EU:n 2030 ilmastotavoitteet - mitä tulee tavoitella? • 19.2.2014
Ilmasto.org kokosi yhteen eri tahojen näkemyksiä Euroopan unionin vuodelle 2030 asetettavista ilmastotavoitteista. Mitä eri tahojen näkemysten mukaan tulee tavoitella, mikä on mahdollista, kestävää ja oikeudenmukaista, entä millainen on ilmasto- ja talouspolitiikan arvojärjestys? Näkemyksensä esittävät työ-ja elinkeinoministeriö, Fortum, Greenpeace, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Kepa ja Maan ystävät.
Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa EU:n 2030 ilmastotavoitteiksi 22.1.2014. Euroopan parlamentti käsitteli ehdotusta 5.2.2014. EU:n ministerineuvoston piti keskustella tavoitteista 22.3.2014, mutta Ukrainaan liittyvät keskustelut muuttivat tilannetta ja niinpä ilmastotavoitteista keskustellaan EU:n ympäristöministereiden kokouksissa touko- ja kesäkuussa. Ministerineuvosto tekee päätöksiä ilmastotavoitteista aikavälillä kesäkuu-lokakuu 2014.
Komissio ehdottaa, että EU:ssa päästöjä vähennettäisiin 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Uusiutuvan energian tuotannolle asetetaan EU:n laajuinen 27 prosentin sitova tavoite ja energiatehokkuuden osalta luovutaan aiemmin asetetusta sitovasta tavoitteesta. Ympäristöjärjestöjen mielestä tavoite-ehdotukset ovat heikkoja: ilmastotieteen valossa ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta nämä tavoitteet ovat riittämättömiä.
Puheenvuorot:
- EU:n ilmastopolitiikassa katse kääntyy vuoteen 2030, Mika Kukkonen, neuvotteleva virkamies, TEM
- Toimeenpano määrittelee komission 2030-paketin vaikutukset, Esa Hyvärinen, yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja, Fortum
- EU uhkaa jäädä Kiinan ja Yhdysvaltojen jalkoihin kilpailussa puhtaan energian markkinoilla, Jehki Härkönen, energiavastaava, Greenpeace
- Tyhmän eväät syödään ensin, Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK
- Ympäristötietoisuuden ykkösmaa, Henri Purje, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa
- Komissio epäonnistui – tarve ilmastolaille kasvaa, Hanna Hakko, Polttava Kysymys -kampanjan koordinaattori, Maan ystävät
*****
EU:n ilmastopolitiikassa katse kääntyy vuoteen 2030
Mika Kukkonen, neuvotteleva virkamies, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Tammikuussa käynnistyi toden teolla keskustelu Euroopan unionin ilmasto- ja energiatavoitteista vuodelle 2030. Komissio esitti, että kasvihuonekaasuja pitäisi vähentää 40 prosentilla vuoden 1990 päästöihin verrattuna. Prosenttiluvun lisäksi komissio esitti jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin pureksittavaksi yleisen vision siitä, millaisilla välineillä tavoite toteutettaisiin.
Prosentti oli sittenkin varsin odotettu ja linjassa niin sanotun kahden asteen tavoitteen kustannustehokkaan saavuttamisen kanssa. Ilmastopolitiikassa kaksi astetta on pitkään ollut maaginen luku ja viittaa siihen, millaisilla päästövähennyksillä ilmaston lämpeneminen voitaisiin rajoittaa vielä hallittavissa olevaan kahden asteen nousuun verrattuna esiteolliseen aikaan. Mutta mitä 40 prosentin taakse oikeastaan kätkeytyy?
Optimisti vastaa, että vuoden 2020 tavoitteiden täyttämisessä ollaan hyvässä vauhdissa; vuonna 2007 sovittu ja sittemmin EU-lainsäädäntöön hakattu 20 prosentin vähennystavoite näyttää täyttyvän kirkkaasti, sillä jo nyt päästöt ovat EU:ssa vähentyneet 18 prosentilla. Varovaisempi tarkkailija huomauttaa, että syynä kovaan vähennystahtiin on ollut suurelta osin viime vuosien pitkittynyt talouskriisi ja teollisuuden ongelmat. Ja silti eurooppalaisen teollisuuden ja kuluttajien energiasta maksama hinta on noussut selvästi muita keskeisiä talouksia enemmän, mikä herättää huolta teollisuuden kilpailukyvystä ja heikoimmassa asemassa olevien kuluttajien mahdollisuuksista selviytyä vuosi vuodelta kohoavista sähkölaskuista.
