Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Ahvenanmaa näyttää suuntaa tuulivoiman tuotannossa • 30.10.2007uutisarkisto

Tuulivoiman tuotanto kasvaa Ahvenanmaalla kohisten, muun Suomen vielä raapiessa päätään. Ahvenanmaalainen yhtiö Leovind Ab rakentaa saaristoon Maarianhaminan eteläpuolelle kuusi uutta tuulivoimalaa. Valmistuttuaan voimalat kattavat Ahvenanmaan sähköntarpeesta peräti 17%. Yhdessä aiemman kapasiteetin kanssa sähköntarpeesta jo lähes neljännes voidaan kattaa tuulivoimalla.

Uudet 65 metrin korkeuteen yltävät voimalat on rakennettu luodoille, ulkomeren tuntumaan. Tämä ns. offshore-on-the-rocks rakentamismenetelmä on vielä tuore, mutta varsin lupaava saariston kaltaisissa olosuhteissa. Kustannustehokkainta menetelmää ja kalliolle rakentamisen tekniikkaa kehitetään yhä.

Projektista vastaa Leovindin suurin osakas, osuuskunta ÅVA, jolla on suunnitelmissa vielä toiset kuusi tuulivoimalaa Ahvenanmaalle. Myös Ahvenanmaan verkkoyhtiö Ålands Elandelslag (ÅEA), joka vastaa maaseudun ja saariston verkostosta ja sähkönjakelusta aikoo panostaa tuulivoimaan. Sopivia rakennuspaikkoja niin mantereella kuin luodoilla on jo paikallistettu. Nyt suunniteilla olevien projektien toteutuessa tuulella tuotettaisiin 30-50% Ahvenanmaan sähkönkulutuksesta.