Toki yritystä oli ja askelia on otettu oikeaan suuntaan, mutta liian vähän ja liian myöhään.

Ensinnäkin on hienoa, että Kioton pöytäkirja sai jatkoa vuosille 2013-2020. Valitettavasti vain liian harva on siinä mukana, kun esimerkiksi Kanada, Japani ja Venäjä jättäytyivät pois. Samalla sopimuksessa on liian monta porsaanreikää ja liikaa kuumaa ilmaa eli ilmaisia historiaan perustuvia päästöoikeuksia, jotta se vastaisi käsillä olevaan ilmastohaasteeseen.

Toisekseen on hienoa, että maat ovat sopineet 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksesta teollisuusmailta kehitysmaille vuosittain vuodesta 2020 lähtien. Valitettavasti Dohassa jäi sopimatta, mistä nämä rahat tulevat ja miten.

Kolmanneksi on hienoa, että kaikki maat ovat sitoutuneet 2 asteen tavoitteeseen ja uuden vuonna 2020 voimaan tulevan ilmastosopimuksen aikaansaamiseen vuoteen 2015 mennessä. Valitettavasti Dohassa ei kuitenkaan keskusteltu uusista päästövähennystavoitteista. Näillä toimenpiteillä ilmasto saattaa lämmetä peräti 4-6 astetta. Vuonna 2020 alkaa olla myöhäistä toimia.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut saivat Dohassa jälleen uuden kolauksen. Kokouksen järjestäjä öljyvaltio Qatar, jossa henkeä kohden syntyy päästöjä eniten maailmassa, ei onnistunut tuomaan keidasta autiomaahan. Näin vuosi 2012 on ollut jälleen yksi uusi vuosi epäonnistuneiden neuvotteluiden sarjassa.

Herää kysymys, onko YK se paikka, jossa ilmastokysymys ratkaistaan. Kahdenvälisiä neuvotteluita ja paikallisen tason toimenpiteitä tarvitaan, mutta on lopulta vaikea kuvitella mitään muutakaan foorumia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta sopimiseen.

Seuraavan kerran kansainväliset neuvottelut jatkuvat ministeritasolla vuoden kuluttua Puolassa. Puola oli valitettavasti yksi pahimpia jarruja Dohan neuvotteluissa.

Kansainväliset neuvottelut voivat onnistua vain silloin, jos maat tekevät kotiläksynsä etukäteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kaltaisten teollisuusmaiden tulee pystyä vähentämään päästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Nyt useat maat tavoittelevat häikäilemättömästi omaa lyhyen tähtäimen intressiään olla tekemättä mitään. On kuitenkin turha neuvotella, jos kukaan ei ole valmis sitoutumaan mihinkään muuhun, kuin mitä aiemmin on jo sovittu.

Jos poliitikot eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa, pitää ihmisten itse ryhtyä tuumasta toimeen eli suoraan ja väkivallattomaan kansalaistoimintaan, jotta pahiten saastuttavat laitokset saadaan mahdollisimman nopeasti kiinni.

Dohan ilmastokokouksen viimeisenä päivänä Filippiinien neuvottelija piti kaikkein vaikuttavimman puheenvuoron: Jos emme me, niin ketkä? Jos ei nyt, niin koska? Jos ei Dohassa, niin missä?

Leo Stranius, Luonto-Liiton pääsihteeri, joka seurasi Dohan ilmastoneuvotteluita Suomesta käsin

EU ja pieni joukko muita maita sopivat Dohassa päästövähennyksistä Kioton sopimuksen jatkokaudelle vuoteen 2020, jolloin uuden, kaikkia maita velvoittavan ilmastosopimuksen on määrä astua voimaan. Päästövähennystavoitteet ovat ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täysin riittämättömät.

Dohassa päätettiin sallia Kioton edelliseltä kaudelta ylijääneiden päästöyksiköiden siirto sopimuksen jatkokaudelle, mutta tämän niin sanotun ”kuuman ilman” ostamiselle asetettiin rajoituksia. Sopimuksen jatkokaudelle siirtyvä ylijäämä sallii päästövähennysten tekemisen paperilla ilman konkreettisia ilmastotoimia.

“Puola ja Venäjä laittoivat “kuuman ilman” vastustajat polvilleen, ja sama uhkaa toistua kolmen vuoden kuluttua. Jos maat saavat siirtää ylijäämän myös uuteen globaaliin sopimukseen, päästöjen vähentäminen vesittyy”, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Hakko.