Siitä lähes kaikki ovat yhtä mieltä, että tulevaisuus on väistämättä vähähiilinen ja yhteiskunnan fossiilisiin energianlähteisiin nojaavat perusrakenteet on rukattava uuteen uskoon. Tältä kantilta katsellen 2030-tavoitteet ovat tarpeellinen välietappi matkalla kohti vuotta 2050, jolloin päästöjä pitäisi EU:ssa vähentää vähintään 80 prosentilla. 2030-tavoitteista on syytä sopia jo nyt, jotta tiedetään hyvissä ajoin mihin ollaan menossa. Teollisuus ja päättäjät tarvitsevat investointivarmuutta. Muutokset ovat hitaita. Moni nyt tiellä oleva auto on edelleen liikenteessä 2030, rakennuskantakin uusiutuu hitaasti ja energialaitosinvestointien takaisinmaksuajat lasketaan vuosikymmenissä. Samalla päästövähennystalkoissa olisi pidettävä järki päässä; tavoite on päästöjen kustannustehokas vähentäminen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen, ei se että eurooppalainen tuotanto siirtyy muualle ja samat päästöt tuprutellaan eurooppalaisen kirjanpidon ulkopuolella.
Hyvä on myös muistaa, ettei Eurooppa ratkaise ilmastonmuutosta yksin, muut keskeiset taloudet tarvitaan väistämättä mukaan. EU:n osuus globaaleista päästöistä on nyt 11 prosenttia, 2030 enää noin seitsemän. Katseet kääntyvätkin jo Pariisissa joulukuussa 2015 pidettävään ilmastokokoukseen, jossa on tarkoitus sopia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Komission ehdotus 40 prosentin tavoitteesta on ajateltu myös EU:n tarjoukseksi Pariisiin, ja eurooppalaisten päämiesten on tarkoitus vahvistaa se tämän vuoden aikana Eurooppa-neuvostossa.
Kun seitsemän vuotta sitten sovittiin vuoden 2020 tavoitteita, sovittiin myös erillisistä jäsenmaakohtaisista tavoitteista uusiutuvalle energialle. Uusiutuvan energian osuus onkin noussut ilahduttavasti niin EU:ssa kuin Suomessakin, jossa jo 35 prosenttia energian loppukäytöstä on peräisin uusiutuvista lähteistä. Samalla tavoitteisiin pääsemiseksi uusiutuvan energian tuotantoa on tuettu Euroopassa kymmenillä miljardeilla. Tuettu ja säiden mukaan vaihteleva tuotanto on aiheuttanut pulmia Euroopan sähkömarkkinoille ja ollut osaltaan laskemassa päästöoikeuden hintaa tasolle, joka ei enää riittävästi ohjaa investointeja vähähiiliseen suuntaan.
Komissio esittääkin nyt uudessa 2030-paketissaan, että uusiutuvaa energiaa pitää kyllä lisätä jatkossakin, mutta erillisistä jäsenmaakohtaisista uusiutuvan energian tavoitteista luovutaan. Komissio katsoo, että kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteeseen pääsemiseksi tulee jäsenmaille antaa riittävästi joustavuutta, mukaan lukien uusiutuvan energian käytössä.
Mitä 2030-tavoitteet tarkoittavat Suomelle? Kiveen hakattuja vastauksia on vaikea antaa, mutta selvää on, että kaikilla sektoreilla tarvitaan syvällekäyviä toimia. Teollisuus ja energiantuotanto osallistuvat talkoisiin osana EU:n laajuista päästökauppajärjestelmää. Tavoitteet ovat kovia, ja teollisuuden kohteluun on syytä kiinnittää jatkossakin huomiota, varsinkin jos kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ei päästä sitovaan sopimukseen. Päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla kuten liikenteessä, maataloudessa ja kiinteistökohtaisessa lämmityksessä tarvitaan suuria satsauksia, energiatehokkuustoimia ja uutta teknologiaa, jotta vaaditut vähennykset voisivat toteutua. Uusiutuvaa energiaa tarvitaan runsaasti jatkossakin. Onneksi Suomen metsissä riittää puuta.
On selvää, että päästövähennystalkoot maksavat rahaa. Tosin ainakin komissio katsoo, että negatiiviset talouskasvuvaikutukset jäävät joka tapauksessa varsin rajallisiksi. Osalle taakka on raskas, mutta hyötyjäkin tulee, esimerkiksi paremman ilmanlaadun, cleantech-yritysten kasvun ja tuontiriippuvuuden vähentymisen kautta.
