Kansainvälisen ilmastosopimuksen rakennustalkoot Cancúnissa • 29.11.2010
Tänään se sitten alkoi. YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokous Cancúnissa. Tapahtuman nimi ei kenties lupaa hermoja kutkuttavaa jännitystä. Mutta jännittävät viikot on joka tapauksessa edessä.
Kokous alkoi juhlavasti Meksikon presidentin Felipe de Jesus Calderon Hinojosan innostuneella tervehdyksellä. Se, loppuuko Cancún yhtä innostuneesti, riippuu hyvin monesta tekijästä. Lähes kukaan ei usko, että Cancúnista saataisiin aikaiseksi sitovaa kansainvälistä sopimusta. Mutta valtaosa edelleen uskoo, että sellainen on mahdollista saavuttaa esimerkiksi ensi vuoden joulukuussa Etelä-Afrikassa. Jotta tuo usko pysyy vahvana hengissä, on Cancúnista kuuluttava muutakin kuin kauniita lupauksia.
Siksikin tunnelma täällä Cancunissa on odottava. Eri tahot ovat laatineet mielessään mahdollisia skenaarioita Cancúnin lopputuloksesta. Pahin mahdollinen vaihtoehto on täydellinen umpikumpi, jossa mistään ei päästä sopuun. Jonkinlaisena tuloksena voidaan pitää sitä, että neuvottelut pysyvät hengissä. Lievästi positiivisen puolelle päästään, mikäli valtiot kykenevät sopimaan tulevan sopimuksen arkkitehtuurista sekä neuvottelujen jatkoprosessista. Myös ilmastorahaston perustaminen kuuluu niin kutsuttuihin minimivaatimuksiin, joiden perusteella kokouksen onnistumista voidaan arvioida. Kunnianhimoiset päästövähennyssitoumukset tai vähintään nykyisten lupausten realistinen arviointi suhteessa ilmastotieteen vaatimuksiin kuuluu myös niihin asioihin, joita odotamme Cancúnista.
Monet korostavat Cancúnissa poliittista tahtoa ja luottamusta. Luottamuksen rakentaminen Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen on ollut koko vuoden tärkeimpiä tavoitteita. Jotta luottamusta voidaan edelleen vahvistaa, tulisi osapuolten osoittaa poliittista tahtoa. Pienilläkin liikahduksilla voi olla tärkeä rooli. Esimerkiksi Yhdysvaltojen toivotaan luopuvan ilmastorahaston perustamiseksi esittämistään varaumista, jotka kohdistuvat kehittyvien maiden ilmastotoimien raportoimiseen. Ne kun itse asiassa kohdistuvat täysin eri kysymykseen kuin itse rahasto. Raportointi ja todentaminen (MRV) ovat toki tärkeitä, mutta yhtä lailla päästövähennysten kuin ilmastorahoituksen toteutumisen seuraamisen kannalta.
Toisaalta Japani, Venäjä ja Kanada ovat osaltaan ratkaisemassa Kioton pöytäkirjan toisen sitoumuskauden kohtaloa. Kioton pöytäkirjan jatko on kehitysmaiden ykkösvaatimus. Nyt näyttää, että myös Japani on tekemässä Kiotosta kynnyskysymystä, tosin päinvastaiseen suuntaan. Mitä tekee tämän kaiken keskellä Euroopan unioni? Monien katseet kohdistuu EU’hun, jolla onkin mahdollista ottaa Cancunissa jälleen se johtajan rooli, jota on itselleen sovitellut 90-luvulta asti. Kööpenhaminassa EU ajautui neuvottelujen sivuraiteelle, mutta täällä unionilla olisi jälleen mahdollista edistää neuvotteluja monellakin eri tapaa.
Cancún toimii siis eräänlaisina rakennustalkoina. Täällä rakennetaan pohja tulevalle ilmastosopimukselle. Toinen kysymys on sitten se, onko rakennettu pohja tukeva vai tukevasti kallellaan.