Ilmastonmuutoksen vaikutus Suomen hydrologiaan • 1.11.2004puheenvuorot

Veli Hyvärinen
hydrologi

Vesitilanne vaihtelee luonnostaan paljon. Pitkistä hydrologisista havaintosarjoista näkyy myös satunnaista jaksollista vaihtelua. 2000-luvun alussa Suomessa sattui erittäin kuivia vuosia vesipulineen. Sitten kesällä 2004 kärsittiin epätavallisen runsaista sateista, tulvista ja maaperän märkyydestä. Samalla vesistöjen ja pohjavesimuodostumien vedenvaje täyttyi.

Ilmastonmuutoksen vaikutus vesistöissä näkyy suuren luonnollisen vaihtelun takia vasta, kun on käytössä on vähintään 50—100 vuotta pitkiä havaintosarjoja, jolloin mahdolliset pysyvämmät muutokset eivät enää peitykään satunnaisvaihteluun.

Suomessa on mitattu sadantaa eli sademäärää 1800-luvulta alkaen ja muutamien järvien pintoja sekä jokien virtaamia 1800-luvun puolivälistä. Eräitä jäähavaintoja on 1800-luvun lopulta, ja Tornionjoen jäänlähdöstä jo vuodelta 1693. Veden lämpötilaa on havainnoitu systemaattisesti 1900-luvun alkupuolelta lähtien ja lumen aluevesiarvoa vasta 1940-luvulta. Haihtumismittauksia on 1960-luvulta ja pohjavesihavaintoja vasta 1970-luvulta lähtien. Pisin routahavaintosarja alkaa 1910-luvulta.

Näkyykö sitten pisimmissä hydrologisissa havaintosarjoissa sellaisia muutoksia tai trendejä, jotka osoittaisivat ilmastonmuutoksen olevan käynnissä? Vastaus kuuluu: näkyy ja ei näy.

Sateen tarkka mittaaminen on yllättävän vaikeaa. Havainnoista voidaan arvioida vuosisadannan kasvaneen Suomessa ehkä muutamia kymmeniä millimetrejä 1900-luvun aikana. Virossa on arvioitu vuosisadannan kasvaneen jopa 100 millimetriä 1800-luvun lopulta nykypäiviin. Suomessakin, kuten lähialueilla, talviaikana sataa nykyisin aiempaa enemmän.

Haihdunnan muuttumisesta ei ole varmaa tietoa. Ympäri maapalloa tehdyt astiahaihduntamittaukset osoittavat enimmäkseen haihdunnan pienentyneen 1900-luvun jälkipuoliskolla. Syy saattaa olla ilmakehän samentumisessa ja pilvisyyden lisääntymisessä. Haihdunta meristä lienee kasvanut.

Vuotuinen maksimilumipeite on vahvistunut kaudella 1946—2000 Itä- ja Pohjois-Suomessa selvästi, mutta ohentunut paljon maan lounais- ja eteläosissa talvien lämmetessä. Runsaslumisia talvia voi silti esiintyä vastakin koko Suomessa.

Talviajan virtaamat ovat kasvaneet selvästi 1900-luvulla suunnilleen Oulu—Lappeenranta-linjan lounaispuolella. Tämä on kaikkein selvin ilmastonmuutokseen liittyvä hydrologinen muutos Suomessa. Myös vuotuiset keskivirtaamat ovat kasvaneet hieman. Ei ole varmaa, ovatko tulvat lisääntyneet. Talvitulvien todennäköisyys lienee kasvamassa, ja mahdollisesti myös pohjoisen kevättulvat ja jääpatotulvat lisääntyvät. Kesäaikana jatkuu suuri vaihtelevuus.

Pohjaveden korkeudesta tehdyt havaintosarjat ovat niin lyhyitä, että niistä voidaan päätellä vain eräitä pitkäjaksoisia vaihteluita ja vedenpinnan aiempaa aikaisempi lasku kevätyliveden jälkeen.

Talvien lämpeneminen ei ole - ehkä yllättäen - ohentanut järvijäiden keskimääräistä kevättalvista maksimipaksuutta. Jään rakenne on kyllä muuttunut: teräsjää on ohentunut, kohvajää paksuuntunut.

Järvien jääpeiteaika on lyhentynyt muutamia vuorokausia 1800-luvulta nykypäiviin, lähinnä keväiden lämpenemisen seurauksena. Se, että jäät lähtevät Torniojoen alajuoksulta nykyisin kaksi viikkoa aikaisemmin kuin

1700-luvun alussa, ei välttämättä kuvasta vain keväiden lämpenemistä: myös hydrauliikka Tornionjokisuussa on muuttunut maankohoamisen myötä niin, että jäät päässevät liikkeelle aiempaa helpommin.

Pintaveden lämpötila ei juuri ole muuttunut 1900-luvulla tehtyjen havaintojen mukaan. Merkittävää nousua on vain Saimaan Lauritsalan havainnoissa, mihin osasyy voi olla veden samentuminen, joka pysäyttää auringon säteilyn aiempaa tehokkaammin veden pintakerroksiin.

Roudan syvyys kasvanee aluksi alueilla, joilla lumipeite vähenee, mutta ohentunee idässä ja pohjoisessa. 1900-luvun ylivoimaisesti paksuin routa mitattiin 1987.