Tähän mennessä neuvotteluissa on tullut vastaan sekä toivon että epätoivon pilkahduksia. Viimeisimpänä pientä toivoa on herättänyt Kiina, joka on loppuviikon aikana alkanut näyttää ainakin vaaleanvihreää valoa kohti globaalia sitovaa ilmastosopimusta. Esimerkkeinä neuvotteluiden vaikeuttajista käyvät USA ja Saudi-Arabia, jotka ovat hankaloittaneet ilmastorahoituspuolen edistymistä. Afrikan ryhmä on toiminut monessa asiassa kokouksen rakentavana osapuolena. Afrikan ryhmä on esimerkiksi antanut omat ehdotuksensa Kioton pöytäkirjan kahden porsaanreiän ratkaisuiksi. Lisäksi Afrikan ryhmä on ilmoittanut julkisesti, että se ”Ei anna Kioton pöytäkirjan kuolla Afrikassa”.

Kepan Tuuli Hakkarainen ja WWFn Hanna-Liisa Kangas ahertamassa Durbanissa. Kuva Karen Schack Andreassen, Aprodev.

Ensimmäisellä viikolla on keskusteltu erityisen paljon sekä Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden pituudesta että vihreään rahastoon liittyvistä kysymyksistä. Nämä molemmat aiheet taustoittavat kokouksen suurta kysymystä: otammeko Durbanissa harppauksen kohti globaalia, laillisesti sitovaa ja kunnianhimoista ilmastosopimusta? Tietenkään asia ei ole ihan niin yksinkertainen, että vastausvaihtoehtoja edelliseen kysymykseen olisivat vain kyllä ja ei. Kaikki vaihtoehdot kunnianhimoisen sopimuksen suunnitelman ja neuvotteluiden täydellisen epäonnistumisen välillä ovat edelleen mahdollisia. Lopuksi täytyy kuitenkin huomauttaa, että ilmapiiri täällä Durbanissa on paljon positiivisempi kuin median antama kuva neuvotteluista. Toivo ilmastokriisin ratkaisusta on siis edelleen korkealla Durbanissa!

Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi

Suomen delegaatiota Cancúnissa

Päiväni alkaa kello kuusi, kun aamu sarastaa. Reipas kävely hotellilta meren rantaan mangrovemetsän halki kulkevaa pikkutietä ja pulahdus mereen virkistää mukavasti. Aamiaisella pitää olla pian seitsemän jälkeen ja sitten alkaa tunnin bussimatka kohti kokouspaikkaa. Jotkut katselevat suhteellisen yksitoikkoista pensasmaisemaa tien vieressä, toiset lukevat ja minä kirjoitan tätä blogitekstiä läppärilläni.

 Konferenssipaikkaa lähestyttäessä bussin ikkunasta ulos katsoessa ajatukset vetää vakavaksi kymmenet tai pikemminkin sadat poliisit ja sotilaat. Tien varrella on panssariautoja: Tähänkö on tultu – meitä pitää vahtia pyssyt tanassa? 

Työpäivä alkaa oman asiakohtani EU-koordinaatiokokouksessa. Kokouksessa käydään läpi eilisen tapahtumat ja tämän päivän haasteet. Omina asiakohtinani ovat kehitysmaiden raportit ja kehitysmaiden toimintavalmiuksien vahvistaminen. Niissä minulla on EU:n asiavastaavan rooli eli huolehdin siitä, että neuvotteluesikirjat analysoidaan ja EU:n asiakohdan neuvottelijalla on jäsenmaiden yhteisesti sopima lähestymistapa ja tavoite päivän neuvotteluissa. Työtä tehdään noin viiden hengen porukassa, jossa ovat mukana eri EU-maiden alan asiantuntijat. Minun työtoverini ovat kehitysmaa-asiantuntijoita. 

EU-koordinaatio-kokous

EU-koordinaatio-kokouksessa

EU-koordinaation jälkeen on toivottavasti hetki aikaa käydä läpi Suomesta tulleet sähköpostit ja vastata niistä kiireisimpiin. Sähköposteja on odottamassa aika liuta, koska siinä vaiheessa aikaeron vuoksi kotimaassa on työpäivä jo ohi. 

