Ilmastokokousblogi

COP23: Olemme kaikki samassa kanootissa - 23.11.2017

Bonnin ilmastokonferenssi päättyi lauantaina. Voi todeta, että neuvotteluissa tapahtui edistystä, mutta samalla ilmastotoimien kiireellisyys ei heijastunut valtioiden välillä käydyissä keskusteluissa.

Neuvotteluiden isoihin kysymyksiin kuuluivat säännöt siitä, miten Pariisin sopimus pannaan täytäntöön. Edistystä tapahtui siinä mielessä, että Bonnissa syntyi tekstiä kaikista keskeisistä neuvottelukysymyksistä. Edistys oli kuitenkin epätasaista. Päästövähennykset, niiden raportointi ja seuranta olivat hankala aihe ja lopputulos oli yli 150 sivun mittainen dokumentti. Tämä tarkoittaa, että ensi vuodelle jää paljon tekemistä ennen joulukuun 2018 ilmastokonferenssia Puolassa, jossa työ on tarkoitus saada päätökseen.

Toinen iso kysymys oli Talanoa-dialogiksi kutsuttu vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on nostaa ambitiotasoa ja jota käydään ensi vuoden aikana. Bonnissa sovittiin  suunnitelmasta, johon sisältyy sarja keskusteluja kysymyksistä “missä olemme”, “mihin haluamme päästä” ja “miten pääsemme sinne”. Järjestöt olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä tulokseen.

Ilmastokokouksen pettymyksiin kuuluu ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen ja menetysten rahoittaminen. Pienen saarivaltion Fidžin johtamassa ilmastokokouksessa ei saatu rikkailta mailta sitä tukea, jota ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät, haavoittuvimmat maat kipeästi tarvitsevat.

Neuvotteluissa tärkeää edistystä tapahtui maataloudessa sekä alkuperäiskansojen rooliin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyen. Maatalouskysymyksissä tullaan huomioimaan sekä sopeutumistarve ilmastonmuutokseen että maataloudesta johtuvat päästöt. Alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen asema vahvistuu alkuperäiskansojen foorumin käynnistämisen myötä. Lisäksi hyväksyttiin sukupuolten tasa-arvoa edistävä toimintaohjelma, joka integroi sukupuolinäkökulmia ilmastotyöhön.

Suomen valtuuskunnassa mukana ollut ilmastoveteraani Oras Tynkkynen totesi neuvottelujen loppuvaiheessa, että ilmastoneuvotteluissa tulisi aina tapahtua enemmän edistystä, samalla aina päästään jonkin verran eteenpäin. Riippuu katsojasta, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä.

Nähtyäni Bonnin konferenssissa tuhansia ilmastoaktivisteja kahden viime viikon aikana olen suosiolla sen kannalla, että lasi on puoliksi täynnä. Joukossa olivat 350 Tyynenmeren ilmastotaistelijat ”Climate warriors” Fidžiltä, Vanuatulta ja muilta pieniltä saarivaltioilta. Heidän viestinsä maailmalle on vahva: he eivät tule hukkumaan, vaan he taistelevat. Joukossa oli Yhdysvalloista aktivistien lisäksi osavaltioita, kaupunkeja ja yrityksiä, jotka ovat ilmoittaneet toteuttavansa Pariisin sopimusta siitä huolimatta, että presidentti Trump on sanonut vetäytyvänsä sopimuksesta. Joukossa oli ilmastoaktiiveja maailman joka kulmasta saksalaisista ja norjalaisista australialaisiin, kiinalaisiin ja japanilaisiin. Ja tietenkin myös Suomesta.

Mitä tulee ilmastonmuutokseen, olemme kaikki samassa kanootissa, kuten puheenjohtajamaa Fidži ja monet muut ovat moneen otteeseen todenneet. Vastaus kysymykseen “saavutammeko ilmastotavoitteet” on meistä itsestämme kiinni. 350 Suomi kutsuu kaikkia mukaan ilmastoliikkeeseen, joka edistää tieteeseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvia ilmastoratkaisuja.

Näillä ajatuksilla kiitän omalta osaltani lukijoita ja jatkan matkaani takaisin Suomeen. Juna- ja laivamatka kulkee Hampurin, Kööpenhaminan, Malmön, Tukholman ja Turun kautta Helsinkiin.

