Usein esitettyjä ilmastoskeptikoiden väitteitä

Näitä sivuja ei ole päivitetty ajantasalle tällä hetkellä. Ajantasaista tietoa löytyy esim. www.ilmasto-opas.fi -sivustolta.

1) Väite: Ilmaston vaihtelut johtuvat muutoksista auringon säteilyssä

Muutokset auringon säteilyaktiivisuudessa (magneettisesta aktiivisuudesta kts. väite 2) vaikuttavat maapallon ilmastoon, mutta aurinko ei suinkaan ole ainoa vaikuttava tekijä. Teollisena aikakautena (vuodesta 1750 eteenpäin) auringon säteilyn voimakkuus on kaikkiaan heiman kasvanut. Sen aiheuttama säteilypakotteen muutos on kuitenkin pieni kasvihuonekaasujen vaikutukseen verrattuna. Auringon säteilyn muutoksissa ei ole myöskään havaittu sellaista voimistumista, joka selittäisi etenkin viimeisten 50 vuoden voimakkaan lämpenemisen. Auringon säteilyn tiedetään vaihtelevan noin 11 vuoden sykleissä. Tästä vaihtelusta johtuvat muutokset maapallon lämpötilassa ovat suurimmillaankin vain kymmenesosa siitä muutoksesta, jonka kasvihuonekaasut ovat samassa ajassa aiheuttaneet.

Nykyistä ilmaston muuttumista mallinnettaessa ei myöskään saada havaintoja vastaavia tuloksia jos muuttujina huomioidaan vain ns. luonnolliset tekijät eli auringon säteily ja tulivuorten purkaukset. Lisäämällä malleihin ihmisten aiheuttamien päästöjen vaikutus saadaan parhaiten havaintoja vastaava lämpötilakäyrä.

Auringon vaikutuksen merkitystä vastaan puhuvat myös havainnot ilmakehän eri osien lämpenemisestä. Alailmakehä on 1950-luvulla aloitettujen mittausten mukaan heikosti lämmennyt, stratosfääri eli ylempi ilmakehä taas selvästi viilentynyt vuodesta 1979 eteenpäin. Jos auringon vaihtelu olisi syynä lämpötilan muutoksiin, pitäisi lämpötilan muuttua tasaisemmin koko ilmakehässä.

2) Väite: Kosminen säteily muuttaa ilmastoa

Teoriassa tiedetään, että avaruuden gammasäteily eli ns. kosminen säteily pystyy ionisoimaan ilmakehän molekyylejä, jotka muodostavat sopivissa olosuhteissa pilviytiminä toimivia hiukkasia. Pilvien muodostumista edistävät hiukkaset siis viilentäisivät ilmastoa. Teorian todellinen vaikutus ilmastoon on kuitenkin vain spekulaation tasolla.

Kosmisen säteilyn pääsyä ilmakehään säätelee auringon magneettinen aktiivisuus, joten siitä puhutaan usein auringon vaikutuksen yhteydessä. Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan säteilyn merkitys hiukkasten muodostumisessa on hyvin pieni. Arviot prosessiin voimakkuudesta suhteessa muihin pilviytimiä muodostaviin prosesseihin ovat kuitenkin vaihtelevia. Säteilyn vähenemisestä ei myöskään ole toistaiseksi näyttöä.

Tämän spekulatiivisen ja todentamattoman teorian sijaan meillä on lukuisia mittaustuloksia, jotka osoittavat hiilidioksidipitoisuuden ilmakehässä kasvaneen ja hiilidioksidin vaikutukset ymmärretään hyvin.

3) Väite: Ilmasto on aina vaihdellut luonnostaan

Ilmasto ei ole vakaassa tilassa oleva systeemi, vaan se muuttuu jatkuvasti. Vaikka luonnollista vaihtelua onkin, se ei tarkoita, etteikö ihminenkin voisi toiminnallaan aiheuttaa vaihtelua. Juuri aikaisempien tuntemiemme luonnollisten vaihteluiden perusteella voimme päätellä ilmaston olevan hyvin herkkä erilaisille muutostekijöille.