Kioton pöytäkirja on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen ilmastosopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin. Se kattaa kuitenkin vain alle 15 prosenttia maailman ilmastopäästöistä. Esimerkiksi Yhdysvallat ei koskaan ratifioinut sopimusta, ja Japani, Kanada, Venäjä sekä Uusi-Seelanti jättäytyivät pois sopimuksen jatkokaudelta.

“EU:n on nostettava oma tavoitteensa vähintään 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ja motivoitava muut maat mukaan päästövähennystalkoisiin. Ilmasto ei odota uutta sopimusta, vaan jatkaa lämpenemistä”, Hakko huomauttaa.

Nykyiset päästövähennykset eivät riitä

Järjestöt ovat äärimmäisen pettyneitä kunnianhimon puutteeseen globaalien ilmastopäästöjen vähentämisessä. Nykyiset vähennyslupaukset eivät riitä alkuunkaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle tavoitteeksi asetetun kahden asteen.

“Ilmastokokouksen järjestäminen ensi kertaa arabimaissa herätti toivon, että myös öljyvaltiot sitoutuisivat päästöjen vähentämiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että neuvottelut herättivät vain alueen kansalaisaktiivit, ei päättäjiä”, toteaa Hakko.

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: hirmumyrsky Sandy riepotteli Karibian saaria ja Yhdysvaltojen itärannikkoa lokakuun lopussa, kesän epätavalliset kuivuudet tuhosivat satoja ja nostivat ruuan hintaa, ja arktinen jääpeite on kutistunut historiallisen pieneksi. Tutkimusten mukaan äärimmäiset sääilmiöt muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä yhä yleisemmiksi.

”Ilmastonmuutos karkaa käsistä, ellei päästöjä käännetä laskuun vuoteen 2015 mennessä. Mutta edes Filippiinejä ilmastoneuvottelujen aikana rusikoinut taifuuni Bopha ei saanut päättäjiä kiirehtimään ilmastotoimia”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Talouskriisi jyräsi köyhien tarpeet ilmastorahoituksesta

Rikkaat maat eivät tehneet sitovia päätöksiä kehitysmaiden ilmastotoimiin tarkoitetun rahoituksen kasvattamisesta. Kehitysmaiden ja järjestöjen vaatimus lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen tuplaamisesta vuosina 2013-2015 kaikui Dohassa kuuroille korville.

Lyhyen aikavälin ilmastorahoituskausi päättyy alle kuukauden päästä, mutta teollisuusmaat eivät esittäneet konkreettisia askelmerkkejä siitä, miten rahoitus nostetaan sovitulle 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä.

“Emme voi vain odottaa vuoteen 2019 ja toivoa, että rahoitus yhtäkkiä hyppää 100 miljardin tasolle. Ei ole ihme, että köyhimmät kehitysmaat kokevat tulleensa petetyiksi. Epämääräiset lupaukset eivät riitä, vaan tuleville vuosille tarvitaan konkreettiset välitavoitteet”, vaatii Hietaniemi.

Suomen kannettava vastuu kotimaan ilmastotoimista

Kansainvälisten neuvottelujen hitaus lisää kotimaisten ilmastotoimien tärkeyttä. Järjestöt vaativat Suomea odottelun sijaan kantamaan vastuunsa. Valmisteilla olevaan ilmastolakiin on kirjattava ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta riittävä ja oikeudenmukainen päästövähennystavoite.

”Suomen on sitouduttava vähintään 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteeseen ympäristölle haitallisten tukien kuten fossiilienergian tukien uudelleen suuntaamisesta on tuotava konkretiaa ensi vuoden aikana. Vasta sitten Suomi voi uskottavasti väittää pyrkivänsä ratkaisemaan ilmastokriisin”, toteaa Hietaniemi.

Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11.–8.12.2012 järjestettyä YK:n ilmastokokousta seurasivat Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja ilmasto.org-sivusto.

