Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Ilmastokokousblogi

COP23: Olemme kaikki samassa kanootissa - 23.11.2017

Bonnin ilmastokonferenssi päättyi lauantaina. Voi todeta, että neuvotteluissa tapahtui edistystä, mutta samalla ilmastotoimien kiireellisyys ei heijastunut valtioiden välillä käydyissä keskusteluissa.

Neuvotteluiden isoihin kysymyksiin kuuluivat säännöt siitä, miten Pariisin sopimus pannaan täytäntöön. Edistystä tapahtui siinä mielessä, että Bonnissa syntyi tekstiä kaikista keskeisistä neuvottelukysymyksistä. Edistys oli kuitenkin epätasaista. Päästövähennykset, niiden raportointi ja seuranta olivat hankala aihe ja lopputulos oli yli 150 sivun mittainen dokumentti. Tämä tarkoittaa, että ensi vuodelle jää paljon tekemistä ennen joulukuun 2018 ilmastokonferenssia Puolassa, jossa työ on tarkoitus saada päätökseen.

Toinen iso kysymys oli Talanoa-dialogiksi kutsuttu vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on nostaa ambitiotasoa ja jota käydään ensi vuoden aikana. Bonnissa sovittiin  suunnitelmasta, johon sisältyy sarja keskusteluja kysymyksistä “missä olemme”, “mihin haluamme päästä” ja “miten pääsemme sinne”. Järjestöt olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä tulokseen.

Ilmastokokouksen pettymyksiin kuuluu ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen ja menetysten rahoittaminen. Pienen saarivaltion Fidžin johtamassa ilmastokokouksessa ei saatu rikkailta mailta sitä tukea, jota ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät, haavoittuvimmat maat kipeästi tarvitsevat.

Neuvotteluissa tärkeää edistystä tapahtui maataloudessa sekä alkuperäiskansojen rooliin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyen. Maatalouskysymyksissä tullaan huomioimaan sekä sopeutumistarve ilmastonmuutokseen että maataloudesta johtuvat päästöt. Alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen asema vahvistuu alkuperäiskansojen foorumin käynnistämisen myötä. Lisäksi hyväksyttiin sukupuolten tasa-arvoa edistävä toimintaohjelma, joka integroi sukupuolinäkökulmia ilmastotyöhön.

Suomen valtuuskunnassa mukana ollut ilmastoveteraani Oras Tynkkynen totesi neuvottelujen loppuvaiheessa, että ilmastoneuvotteluissa tulisi aina tapahtua enemmän edistystä, samalla aina päästään jonkin verran eteenpäin. Riippuu katsojasta, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä.

Nähtyäni Bonnin konferenssissa tuhansia ilmastoaktivisteja kahden viime viikon aikana olen suosiolla sen kannalla, että lasi on puoliksi täynnä. Joukossa olivat 350 Tyynenmeren ilmastotaistelijat ”Climate warriors” Fidžiltä, Vanuatulta ja muilta pieniltä saarivaltioilta. Heidän viestinsä maailmalle on vahva: he eivät tule hukkumaan, vaan he taistelevat. Joukossa oli Yhdysvalloista aktivistien lisäksi osavaltioita, kaupunkeja ja yrityksiä, jotka ovat ilmoittaneet toteuttavansa Pariisin sopimusta siitä huolimatta, että presidentti Trump on sanonut vetäytyvänsä sopimuksesta. Joukossa oli ilmastoaktiiveja maailman joka kulmasta saksalaisista ja norjalaisista australialaisiin, kiinalaisiin ja japanilaisiin. Ja tietenkin myös Suomesta.

Mitä tulee ilmastonmuutokseen, olemme kaikki samassa kanootissa, kuten puheenjohtajamaa Fidži ja monet muut ovat moneen otteeseen todenneet. Vastaus kysymykseen “saavutammeko ilmastotavoitteet” on meistä itsestämme kiinni. 350 Suomi kutsuu kaikkia mukaan ilmastoliikkeeseen, joka edistää tieteeseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvia ilmastoratkaisuja.

Näillä ajatuksilla kiitän omalta osaltani lukijoita ja jatkan matkaani takaisin Suomeen. Juna- ja laivamatka kulkee Hampurin, Kööpenhaminan, Malmön, Tukholman ja Turun kautta Helsinkiin.

Kuva: Tina Nyfors. Samoan puheenvuoro Bonnin ilmastoneuvotteluiden korkean tason osuudessa.