Maapallon keskilämpötilan luotettava arviointi ei ole helppoa, sillä tietoa tarvitaan samalta ajanjaksolta ympäri maailman. Nykyistä keskilämpötilaa lämpimämpiä aikoja on todennäköisesti koettu ainakin jääkausien välillä noin 125 000 vuotta ja 3 miljoonaa vuotta sitten. Aiempia lämpötilan muutoksia on pystytty selittämään mm. auringon säteilyn, maan kiertoradan ja mannerten sijainnin muutoksilla. Mikään näistä tunnetuista tekijöistä ei selitä tämän hetkistä tilannetta.

Nykyinen lämpötila itsessään ei kuitenkaan tee tilanteesta vielä poikkeuksellista. Poikkeuksellista on lämpenemisen nopeus. Jääkairaus- ja sedimenttitutkimusten avulla ei löydy merkkejä näin nopeasta lämpenemisestä viimeiseen 50 miljoonaan vuoteen. Jääkausien jälkeen on tapahtunut jopa 4–7 asteen lämpenemistä, mutta noin 5 000 vuoden aikahaarukalla. Nykyisellä tahdilla keskilämpötilan arvioidaan voivan nousta 5 astetta jo sadassa vuodessa. Alueellisesti näin nopeaa lämpenemistä onkin jo havaittu. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan arktiset alueet ovat lämmenneet kolme astetta vain 30 vuodessa.

Myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on poikkeuksellisen korkea, ja sen nousu on ollut nopeaa. Viimeisen 650 000 vuoden aikana hiilidioksidipitoisuus on vaihdellut välillä 180–300 ppm, kun nykyinen taso on 380 ppm. Vastaavia lukemia ei todennäköisesti ole koettu viimeiseen kolmeen miljoonaan vuoteen.

4) Väite: Vesihöyry on kaikkein merkittävin kasvihuonekaasu

Vesihöyry on merkittävä kasvihuoneilmiötä ylläpitävä kaasu. Ilmakehässä olevista kaasuista veden erityinen ominaisuus on sen kyky tiivistyä nesteeksi ja siten sataa alas. Vesi on sadannan ja haihtumisen kautta jatkuvassa kierrossa maa- ja vesiekosysteemien välillä. Ilmakehään päätynyt vesihöyry on siis vaikutukseltaan hyvin lyhytaikainen.

Lämpötila määrää pitkälti kuinka paljon vesihöyryä ilmassa kulloinkin on. Lämpötilaa säätelevät puolestaan mm. muut kasvihuonekaasut, joiden elinikä ilmakehässä on huomattavasti pidempi. Esimerkiksi hiilidioksidi säilyy ilmakehässä vuosikymmeniä, jopa -satoja.

Vesihöyryn määrä ilmakehässä on siis pikemminkin seurausta lämpötilan muutoksista kuin muutoksien aiheuttaja. Vesihöyryn määrän lisääntyminen ilmakehässä on yksi kasvihuonekaasujen aiheuttaman lämpenemisen palautekytkentäilmiöistä. Ihmisen toiminnalla on näin ollen varsin vähäinen suora vaikutus vesihöyryn määrään. Vaikutukset ovat pikemmin välillisiä. Vesihöyryn aiheuttama palautekytkentäilmiö otetaan huomioon ilmastomallinnuksessa.

Eri ajanjaksoilla tarkasteltuna on ilmakehän kaasuilla siis erilaisia rooleja, niiden eliniästä, reaktiivisuudesta ja muista ominaisuuksista riippuen. Lyhytikäinen vesihöyry muuttaa säteilypakotetta päivien tarkastelujaksolla kun taas pitkäikäinen hiilidioksidi vaikuttaa säteilypakotteeseen vuosisadan jaksolla.

5) Väite: Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousu on historiallisesti seurannut lämpötilan nousua eikä toisin päin

Maapallon lämpötilan tiedetään vaihdelleen kohtuullisen säännöllisesti johtuen maapallon kiertoradan muutoksista eli ns. Milankovitshin sykleistä. Lämpötilan nousua on historiallisesti seurannut parin sadan vuoden viiveellä nousu ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa, joka on entisestään voimistanut lämpenemistä. Kiertoradan vaihtelut itsessään eivät riittäisikään selittämään suuria ilmastonvaihteluita, ja hiilidioksidin aiheuttamalla palautekytkennällä on ollut muutoksissa merkittävä rooli. Historia kertoo meille hiilidioksidin suuresta roolista ilmastonmuutoksissa.