Medialle tiedoksi

Yhteenveto ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tavoitteista Dohan ilmastokokoukselle: www.ilmasto.org/doha/tavoitteet ja Dohan kokousta seuraava blogi: www.ilmasto.org/doha

Lisätietoja (Dohassa)

- Sanna Autere, tiedottaja, Kepa, puh. +358 50 317 6721

- Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. +358 50 345 4411

- Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa, puh. +358 50 317 6716

Lisätietoja (Suomessa)

- Susanna Kari, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, puh. 050 326 3487

- Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, puh. 050 5226241

- Kaisa-Reeta Koskinen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, puh. 040 764 1012

- Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, puh. 050 561 3456

- Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 537 7193

- Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, puh. 040 754 7371

Videoterveiset on nauhoitettu pe 30.11. ja videoterveiset näytettiin myös Ilmastotoimintapäivillä Helsingissä 1.-2.12.2012.

Päästövähennyslupauksissa ei tarvittavaa edistystä

Järjestöt odottivat, että etenkin Maailmanpankin ja YK:n ympäristöjärjestö UNEPin tuoreiden raporttien jälkeen useammat maat olisivat halukkaampia antamaan kunnianhimoisempia päästövähennyslupauksia. Juuri mitään liikahduksia ei kuitenkaan ole tapahtunut. Myös Euroopan unioni pitäytyy edelleen 20 prosentin lupauksessaan.

Esimerkiksi Australia on tehnyt vain viiden prosentin vähennyslupauksen, eivätkä useat vauraat kehitysmaat – kuten isäntämaa Qatar itse – ole toiveista huolimatta antaneet esityksiä omista päästövähennystoimistaan.

Jotain toivoa antaa se, että keskustelut niin sanotusta ”kunnianhimomekanismista” (engl. ”ambition mechanism”) etenevät. Mekanismin avulla olisi mahdollista kiristää Kioton sopimuksen päästövähennystavoitteita kesken sopimuskauden.

Ilmastolaskun eräpäivä häämöttää

Ilmastorahoitus on perinteisesti ollut yksi neuvotteluiden suurimmista kiistakapuloista. Kehitysmaiden ilmastotoimiin, eli ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen luvatut rahavirrat ovat uhattuna, kun Eurooppa ja muu maailma painiskelevat talouskriisin kurimuksessa.

Järjestöt vaativat konkreettisia sitoumuksia rahoituksen tason kasvattamisesta kohti luvattua 100 miljardin dollarin vuositasoa 2020 mennessä.

Ensimmäisen neuvotteluviikon jälkeen vaikuttaa siltä, että edistystä on mahdollista saada teollisuusmaiden ilmastorahoituksen raportointiin liittyen. Kunnianhimoinen raportointi ilmastosopimuksen alaisuudessa jouduttaisi parhaimmillaan myös Euroopan unionin yhtenäistä raportointia.

Suuri haaste on löytää Durbanin toimintaohjelman tieltä todennäköisesti lakkautettavien neuvotteluraiteiden rahoituskysymyksille uusi koti uudessa neuvotteluarkkitehtuurissa. Keskustelut ovat edenneet hitaasti, ja kysymys siirtynee ministerien päätettäväksi.

Kioton sopimus saanee toisen kautensa

Kioton sopimuksen toiseen velvoitekauteen liittyvien keskusteluiden kerrotaan edenneen kohtuullisen hyvässä hengessä: neuvotteluissa on pystytty menettelytapariitojen sijaan keskittymään itse asiaan. Monet ovat luottavaisia, että toinen velvoitekausi saadaan Dohassa sovittua muodossa tai toisessa.

Suuria kysymyksiä on kuitenkin edelleen ratkaisematta.

Päätettävä on esimerkiksi, mitä tehdään sopimuksen ensimmäiseltä velvoitekaudelta yli jääneille päästöoikeuksille. Jos ne siirrettäisiin toiselle kaudelle ilman mitään käyttörajoituksia, heikentäisi se jo ennestään liian vähäisiä päästövähennystoimia. Tätä kirjoittaessa kahdesta nyt pöydällä olevasta ehdotuksesta ollaan muotoilemassa hybridiesitystä. Asia on joka tapauksessa niin poliittinen, että se jäänee ministereiden ratkaistavaksi.

Arabimaiden aktiivit marssivat ilmastonmuutosta vastaan

Samaan aikaan kun järjestöt toivovat ripeää edistystä neuvottelupöytien ääressä, konferenssikeskuksen ulkopuolisessa maailmassa tehdään historiaa. Yksi Qatarin kokouksen ilonaiheista on, että paikalliset nuoret ovat aktivoituneet vaatimaan alueen hallituksilta kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Dohan kokouksessa mielenilmaukset ovat olleet harvassa, mutta lauantaina Qatarin kaikkien aikojen ensimmäinen ilmastomarssi valtaa rantabulevardin. Marssi kertoo huolesta, johon alueella on vasta hiljattain herätty: ilmastonmuutos iskee jo entuudestaan tuonnin varassa elävään, aavikkoiseen maahan kovalla kädellä.