*****
Toimeenpano määrittelee komission 2030-paketin vaikutukset
Esa Hyvärinen, yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja, Fortum
Pitkään odotettu komission ehdotus ilmastotavoitteista vuoteen 2030 on julkisuudessa otsikoitu käänteentekevänä uudistuksena EU:n ilmastopolitiikkaan. Tiedotusvälineissä siitä on puhuttu "yhden tavoitteen mallina", jonka myötä EU luopuu muista kuin CO2-vähennystavoitteestaan. Ehdotus on rakennettu poliittisesti taitavasti, jotta paketti kelpaisi kompromissina sekä yhtä tavoitetta ajaneille että uusiutuvan energian tavoitteen puolestapuhujille. Komissaari Hedegaardia lainaten: "Poliittinen taito on ehdottaa jotain, minkä voi saada läpi".
Huomio päästöjen vähentämiseen, tavoitteissa silti edelleen päällekkäisyyttä
Komission ehdotus on selvä askel parempaan suuntaan, koska painopiste on entistä vahvemmin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Ehdotettu 40 %:n vähennystavoite on EU:n pitkän aikavälin tavoitepolulla ja hyvä keskustelunavaus myös kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin.
Nykyinen kolmeen rinnakkaiseen tavoitteeseen perustuva politiikka on johtanut kalliiksi tulevaan tukivetoiseen järjestelmään, jonka purkaminen on välttämätöntä markkinoiden toiminnan ja EU:n kilpailukyvyn näkökulmasta. Ehdotuksessa olisi tullut laittaa pääpaino vielä selkeämmin kasvihuonekaasujen vähentämiselle. Päästökauppasektorille ei olisi tarvinnut asettaa uusiutuvan energian tavoitetta lainkaan, saati sitten sitovaa sellaista, vaan yritysten tulisi antaa hoitaa uusiutuvan energian lisääminen markkinaehtoisesti. Päästökaupan ulkopuolisille toiminnoille, kuten esimerkiksi liikenteelle, sitova uusiutuvan energian tavoite saattaisi jatkossakin olla tarpeen.
Riskinä paluu sitoviin kansallisiin uusituvan energian tavoitteisiin
Komission pakettiin sisältyvä epävarmuus liittyy uusiutuvan energian tavoiteasetantaan. Tavoite on EU-tasolla sitova, eikä sitä komission mukaan ole tarkoitus jyvittää jäsenmaille. Jäsenmaat velvoitetaan laatimaan kansalliset energiasuunnitelmat, joiden perusteella komissio arvioi uusiutuvan energian kehitystä. Ilman päästökaupan kaltaista EU-tasoista toimeenpanomekanismia uusituvan energian tavoitteen toimeenpano on kuitenkin vaikeata. Riskinä on, että lopulta EU-tason tavoite putoaa sitovina tavoitteina jäsenmaille. Tällöin palaamme lähtöruutuun: päällekkäiset tavoitteet ja ohjauskeinot vesittäisivät taas toinen toistaan ja päästöjen vähentämisen kokonaiskustannukset kasvaisivat. Positiivista kuitenkin on, että parhaillaan uudistettavat valtiontukisäännöt tulevat ajan myötä poistamaan pahimmat ylilyönnit kansallisista tukijärjestelmistä.
2030-paketissa on myös jokerina energiatehokkuus. Ehdotuksen mukaan siihen palataan myöhemmin tämän vuoden aikana energiatehokkuusdirektiivin uudelleentarkastelun yhteydessä. Ei ole siis täysin poissuljettua, että energiatehokkuudesta muodostuisi kolmas päällekkäinen tavoite.
Päästökaupan vakausmekanismi käyttöön jo ennen vuotta 2021
Päästöoikeuden hintaan liittyvä epävarmuus on nykyisellään EU:n päästökaupan suurin ongelma. Komission ehdotus päästökaupan vakausmekanismiksi (market stability reserve) on erinomainen täsmälääke kysynnän ja tarjonnan epätasapainoon tuoden joustoa päästöoikeuksien tarjontaan. Vakausmekanismi olisi kuitenkin syytä ottaa käyttöön jo ennen vuotta 2021 ja se tulisi yhdistää jo päätettyyn päästöoikeuksien backloading-menettelyyn. Vakausmekanismin lisäksi tulisi päästökauppasektorin vuosittaista päästövähennyskerrointa kiristää 40 %:n päästötavoitteen mukaisesti, sekin mielellään mahdollisimman pian eikä vasta vuonna 2021.
Energian hinnalla on väliä!