Lämmetessä lisääntyvän ilmakehän hiilidioksidin arvellaan olevan peräisin valtameristä, jotka lämmetessään vapauttavat sitomaansa hiilidioksidia. Muutos on näin ollen tapahtunut ennemminkin meren ja ilmakehän välisessä hiilidioksidin tasapainossa. Ihmisen toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat vain yksipuolisesti lisänneet hiilidioksidin määrää tuomalla kiertoon mukaan jo siitä poistunutta, fossiilisiin polttoaineisiin varastoitunutta hiiltä. Jos ilmakehän kasvanut hiilidioksidipitoisuus olisi peräisin merestä, voisi merien hiilidioksidipitoisuuden olettaa laskevan. Tällaisesta ei kuitenkaan ole näyttöä, päinvastoin. Myös hiilen eri isotooppien mittaukset paljastavat ilmakehässä olevan hiilidioksidin jäljittyvän fossiilisiin polttoaineisiin.

6) Väite: Antartiksen jääpeite kasvaa, mikä on ristiriitaista ilmastonmuutoksen kanssa

Alueellisia muutoksia ei tule sekoittaa koko maapallon ilmaston muutoksiin. Maapallon keskiarvoa kuvaavat lukemat kätkevät taakseen suuria paikallisia ja ajallisia vaihteluita. Vaikka esim. maapallon keskilämpötila on nousussa, se ei tarkoita, että lämpötila on kaikkialla maapallolla nousussa.

Suuret jäätiköt syntyvät alueille, missä lunta sataa pitkällä aikavälillä enemmän kuin jäätä ennättää sulaa. Lämpötilan nousu lisää sulamista ja muuttaa siten jään muodostumisen ja sulamisen suhdetta. Keskimäärin jäätiköt ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet kummallakin pallonpuoliskolla. Kuitenkin myös sateisuus on keskimäärin lisääntynyt. Yhdistettynä muihin luontaisiin vaihteluihin lisääntynyt sateisuus on voinut myös lisätä jään muodostumista. Näin on käynyt esimerkiksi osilla Antarktista; ilmastomallinnuksissa onkin arvioitu itäisen Antartiksen kasvavan jonkun verran.

7) Väite: Ilmastonmuutos on liian monimutkainen systeemi tietokoneilla mallinettavaksi

Ilmastonmuutoksen tietokoneilla tehtävät mallinnukset perustuvat matematiikkaan ja tunnettuihin fysiikan lakeihin. Tietokonemallinnuksia ei suinkaan käytetä vain ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen, vaan tietokonelaskelmiin perustuvat yhtä lailla monet arkiset asiat; siltojen ja rakennuksien kestävyys, talousennusteet, jne.

Ilmastoa mallintavia tietokonemalleja testataan vertaamalla niiden tuloksia tunnettuun tietoon ja havaintoihin. Malleja ajetaan menneen ilmaston tunnetuilla muuttujilla ja verrataan saatuja tuloksia havaittuihin ilmasto-oloihin ja niiden muutoksiin. Malleilla saadut tulokset ovat vastanneet hyvin tunnettua todellisuutta. Samoin mallit ovat vahvistaneet nykyiseen ilmaston muuttumiseen liittyviä havaittuja erityispiirteitä, kuten yölämpötilojen päivälämpötiloja nopeampi nousu ja arktisen alueen voimakkaampi lämpeneminen.

Parhaatkaan mallit eivät kuitenkaan ole täydellisiä, eikä tulevaisuutta voida täydellä varmuudella ennustaa. Ilmaston eri osa-alueiden muutokset tunnetaan erilaisilla varmuuksilla. Puutteet mallinnuksessa voivat johtua paitsi riittämättömästä tietokonekapasiteetista, myös havaintoihin käytetyn ajan puutteellisuudesta tai jonkun prossessin huonosta tuntemisesta ylipäätään. Tarkennuksia malleihin saadaan kuitenkin jatkuvasti, mikä parantaa saatavien tuloksien tarkkuutta.

