Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Dohan leirinuotiolla: kuka päättää nuorten tulevaisuudesta? • 7.12.2012Dohanuoret

Alviina Alametsä
Allianssi ry:n ja samalla suomalaisten nuorten oma ilmastodelegaatti

Maailmanpankin mukaan ilmasto saattaa lämmitä neljällä asteella jo ennen vuosisadan loppua, mikäli maat eivät välittömästi sitoudu tiukempiin päästövähennyksiin [1]. Aikamme on siis loppumassa, mutta ennen maailmanlopun tunnelmien maalailemista haluan johdattaa meidät hetkeksi 1400-luvun Islantiin.

Vehreät solat suojautuvat jylhien vuoristomaisemien varjoon. Maa on mustanaan ja valkoisenaan heinäkasveja ja ruohotukkoja märehtiviä, paksuvillaisia lampaita. Yksi tärkeimmistä pienen saarivaltion ammattiryhmistä, paimentolaiset, käyskentelevät villaisissa ja nahkaisissa syysvaatteissaan haistellen kirpeänsumuista ilmaa. Idyllisestä asetelmasta huolimatta lampaankasvattajilla on ongelma: ruohotukkoja ei ole rajattomasti. Pienellä saarella on paitsi maantieteelliset, myös ekologiset rajansa, ja ylilaiduntaminen johtaa hyvin kiivaalla tahdilla maaperän köyhtymiseen ja eroosioon.

Sama ongelma on paitsi mystisellä keskiaikaisella saarella myös Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Kulutamme resurssimme loppuun. Esimerkiksi Kansainvälisen energiajärjestön vuoden 2012 energiakatsauksen mukaan maailmalla on laajamittaisten energiatehokkuustoimien avullakin vain alle kymmenen vuotta aikaa välttää jumittuminen päästöuralle, jolla ilmastonmuutos ylittää nykyisten yhteiskuntien sopeutumiskyvyn rajat [2].

Osittain voimme kuitenkin huokaista helpotuksesta; esimerkiksi Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Maija Hakasen mukaan Suomessa on jo nyt muutokseen tarvittava teknologia ja rahoitus [3]. Seuraavaksi kansalliseen ilmastostrategiaan tulisikin kirjata kunnianhimoisempia tavoitteita ja luoda säädösympäristö, jonka avulla strategian tavoitteet voidaan toteuttaa. Käynnissä olevien Dohan ilmastoneuvotteluiden Suomen delegaation pääneuvottelija, Sirkka Haunia ympäristöministeriöstä, on korostanut myös kansainvälisen tason teoreettista valmiutta muutokseen: suuri tarvittavasta infrastruktuurista globaalien päästövähennysten toteuttamiseen on jo luotu, mutta nyt tarvitsemme poliittisia päätöksiä suunnitelmien viemiseksi käytäntöön [4]. Miksi riittäviä poliittisia, kansainvälisen tai kansallisen tason päätöksiä ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi kahteen asteeseen ei siis kuulu?

Ratkaisuja löytääkseni palaan yllättävään, mutta asian kannalta oleelliseen kysymykseen, eli siihen mitä Islannissa tapahtui kuusisataa vuotta sitten. Miksi maaseudulla matkailevat turistit kykenevät tänä päivänäkin ottamaan valokuvia aiemmin kuvatusta idyllisestä näkymästä, laiduntavista lampaista aamuisessa siniusvassa?

Lampaankasvattajat olivat oivaltaneet toimintansa vaikutukset, sen, että he söivät koko kakun säästämättä siitä palaakaan lapsilleen. He oivalsivat myös terveen maaperän arvon oman elinkeinonsa harjoittamisen välttämättömänä edellytyksenä. Nämä kaksi oivallusta tehtyään he päätyivät ainoaan sukunsa tulevaisuuden mahdollistavaan reagointitapaan; he kokoontuivat yhteen leirinuotiolle, päättivät puhaltaa yhteen hiileen ja ryhtyivät arvioimaan, kuinka monta lammasta laidunmaa kestää.  Laidunmaan uusiutumisnopeus määritti loogisesti kokoontumisen seuraukset, ja lampaankasvattajat päättivät yhteiset normit, joiden pohjalta lampaiden määrä rajoitettiin maalle sopivaksi. He ajattelivat paitsi omaa hyvinvointiaan, myös tulevia sukupolvia.

Tarina lampaankasvattajista pohjautuu Arto Salosen kirjoitukseen Helsingin Sanomissa [5], jonka mukaan paimentolaiset vaalivat yhteisönä heille vaurautta tuottavan luonnon elinvoimaisuutta sopeuttamalla taloudellisen toimintansa luonnon kantokyvyn rajoihin. Salonen määrittelee keskiajan islantilaiset lampaankasvattajat myös ekologisesti sivistyneeksi ryhmäksi, joka ymmärtää, että luonnon näkökulmasta ihmisen talous on raaka-aineen muuttamista jätteeksi.

Tänään ennätyksellisen suuri määrä maapallon ihmisistä on luokiteltavissa ekologisesti sivistyneiksi. Me ymmärrämme kyllä toimintamme seuraukset. Tarjolla on valtava määrä prosenttilukuja, kaavioita, tutkimuksia, informaatiota. Tsunameista ja kuivuuskausista havaitsemme, että ilmastonmuutos tapahtuu nyt, eikä huomenna. Lämpötilan noususta kärsivät paitsi uppoavat saarivaltiot, myös teollisuusmaiden nuoret eli tulevat aikuiset.

