen saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa siirtolaisuus on ainut vaihtoehto. Väestön siirtyminen lähialueille puolestaan lisää niiden välitöntä painetta, jolloin kierre on valmis.

Myös EU:n tulisi politiikoillaan toimia johdonmukaisesti erityisesti kolmansien maiden ja globaalin tason kestävyyden ja kapasiteetin vahvistamiseksi, sekä varmistaa pakon edessä lähteneiden siirtolaisten turvallisuus. Vaikka ilmastonmuutoksen aiheuttamaa siirtolaisuutta ei välttämättä voi ennakoida, unionin lähestymistapa tulisi olla reaktiivisuuden sijaan proaktiivinen ja ennaltaehkäisevä. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen lisäksi unionin tulisi kiinnittää erityisesti huomiota sosioekonomisiin tekijöihin, jotka usein pahentavat tilannetta, kuten edellä on esitetty. Kokonaisvaltaista lähestymistapaa voisi edistää esimerkiksi siirtolaisuuden integroiminen maaohjelmiin ja kansallisiin ohjelmiin, erityisesti unionin toiminnassa ACP-maiden kanssa.

Vaikka universaalia oikeutta terveelliseen ympäristöön ei ole vielä listattu oikeudeksi kansainvälisissä sitoumuksissa, lämpenevän ilmaston aiheuttama siirtolaisuus saattaa ehkäistä joidenkin muiden kansainvälisesti hyväksyttyjen oikeuksien toteutumista (esimerkiksi palautuskieltoperiaatteen noudattamista, oikeutta elämään, oikeutta perheen yhdistämiseen ja niin edelleen). Myös tämä pitäisi huomioida EU:n harjoittamissa politiikoissa.

Maailmanpankin raportin mukaan 4 °C lämpimämpi maailma on maailma, jossa yhteisöt, kaupungit ja maat joutuvat sopeutumaan pakkosiirtymisiin ja suuren mittakaavan haasteisiin – jossa sopeutuminen ei ole enää vaihtoehto. Köyhien odotetaan kärsivän eniten ja globaalin yhteisön ennustetaan olevan rikkonaisempi ja epätasa-arvoisempi kuin tänään. Siirtolaisuutta ei kuitenkaan pitäisi nähdä ensisijaisena keinona ilmastonmuutoksen sopeutumiseen.

EU:lla onkin Dohassa mahdollisuus näyttää esimerkkiä ilmastotoimissa ja osoittaa omilla teoillaan myös seuraavan 8 vuoden kuluessa, että löysäily ei ole enää vaihtoehto.