YK:n ilmastokokoukset

YK:n ilmastokokouksen viralliset sivut
Sivuilta löytyvät kokouksen viralliset asiakirjat, aikataulut, tiedotteet, videomateriaalia ja paljon muuta.

Action Network: ECO-Daily NGO Newsletter
Englannin kielinen päivittäin kokouksen aikana julkaistava uutiskirje, joka seuraa kokouksen tapahtumia järjestönäkökulmasta

Oneclimate.net
Verkkosivuilla seurataan Poznanin kokousta virtuaaliajassa. Runsaasti video- ja kuvamateriaalia.

Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogi
Suomen delegaatioon kuuluva Leo Stranius seuraa blogissaan kokousta paikan päällä

COP13/MOP3 Balilla 2007

Lue raportit Balin ilmastokokouksesta

COP12/MOP2 Nairobissa 2006

Lue raportit Nairobin ilmastokokouksesta

Ks. myös Suomen luonnonsuojeluliiton ja Natur och Miljön blogi syksyn 2006 ilmastopoliittisista käänteistä

COP11/MOP1 Montrealissa 2005

Lue raportit Montrealin ilmastokokouksesta

COP10 Buenos Airesissa 2004

Kioton pöytäkirjan voimaantulon varmistaneen Venäjän ratifiointipäätöksen jälkeen kokoukselta toivottiin edistystä tulevaisuuden ilmastopolitiikasta sopimisessa. Kokous ajautui kuitenkin melkein umpikujaan, sillä Euroopan unioni esitti, että keskustelut Kioton jälkeisestä ajasta aloitetaan jo vuonna 2005, mutta Yhdysvallat vastusti tätä ehdottomasti.

Vaikka Yhdysvallat ei ole ratifioinut Kioton pöytäkirjaa, se saa edelleen osallistua osapuolikonferensseihin, sillä se on allekirjoittanut ilmastosopimuksen. Yhdysvallat vastusti tarmokkaasti Kioton jatkokautta koskevien neuvotteluiden aloittamista ja lopulta sovittiin, että toukokuussa 2005 järjestetään asiantuntijaseminaari, jossa ei kuitenkaan virallisesti puhuta vuoden 2012 jälkeisestä ilmastopolitiikasta.

Kokouksessa sovittiin myös isäntämaa Argentiinan ja muiden kehitysmaiden ajamasta ilmastonmuutoksen sopeutumisohjelmasta. Öljyntuottajamaat halusivat ohjelman ottavan huomioon ilmastonmuutoksen hillinnästä johtuvan öljyn kulutuksen vähenemisen aiheuttamat haitat näille maille. EU vastusti tätä, mutta joutui lopulta osittain taipumaan. EU:n kannalta myönteistä oli kuitenkin useiden kehitysmaiden etääntyminen öljyntuottajamaista ja siirtyminen tukemaan EU:n näkemyksiä.

COP9 Milanossa 2003

Milanossa hiottiin teknisiä yksityiskohtia erityisesti kehitysmaissa toteutettavien nieluhankkeiden sääntöjen suhteen. Sääntöihin kirjattiin vaatimus ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnista, mutta samalla raotettiin ovea geenimuunneltujen lajien käyttämiselle puhtaan kehityksen mekanismin nieluhankkeissa.

Venäjän viivyttely ratifioinnissa loi ikävän varjon Milanon kokouksen ylle. Milanosta odotettiin jo ensimmäistä Kioton pöytäkirjan osapuolikokousta (MOP), mutta toivottua ratifiointia ei Venäjältä saatu. Teknisellä saralla kuitenkin edettiin ja Kioton pöytäkirjan yksityiskohdat saatiin kutakuinkin valmiiseen pakettiin.

COP8 New Delhissä 2002

New Delhissä asialistalla hiersi erityisesti kehitysmaiden päästöjen selvittämis- ja raportointivelvollisuus. Delhissä olisi pitänyt sopia Kioton jatkokauden tavoitteista, mutta niistä ei edes aloitettu kunnon keskustelua.

Erityisesti kehitysmaiden velvollisuus päästöjensä selvittämiseen ja raportointiin oli vaikea asiakohta. Kehitysmaat pelkäsivät, että tarkka raportointi antaa teollisuusmaille mahdollisuuden vaatia niiltä myös päästövähennyksiä ja yrittivät siksi jättää raportointivelvoitteet mahdollisimman löysiksi. Teollisuusmaat tehostivat raportointivelvoitevaatimustaan sitomalla sen rahoitukseen. Korkean tason ministeriosuudessa molemmat kysymykset saatiin sovittua ja Delhin kokouksen asialista vietyä läpi.

Varovaiset keskustelunavaukset vuoden 2012 jälkeisestä ajasta kilpistyivät kehitysmaaryhmän ja erityisesti Saudi-Arabian sekä sitä monissa kysymyksissä tukevan Yhdysvaltojen vastustukseen.