Energian hinnasta ja energiakustannusten vaikutuksesta EU:n teolliseen kilpailukykyyn on riittänyt puhetta ja komissio onkin valmistellut useita selvityksiä aiheesta. Komission ehdotus ei ikävä kyllä kuitenkaan riittävällä tavalla heijastele näiden selvitysten johtopäätöksiä. Päällekkäiset tavoitteet ja ohjauskeinot nostavat turhaan ilmastopolitiikan kustannuksia, jotka lopulta tulevat energian kuluttajien ja veronmaksajien kannettaviksi.
Nyt jos koskaan on huolehdittava eurooppalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä ja kilpailukyvystä. Yhden tavoitteen asettaminen olisi kustannustehokkain ratkaisu ja haittaisi vähiten kansantalouksien kilpailukykyä. Uusiutuvan energian lisääminen on hyvin kannatettavaa ja ilmastotavoitteen kannalta aivan välttämätöntä, mutta sen tulee tapahtua markkinaehtoisesti päästökaupan avulla ja uusien teknologioiden kehittämiseen kohdentuvilla tuilla.
Mitä seuraavaksi?
Komission pelinavauksen jälkeen on tärkeää, että EU-johtajat saavuttavat jo tämän kevään aikana yhteisymmärryksen ilmastopolitiikan suunnasta. Koska lainsäädäntötyöhön tulee EU-vaalien takia väistämättä aikalisä, varhainen poliittinen linjaus lyhentäisi valmistelun kestosta aiheutuvaa epävarmuutta. Samalla on ponnisteltava kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi Pariisin ilmastokokouksessa 2015. Eurooppa voi näyttää suuntaa, mutta ilmastonmuutos ratkaistaan muualla ja siksi kaikkien teollisuusmaiden sitoutuminen on olennaista. Tavoitteena tulee olla entistä laajemmalla alueella määrittyvä päästöjen hinta ja päästömarkkina. Päästökaupan hintasignaali on paras tapa vähäpäästöisten investointien vauhdittamiseksi ja vihreän talouden edistämiseksi myös globaalisti.
*****
EU uhkaa jäädä Kiinan ja Yhdysvaltojen jalkoihin kilpailussa puhtaan energian markkinoilla
Jehki Härkönen, energiavastaava, Greenpeace
Euroopan Unioni on ollut pitkään markkinajohtaja puhtaassa teknologiassa. Eurooppa on pystynyt vähentämään päästöjään rivakasti pitäen samalla huolta edullisen energian saatavuudesta ja teollisuuden kilpailukyvystä. Edistyksellisestä energiapolitiikasta on tähän asti vallinnut yksimielisyys, mutta nyt osa teollisuuden etujärjestöistä, kuten kotimainen Energiateollisuus, yrittää turvata muutaman yksittäisen jäsenensä vanhentuneet strategiat vaarantaen elintärkeän kilpailuetunsa.
EU:n johtoasema energia- ja ilmastopolitiikassa on perustunut vuodelle 2020 asetettuihin päästövähennys-, uusiutuvan energian ja energiatehokkuustavoitteisiin. Unioni tekee nyt päätöksiä vuoden 2020 jälkeiseen aikaan ulottuvasta energiapolitiikastaan ja pöydällä ovat kysymykset eri tavoitteista ja niiden kunnianhimosta.
Siinä missä energia- ja ilmastopolitiikan yhdistämisestä vallitsi vielä edellisen tavoitteenasettelun yhteydessä positiivinen yhteisymmärrys, nyt osa teollisuudesta on kääntynyt vastustamaan jyrkästi erityisesti uusiutuvalle energialle asetettavaa tavoitetta.
Yleisesti liike-elämä sinänsä on suhtautunut kuitenkin myönteisesti uusiutuvaan energiaan ja esimerkiksi 91 energiayrityksen koalitio tekee EU-tasolla aktiivisesti töitä vahvan sitovan tavoitteen asettamiseksi.
Euroopan komission pohjaesityksessä maakohtainen uusiutuvan energian tavoite on jätetty pois, mutta Euroopan parlamentti vaatii sekä sen että sitovan tehokkuustavoitteen palauttamista. Seuraavaksi pallo on EU:n jäsenmaiden hallituksilla, jotka ottavat kantaa tavoitteisiin maaliskuun lopussa.
Uusiutuva energia ja päästövähennystavoitteet vahvistavat toisiaan
Komissio arvioi vuodelle 2030 asetettavia tavoitteita varten kolmen eri mallin vaikutukset. Ensimmäisessä asetettaisiin vain 40 % päästövähennystavoite, toisessa 40 % päästövähennystavoite ja 30 % maittain jyvitettävä uusiutuvan energian osuuden tavoite ja kolmannessa 45 % päästövähennystavoite ja 35 % uusiutuvatavoite. Valitettavasti tehokkuustavoitetta ei tällä kertaa arvioitu lainkaan.
