Energiaresurssien moninainen niukkuus • 18.8.2014energiankulutusenergiansäästööljyhuippuniukkuusuusiutuva energia

Ville Lähde
kirjoittaja on filosofian tohtori ja tietokirjailija

Ilmastonmuutos ja energiaresurssien niukkuus nähdään helposti vaihtoehtoisina huolenaiheina. Joskus niitä pidetään myös toisensa poissulkevina näkökulmina: joko ollaan huolissaan fossiilitalouden seurauksista tai sitten kannetaan huolta sen tulevaisuudesta, fossiilisten polttoaineiden riittävyydestä. Tämä jännite on kuitenkin näennäinen, sillä vaikka nämä ilmiöt ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, ne vaikuttavat lopulta samaan suuntaan. Ne tekevät mahdottomaksi viime vuosisatojen kaltaisen kehityksen, joka on nojannut alati laajenevaan luonnonresurssien käyttöön ja merkittävimpien ympäristöongelmien sivuuttamiseen.

Lokakuussa 2013 ilmestyneessä kirjassani Niukkuuden maailmassa (niin & näin) liitän yhteen näitä näkökulmia. Kirjan kantavia ajatuksia on, että resurssien niukkuus ei johdu vain siitä, että jokin aine loppuu ympäristöstä. Resurssit muuttuvat niukoiksi myös suhteessa siihen, mitä niiden tuotanto aiheuttaa tai kuluttaa, miten niitä käytetään tai millaisia seurauksia niiden käytöllä on. Resurssit ovat ikään kuin itseään suurempia. Niiden vaikutukset ulottuvat konkreettista ilmiasuaan – öljytynnyriä, viljasäkkiä, ruokalautasta – laajemmalle.

Ihmiskunnan vuosittain käyttöön ottaman primäärienergian eli erilaisten polttoaineiden ja energialähteiden (mutta ei esimerkiksi syömästämme ruuasta saadun energian) määrä on kasvanut viime vuosisatoina huimasti. Pelkästään 1900-luvun aikana se 16–17-kertaistui, ja edeltävällä vuosisadalla kasvu oli vielä huimempaa: pelkästään fossiilisista polttoaineista saadun energian määrä 130-kertaistui aikajaksolla 1850–2000. (Ihmisväestön määrä sen sijaan ”vain” 7-kertaistui 200 vuoden aikana.)

Fossiiliset polttoaineet ovat vastanneet valtaosasta tätä kasvua, ja niiden osuus koko ihmiskunnan energiabudjetista on tätä nykyä yli 80 %. Kuten kulutuksen ja väestönkasvun epäsuhtakin kertoo, energiabudjetin kasvu ei suinkaan ole ollut tasaista: maailman energiaköyhien ja energiarikkaiden kuilu on jopa tuhatkertainen.

Fossiilitalouden laajentumisessa on sekä määrällinen että laadullinen puoli. Yhteiskuntien toimintaan on saatu teollistumisen alusta lähtien jatkuvasti yhä enemmän suhteellisen halpaa energiaa. Toimeliaisuus on lisääntynyt koko ajan jopa siinä mitassa, että tällaista kasvua on alettu pitää talouden luonnonlakina. Fossiiliset polttoaineet ovat lisäksi laadullisesti erityislaatuisia. Niitä on helppo kuljettaa ja varastoida, niiden käyttö ei vaadi niin monimutkaista osaamista, ja etenkin öljy on avainasemassa yhteiskuntien tärkeillä aloilla kuten liikenteessä, ruuantuotannossa ja monien teollisten prosessien raaka-aineena. Kaikesta öljystä noin 60 % kuluu liikenteessä.

Tämä peritty tilanne kohtaa kahtalaisen niukkuuden ongelman, jota voi selventää lähteiden ja nielujen niukkuuden käsitteellisellä erolla. Lähteiden niukkuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että resurssi käy niukaksi tuotantopäässä, ”lähteillään”. Tämä koskee tällä hetkellä etenkin öljyä, joka vastaa noin kolmasosasta maailman energiabudjettia ja on laadullisesti avainasemassa. Öljy ei lopu maailmasta, mutta sen tuotanto käy jatkuvasti yhä hankalammaksi ja kalliimmaksi. Tätä kuvataan usein käsitteellä EROI (tai EROEI), joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, kuinka paljon energiaa kuluu energian tuottamiseen. Mitä parempi tämä suhde on, sen enemmän käyttöenergiaa yhteiskunnat saavat kaikkeen muuhun toimeliaisuuteen. Mitä huonompi se on, sitä suuremman osan yhteiskunnat joutuvat käyttämään energiabudjetistaan energiataloutensa ylläpitämiseen, ja sitä vähemmän sitä on muihin tarkoituksiin.

Suhteen huononeminen tarkoittaa myös sitä, että tuotetusta energiasta tulee yhä kalliimpaa ja teknisesti hankalampaa. Tätä tarkoittaa puhe öljyhuipusta (tai öljytasangosta): öljy ei lopu, mutta sen tuotanto käy hankalammaksi, kunnes lopulta tuotannon pari vuosisataa jatkunut kasvu kääntyy laskuksi. Viime vuosina on puhuttu paljon niin sanotuista epätavallisista öljyn lähteistä, mutta jopa kansainvälinen energiajärjestö IEA totesi tuoreessa raportissaan, että ne eivät muuta öljyhuipun perusongelmaa ja viivyttävät sitä vain joillain vuosilla.

Nielu taas on ympäristötutkimuksen käsite, jolla viitataan ympäristön kykyyn ottaa vastaan ihmistoiminnan sivuseurauksia ja saasteita häiriintymättä ongelmallisesti. Rajojen määrittely on tietysti aina yhdistelmä tieteellistä tietoa ja yhteiskuntien kamppailua arvostuksista ja vallasta (kenen terveys, kenen ympäristö?). Nielujen niukkuus tarkoittaa, että ympäristö ei enää kykene ottamaan vastaan joitain päästöjä. Ilmastonmuutos on siis tästä näkökulmasta myös niukkuusongelma – sen lisäksi, että se tuottaa monienkin muiden resurssien kuten sadeveden niukkuutta ja vahingoittaa myös ihmisille elintärkeää ympäristön yhteishyvää. Vaikka fossiilisia polttoaineita on olemassa vaikka kuinka paljon, edes kaikkia tunnettuja ja omistettuja varantoja ei voida käyttää.

Pitkä laajentumisen historia törmää näihin niukkuuden muotoihin. Se käyttöenergia, jonka varaan yhteiskuntia ja kaupan järjestelmiä on rakennettu, käy kalliimmaksi, eikä sitä voida seurauksien vuoksi käyttää entiseen tapaan. Ongelmana on kuitenkin laajentumisen historiasta peritty valtava energiankulutuksen määrä ja siihen kuuluvat kestämättömät ilmastopäästöt. Mitkään olemassa olevat vaihtoehdot eivät pysty korvaamaan tällaista määrää ja laatua nopealla aikataululla. Ainut keino ostaa aikaa vaihtoehtojen kehittämiselle sekä uuden energiainfrastruktuurin rakentamiselle on saada energian kokonaiskulutusta vähennettyä. Tämä on mielekkään energiatalouden edellytys, ja ilman sitä kädenvääntö yksittäisten energiamuotojen eduista ja haitoista jää puuhasteluksi.