COP7 Marrakeshissä 2001

Bonnissa saavutetun poliittisen sovun muuttaminen sopimustekstiksi jäi Marrakeshissä pidetyn YK:n seitsemännen ilmastokokouksen tehtäväksi. Siellä päätettiin valvonnasta ja rangaistuksista, jotka seuraavat, jos maa ei saavuta päästötavoitteitaan.

Marrakeshissä luotiin sääntöjä Kioton pöytäkirjan joustomekanismeille. Kokouksessa päätettiin, että päästökaupasta saatuja päästövähennysyksiköitä voidaan siirtää tuleville sitoumuskausille rajattomasti ja puhtaan kehityksen mekanismin sekä yhteistoteutuksen avulla saatavia yksiköitä voi siirtää seuraaville kausille korkeintaan 2,5 prosenttia kunkin maan sallitusta päästökiintiöstä.

Nieluprojektien nopea aloittaminen puhtaan kehityksen mekanismin osana tuli mahdolliseksi, vaikka projekteja koskevat säännöt luodaan vasta tulevissa neuvotteluissa. Lopullisesti säännöistä päätetään YK:n yhdeksännessä ilmastokokouksessa. Muutenkin nielut olivat asialistalla: Venäjä sai nielukiintiönsä lähes kaksinkertaistettua, sillä se uhkasi muussa tapauksessa jättää pöytäkirjan ratifioimatta.

Kansalaisjärjestöt olivat huolissaan kansalaisvaikuttamisen ja avoimen tiedonkulun rajoitteista projektien suunnittelussa ja sääntöjen noudattamisen valvonnassa. Noudattamisen valvonnan oikeudellisesta sitovuudesta päätetään vasta Kioton pöytäkirjan ratifioinnin jälkeisessä osapuolikokouksessa (COP/MOP).

COP6 bis 2001 Bonnissa

Haagin kokousta jatkettiin puolen vuoden taon jälkeen heinäkuussa 2001 Bonnissa. Haagin fiaskon ja Yhdysvaltain uuden presidentin George W. Bushin lausuntojen takia odotukset olivat alhaalla, mutta Bonnin kokous onnistui kuin onnistuikin pääsemään sopuun. Ministerit hyväksyivät siellä poliittisen paketin, joka ratkoo tärkeimmät joustomekanismeihin, nieluihin, kehitysmaakysymyksiin ja sopimuksen noudattamisen valvontaan liittyvät erimielisyydet.

Bonnissa päätettiin sulkea ydinvoima joustomekanismeissa sallittujen teknologioiden ulkopuolelle. Sen sijaan suositaan pieniä, uusiutuvia energialähteitä ja energiatehokkuutta lisääviä hankkeita. Mekanismien käytölle ei asetettu määrällistä kattoa, mutta niiden todettiin täydentävän kotimaassa tehtäviä päästövähennyksiä. Nielut päätettiin sisällyttää puhtaan kehityksen mekanismiin.
Nielujen käytölle sekä kotimaassa että joustomekanismeissa asetettiin määrällinen yläraja. Se on kuitenkin niin löysä, että jos valtiot käyttäisivät nielut täysimääräisesti hyväkseen, laskisi teollisuusmaiden päästötavoite eräiden arvioiden mukaan Kioton pöytäkirjassa sovitusta 5,2 %:sta 1,8 %:iin.

Kehitysmaita koskevissa asioissa saatiin valmiiksi viralliset sopimustekstit. Bonnissa päätettiin perustaa kolme uutta rahastoa kehitysmaiden tukemiseksi. Jatkossa rahoituksen riittävyys arvioidaan vuosittain. Tämän lisäksi joukko teollisuusmaita sitoutui poliittisella julistuksella lisäämään rahoitusta vapaaehtoisesti.

Lopulta kaikkein vaikeimmaksi kysymykseksi Bonnissa nousi sopimuksen noudattamisen valvonta. Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen sille päätettiin asettaa laillisesti sitovat seuraamukset. Päästötavoitteiden ylittämisen joutuu hyvittämään korkojen kera seuraavalla sitoumuskaudella.

COP6 Haagissa 2000

Haagin kokouksen tavoitteena oli saada päätökseen Kiotosta alkanut neuvotteluprosessi. Kiista joustomekanismien ja hiilidioksidinielujen käytöstä oli kuitenkin ylitsepääsemätön eikä kokousta ei saatu päätökseen.

Haagissa suurimmiksi kiistakysymyksiksi nousivat Yhdysvaltojen ja EU: eriävät näkemykset nieluista ja joustomekanismeista. Valtiot eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, miten nielut ja metsien muutokset määriteltäisiin, sekä siitä, kuinka kuinka suuren osan nielujen sitomasta hiilestä voisi laskea hyväksi.

