Ilmastopolitiikan kohtalonhetki • 1.5.2009
Tämä vuosi on maapallon ilmaston tulevaisuuden kannalta ratkaiseva. Valokeilaan nousee Kööpenhaminan ilmastokokous joulukuussa 2009, jossa on välttämätöntä saada aikaan uusi ja maailmanlaajuisesti sitova ilmastosopimus. Mutta yhtä lailla on tärkeää, että nyt käsillä olevissa vaaleissa europarlamenttiin valitaan edustajat, jotka todella omistautuvat ilmastokriisin ratkaisemiselle. Enää ei kerta kaikkiaan ole varaa valita päättäjiksi ihmisiä, jotka leimaavat ilmastokysymyksen huuhaaksi ja turhaksi ”hössötykseksi”, kuten muuan Kokoomuksen ehdokas on näidenkin vaalien väittelyissä laukonut.
Ilmastotutkijat ovat soittaneet hälytyskellojaan viime vuosina yhä kovemmin, ja vaikuttaa siltä, että juuri nyt valittavan europarlamentin on saatava aikaan ratkaiseva käännös. Sitä seuraavalle parlamentille tehtävää ei enää voi jättää. Silloin on jo liian myöhäistä. Ilmastopäästöt on saatava taittumaan vain muutamassa vuodessa.
Euroopan unioni on ollut ilmastonsuojelun edelläkävijä, ja sen on oltava sitä vastakin. Koko EU:n on Saksan ja Ruotsin esimerkin mukaisesti sitouduttava vähentämään ilmastopäästöjään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Pidemmällä tähtäimellä tavoitteeksi on otettava hiilineutraali maailma vuonna 2050 ja hiilineutraali Eurooppa vuonna 2040.
Nämäkään päästöleikkaukset eivät tosin välttämättä riitä rajoittamaan maapallon lämpenemistä alle vaarallisena pidetyn 2 asteen. Ne kuitenkin antavat meille hyvän mahdollisuuden välttää ainakin pahimpien ilmastouhkien toteutumisen. Näitä suurempien leikkausten vaatiminen taas olisi täydellisen epärealistista. Tulevaisuudessa lisää toivoa voi vielä löytyä siitä, että jos pystymme kehittämään keinoja hiilidioksidin poistamiseksi ilmasta ja jopa hiilinegatiivisia energiamuotoja.
Myös nykyinen talouskriisi korostaa nyt tehtävien ratkaisujen merkittävyyttä. Jos talousongelmat yritetään nyt ratkaista pönkittämällä vanhoja ja ympäristön kannalta tuhoisia rakenteita, ilmastokriisin ratkaisu käy entistä vaikeammaksi. Sen sijaan, jos elvytysrahat suunnataan uusiutuviin energiamuotoihin perustuvan energiajärjestelmän rakentamiseen, hoidetaan yhtä aikaa niin ilmasto- kuin talouskriisiäkin. Samalla luodaan uusia työpaikkoja ja tulevaisuuden liiketoimintaa.
Kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä on tähän mennessä noussut jo noin 430 miljoonasosaan (CO2-ekv.). Pitoisuus on korkeimmillaan vähintään miljoonaan ja todennäköisesti 20 miljoonaan vuoteen. Myös seurausten voi odottaa olevan samaa mittaluokkaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan maapallon 2–3 asteen lämpeneminen on jo ”lähes väistämätöntä”. Pelivaraa ei siis ole. Tutkijat ovat arvioineet, että 4 asteen lämpeneminen ylittäisi niin fysikaalisten, biologisten kuin yhteiskunnallistenkin järjestelmien sopeutumiskyvyn.
Ilmastonmuutoksen uhkakuvat eivät ole tieteiskirjallisuutta. Nyt eletään ilmastopolitiikan kohtalonhetkiä.