Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Brittiläinen Kolumbia asettanut hiiliveron • 23.9.2008uutisarkisto

Kanadan provinssi Brittiläinen Kolumbia on Pohjois-Amerikan pioneerina asettanut kattavan hiiliveron fossiilisille polttoaineille. Käytännössä kaikkia fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, bensiiniä, dieseliä, maakasua ja hiiltä koskeva vero näkyy suoraan kuluttajahinnoissa. Veroa on kerätty viime heinäkuusta alkaen. Sen toivotaan ohjaavan niin kuluttajia kuin yrityksiä kohti vähähiilisempiä tavoitteita.

"Hiilen hinnoittelu viestii selvästi siitä, että hiilidioksidipäästöillä on kustannuksia ympäristölle" kertoo provinssin valtionvarainministeri Carole Taylor.

Veroa keretään aluksi 10 Kanadan dollaria eli vajaa 6 € hiilidioksidipäästötonnia kohden. Hinta kuitenkin nousee asteittain ja vuonna 2012 on veron tarkoitus olla jo kolminkertainen. Veroa arvellaan kertyvän ensimmäisen kolmen vuoden aikana 1.85 miljardia Kanadan dollaria.

Hiilivero aiotaan kuitenkin toteuttaa lisäämättä veronmaksajien kokonaisverotaakkaa. Esitykseen hiiliverosta kuului myös esityksiä verohelpotuksista etenkin pienituloisille ja pienyrityksille. Kaikkein pienituloisimmille myönnetään pieniä vuotuisia tukia. Veron mahdollisimman sujuvan voimaanastumisen siivittämiseksi provinssi on jopa jakanut joikaselle asukkaalle 100 dollarin suuruisen kertaluontoisen hyvityksen.

Verotuksen ulkopuolelle on jätetty lento- ja laivaliikenteen polttoaineet sekä tuotteisiin kuten lannotteisiin ja muoviin käytettävä öljy.

Brittiläisen Kolumbian hiilivero on osa laajempaa provinssin ilmasto-ohjelmaa, jonka avulla se tavoittelee 33 % päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä sekä siirtymistä vähähiiliseen talouteen. Provinssi kuuluu myös läntisen Pohjois-Amerikan päästökauppa-aloitteeseen, jonka tavoiteena on aloitta osavaltioiden ja provinssien yhteinen päästökauppa vuonna 2012.