Vanhempana olen kiinnostunut lapseni tulevaisuudesta. Erityisesti ilmaston lämpeneminen huolestuttaa. Maanantaina 26.11. alkaa Dohan ilmastokokous
Qatarissa.
Olen entistä vakuuttuneempi, että jokaisen vanhemman ja jokaisen ihmisen tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että päästöjen vähentämisessä onnistuttaisiin.
Dohan kokouksen tavoitteena on päästä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa eteenpäin, jotta uusi, kattava ja kaikkia sitova sopimus saataisiin vihdoin aikaiseksi. Tavoitteeseen on pyritty jo vuoden 2007 Balin ilmastokokouksesta lähtien. Ensimmäinen yritys kuitenkin kaatui Kööpenhaminan mahalaskuun vuonna 2009.
Ilmasto ei kuitenkaan odota. Tänä syksynä olemme saaneet kuulla entistä huonompia uutisia. Ehkä kaikkein vakuuttavin (ja samalla pelottavin) suurelle yleisölle suunnattu artikkeli oli Bill McKibbenin Ilmastonmuutoksen pelottava matematiikka.
Lyhesti sanottuna ongelma on tämä: Tutkijoiden mukaan ilmakehään voidaan päästää hiilidioksidia 565 gigatonnia vuosisadan puoliväliin mennessä, mikäli lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa. Tämäkin tarkoittaisi neljää mahdollisuutta viidestä – eli hiukan huonommin kuin pelattaessa venäläistä rulettia revolverilla. Tätä vauhtia tuo kiintiö täyttyy kuitenkin seuraavan 16 vuoden aikana. Samaan aikaan yhtiöiden hallussa olevat tunnetut fossiilivarannot riittävät noin 2795 gigatonnin päästöihin. Näillä mennään helposti jopa kuuden asteen lämpenemiseen.
Ongelma ei ole öljyn ja fossiilisten poltoaineiden riittävyys vaan se, miten varmistamme, että nykyisiä tunnettuja varoja ei käytetä.
Kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden lomassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut jatkuvasti uusiin ennätyksiin. Maailman ilmatieteen keskusjärjestön (WMO) mukaan (20.11.2012) vuonna 2011 hiilidioksidipitoisuus saavutti 390,9 ppm:n (parts per million) tason. Tämä on 140 prosenttia korkeampi kuin esiteollisen ajan 280 ppm:n taso.
Samaan aikaan jo kesällä tulleiden tietojen mukaan Arktinen jääpeite sulaa ennen näkemätöntä vauhtia. YK:n ympäristöohjelma UNEP:in mukaan aika on loppumassa, mikäli haluamme pitää lämpenemisen vielä kahden asteen tuntumassa.
Maailmanpankin tuore raportti (Turn Down the Heat – Why 4C Warmer World Must be Avoided) varoittaa, että edessä on neljä astetta lämpimämpi maailma, jota leimaavat äärimmäiset helleaallot, ruokavarantojen hupeneminen, ekosysteemien ja monimuotoisuuden menetys ja meren pinnan hengenvaarallinen kohoaminen. Maailmanpankin pääjohtaja Jim Joag Kim vaatii, että ”maailman on puututtava ilmastonmuutosongelmaan jämäkämmin”.
Ilmastotutkijatkin ovat turhautuneita. Esimerkiksi Jeremy Grantham kehottaa tiedelehti Naturessa tutkijoita toimimaan ilmaston puolesta pidätystenkin uhalla. NASA:n ilmastotutkija James Hansen on ryhtynyt suoraan toimintaan ja pidätetty siitä useasti (James Hansen: Why I must speak out about climate change).
Risto Isomäki kirjoitti blogissani jo keväällä 2011 osuvasti:
”Ilmasto- ja energiakysymykset eivät vielä häiritse arkeamme merkittävästi. Mutta jos tällaisiin ongelmiin ei reagoida ajoissa, me ajaudumme pian tilanteeseen, jossa ne hallitsevat koko elämäämme ja jättävät vain hyvin vähän tilaa millekään muulle.”
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tarvitaan ihme, jotta totaalinen ilmastokatastrofi ja sen myötä yhteiskuntien ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen voidaan enää välttää.
Täällä on yksi huolestunut pienen lapsen isä. Kuuleeko Doha? Olemmeko ilmastokysymyksen suhteen tosissamme? Teemmekö tällä hetkellä todella parhaamme?
Teksti on julkaistu alunperin Ekoisi-blogissa ja Vauva-lehdessä.