Ilmastonmuutoksen seurauksena joissain Afrikan maissa sateesta
riippuvaisen maatalouden sadot voivat huveta jopa puoleen nykyisestä
vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsee kasvavaa nälkää ja nälänhätiä
mantereella, jolla ruoan saatavuus on jo nyt epävarmaa.

Toimi nyt!

Vaurailla teollisuusmailla – jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta
historiallisia ilmastopäästöjä – on laillinen ja moraalinen
velvollisuus vähentää omia päästöjään ensin ja eniten sekä rahoittaa
kehitysmaita, jotta nämä voisivat sopeutua ilmastonmuutoksen
väistämättömiin vaikutuksiin ja kehittää hyvinvointiaan tavoilla,
jotka ympäristö kestää.

Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa valtiot ovat perustaneet
kipeästi kaivatun ilmastorahoituksen kanavaksi Vihreän
ilmastorahaston. Nyt useat teollisuusmaat – Iso-Britannia etunenässä –
uhkaavat muuntaa Vihreän ilmastorahaston Ahnaaksi yritysrahastoksi,
joka palvelisi yritysten ja rahoitusalan etuja planeetan pelastamisen
ja köyhien valtioiden kansalaisten suojelemisen sijaan.

Iso-Britannian hallitus puskee Vihreän ilmastorahaston kylkeen
porsaanreikää, jonka kautta monikansalliset suuryhtiöt pääsisivät
käsiksi kehitysmaille tarkoitettuun rahoitukseen maiden hallitusten
ohi.

Kerro Iso-Britannian energia- ja ilmastoministeri Chris Huhnelle, että
Vihreän ilmastorahaston tarkoitus on tukea kehitysmaiden kansalaisten
taistelua ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan, henkiensä ja
elinkeinojensa turvaamiseksi.

Lähetä vetoomus Chris Huhnelle

Seuraa Durbanin ilmastoneuvotteluja Maan ystävien kanssa

Ilmastorahoituksen lyhyt oppimäärä

Keskiviikkona African Climate Policy Centre (ACPC) julkisti tutkimuksen, jonka mukaan niin kutsutun lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta [1] saadut kokemukset eivät lupaa hyvää pitkän aikavälin [2]  ilmastorahoituksen riittävyyden ja ennustettavuuden kannalta, ellei virheitä ei korjata ja kurssia muuteta. Tutkimuksen mukaan, tähän mennessä luvatusta rahoituksesta vain murto-osa, kaksi miljardia US dollaria on aidosti ”uutta ja lisää” verrattuna ennen Kööpenhaminan kokousta annettuihin rahoituslupauksiin. Lisäksi raportin mukaan vain seitsemän prosenttia luvatuista rahoista olisi todella maksettu.

Myös erityisesti kaikkein haavoittuvimmille ja köyhimmille tärkeä sopeutumisrahoitus kärsii suuresta vajeesta rahojen ohjautuessa hillintätoimiin. Tällä hetkellä sopeutumistoimiin suuntautuu vain neljännes rahoituksesta, vaikka kehitysmaat ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet, että ilmastorahoitus jaettaisiin tasapuolisesti hillintä ja sopeutumiskeinojen välille.

Samaan aikaan kun EU on korostanut laskentasääntöjen tärkeyttä kehitysmaiden hillintätoimissa, se ei vieläkään pystynyt Durbanissa tiistaina esittelemässään lyhyen aikavälin raportissaan vastaamaan siihen mistä ilmastorahat oli otettu. Tämä riippuu edelleen yksittäisten jäsenmaiden halusta ilmoittaa miten ne laskevat, että rahoitus on uutta ja lisää suhteessa jo aiemmin annettuihin lupauksiin. Hillintätoimien ohella siis myös ilmastorahoituksen toteutusta uhkaa niin kutsuttu pledge and review –malli. Toisin sanoen teollisuusmaat päättävät kansallisista intresseistä käsin lupauksensa suuruuden, sen sijaan että kansainvälisesti ja tarvelähtöisesti olisi sovittu kokonaistavoitteesta, vastuunjaosta ja pelisäännöistä.

Eri maiden ilmastorahoitussitoumusten edistymisen vertailu on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta yhteisen puolueettoman raportointijärjestelmän puuttumisen vuoksi. Näistä ongelmista on opittava ja ne on korjattava pikaisesti pitkän aikavälin rahoitusta ajatellen. Läpinäkyvyys on voitava varmistaa puolueettoman ja kaikille yhtenäisen raportointikäytännön avulla.

Maaginen vuosi 2013

Kioton sopimuksen toisen sitoumuskauden lisäksi Uusi vuosi 2013 merkitsee myös kalmanviivaa lyhyen tähtäimen ilmastorahoitukselle. EU on Durbanissa ansiokkaasti puheissaan pitänyt esillä sen tärkeyttä, että on tärkeää varmistaa ilmastorahoituksen jatkuminen vuoden 2012 jälkeen. EU:n ja sen jäsenmaiden, kuten Suomen, olisi esitettävä myös konkreettinen suunnitelma siitä, miten ilmastorahoitusta kasvatetaan vuoden 2012 lopusta 100 miljardiin US dollariin vuoteen 2020 mennessä ja mistä lähteistä ne aikovat ilmastorahoitussitoumuksensa kattaa.