Sitten siirrytään neuvottelupöytään. Kunkin asiakohdan neuvottelut kestävät kerralla puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Aikarajat ovat tiukat eikä ylityksiä sallita, koska neuvoteltavia asiakohtia on paljon ja neuvotteluhuoneita vähän. Oikeastaan neuvottelutyötä tehdään paljon käytävillä ja kahviloissa. Näissä keskusteluissa pyritään selvittämään mitä muut maat ajattelevat, mitkä asiat ovat hankalia, mistä olleen yhtä mieltä. Varsinaiseen neuvottelupöytään istuttaessa pitää olla jo näkemys muiden maiden keskeisistä näkemyksistä. Mutta yllätyksiäkin sattuu. 

Suomen edustajia yleiskokouksessa

Suomen edustajia yleiskokouksessa

Kehitysmaiden toimintavalmiuksien asiakohdassa EU:n neuvottelijaksi palasi vuosien jälkeen Jukka Uosukainen. Jukka on ympäristöministeriön kansainvälisten asioiden johtaja ja ilmastoneuvottelujen konkari ja hyvä ystäväni. Kokouspöydässä istun Euroopan unionin nimilapun takana hänen vieressään. Oli mukavaa saada Jukka neuvottelutyöpariksi EU:ta edustamaan. Suomalaisten kesken on työ kuitenkin helpompaa, vaikka se tehtäisiinkin englanniksi. 

Neuvottelujen välissä tapaan myös kollegoja: Keskustelen sambialaisten kanssa siitä, kuinka Suomen tukema projekti Sambian ympäristöministeriön kehittämiseksi sujuu. Fijin ilmatieteen laitoksen johtajan kanssa keskustelen siitä, kuinka Suomen ilmatieteen laitoksen ja hänen laitoksensa yhteistyö on edennyt. Ugandalaista kollegaani pyydän kirjoittamaan esipuheen ilmastoteemalehteen. Maailman luonnonsuojeluliiton edustajan kanssa keskustelen siitä, kuinka vedämme seminaarin yhdessä helmikuussa Helsingin yliopistossa. Tämä on myös paikka, johon kollegat kokoontuvat ympäri maailmaa. Meillä on paljon muutakin yhteistä kuin vain nämä neuvottelut. 

Jossain vaiheessa päivää saamme neuvotteluryhmämme puheenjohtajien valmistamat uudet päätösluonnokset päivän neuvottelun pohjaksi. Ne pitää analysoida ja varmistaa, että pääneuvottelijoilta saamamme neuvotteluohjeet ovat riittävät ja vielä sopivat uudessa tilanteessa. Jos niin ei ole, pitää pääneuvottelijoiden kokoukselle valmistella perusteltu pyyntö, että EU:n neuvottelunäkemystä muutetaan. 

Lauantai on neuvottelupäivä, samoin Suomen itsenäisyyspäivä – joka vuosi, koska ilmastosopimuksen osapuolikokous on aina joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Linnan juhlien juhlimisen tai seuraamisen sijaan mietin ilmastosopimuskuvioita.

Neuvottelut päättyvät iltakuudelta. Onneksi ei tällä kerralla omissa asiakohdissani ole edetty ilta- ja yöneuvotteluihin, kuten monesti aikaisemmin. Konferenssibussit lakkaavat kulkemasta kymmeneltä ja pitäisi ottaa taksi, joilla on turistihinnat – matka hotellille olisi turistihinnoilla hinnaltaan varmaan noin 100 dollaria. Kuuden jälkeen on toisen asiakohtani EU-koordinaatio. Bussissa jatkan tämän blogin kirjoittamista iltayhdeksään. Sitten pikaiselle iltapalalle ja nukkumaan.

Biobussi Cancunissa

Kokousväen bussijono

Kehitysmaiden raportoinnista ja raportointityön tuesta pääsimme ensimmäisellä viikolla yksimielisyyteen. Mutta kehitysmaiden toimintavalmiuksien kehittäminen jäi edelleen hankaukseen. Olemme erimielisiä siitä, pitäisikö tehtävään perustaa eksperttiryhmä ja kuinka työn tuloksellisuutta seurataan. Keskustelua jatketaan tällä viikolla.

tämän tekstin kirjoittaja, Matti Nummelin

Matti Nummelin, ympäristöalan neuvonantaja, Ulkoasiainministeriö (teksti ja kuvat)