Kuva: Tina Nyfors. Samoan puheenvuoro Bonnin ilmastoneuvotteluiden korkean tason osuudessa.

Teksti on julkaistu alunperin 350 Suomi -järjestön blogissa.

Edelliset kirjoitukset
Ensimmäinen viikko paketissa Durbanissa - 5.12.2011
Ensimmäinen viikko Durbanin ilmastokokouksessa on mennyt lähinnä teknisten asioiden valmistelussa, mutta tilanne muuttuu nyt, kun siirrymme kokouksen toiselle viikolle. Melkein 200 valtion ministerit...
Ilmastoneuvotteluja jarruttaa "likainen tusina"-mukana Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila - 5.12.2011
Greenpeacen ja muiden järjestöjen aktivistit osoittavat tänään mieltään Durbanissa YK:n ilmastokokouksen yhteydessä järjestetyssä Global Business Day -konferenssissa. Mielenosoittajat kutsuvat...
Maan ystävien verkkovetoomus: Vaikuta ilmastoneuvottelijoihin Durbanissa-ei yrityksiä mukaan ilmastorahastoon - 4.12.2011
Ilmastonmuutos tuntuu jo nyt. Itä-Afrikassa pahin kuivuus yli 60 vuoteen on sysännyt osia Keniasta, Etiopiasta ja Somaliasta romahduksen partaalle: yli kymmenen miljoonan ihmisen henki on vaarassa...
Durbanin ilmastoneuvottelujen 1. viikko kuvina - 4.12.2011
Guardian: Durban climate change conference in pictures: week one The UN climate talks get under way at Inkosi albert Luthuli International Convention Centre in Durban.
Figueres: ”Keskitytään olennaiseen” - 3.12.2011
UNFCCC:n pääsihteeri Christiana Figueres tapasi kansalaisyhteiskunnan edustajia torstaina 1. joulukuuta järjestetyllä ”kyselytunnilla”. Hyväntuulinen pääsihteeri veti salin täyteen ja vastasi...
Ville Niinistö kertoo Suomen tavoitteista Durbanin ilmastokokouksessa - 3.12.2011
Ympäristöministeri Ville Niinistö matkustaa perjantaina 2.12. Etelä-Afrikan Durbaniin, jossa hän osallistuu YK:n kansainväliseen ilmastokokoukseen. Video on Vihreiden sivuilta, Ville Niinistön...
Sadan miljardin taalan paikka - 2.12.2011
Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat tuntumaan Afrikassa monia muita maanosia kipeämmin. Se miten rikkaiden maiden tulisi täyttää Ilmastorahoitussitoumuksensa, onkin ollut ”Afrikan COP- kokouksen”...
A giant Leap - 1.12.2011
Climate Summit for a Living Himalayas, Bhutan 2011 View of Bhutan's capital, Thimphu. Photo: Chris Chaplin, WWF. Thimpu, Bhutan, 19 Nov 2011: In a serious regional bid to adapt to the...
Politiikan porsaanreiät nakertavat todelliset päästövähennykset olemattomiin - 1.12.2011
Teollisuusmaiden metsien hoidosta ja käytöstä johtuvien kasvihuonekaasujen päästöjen/nielujen (osa nk. LULUCF-sektoria) laskentatavat ovat olleet YK:n ilmastoneuvotteluiden kuuma peruna jo vuosia....
Nuoret vaativat kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa Durbanissa - 30.11.2011
Nuorten konferenssi 25.-27.11. kokosi satoja nuoria ympäri maailman suunnittelemaan toimia, joilla voitaisiin vedota päättäjiin yhteisen tulevaisuutemme turvaamiseksi. Nuoret kouluttivat toisiaan...
Vaadi Maan ystävien kanssa EU:lta ilmastojohtajuutta - 29.11.2011
Köyhimmät ihmiset kaikkialla maailmassa ovat jo kasvokkainilmastonmuutoksen vaikutusten – tulvien, nälänhädän ja vaikeidensääilmiöiden – kanssa. Käsillä on...
Toyi-toyi! - 29.11.2011
COP17-ilmastokokous järjestetään tänä vuonna Etelä-Afrikassa, maassa jolla on vaikea lähihistoria. Apartheid kaatui vuonna 1993, pitkälti aktiivisen kansalaistoiminnan ansioista. Monet apartheidin...