Yksi potentiaalisimmista rahoituslähteistä Durbanin keskusteluissa on ollut laivaliikenteen verotus. Kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen päästöjen verottaminen auttaisi huomattavasti sekä päästöjen vähentämisessä että ilmastorahoituksessa. Esimerkiksi vuoden 2020 rahoitustarpeesta noin 10 prosenttia voitaisiin kattaa kansainvälisen meri- ja lentoliikenteen päästöveron tuloilla. Myös monia hyviä ehdotuksia innovatiivisiksi julkisiksi rahoituslähteiksi on esitetty, kuten päästöoikeuksien huutokauppatulot, fossiilisten polttoaineiden tuliaisten uudelleen allokointi ja rahoitusmarkkinavero. Niihin olisi nyt tuhannen taalan paikka tarttua Durbanissa, jotta riittävä ja ennustettava ilmastorahoitus voidaan taata.

Karavaania vetämään haluttiin hevonen, mutta saatiinkin kameli

Yksi Durbanin kokoukselle ladatuista odotuksista on päätös uuden, niin kutsutun Vihreän Ilmastorahaston operationalisoinnista. Keskiviikkona neuvotteluissa jännitettiin sitä, mitä niin kutsutun ”väliaikaisen komitean” (Transitional Committee) raportti rahaston suunnittelusta otettaisiin vastaan. Aiemmin tänä syksynä Saudi-Arabia ja USA nimittäin vesittivät yksimielisen kompromissiesityksen hyväksymisen.

Monet maat toivottivat raportin tervetulleiksi ja korostivat, että koska kyse on neuvotellusta kompromissista, ei kukaan voi olla siihen luonnollisestikaan sataprosenttisen tyytyväisiä. Kameliviittaukset sinkoilivat salissa ”haluttiin hevonen, mutta saatiin kameli”. Kamelin kisakuntoon kuitenkin yleisesti luotettiin. Keskiviikkona USA ja Saudi-Arabia yhdessä ALBA-ryhmää edustavan Venezuelan, Egyptin ja Nigerian ohella kuitenkin esittivät huolensa rahaston oikeudellisesta muodosta ja toimintatavasta. Lopputulema oli, että esitetyt huolet täytyy ottaa huomioon ennen kuin asiassa voidaan edetä. Niinpä COP puheenjohtaja aikoo järjestää aiheesta avoimen, läpinäkyvän konsultaation. Siitä mitä tällä käytännössä tarkoitetaan, ei ollut vielä torstaina tietoa.

Samalla kun osapuolten esittämien huolien huomioiminen läpinäkyvällä, osallistavalla ja avoimella tavalla on tärkeää, olisi tärkeää, että rahastosta jo kertaalleen neuvoteltua kompromissiesitystä ei revittäisi kappaleiksi. Tämä nimittäin pitkittäisi prosessia, avaisi pandoran lippaan ja vaarantaisi jo kertaalleen työllä ja tuskalla neuvotellun yhteisymmärryksen. Toivottavasti COP presidentti onnistuu välitys- ja konsultaatiotehtävässään ja Durbanissa päästään rahaston muodon lisäksi myös neuvottelemaan siitä, miten rahasto täytetään.

Aino Pennanen, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu

[1] Teollisuusmaiden Kööpenhaminan ja Cancún ilmastokokouksissa antama sitoumus tukea kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen ja hillintätoimia vuosina 2010-2012 yhteensä 30 miljardilla US dollarilla.

[2] Teollisuusmaiden Kööpenhaminan ja Cancún ilmastokokouksissa antama sitoumus tukea kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen ja hillintätoimia 100 miljardilla dollaria vuosittain vuoteen 2020 mennessä.

Suomen delegaatiota Cancúnissa

Päiväni alkaa kello kuusi, kun aamu sarastaa. Reipas kävely hotellilta meren rantaan mangrovemetsän halki kulkevaa pikkutietä ja pulahdus mereen virkistää mukavasti. Aamiaisella pitää olla pian seitsemän jälkeen ja sitten alkaa tunnin bussimatka kohti kokouspaikkaa. Jotkut katselevat suhteellisen yksitoikkoista pensasmaisemaa tien vieressä, toiset lukevat ja minä kirjoitan tätä blogitekstiä läppärilläni.

 Konferenssipaikkaa lähestyttäessä bussin ikkunasta ulos katsoessa ajatukset vetää vakavaksi kymmenet tai pikemminkin sadat poliisit ja sotilaat. Tien varrella on panssariautoja: Tähänkö on tultu – meitä pitää vahtia pyssyt tanassa? 

Työpäivä alkaa oman asiakohtani EU-koordinaatiokokouksessa. Kokouksessa käydään läpi eilisen tapahtumat ja tämän päivän haasteet. Omina asiakohtinani ovat kehitysmaiden raportit ja kehitysmaiden toimintavalmiuksien vahvistaminen. Niissä minulla on EU:n asiavastaavan rooli eli huolehdin siitä, että neuvotteluesikirjat analysoidaan ja EU:n asiakohdan neuvottelijalla on jäsenmaiden yhteisesti sopima lähestymistapa ja tavoite päivän neuvotteluissa. Työtä tehdään noin viiden hengen porukassa, jossa ovat mukana eri EU-maiden alan asiantuntijat. Minun työtoverini ovat kehitysmaa-asiantuntijoita. 