Arvioinnin tulokset osoittivat selkeästi, että tiukin päästövähennystavoite yhdistettynä tiukempaan uusiutuvatavoitteeseen tuottavat parhaat tulokset.
Komission mukaan maakohtaisten tavoitteiden asettaminen loisi EU:hun kaksi kertaa enemmän uusia puhtaan energian työpaikkoja kuin pelkän päästövähennystavoitteen asettaminen. Lisäksi se vähentäisi fossiilisten polttoaineiden tuonnista aiheutuvaa kauppataseen alijäämää 22 miljardilla eurolla vuosittain. Tämä on erityisen positiivista, sillä fossiiliset polttoaineet ovat paitsi ympäristön kannalta vahingollisin tapa tuottaa energiaa, myös suurin syy korkeaan energian hintaan Euroopassa sekä eurooppalaiseen kauppataseen vajeeseen.
Korkeammat tavoitteet tarkoittaisivat nopeampia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lisäksi niillä olisi suuri merkitys paikallisesti esimerkiksi ilmansaasteiden vähentymisenä. Selvityksen mukaan pelkkä päästövähennystavoite vähentäisi saasteiden aiheuttamia kuluja korkeintaan 13,5 miljardia euroa vuodessa, mutta uusiutuvatavoitteeseen yhdistettynä jopa 33 miljardia euroa.
Koska uusiutuva energia on käytännössä ainoa toimiva tapa korvata saastuttavia fossiilisia polttoaineita, on erittäin tärkeää luoda sijoittajille tarvittava varmuus asettamalla kunnianhimoinen ja maittain jaoteltu tavoite sen osuuden kasvattamiseksi.
Tehokkuustavoite uhkaa jäädä puuttumaan
Energiantuotannon lisäksi ilmastonmuutosta voidaan hillitä ja teollisuuden kilpailukykyä lisätä parantamalla teollisuuden ja kotitalouksien energian käytön tehokkuutta.
Koska kaikkein helpoimmat tehokkuuskohteet ovat päästötavoitteen kattaman päästökauppasektorin ulkopuolella esimerkiksi liikenteessä ja rakentamisessa, myös tehokkuus tarvitsee oman tavoitteensa. Tämän osoittaa myös se, että EU:n tehokkuus ei ole kehittynyt yhtä suotuisasti kuin uusiutuvan energian käyttö, koska tehokkuudelle ei ole aiemmin asetettu omaa sitovaa ja maakohtaista tavoitetta.
Kunnianhimon tasoa syytä korottaa
EU on kyennyt saavuttamaan monella tapaa tärkeän etumatkan asettamalla itselleen muuta maailmaa tiukemmat ympäristötavoitteet. Tämä johtoasema on nyt kuitenkin murtumassa mm. Kiinan ja Yhdysvaltojen kehittäessä omia mallejaan.
EU ei tule enää pärjäämään kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa nyt ehdotettujen maltillisten tavoitteidensa kanssa vaan tahtia on nostettava niin puhtaan teknologian kehittämisessä kuin tehokkuudessa ja energian siirtoverkkojen modernisoinnissa.
Suomen kannalta olisi nyt järkevintä vaatia EU:n energiapoliittisen tavoitteenasettelun kunnianhimon kohottamista niin, että unionin aiemmin linjaamat 95 % päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä ovat mahdollisia.
Suomella ja Euroopalla on kaikki mahdollisuudet ylläpitää teknologista ja tuotannollista johtoasemaansa. Emme kuitenkaan voi odottaa, että se onnistuisi ilman kaikkien yhteiskunnan toimijoiden yhä kovenevia yhteisiä ponnistuksia.
*****
Tyhmän eväät syödään ensin
Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK
EU:n komission esittämä ilmasto- ja energiapaketti tarjoaa maa- ja metsätaloudelle sekä ruusuja että risuja. Linjaus EU:n energiaomavaraisuuden kasvattamisesta ja omien energialähteiden hyödyntämisestä tukee Euroopan vihreää kasvua ja tarjoaa kasvun ja työllistämisen mahdollisuuksia myös maa- ja metsätalouteen.
Uusiutuvan energian tuotantoa kannattaa kasvattaa. Varsinkin Suomella tähän on luontaiset valmiudet. Komission linjaus jättää uusiutuvan energian tavoite kunkin jäsenmaan itsensä pohdittavaksi on silti riskialtis. Maakohtainen jyvitys joudutaan tekemään jossain vaiheessa, mikäli 27 prosentin uusiutuvan energian tavoite uhkaa jäädä toteutumatta.
