Kepa ry:n kanta Varsovan ilmastokokoukseen (COP19) 11.–22.11.2013 • 30.10.2013

Henri Purje
Kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa

Ilmastonmuutos on kenties suurin ihmiskuntaa kohdannut haaste. Se lisää köyhyyttä ja turvattomuutta kaikkialla maailmassa, erityisesti köyhimmissä kehitysmaissa, jotka ovat vähiten vastuussa ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Maailman köyhimmillä ei ole aikaa odottaa, että rikkaat maat, jotka ovat hyödyntäneet yhteistä ilmakehäämme enemmän kuin niiden oikeudenmukainen osuus sallisi, välttelevät vastuutaan maapallon tulevaisuudesta.

Varsovassa ei ole enää varaa epäonnistumiseen – liian moni ilmastokokous on jo päättynyt karvaaseen pettymykseen, ja laillisesti sitova ja oikeudenmukainen kansainvälinen ilmastosopimus tulee allekirjoittaa vuonna 2015.

Ilmastotieteen mukaan globaalit päästöt on saatava jyrkkään laskuun vuodesta 2015 lähtien, jotta maapallon lämpeneminen voidaan rajoittaa alle kahteen asteeseen. Jo kahden asteen lämpenemisellä on katastrofaalisia seurauksia monissa kehitysmaissa. Vakavat heijastusvaikutukset ulottuvat kaikkialle maailmaan, myös Suomeen.

Aika on käymässä vähiin. Kepa kiirehtii Suomen hallitusta tekemään nykyistä enemmän, jotta vuonna 2015 saadaan aikaan kunnianhimoinen ilmastosopimus. Varsovassa tulee keskittyä etenkin kahteen globaalin ilmastosopimuksen saavuttamista edistävään ydinkysymykseen:

1.      Riittävä rahoitus kehitysmaiden ilmastotoimille

2.      Ilmastotieteen mukainen kunnianhimoinen globaali päästövähennystavoite ja päästövähennysten oikeudenmukainen vastuunjako

Kaiken päätöksenteon pohjana  t ulee olla ilmasto-oikeudenmukaisuus ja maailman köyhimpien oikeus kehitykseen ja ihmisarvoiseen elämään. Neuvotteluosapuolten on pidettävä kiinni ilmastosopimukseen kirjatusta periaatteesta, jonka mukaan valtioilla on ilmastonmuutoksen torjumisesta ”yhteinen mutta eriytetty vastuu”.

Riittävä rahoitus kynnyskysymys

Rikkaat maat ovat sitoutuneet kasvattamaan köyhille valtioille suunnatun ilmastorahoituksensa 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisesti sovittua etenemissuunnitelmaa tavoitteen toteuttamiseksi ei kuitenkaan ole.

Epätietoisuus ilmastorahoituksen tulevaisuudesta viivästyttää investointeja ilmastotoimiin ja vaarantaa kansainväliset ilmastoneuvottelut. Näyttää siltä, että lähivuosina ilmastorahoituksen määrä jopa laskee nykyisestä tasostaan.

Toistaiseksi useat vauraat maat, Suomi mukaan lukien, ovat ottaneet ilmastorahat köyhyyden vähentämiseen tarkoitetuista kehitysyhteistyömäärärahoista. Näin siitäkin huolimatta, että ilmastorahoituksen on kansainvälisesti sovittu olevan ”uutta ja lisäistä”. Kehitysyhteistyövarojen nimen muuttaminen ilmastorahaksi ei luo uutta rahaa.

Perinteiset rahoituslähteet eivät yksin riitä vastaamaan ilmastorahoitustarpeeseen. Uusien julkisten rahoituslähteiden käyttöönotosta on sovittava pikaisesti. Tällaisia niin sanottuja innovatiivisia rahoituslähteitä ovat muun muassa rahoitusmarkkinavero, fossiilisten polttoaineiden tukien uudelleenohjaaminen, hiilidioksidiverot, lentoliikenteen ja merenkulun maksut sekä päästöhuutokauppatulot. Näistä rahoituslähteistä voitaisiin kerätä kansainvälisesti jopa satoja miljardeja dollareita vuosittain.

Rahoituskuilun kuromiseksi umpeen vuoteen 2020 mennessä katseet ovat kääntyneet yhä enemmän yksityisen rahoituksen suuntaan. Yksityisellä rahalla on kuitenkin vaikea tavoittaa vähiten kehittyneitä maita ja kaikkein köyhimpiä ihmisiä. Vain julkisella rahoituksella voidaan taata, että myös köyhimmät ja haavoittuvimmat yhteisöt saavat oikeudenmukaisen osan kansainvälisestä ilmastorahoituksesta.

Ilmastorahoituksen jatkuvuuden takaamiseksi Kepa vaatii rikkaita maita tekemään Varsovassa merkittäviä sitoumuksia rahoituksen lisäämisestä ja luopumaan kehitysyhteistyövarojen käytöstä ilmastorahoituksen lähteenä.

Suomen tulee:

·         edistää kaikille maille yhtenäistä ”uuden ja lisäisen” ilmastorahoituksen määritelmää, joka turvaa ilmastorahoituksen kasvun eikä vaaranna kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitetta,

·         ajaa rikkaiden maiden sitoutumista kaksinkertaistamaan nykyinen ilmastorahoituksensa vuosina 2013–2015 ja kasvattaa rahoitustaan lineaarisesti vuosina 2016–2020, jotta 100 miljardin dollarin taso voidaan saavuttaa vuonna 2020,

·         edistää uusien julkisten ilmastorahoituslähteiden ripeää käyttöönottoa ja tuottojen ohjaamista kehitysmaiden ilmastotoimiin YK:n alaisen Vihreän ilmastorahaston1 kautta.

Ilmasto-oikeudenmukaisuus päästövähennysten periaatteeksi

Ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii laajaa, oikeudenmukaiseen vastuunjakoon perustuvaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomen kaltaisten rikkaiden valtioiden on vähennettävä radikaalisti omia päästöjään ja muutettava kulutustottumuksiaan ja energiantuotantotapojaan. Suomi ei voi ulkoistaa vastuutaan ilmastokriisin ratkaisemisesta.

Kehitysmailta ei voida lähivuosina edellyttää samanlaisia päästöleikkauksia kuin rikkailta valtioilta. Köyhillä mailla ei ole historiallista vastuuta ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta ja niiden toimintamahdollisuudet ja -valmiudet ja ovat huomattavasti heikommat. Jokaisen valtion on kuitenkin päästöjensä kasvun hillitsemiseksi laadittava ilmastostrategia, joka varakkaampien kehitysmaiden ja nousevien talouksien, kuten niin sanottujen Brics-maiden, tapauksessa sisältävää myös mittavat päästövähennystavoitteet.

Suomen tulee:

·         sitoutua vähentämään päästöjään kotimaisin toimin vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vähintään 95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna,

·         tukea EU:n päästövähennystavoitteiden nostamista edellä mainitulle tasolle,

·         ottaa ilmasto-oikeudenmukaisuus ja köyhien maiden ja ihmisten oikeus kehitykseen ja ihmisarvoiseen elämään lähtökohdaksi sovittaessa eri maiden ja maaryhmien vastuista ilmastonmuutoksen torjunnassa.

1YK:n ilmastosopimuksen alle perustettiin vuonna 2010 uusi Vihreä ilmastorahasto. Sen toivotaan toimivan tulevaisuudessa ilmastorahoituksen pääasiallisena kanavoijana.