Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Ilmastoystävällisiä arkivalintoja

Ilmasto muuttuu, koska me muutamme sitä. Omat arkipäiväiset valintamme vaikuttavat siihen, kuinka paljon ilmasto muuttuu. Keskivertosuomalainen tuottaa vuodessa noin 11 tonnia hiilidioksidia. Se on melkein kolme kertaa niin paljon kuin maailmassa keskimäärin.

Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskunnan koskaan kohtaama ympäristöongelma. Syytä toivottomuuteen ei kuitenkaan ole. Jokainen meistä voi osaltaan torjua ilmastonmuutosta!

10 ilmaston ystävän valintaa

1) Mukavasti raiteilla!

Lentomatkailu on merkittävimpiä ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Lentämisen ilmastopäästöt ovat yli viisinkertaiset junalla matkustamiseen verrattuna. Vaihda kotimaan matkoilla lentokoneen kyyti junareissuun ja valitse sellaisia lomakohteita, joihin pääset helposti junalla.

2) Vaihda lihasvoimaan!

Pyöräily ja kävely ovat halpoja, terveellisiä ja ilmastomyötäisiä liikkumistapoja. Liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on Suomessa noin viidennes. Puolet automatkoista on alle kuusi kilometriä ja neljännes peräti alle kolme kilometriä. Monet näistä matkoista olisi helppo taittaa pyörällä tai kävellen.

3) Jätteet kiertoon!

Väärään paikkaan joutunut eloperäinen jäte vauhdittaa ilmastonmuutosta reippaasti. Suomessa noin puolet metaanipäästöistä syntyy biojätteen hajotessa kaatopaikoilla. Pistä maatuva jäte kompostiin ja kierrätä muutkin jätteesi.

4) Suosi kasvis- ja lähiruokaa!

Ruoan kuljettamiseen ympäri maapalloa kuluu paljon energiaa. Esimerkiksi vihannesten vihannesten kuljetus rekoilla tuhansien kilometrien päästä voi vaatia jopa suuremman energiamäärän joka kuluu samojen vihannesten kasvattamiseen Suomessa avomaalla. Lihan tuottaminen kuluttaa suhteessa kasviksiin paljon energiaa. Karjataloudesta syntyy runsaasti voimakkaiden kasvihuonekaasujen kuten metaanin ja typpioksidien päästöjä. Valitse mahdollisimman lähellä tuotettua, kasvispainotteista ruokaa.

5) Poimi ostoskassiin luomua!

Luonnonmukainen viljely kuluttaa tavanomaista tuotantoa vähemmän energiaa. Esimerkiksi kotimaisen luomuruiskilon tuottamiseen tarvitaan vain noin puolet kotimaisen tehotuotetun ruiskilon vaatimasta energiamäärästä. Suosi ruokaostoksilla luomutuotteita.

6) Vaihda virtaa!

Suomen ilmastopäästöistä 2/3 tulee energiantuotannosta. Voit valita fossiilisilla polttoaineilla tuotetun "mustan" ja uusiutuvilla energialähteillä tuotetun vihreän sähkön välillä. Keskimäärin vihreä sähkö maksaa kerrostaloasunnossa alle euron kuukaudessa tavallista sähköä enemmän. Vaihda virtaa ja äänestä sähkölaskullasi uusiutuvien puolesta.

7) Älä lämmitä turhaan!

Suomessa noin viidennes energiasta kuluu lämmitykseen. Laskemalla huonelämpötilaa yhdellä asteella vähennät lämmityksen energiankulutusta 5 %. Terveellisenä huonelämpötilana pidetään 20-22°C:ta. Jos käytät sähkölämmitystä, valitse vihreää sähköä. Jos asut öljylämmitteisessä talossa, säästät rahaa ja ilmastoa siirtymällä pellettilämmitykseen tai maalämpöön.

8) Säästä sähköä!

Jos suomalaiskodit vaihtaisivat energiansäästölamppuihin, sähköä säästyisi yli 900 gigawattituntia vuodessa. Se vastaa Loviisan toisen ydinreaktorin neljännesvuoden tuotantoa. Viiden 60 watin hehkulampun korvaaminen 11 watin energiansäästölampuilla säästää vuodessa lähes 20 euroa ja 35 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Vaihda energiaa säästäviin lamppuihin äläkä polta niitäkään turhaan.

9) Älä polta maailman metsiä!

Tupakan kuivaaminen vaatii paljon energiaa, joka tuotetaan kehitysmaissa yleensä polttamalla puuta. Tupakantuotannon takia hävitetään maailmassa vuosittain 200 000 hehtaaria metsää. Säästä puita ja muita lopettamalla tupakointi.

10) Valjasta oma energiasi!

Monet yhteiskunnalliset parannukset viisipäiväisestä työviikosta naisten äänioikeuteen ovat kansalaisten aktiivisen toiminnan ansiota. Ilmastonmuutos on aikamme vakavimpia haasteita. Lähde sinäkin mukaan kansalaistoimintaan ilmaston puolesta!

Ilmaston ystävän muistilista (PDF)

Ilmaston parissa toimivia ympäristöjärjestöjä

Dodo
Greenpeace
Ilmastovanhemmat
Luonto-Liitto
Maan ystävät
Natur och Miljö
Suomen luonnonsuojeluliitto
Tekniikka elämää palvelemaan (TEP)
WWF