Komission linjaus liikenteen biopolttoaineille asetetun tavoitteen hautaamisesta on käsittämätön ja vaarallinen. Sitovan tavoitteen poisto iskisi raskaasti suomalaiseen biotalouteen. Satojen miljoonien investoinnit uhkaavat valua hukkaan ja uudet mittavat investoinnit voivat hyytyä kalkkiviivoille.
Suomen maatalouden kannalta vaikein kysymys on tavoite vähentää ei-päästökauppasektorin päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tavoite saattaa Suomessa merkitä maatalouden nykyisten päästövelvoitteiden kolminkertaistamista.
Tutkimus ei toistaiseksi kykene vastaamaan siihen, miten esitetyt päästövähennykset olisivat mahdollisia. Ainoaksi ratkaisuksi jäisi oman ruuantuotannon vähentäminen. Päästöt siirrettäisiin muihin maihin, tuontiruuan määrä kasvaisi ja kotimaan työpaikkoja katoaisi. Maatalouden päästöihin on löydettävä aivan uusi näkökulma.
Uusi lähestymistapa voi olla se, että päästötavoitteiden sektorijakoa ja laskentamalleja muutetaan. Tyypillisen suomalaisen maatilan ilmastopaletti koostuu monesta tekijästä. Peltoviljelyn ja karjatalouden ohessa maatilalla on usein merkittävä hiilinielu metsissään. Energiansäästö ja uusiutuvan energian lisäkäyttö tarjoavat mahdollisuuksia. Aidosti toimialakohtainen tarkastelu puuttuu. Nyt sorrutaan osaoptimointiin, missä kokonaisuus vaarantuu.
EU:n osuus maailman ilmastopäästöistä laskee koko ajan. Vuonna 2012 se oli 11 prosenttia ja vuonna 2030 osuuden on arveltu olevan 5-7 prosenttia. EU:n päästöpolitiikalla ei yksistään pelasteta maapallon ilmastoa.
EU:n pyrkimys on ryhdikkäillä tavoitteillaan näyttää esimerkkiä muulle maailmalle ennen joulukuun 2015 Pariisin ilmastokokousta. EU:n on kuitenkin syytä jättää itselleen takaportti auki siltä varalta, että ilmastoneuvotteluissa epäonnistutaan. Nyt esitetyt päästövähennykset eivät ole realismia globaalissa kilpailussa, mikäli muut maailman talousmahdit eivät lähde mukaan.
Neuvottelueväitä ei kannata syödä ennen tosipaikkaa. Talouskasvun hiipuminen ja työpaikkojen ulosliputus eivät ole kestävä tie ilmastotavoitteisiin. Kestävän kehityksen politiikka on pitkässä juoksussa mahdollista, kun oma talous pidetään hyvässä kunnossa.
*****
Ympäristötietoisuuden ykkösmaa
Henri Purje, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa
Jo alakoululaiset tietävät, mistä kiihtyvä ilmastonmuutos johtuu ja ketkä sen ovat aiheuttaneet.
Kysyessäni taannoin nelosluokkalaisilta, miten muutos ilmenee, sain tällaisia vastauksia: Tulee lisää kuivuutta. Kaikilla ei ole vettä. Jäätiköt sulavat. Jääkarhuilla ei ole enää kotia. Tulee tulvia. Taifuunit pyyhkivät taloja ja puita. Ihmisiä kuolee.
Kymmenvuotiaita uutiskuvat hirmumyrsky Haiyanin runtelemasta filippiiniläiskylästä pelottivat, mutta he ymmärsivät myös, että omilla teoilla on väliä.
”No ei pitäisi lentää niin paljoa”, kuulin useammasta suusta. ”On parempi mennä bussilla kuin omalla autolla.”
Toisinaan tuntuu, että vastuunkanto sekä kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita ja globaalia keskinäisriippuvuutta heikkenevät sitä mukaa, kun ikä ja valta karttuvat.
Harva eurooppalainen päätöksentekijä kyseenalaistaa, etteikö ilmastonmuutos ja sen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden häviäminen, elinympäristöjen heikkeneminen ja eriarvoisuuden kasvu olisi ihmiskunnan lähivuosikymmenten haasteista suurin. Tai etteivätkö haitat olisi jo tuntuvia omallakin mantereellamme, kehitysmaiden haavoittuvimmista alueista puhumattakaan.
Johtajamme korostavat sitoutumistaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen kahteen asteeseen. Sekin myönnetään, että tämä edellyttää vallankumouksellisia päästövähennyksiä. Ja että EU:n mahdollisuudet edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä ja maailmanlaajuista siirtymää vähähiiliseen talouteen riippuvat oleellisesti unionin oman ilmastopolitiikan kunnianhimosta.
