Britannian ilmastolaki – kuinka se tehtiin? • 1.9.2009puheenvuorot

Mike Childs
Ilmastokampanjoitsija, Britannian Maan ystävät
Puheenjohtaja, Euroopan Maan ystävät

Britannian parlamentti hyväksyi loppuvuodesta 2008 uuden ilmastolain. Lakiehdotusta vastusti vain 3 parlamentin jäsentä ja sen puolesta äänesti yli 450 parlamentaarikkoa, muun muassa kaikkien kolmen suuren puolueen (työväenpuolueen, konservatiivien ja liberaalidemokraattien) johtohahmot. Tämänkaltainen yhteisrintama on Britanniassa harvinainen ja ilmentää todellista poliittista yksimielisyyttä siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen on elintärkeää sekä maan taloudelle että ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille.

Poliittinen yksimielisyys ei syntynyt sattumalta. Se oli tulosta kampanjasta, jota Britannian Maan ystävät kävi neljän vuoden ajan kehitysyhteistyöryhmien ja muiden ympäristöryhmien tuella. Kampanjasta käytettiin nimeä The Big Ask (Polttava Kysymys).  Sen puitteissa pyrittiin luomaan ruohonjuuritason poliittista painetta vaalipiireistä suoraan parlamentin jäseniin. Välineinä käytettiin muun muassa internetiä, ja keskeisessä osassa olivat Maan ystävien paikalliset vapaaehtoisryhmät, jotka puhetilaisuuksissa ja kampanjakojuissa jakoivat tietoa ja kannustivat äänestäjiä lähettämään parlamenttiedustajilleen uutta lakia vaativan postikortin.

Ruohonjuuritason kampanjaa täydensivät korkean profiilin tukijat, kuten Radioheadin Thom Yorke, sekä Britannina Maan ystävien työntekijöiden lobbaus ja tutkimustyö kansallisella tasolla. Käyttämällä näitä kolmea kanavaa – ruohojuuritasolta lähtevää painostusta, valtakunnallista lobbausta ja tutkimusta sekä korkean profiilin tukijoita – luotiin tilanne, jossa poliittisten puolueiden ja parlamentaarikkojen oli lähes mahdotonta olla kannattamatta kampanjaa. Yleiseen ilmapiiriin vaikuttivat myös tutkijoiden kasvava huolestuneisuus ja Nicolas Sternin vaikutusvaltainen raportti, joka paljasti miten tuhoisaa kasvihuonekaasupäästöjen jatkuminen on taloudelle.

Laki itse on uraauurtava, ja sillä on jo ollut huomattavia vaikutuksia Britanniassa. Lain sisältö on pääpiirteissään seuraava:

1. Hallituksen tulee leikata päästöjä 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Vuosittaiset vähennykset on sidottu 5 vuoden hiilibudjetteihin (kasvihuonekaasujen sallittuihin kokonaispäästöihin).

2. Lain nojalla perustetaan laajat valtuudet omaava ilmastonmuutoskomitea, joka

  • antaa suositukset 5 vuoden hiilibudjeteiksi, tavoitteena vähentää päästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä
  • toimii hallituksen tieteellisenä neuvonantajana
  • antaa strategiasuosituksia
  • arvioi hallituksen suunnitelmat hiilibudjettien täytäntöönpanoksi.

3. Hallituksen tulee laatia suunnitelmat keinoista, joilla se aikoo vähentää päästöjä, sekä raportoida parlamentille vuosittain suunnitelmien edistymisestä.

Ilmastolain hyväksymisen jälkeen hallitus on laatinut kaikkien aikojen kunnianhimoisimmat suunnitelman hiilipäästöjen leikkaamiseksi. Tämä johtuu epäilemättä lakiin sisältyvistä päästövähennysvaatimuksista. Ministeriöt, jotka aikaisemmin jättivät ilmastokysymykset huomiotta (esim. liikenneministeriö), joutuvat nyt ottamaan ne vakavasti. Tämä on myös seurausta vahvasta julkisesta painostuksesta, jonka kohteeksi poliitikot joutuivat vaalikampanjan aikana: parlamentin jäsenet ymmärtävät nyt ilmastokysymysten tärkeyden ja tietävät äänestäjien vaativan toimia.

Ilmastolaissa on puutteensa. Se ei esimerkiksi sulje pois kompensointia yhtenä välineenä tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi ilmastonmuutoskomitean suositus vuoden 2020 tavoitteeksi oli vain 34 prosenttia vuoden 1990 tasoja alhaisempi. Maan ystävät jatkaa siksi kampanjaansa ja uskoo pääsevänsä tänä vuonna tuloksiin.  Lisäksi lain valvontamekanismit ovat heikkoja: poliittinen kasvojenmenetys, jos päästöjä ei saada leikattua, ilmastonmuutoskomitean mahdollinen kritiikki sekä oikeudellinen valvonta.

Oikeudellista valvontaa voidaan toteuttaa muun muassa haastamalla hallitus oikeuteen, jos lain täytäntöönpano jää puutteelliseksi. Oikeusjutun voittaminen on kuitenkin vaikeaa, koska hallitus voi puolustautua väittämällä tehneensä voitavansa lain täyttämiseksi, ja oikeudenkäynti on lisäksi kallista. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vahvin täytäntöönpanoon pakottava mekanismi olisi poliittisen kasvojenmenetyksen uhka, jos päästövähennystavoitteita ei saavutettaisi. Britannian Maan ystävien tuleekin kumppaniensa kanssa varmistaa myös jatkossa, että epäonnistumisen poliittinen hinta olisi liian suuri. Tässä auttaa se, että tiedeyhteisö on kanssamme samassa rintamassa.

Puutteistaan huolimatta laki on kuitenkin uraauurtava ja se on synnyttämässä todellista muutosta hallituksen toimintatavoissa ja suunnitelmissa. Lisäksi The Big Ask ‑kampanja on herättänyt parlamentin jäsenet ottamaan huomioon ilmastonmuutoksen ja ryhtymään toimiin. Maan ystävien ryhmät eri puolilla Eurooppaa soveltavat nyt toiminnassaan samaa mallia (www.thebigask.eu). Ilmastolain riippumaton oikeudellinen tarkastelu on parhaillaan valmisteilla ja tulee The Big Ask ‑sivustolle luettavaksi syyskuun puolivälissä.