EU-koordinaatio-kokous

EU-koordinaatio-kokouksessa

EU-koordinaation jälkeen on toivottavasti hetki aikaa käydä läpi Suomesta tulleet sähköpostit ja vastata niistä kiireisimpiin. Sähköposteja on odottamassa aika liuta, koska siinä vaiheessa aikaeron vuoksi kotimaassa on työpäivä jo ohi. 

Sitten siirrytään neuvottelupöytään. Kunkin asiakohdan neuvottelut kestävät kerralla puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Aikarajat ovat tiukat eikä ylityksiä sallita, koska neuvoteltavia asiakohtia on paljon ja neuvotteluhuoneita vähän. Oikeastaan neuvottelutyötä tehdään paljon käytävillä ja kahviloissa. Näissä keskusteluissa pyritään selvittämään mitä muut maat ajattelevat, mitkä asiat ovat hankalia, mistä olleen yhtä mieltä. Varsinaiseen neuvottelupöytään istuttaessa pitää olla jo näkemys muiden maiden keskeisistä näkemyksistä. Mutta yllätyksiäkin sattuu. 

Suomen edustajia yleiskokouksessa

Suomen edustajia yleiskokouksessa

Kehitysmaiden toimintavalmiuksien asiakohdassa EU:n neuvottelijaksi palasi vuosien jälkeen Jukka Uosukainen. Jukka on ympäristöministeriön kansainvälisten asioiden johtaja ja ilmastoneuvottelujen konkari ja hyvä ystäväni. Kokouspöydässä istun Euroopan unionin nimilapun takana hänen vieressään. Oli mukavaa saada Jukka neuvottelutyöpariksi EU:ta edustamaan. Suomalaisten kesken on työ kuitenkin helpompaa, vaikka se tehtäisiinkin englanniksi. 

Neuvottelujen välissä tapaan myös kollegoja: Keskustelen sambialaisten kanssa siitä, kuinka Suomen tukema projekti Sambian ympäristöministeriön kehittämiseksi sujuu. Fijin ilmatieteen laitoksen johtajan kanssa keskustelen siitä, kuinka Suomen ilmatieteen laitoksen ja hänen laitoksensa yhteistyö on edennyt. Ugandalaista kollegaani pyydän kirjoittamaan esipuheen ilmastoteemalehteen. Maailman luonnonsuojeluliiton edustajan kanssa keskustelen siitä, kuinka vedämme seminaarin yhdessä helmikuussa Helsingin yliopistossa. Tämä on myös paikka, johon kollegat kokoontuvat ympäri maailmaa. Meillä on paljon muutakin yhteistä kuin vain nämä neuvottelut. 

Jossain vaiheessa päivää saamme neuvotteluryhmämme puheenjohtajien valmistamat uudet päätösluonnokset päivän neuvottelun pohjaksi. Ne pitää analysoida ja varmistaa, että pääneuvottelijoilta saamamme neuvotteluohjeet ovat riittävät ja vielä sopivat uudessa tilanteessa. Jos niin ei ole, pitää pääneuvottelijoiden kokoukselle valmistella perusteltu pyyntö, että EU:n neuvottelunäkemystä muutetaan. 

Lauantai on neuvottelupäivä, samoin Suomen itsenäisyyspäivä – joka vuosi, koska ilmastosopimuksen osapuolikokous on aina joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Linnan juhlien juhlimisen tai seuraamisen sijaan mietin ilmastosopimuskuvioita.

Neuvottelut päättyvät iltakuudelta. Onneksi ei tällä kerralla omissa asiakohdissani ole edetty ilta- ja yöneuvotteluihin, kuten monesti aikaisemmin. Konferenssibussit lakkaavat kulkemasta kymmeneltä ja pitäisi ottaa taksi, joilla on turistihinnat – matka hotellille olisi turistihinnoilla hinnaltaan varmaan noin 100 dollaria. Kuuden jälkeen on toisen asiakohtani EU-koordinaatio. Bussissa jatkan tämän blogin kirjoittamista iltayhdeksään. Sitten pikaiselle iltapalalle ja nukkumaan.

Biobussi Cancunissa

Kokousväen bussijono

Kehitysmaiden raportoinnista ja raportointityön tuesta pääsimme ensimmäisellä viikolla yksimielisyyteen. Mutta kehitysmaiden toimintavalmiuksien kehittäminen jäi edelleen hankaukseen. Olemme erimielisiä siitä, pitäisikö tehtävään perustaa eksperttiryhmä ja kuinka työn tuloksellisuutta seurataan. Keskustelua jatketaan tällä viikolla.

tämän tekstin kirjoittaja, Matti Nummelin

Matti Nummelin, ympäristöalan neuvonantaja, Ulkoasiainministeriö (teksti ja kuvat)