Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Ilmastonmuutos näkyy pohjoisen järvissä • 7.4.2005uutisarkisto

Arktisen alueen järvien ekosysteemeissä on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen 150 vuoden aikana. Kanadalaisten tutkijoiden mukaan järvien pohjakerroksista saadut tulokset osoittavat, että muutokset ovat alkaneet samalla, kun ihmiskunta on ottanut fossiiliset polttoaineet laajamittaiseen käyttöön.

Arktinen alue lämpenee jopa kaksi kertaa niin nopeasti kuin muu maailma, joten sitä tutkimalla saadaan viitteitä ilmastonmuutoksen tulevista vaikutuksista muualla . Alueen tutkimus ei ole helppoa, sillä aineistoa pitkän aikavälin muutoksista on vähän.

Järvien pohjakerrosten mikrofossiilit muodostavat kuitenkin eräänlaisen historiallisen arkiston. "Yksittäisistä järvistä saa tärkeää tietoa, mutta laajojen alueellisten arvioiden tekeminen niiden perusteella on vaikeaa. Useampien järvien tietojen kokoaminen ja yhdistäminen paljastaa voimakkaita ja yhdenmukaisia muutoksia", toteaa tutkimusta johtanut John Smol Queen'sin yliopistosta.

Kokoamalla neljän valtion alueella sijaitsevasta 26 järvestä saadun aineiston yhteen tutkijat havaitsivat, että ennen 1850-lukua muutoksia ei juurikaan tapahtunut. Erityisesti kolmen viime vuosikymmenen aikana järvet ovat sen sijaan muuttuneet voimakkaasti.

Järvessä tapahtuneet muutokset riippuvat sen sijainnista ja koosta. Erityisesti aivan pohjoisimmilla alueilla aika, jonka järvet ovat jään peitossa, on lyhentynyt. Tämän vuoksi eliölajien monimuotoisuus järvessä on lisääntynyt ja uusia lajeja on tullut etelästä.

Syvät järvet, jotka aiemmin sulivat kesällä vain matalimmista kohdistaan, ovat alkaneet nyt sulaa myös syvemmältä. Järviin on siten alkanut ilmestyä syvissä vesissä viihtyviä eliöitä, joita ei pohjoisessa ole aiemmin tavattu.

Tutkitut fossiilit olivat pääosin erittäin pieniä eliöitä, sillä isommista eliöistä, kuten kaloista, ei yleensä jää fossiileita. Tutkijat uskovat, että muutoksilla on myös vaikutusta ravintoketjussa ylempänä oleviin eliöihin.

Tutkimuksen perusteella muutokset johtuvat ennen kaikkea ilmaston lämpenemisestä. Muutokset Kanadassa, Pohjois-Quebecin alueella, joka ei juurikaan ole lämmennyt, ovat olleet vähäisiä.

"Jos muutokset johtuisivat muista syistä, kuten ilmansaasteista, tällaisissakin paikoissa pitäisi tapahtua jotain. Tämä on vahva todiste ilmastonmuutoksen vaikutuksesta", Smol kertoo.

Smol, John et al. Climate-driven regime shifts in the biological communities of arctic lakes. Proceedings of the National Academy of Sciences, Early Edition 28.2.2005.