Valtaosa hyväksyy myös, että koska me vauraassa pohjoisessa olemme päävastuussa viimeisen parinsadan vuoden kasvihuonekaasupäästöistä, on meillä velvollisuus tukea ilmastonmuutoksen hillintää ja sen vaikutuksiin sopeutumista köyhissä maissa.
Mutta kun joku tuo eteen paperin, joka käsittelee Euroopan lähivuosien ja -vuosikymmenten energiapolitiikkaa, kausaalinen logiikka kytkeytyy jotenkin pois päältä. Naps.
Muulla tavoin on vaikea tulkita ajankohtaista keskustelua Euroopan komission hiljattain esittelemästä EU:n vuoteen 2030 ulottuvasta ilmasto- ja energiastrategiasta.
Komission omien arvioiden mukaan nykytrendillä kahden asteen tavoite karkaa. EU:n päästökauppajärjestelmä ei ohjaa vähentämään päästöjä, ja sovitut vähennykset ovat joka tapauksessa riittämättömiä.
Toisaalta vuoteen 2020 asetetut päästö- ja uusiutuvan energian tavoitteet saavutetaan, koska ne ovat jäsenmaille sitovia, mutta suosituksenomaista energiatehokkuustavoitetta ei. Uusiutuviin on investoitu nimenomaan sitovan tavoitteen takaaman ennakoitavuuden vuoksi. Energiansäästön – energiamuodoista halvimman ja puhtaimman – olisi todennäköisesti käynyt samoin.
Kuitenkin komissio päätyi esittämään sitovaa tavoitetta ainoastaan päästöille (40 prosenttia, todellisuudessa huomattavasti vähemmän ilman päästökauppajärjestelmän mittavaa remonttia) ja jätti energiatehokkuuden ja uusiutuvat toiveiden tasolle.
Parhaan käytettävissä olevan tieteellisen tiedon ja kansainvälisesti oikeudenmukaisen taakanjaon perusteella lasketun 2030-tavoitteen on arvioitu pyörivän jossain 80 prosentin hujakoilla. ”Poliittiset realiteetit” huomioidenkin asiallinen luku olisi 55–60 prosenttia. Vuosisadan puoliväliin mennessä päästöt on joka tapauksessa saatava lähelle nollaa.
Jotta ilmasto- ja energiastrategia ohjaisi aidosti kohti puhdasta ja kestävää tulevaisuutta, tarvittaisiin päästövähennysten rinnalle sitovat, noin 50 prosentin tiukennukset energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian osuuteen. Oikein suunniteltuina eri ohjauskeinot vahvistaisivat toisiaan.
Laimealla esityksellään komissio sanoutuu käytännössä irti ”kiveen hakatuista” sitoumuksistaan ja lupauksistaan.
Suomen tiedotusvälineissä viime viikkoina eniten palstatilaa saaneiden eturyhmien, poliitikkojen ja asiantuntijoiden mukaan 40 prosentin päästövähennystavoite on kuitenkin haastava ja yhden tavoitteen linja järkevä.
Hallitus ei ole virallisesti ottanut kantaa esitykseen. EU-maiden johtajien on määrä päästä ilmasto- ja energiastrategian pääpiirteistä sopuun maaliskuun loppupuolella, joten Suomen asemoituminen viimeistellään lähiaikoina. Euroopan parlamentti asettui jo komissiosta poiketen tukemaan kolmea erillistavoitetta.
Hallitus arvatenkin pohtii, kuinka yhdistää lähestyvän ekologisen katastrofin torjunta, Suomen kansainväliset sitoumusten kunnioittaminen ja kotimaisten työpaikkojen turvaaminen.
Periaatteessa ministereille on toki selvää, ettei kyse ole toisiaan poissulkevista asioista.
Hallitusohjelmassaan he muistuttavat, kuinka taloudellisin tapa leikata kasvihuonekaasupäästöjä on ”hyvissä ajoin ohjata energiantuotannon ja -käytön investointeja energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvan energian käyttöönottoon.”
Suomi on tuhansien insinöörien cleantech-maa, jossa ”ympäristö- ja energiateknologian uusien sovellutusten käyttöönottoon liittyy suuri kasvun ja uusien työpaikkojen potentiaali sekä kotimaan markkinoilla että viennissä.” Tällaiset työpaikat myös todennäköisesti jäävät Suomeen.