Teksti on julkaistu alunperin 350 Suomi -järjestön blogissa.

Edelliset kirjoitukset
Yksi askel taakse, kaksi eteen - 20.10.2015
Ilmastoneuvottelut muistuttavat usein tanssia, jossa välillä otetaan yksi askel taakse ja vasta sitten kaksi askelta eteen. Näin myös maanantaina Bonnissa käynnistyneessä kokouksessa....
Miksi ympäristölle haitallisista tuista on luovuttava? - 29.9.2015
Suomessa käytetään ympäristölle haitallisiin tukiin ja verohelpotuksiin noin 4 miljardia euroa vuodessa. Näinä aikoina hallitus etsii säästökohteita muun muassa luonnonsuojelusta,...
Ympäristö- ja kehitysjärjestöt, kirkko, palkansaajat, saamelaiset ja lääkärit vaativat nopeita päästövähennyksiä - 24.9.2015
Järjestöjen ilmastojulistus Pariisin ilmastokokous on tuonut Suomessa yhteen historiallisen suuren joukon yhteiskunnan eri tahoja, joilla on yhteinen vaatimus YK:n jäsenvaltioille: ilmastokriisi ja...
Ilmastonmuutos haastaa maailmankatsomuksemme - 11.8.2015
Teologit ja luonnontieteilijät vaativat yhteisessä 11.8.2015 julkaistussa kannanotossaan nopeaa toimintaa ilmastonmuutoksen haittojen lieventämiseksi. Vaadittavat muutokset ovat niin suuria, että...
Arktisen öljynporauksen pysäyttäminen on Suomen ilmastoliikkeen tehtävä - 3.7.2015
Ilmastonmuutos rikkoo (taas) lämpötilaennätyksiä. Toukokuu oli mittaushistorian lämpimin, samoin alkuvuosi. Joulukuussa Pariisissa käydään (taas) ratkaiseva kierros ilmastoneuvotteluja. On turha...
COP20 - Valoa tunnelin päässä? - 19.12.2014
Ilmastonmuutoksen seuraukset voimistuvat, tieteellinen perusta ymmärretään laajemmin IPCCn viides raportti osoitti, että olemme vaarallisella polulla ja menossa kovaa vauhtia kohti...
Liman jälkeen: Ilmastonsuojelu ei ole ilmastoneuvottelujen panttivanki - 17.12.2014
Liman ilmastokokous venyi totuttuun tapaan pitkälle jatkoajalle. Lopputuloksen laihuus ei myöskään tuonut yllätystä moneen kertaan koettuun. Yön tunteina kokoon rutistettua sopimuspaperia on kuvattu...
Liman luuranko - 14.12.2014
Liman ilmastokokous päättyi perinteiseen tapaan reippaasti yliajalla. Puheenjohtajan nuija kopahti pöytään sunnuntaina reilusti yli vuorokauden alkuperäistä aikataulua jäljessä. Kokouksen henki oli...
Liman ilmastokokous: Hukattu mahdollisuus matkalla Pariisiin? - 14.12.2014
Liman ilmastokokous jää kansainvälisten ilmastokokousten sarjassa jälleen yhdeksi hukatuksi mahdollisuudeksi. Kahdenkymmenen vuoden neuvotteluiden jälkeenkään kansainvälinen yhteisö ei ole...
Tiedote: Järjestöt: Liman ilmastokokous hukattu mahdollisuus – päätökset jäivät Pariisiin - 14.12.2014
Tiedote 14.12.2014 Julkaisuvapaa heti   Liman varhain sunnuntaina 14. joulukuuta päättynyt ilmastokokous tarjosi pilkahduksen tulevaisuudesta, jossa fossiilisista polttoaineista luopuminen ja...
Päästäkää ministerit irti - 13.12.2014
Viimeinen kokouspäivä Limassa, YK:n ilmastokokouksessa, on perjantaina täydessä vauhdissa. Pallo on viimein heitetty myös paikalla päivystävien ministerien käsiin. Suljettujen ovien takana...
Missä huoneessa tänään neuvoteltaisiin? - 12.12.2014
Ilmastoneuvotteluja on usein turhauttavaa seurata. Liman ilmastokokouksessakin on nähty sarja korviketoimintoja, joihin maiden edustajat ovat käyttäneet aikaa sisällöstä neuvottelemisen sijaan....
Jää ei jää - 12.12.2014
Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, mitä tapahtuu jäälle. Tämä oli tutkijoiden viesti tilaisuudessa, jossa olin puhumassa Liman ilmastokokouksessa. Jää vaikuttaa monin tavoin. Kun jäätiköt...
Marssilla Äiti Maan puolesta - tie uuteen energiaan 2 - 12.12.2014
Ihmisoikeuksien päivänä 10.12. Limassa marssittiin värikkäästi ja vahvasti Äiti Maan puolesta. Kansainvälisen Maan ystävien kampanjoitsijoita oli mukana tuhansien joukossa yhdessä monien...
Päivitä palomuuri - 11.12.2014
Kansainvälisen ilmastopolitiikan perusta valettiin yli 20 vuotta sitten, kun valtiot hyväksyivät YK:n ilmastosopimuksen. Siihen kirjattiin koukeroinen mutta harmittoman oloinen toteamus. Sopimuksen...
Ilmastoneuvottelujen neljä valintaa - 10.12.2014
Ilmastoneuvottelut ovat kansainvälisistä neuvotteluista vaikeimpia ja monimutkaisimpia. Se tuli taas mieleen, kun tavasin asiakirjasta virkettä ”the MRV of support provided to be enhanced based on...
Tila vakaa: Suomen ilmastopolitiikka puntarissa - 10.12.2014
YK:n ilmastokokousten perinteisiin kuuluu vuotuinen vertailu maiden ilmastopolitiikasta. Ympäristöjärjestöjen Climate Change Performance Index (CCPI) julkaistiin Limassa maanantaina 8.12.2014....
Yksi telttakylä, kaksi leiriä - 10.12.2014
Varsovassa ilmastoneuvotteluita käytiin jalkapallostadionilla. Tänä vuonna delegaatit, kansalaisyhteiskunta ja toimittajat ovat puristautuneet Perun puolustusvoimien pihamaalle, Pentagoniton kylkeen...
Perun Amazonian kaksinkertainen tragedia - 9.12.2014
Ilmastokokousen isäntämaa Perun Amazonian alueen sademetsäalueen metsät ovat vaarassa ja ympäristönsuojelijoiden henki uhattuna. Metsäalueilta tuotetaan yhä enemmän fossiilisia polttoaineita...
Miten Suomi voi edesauttaa ilmastosovun syntymistä? - 8.12.2014
Yhdysvallat ja Kiina yllättivät vähän aikaa sitten ilmoittamalla uusista päästörajoituksista. Heti perään Yhdysvallat ja Japani kertoivat tukevansa köyhien maiden ilmastotyötä useilla miljardeilla....
Kansalaisjärjestöjen asema tunnustettava Pariisin ilmastosopimuksessa - 8.12.2014
Liman ilmastokokouksessa etsitään maanantaina sopua tulevan ilmastosopimuksen rakenteesta ja sisällöstä. Kansalaisjärjestöjen asema sopimuksen luonnoksessa huolestuttaa Pia Björkbackaa. Liman...
Neuvotteluiden ytimessä: ilmastorahoitus - 8.12.2014
Yksi Perun ilmastoneuvotteluiden keskeisistä kysymyksistä on ilmastorahoitus. Rahoitus on useille köyhille, ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa kamppaileville maille neuvotteluiden kynnyskysymys:...
Miksi taistella ilmastonmuutosta vastaan? Koska rakastamme lunta! - 6.12.2014
Olen ollut pitkään mukana ilmastoliikkeessä. Opiskeluni liittyivät alaan, työni liittyy ilmastopolitiikkaan ja olen myös vapaa-ajallani ollut mukana monessa kampanjassa, joissa tavalla tai toisella...
Nuorilla on ilmastoneuvotteluissa keskeinen rooli tulevien sukupolvien puolustajina - 5.12.2014
Ilmastoneuvotteluissa vietettiin torstaina 4.12.2014 nuorten ja tulevien sukupolvien päivää, jonka aikana järjestettiin paljon nuorten osallistamiseen, näkemyksiin ja tulevien sukupolvien oikeuksiin...
Ilmastovanhemmat ry:n avoin kirje ympäristöministerille Liman ilmastokokoukseen - 4.12.2014
Hyvä ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen, voimaa, viisautta, rohkeutta ja sinnikkyyttä! Niitä kaikkia toivotamme teille Liman ilmastokokoukseen. Tehtävänne siellä ei ole helppo, mutta on vaikea...

Sivut