Tiedote: Järjestöt vaativat EU:lta suoraselkäistä suunnitelmaa ilmastorahoituksesta Durbanissa - 29.11.2011
EU:n on laadittava Durbanin ilmastokokouksessa konkreettinen suunnitelma siitä, miten se aikoo toteuttaa ilmastorahoitusvelvoitteensa vuodesta 2013 eteenpäin, vaatii kahdeksan ympäristö- ja...
REDDillä kohti nollapäästöjä - 28.11.2011
Trooppisten metsien häviäminen ja siitä syntyvät ilmastoa lämmittävät kasvihuonekaasupäästöt voitaisiin pysäyttää lähes kokonaan vuoteen 2020 mennessä. Tähän ei kuitenkaan päästä ilman...
Trans African Caravan of Hope: A campaigning road trip in Africa for climate justice - 27.11.2011
TransAfrican Climate Caravan of Hope, a two-week campaigning road trip, is taking African activists through 10 countries to the climate change negotiations in South Africa. Along the way it’s aiming...
Kuka estää ilmastonmuutoksen pysäyttämisen? - 26.11.2011
Ihmisten enemmistö tajuaa, että ilmastonmuutos on pysäytettävä. Kioton sopimus, joka velvoittaa päästövähennyksiin, on päättymässä ensi vuonna. Ihmiset odottavat ensi maanantaina Durbaniin...
Toivon ja epätoivon ilmastokokous - 24.11.2011
Globaalin ilmastosopimuksen kohtalo ratkeaa joulukuussa Etelä-Afrikan Durbanissa. Mistä ilmastoasiantuntijat unelmoivat? Haastateltavina pääsihteeri Leo Stranius, Luonto-Liitto...
Järjestöt: Durbanin ilmastokokouksessa sovittava Kioton sopimuksen jatkosta - 10.11.2011
Tiedote 10.11.2011 Järjestöt: Durbanin ilmastokokouksessa sovittava Kioton sopimuksen jatkosta Yhdeksän ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä vaatii Suomelta...
Ympäristöjärjestöt tiedottavat:Suomen ilmastosijoituksessa ei juhlimista-kotimaan toimissa paljon kirittävää - 6.11.2011
Samaan aikaan kun Suomi juhlii itsenäisyyspäivää, Durbanin ilmastokokouksessa julkaistu vertailu maiden ilmastotoimista sijoittaa Suomen luokkaan “heikko” (poor) sijalle 37. Vertailussa arvioitiin...
Ilmastoneuvottelut nousevat tuhkasta - 11.12.2010
Cancunin kokouksen viimeisenä iltana saatiin puheenjohtajan ehdotus ilmastosopimuksen (LCA) alaiseksi neuvottelutekstiksi. Luonnos onnistui kokoamaan kieli keskellä suuta ratkaisuja useimmista...
Järjestöt: Cancúnista pohja ilmastosopimukselle – teollisuusmaille rutkasti kotitöitä - 11.12.2010
Cancúnin ilmastokokouksessa saatiin lopulta aikaan sopu, joka on askel kohti sitovan kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä Etelä-Afrikassa vuoden päästä. Suomalaisten kehitys- ja...
Gigatonnien kuilu - 10.12.2010
Vaikka ilmastoneuvotteluissa väännetään kättä paljon muustakin kuin ympäristöstä, kuitenkin pohjimmiltaan kyse on siitä, miten ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä rajoitetaan. Niinpä onkin...
Suuret setelit - 10.12.2010
Teollisuusmaat sitoutuivat Kööpenhaminassa rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden hengessä solmittu sitoumus vaatii...
Pääneuvottelijan videotervehdys - 9.12.2010
Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunialla oli kiireisen päivän keskellä hetki aikaa pysähtyä lähettämään terveisiä blogin lukijoille. Hän myös pohtii sitä, missä kysymyksissä Cancúnissa täytyy tapahtua...
EU:n osoitettava ilmastojohtajuutta Cancúnissa - 9.12.2010
27 jäsenmaan Euroopan unioni (EU) kärsi pitkään Kööpenhaminan ilmastokokouksen aiheuttamasta traumasta, jolloin se sivuutettiin tärkeissä keskusteluissa tai neuvotteluissa. EU kokosi rivejään ensin...

Sivut