Tämän vuoksi hallituksen päämäärä onkin ”kehittää Suomesta hiilineutraali yhteiskunta sekä ympäristöosaamisen, puhtaan teknologian ja kestävän luonnonvarapolitiikan edelläkävijä. ”
Myös monet yritykset niin Suomessa kuin Euroopassa ovat korostaneet sitovan uusiutuvan energian tavoitteen työllisyysvaikutuksia.
Kaikesta tästä huolimatta huhut vihjaavat, että Suomi olisi lähdössä komission esityksen linjalle.
Sanojen ja tekojen epäsuhdasta on kokemusta.
Vähähiilisestä yhteiskunnasta kyllä puhutaan, mutta tällä hetkellä energiantuotannostamme 70 prosenttia perustuu tuontiin, ja siitä valtaosa on venäläistä kivihiiltä, kaasua ja öljyä. Hiilivoiman käyttö lisääntyi viime vuonna kolmanneksella.
Erilaisissa ilmastopolitiikkavertailuissa Suomi on toistuvasti sijoittunut EU-maiden häntäpäähän, kauaksi muiden Pohjoismaiden taakse (ks. esim. Environmental Performance Index ja Climate Change Performance Index).
Yksi tapa muistuttaa ministereitä lupauksistaan on lähettää heille kunnianhimoista ja vastuullista energiapolitiikkaa vaativa vetoomus.
Minä lähetin jo omani.
Kirjoitus on julkaistu myös globbariverkoston sivuilla.
*****
Komissio epäonnistui – tarve ilmastolaille kasvaa
Hanna Hakko, Polttava Kysymys -kampanjan koordinaattori, Maan ystävät
EU:n komissio julkisti tänään ehdotuksensa vuoden 2030 ilmastotavoitteiksi. Ehdotuksen mukaan EU:n pitäisi vähentää päästöjään 40% vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite ei ole linjassa ilmastotieteen suositusten kanssa. Eri arvioiden mukaan 40% päästövähennystavoite antaa vain 50% varmuuden siitä, että lämpeneminen pysyy alle kahdessa asteessa.
Monesti todetaan, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan tulevaisuuden suurin uhka. Jos komission edotus päästövähennystavoitteeksi hyväksytään maaliskuun huippukokouksessa, käymme tuota uhkaa vastaan kolikonheiton varmuudella onnistumisesta.
Mikäli vaarallista ilmastonmuutosta haluttaisiin todella hillitä, tulisi EU:n vähentää päästöjään 60% vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Pelkkä päästövähennystavoite ei kuitenkaan riitä, vaan sen tueksi tarvitaan sitovat tavoitteet uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuudelle. Komission ehdotus on heikko tässäkin suhteessa: se luopuisi EU:ssa myös jäsenmaakohtaisista uusiutuvan energian tavoitteista. Vuodelle 2030 asetettaisiin vain matala, 27% uusiutuvien tavoite, joka koskisi koko EU:ta yhdessä. Energiatehokkuuden rooli jää komission ehdotuksessa auki.
Epäonnistuneen esityksen puolestapuhujat sanovat, että elämme nyt eri maailmassa kuin vuonna 2007, jolloin EU:n 2020-tavoitteista sovittiin. Se on totta: tiedot ilmastonmuutoksen etenemisestä, riskeistä ja kustannuksista ovat kaikki synkentyneet entisestään. Samaan aikaan päästöt ovat kasvaneet nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan tarve on siis vuosien kuluessa kasvanut, ei vähentynyt.
Koska komission ehdotus jää kauas ilmastokriisin torjunnan tarpeista, täytyy EU:n jäsenmaiden ottaa entistä suurempi vastuu omasta ilmastopolitiikastaan.
Täällä Suomessa katseet kohdistuvat valmisteilla olevaan ilmastolakiin, joka vahvistaisi maamme sitoutumisen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja loisi ennakoitavan suunnittelu- ja seurantajärjestelmän päästöjen vähentämiselle. Lakiin on kirjattava ilmastotieteilijöiden suosituksia noudattava pitkän aikavälin päästövähennystavoite ja velvoite päivittää sitä uusimman tieteellisen tiedon valossa. Tavoitteeseen on myös muodostettava päästövähennysten polku, joka antaa selvät raamit myös välivuosien ilmastopolitiikalle.
Ilmastolain ensimmäisen luonnoksen pitäisi tulla julki lähiaikoina. Lain linjauksista vastaavan energia- ja ilmastopolitiikan ministerityöryhmän on nyt pystyttävä osoittamaan, että komission lipsahduksesta huolimatta Suomi pitää ilmastolupauksistaan kiinni.
Teksti on julkaistu alunperin Polttava Kysymys -kampanjan sivuilla 22.1.2014.