8) Väite: Ilmastonmuutoksesta ei olla tieteellisesti yksimielisiä

Sataprosenttinen varmuus on tieteessä käytännössä mahdotonta ja tieteen luonteen vastaista. Kriittisyys on olennainen osa tieteellistä tutkimusta ja vie sitä eteenpäin. Jos asian sanotaan olevan tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita jokaisen tutkijan olevan asiasta tismalleen samaa mieltä. Kyse on riittävän suuresta enemmistöstä.

Kansainvälinen, yli tuhannesta johtavasta tiedemiehestä koostuva ilmastopaneeli IPCC kerää ilmastonmuutokseen liittyvää tutkimusta ja koostaa tutkimusten enemmistön tukemat tulokset. IPCC:n koostamien tuloksien varmuustaso ilmoitetaan myös suhteessa niitä tukevien tutkimusten määrään. Paneelin tehtävä ei ole luoda yksimielisyyttä siellä missä sitä ei ole, vaan sen tulokset heijastavat myös tutkimustiedoissa näkyvää epävarmuutta.

IPCC:n uusimman, neljännen raportin mukaan on erittäin todennäköistä, että viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana havaittu lämpeneminen johtuu ihmisten aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Tämä tarkoittaa yli 90 prosentin varmuutta. Tutkimustiedon lisääntyessä varmuus on kasvanut edellisen raportin yli 66 prosentin varmuudesta.

9) Väite: Lämpötilamittaukset ovat harhaanjohtavia ja epäselviä

Lämpötilamittauksia on tehty ja tietoja kerätty systemaattisesti viimeiset sata vuotta. Sitä edeltäviä lämpötiloja on päätelty erilaisten indikaattorien avulla. Useiden erilaisten indikaattoreiden käyttö tekee lopputuloksesta luotettavan. Tutkimukset niin puun vuosirenkaista, lumen peittävyydestä, jäätiköiden laajuuksista, kasvukauden pituudesta kuin satelliiteistakin kertovat kaikki samaa; ilmasto on lämmennyt esiteollisesta ajasta.

Nykyisistä mittauksia tekevistä sääasemista osa sijaitsee kaupunkin läheisyydessä, jolloin kaupunkien toiminnasta syntyvä lämpö (ns. heat island effect) voi vaikuttaa mittaustulokseen. Tämä ilmiö on kuitenkin tiedostettu ja vaikutuksen tarkka suuruus havaittu tutkimuksissa kohtuullisen pieneksi. Lopullisissa lämpötilatilastoissa on tämä pienikin vaikutus korjattu. Ilmiöstä ei ole lämpenemisen trendin selittäjäksi senkään takia, että voimakkainta lämpenemistä on havaittu kaukana kaupunkialueista, kuten Pohjoisnavalla.

10) Väite: Hiilidioksidipitoisuuden väitetään kasvaneen koko vuosisadan, vaikka vuosina 1940-70 havaittiin selvä viilenemisen jakso

Lämpeneminen viimeisen vuosisadan ajan on tapahtunut jaksoittain, mutta yleinen trendi on kiihtyvästi lämpenevä. Vuosisadan 11 lämpimintä vuotta on koettu viimeisten 12 vuoden aikana.

Vuosien 1940-70 välisenä ajanjaksona havaittiin noin 0,1 asteen maailmanlaajuinen viileneminen. Viilenemistä selittää mm. teollisesta toiminnasta syntyneet hiukkaspäästöt, joiden haittoihin pureuduttiin laajemmin vasta 70-luvulla. Hiukkaspäästöt viilentävät maapalloa ja ovat aiemmin "peittäneet" lämpenemistä. Havaittu viileneminen myös korreloi auringossa havaittujen muutoksten kanssa. Ajanjaksona oli lisäksi useampia merkittäviä tulivuortenpurkauksia, joiden hiukkaspäästöillä on viilentävä vaikutus.

Vaikka hiilidioksidipitoisuus on kasvanut koko vuosisadan, on myös arvioitu, että se on vasta 70-luvun tienoilla saavuttanut kriittisen määrän, jolloin sen vaikutus on kasvanut ns. luonnollisia tekijöitä merkittävämmäksi.