Joustomekanismeissa väiteltiin erityisesti niiden käytön rajaamisesta määrällisellä katolla, mekanismeista perittävistä maksuista ja hyväksyttävistä teknologioista. Haagin kokous päättyi lopulta tuloksettomana. Puheenjohtaja Jan Pronkin kompromissipaketista ei useita vuorokausia liki tauotta jatkuneista neuvotteluista huolimatta päästy yksimielisyyteen.

COP5 Bonnissa 1999

Bonnin viidennessä osapuolikonferenssissa jatkettiin samoilla teemoilla kuin Buenos Airesissa. Työ oli pitkälle sopimusteknistä. Kuumimpiin poliittisiin kiistakysymyksiin ei otettu kantaa.

COP4 Buenos Airesissa 1998

Kokouksen päätavoitteena oli määritellä sääntöjä Kioton pöytäkirjaan sisältyville mekanismeille. Buenos Airesissa sovittiin aikataulusta, jonka mukaan avoimiksi jääneistä kysymyksistä päätettäisiin tulevaisuudessa.

Kokouksen keskeisiä kiistanaiheita olivat USA:n vaatimus kehitysmaiden sitoutumisesta ”vapaaehtoisiin” päästövähennystavoitteisiin ja joustomekanismien käytön ja teollisuusmaissa tehtävien kotimaisten päästövähennysten suhde. Myös rahoituskysymykset olivat asialistalla ja päädyttiin siihen, että uudelleenorganisoitu GEF (Global Environmental Fund) vastaa sopimuksen rahoituksesta ja sitä kautta myönnetään uusia varoja kehitysmaiden sopeutumiseen ilmastonmuutokseen.

COP3 Kiotossa 1997

Kiotossa hyväksyttiin Berliinin mandaatin mukainen lisäpöytäkirja, joka nimettiin Kioton pöytäkirjaksi.

COP2 Genevessä 1996

Genevessä hyväksyttiin poliittisesti IPCC:n toinen arviointiraportti, joka toteaa että ihmistoimet kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutoksen negatiiviset seuraukset jakautuvat epätasaisesti. EU esitti niin sanotun kahden asteen tavoitteen hyväksymistä.

IPCC julkaisi loppuvuodesta 1995 toisen arviointiraportin, jossa todettiin, että ilmastonmuutos on voimistunut ihmistoiminnan seurauksena ja tietyt ihmisyhteisöt ovat sen seurauksille haavoittuvaisempia kuin toiset. Toisin sanoen ilmastonmuutoksen seuraukset jakautuvat epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti.

COP1 Berliinissä 1995

Kokouksessa viime hetkellä sovittu Berliinin mandaatti valtuutti osapuolet neuvottelemaan määrällisistä ja oikeudellisesti teollisuusmaita sitovista päästövähennystavoitteista lisäpöytäkirjaa varten. Pöytäkirjasta päätettiin sopia kaksi vuotta myöhemmin pidettävässä kolmannessa YK:n ilmastokokouksessa.

Kansalliset raportit osoittivat, että kaikki teollisuusmaat Saksaa lukuun ottamatta olivat kasvattaneet hiilidioksidipäästöjään vuoden 1990 tasosta keskimäärin 12 prosentilla. Pienten saarivaltioiden ryhmä AOSIS toisti Montrealin pöytäkirjaan kirjatun vaatimuksen 20 prosentin päästövähennyksistä, mutta Yhdysvallat ja Australia tarttuivat Saksan ehdotukseen ja pyrkivät siirtämään keskustelun painopisteen siihen, että isojen kehitysmaiden kuten Kiinan ja Intian tulisi myös sitoutua päästövähennyksiin. Kansalaisjärjestöjen painostuksesta Saksa veti ehdotuksensa kuitenkin pois.

EU esitti huolensa siitä, että vuoden 2000 jälkeisiin päästövähennystavoitteisiin ei päästä, ellei sitovia päästövähennyksiä koskevaa lisäpöytäkirjaa laadita viimeistään vuoden 1997 kokouksessa. Tähän liittyen niin sanottu Berliinin mandaatti lyötiin lukkoon aivan kokouksen viime hetkillä. Berliinin mandaatissa todetaan muun muassa, että ilmastosopimukseen kirjatut päästövähennysvelvoitteet ovat riittämättömiä ja teollisuusmaita laillisesti sitovista vähennyksistä täytyy sopia viimeistään vuoden 1997 osapuolikonferenssissa. Mandaattiin kirjattiin myös toteamus siitä, että kehitysmaille ei tule asettaa uusia vaatimuksia. Jatkoneuvotteluja varten perustettiin tilapäiselin Ad hoc Group on the Berlin Mandate (AGBM).

Berliinissä päätettiin myös joustomekanismien pilottiohjelman AIJ:n (Activities Implemented Jointly) käyttöönotosta. AIJ –projekteista teollisuusmaat eivät kuitenkaan saa päästövähennyksiä.