Meidän ja islantilaisten lampaankasvattajien välillä on kuitenkin yksi olennainen, anekdootin syövereistä kirkuva ero: me emme jalosta ekologista sivistystämme aitoon todellisuuteen, nuorten aitoon tulevaisuuteen. Sen sijaan me kokoonnumme kerta toisensa jälkeen leirinuotion ääreen. Se ei ole Islannissa, vaan Kööpenhaminassa, Riossa ja tällä kertaa – joka on jo kahdeksastoista -  Dohassa. Eikä se itseasiassa ole edes nuotio, vaan valtava instituutio, hienoja termejä (kuten ilmastodelegaatti) ja lyhenteitä (kuten COP18) vilisevä Yhdistyneiden kansakuntien konferenssi. Konferenssissa mittatilauspukuihin pukeutuneet vallanpitäjät poseeraavat tiedotusvälineille valtavien salien suuaukoilla, siemailevat kahvia, nauravat, ovat vakavia, luettelevat vaatimuksia lukuja faktoja uhkauksia, huutavat naama punaisena ja lyövät päättäväisiä nyrkkejään puiseviin neuvottelupöytiin. Epäonnistumisia he perustelevat taloustilanteella, Kiinalla ja USA:lla.

Kokouksiin osallistuu kuitenkin myös muita kuin vallanpitäjiä – kenties heitä, joiden tulisi olla vallassa. Osallistujia on perinteisesti mukana esimerkiksi ympäristöjärjestöistä, joista osa on kuitenkin alkanut perustellusti kritisoida voimavaroja tuloksettomasti kuluttavia ilmastoneuvotteluita. Osallistujina on myös nuoria, jotka ainakin vielä tuntuvat toivovan ja uskovan ilmastoneuvotteluiden tuloksiin – meillä ei taida edes olla vaihtoehtoa.

Nuoret ovat esimerkiksi esittäneet Pohjoismaiden delegaatioille yhteisen, pohjoismaisten nuorisojärjestöjen vaatimuksen kansainvälisen ilmastopaneeli IPPC:n suositusten noudattamisesta päästövähennyksissä. Nuorisojärjestöjen virallinen yhteenliittymä YONGO saa myös pitää ilmastoneuvotteluissa rajallisen määrän puheita, käyttää rauhanomaisia protestikeinoja keskustella delegaatioiden kanssa. Jos nuoret menevät keinoissaan liian pitkälle, heidät voidaan tosin asettaa porttikieltoon, kuten Anjali Appaduraille tapahtui hänen Youtube-hitiksi nousseen puheensa jälkeen [6]. Lisäksi osa muun muassa arabinuorisojärjestöjen edustajista on järjestöaktiivi Tariq Al-Olaimyn mukaan joutunut kirjaimellisesti jahtaamaan neuvottelijoita käytävillä saadakseen sanoa sanottavansa [7].

Kun nuoret ja päättäjät sitten kohtaavat, heidän toiveensa osoittautuvat usein ristiriitaisiksi. Christina Figueres, YK:n ilmastoneuvotteluiden pääsihteeri on suhtautunut nuorten läsnäoloon prosessissa positiivisesti, mutta pitää nuorten toiveita pikaisista ja kattavista päästövähennyksistä jokseenkin epärealistisina: ”This meeting is about their lives. We welcome their healthy impatience. But it must be understood that what is happening here is the complete transformation of the economic system of the world . It does not just happen overnight.” [8]

Olen Figueresin kanssa samaa mieltä siitä, että kärsimättömyytemme on luonnollista. Ymmärrän myös, ettei koko maailman talousjärjestelmän muuttaminen ole teknisesti verrattavissa pienen lampaankasvattajayhteisön toimintaan. Mutta en ymmärrä sitä, miksei globaalissa yhteisössämme ole vastaavanlaista solidaarisuutta, vastuunkantoa heikommista, luonnosta ja jälkeläisistä. Ilmastosta huolestuneet nuoret eivät halua kuulla enää yhtäkään muita syyttelevää perustelua riittävän ilmastosopimuksen synnyn lykkääntymiselle – ainakaan niin kauan, kun Suomen omat päästövähennystavoitteet ja keinot eivät ole läheskään riittävällä tasolla näyttääkseen mallia.

[1] Maailmanpankki. 2012. Turn Down The Heat: Why a 4oC Warmer World Must Be Avoided. http://www.worldbank.org/en/news/2012/11/18/new-report-examines-risks-of-degree-hotter-world-by-end-of-century

[2] Kansainvälinen energiajärjestö. 2012 World Energy Outlook 2012. http://www.worldenergyoutlook.org/

[3] Maija Hakanen, Kuntaliiton ympäristöpäällikkö ”Keinot ilmastonmuutoksen sääntelyyn – vapaaehtoisuutta vai pakotteita? ” paneelikeskustelussa 5.12.2012, Helsingin yliopiston Kumpulan kampus, Exactum

[4] Sirkka Haunia Ympäristöministeriöstä HENVI-luentosarjan esitelmässään ”Where to from Kyoto? International Climate Agreement”, 17.10.2012, Helsingin yliopiston Viikin kampus

[5] Arto O. Salonen, Helsingin  Sanomat 25.6.2012, Mielipide- osio

[6] http://www.youtube.com/watch?v=Ko3e6G_7GY4

[7] http://www.guardian.co.uk/environment/blog/2012/dec/04/doha-climate-conference-diary

[8] http://www.guardian.co.uk/environment/blog/2012/dec/04/doha-climate-conference-diary