Ensimmäisen kokousviikon viimeisenä päivänä yksi on varmaa: Dohan kaduilla vaaditaan tänään toimia, ei pelkkää puhetta!

Hanna Hakko ja Tuuli Hietaniemi

Hanna Hakko on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija ja Tuuli Hietaniemi Kepan kehityspoliittinen asiantuntija. He seuraavat Dohan ilmastokokousta paikan päällä osana Suomen valtuuskuntaa 24.11.-9.12.2012.

Ilmastokysymys onkin mitä suurimmassa määrin oikeudenmukaisuuskysymys.
Yksi ilmastoneuvottelujen vaikeimmista kysymyksistä on se, miten kehitysmaiden ilmastotoimet rahoitetaan. Allekirjoittamissaan sopimuksissa rikkaat maat ovat luvanneet tukea ilmastonmuutokseen sopeutumista ja päästöjen vähentämistä kehitysmaissa.

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009 päätettiin sekä lyhyen että pitkän aikavälin konkreettisesta tuesta kehitysmaiden ilmastotoimille. Rikkaat maat sitoutuivat avustamaan kehitysmaita 30 miljardilla dollarilla vuoteen 2012 mennessä ja kasvattamaan rahoituksen 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä. Nyt keskustellaan siitä, miten nämä rahat hankitaan, kuka ne kerää ja miten niitä hallinnoidaan ja kanavoidaan.

Kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden mukaan lupaus ”uusista lisärahoista” (engl. ”new and additional”) tarkoittaa sitä, ettei ilmastotoimien rahoitus saa olla pois kehitysyhteistyöstä. Kehitysyhteistyömäärärahojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan kaivaisi maata tärkeiden kehitystavoitteiden alta.

Vuosina 2010–2012 Suomi on sitoutunut rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia 110 miljoonalla eurolla. Järjestöjen pettymykseksi Suomi on nipistänyt rahoitusosuutensa kehitysyhteistyömäärärahoistaan.

Suomen rahoitusosuus vuodesta 2013 eteenpäin määräytyy kansainvälisten ilmastoneuvottelujen pohjalta. Samaan aikaan hallitus on jäädyttänyt vuosien 2013–2014 kehitysyhteistyömäärärahat vuoden 2012 tasolle. Vuonna 2015 määrärahoista leikataan 30 miljoonaa euroa.

On selvää, ettei hupenevasta potista riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen. Ilmastorahoituksen tulee olla aidosti uutta rahaa, jota on mahdollista kerätä lukuisista uusista lähteistä. Hyvä esimerkki on Euroopassa kovaa vauhtia etenevä rahoitusmarkkinavero. Kepa ja Kirkon Ulkomaanapu julkaisivat marraskuussa Uutta rahaa -raportin, jonka tavoitteena on edistää keskustelua innovatiivisesta ja oikeudenmukaisesta ilmastorahoituksesta.

Kepa ja Kirkon Ulkomaanapu haluavat nostaa esille erityisesti seuraavia näkemyksiä ilmastorahoituksesta ja sen keinoista:

•  Ilmastorahoituksen tulee olla uutta eikä sitä tule laskea osaksi aiempaa sitoumusta nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Ilmastorahoitus on erotettava selkeästi kehitysyhteistyö-määrärahoista, jotta molempien tasainen kasvu voidaan saavuttaa. Suomi on kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sitoutunut siihen, että ilmastorahoitus on aidosti uutta rahaa eikä syö köyhyydenvähentämiseen käytettäviä kehitysyhteistyövaroja.

• Kataisen hallitus on linjannut käyttävänsä päästöoikeuksien huutokaupasta saatuja tuloja ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. Tästä sitoumuksesta on pidettävä kiinni. EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on kuitenkin nykyisellään epävarma tulolähde, eikä siten yksinään riittävä tai luotettava rahoituslähde kasvavien velvoitteiden täyttämiseksi.

• Suomen tulee ohjata innovatiivisten rahoituskeinojen tuottoja kansainväliseen ilmastorahoitukseen. Nämä varat tulee kanavoida Vihreän ilmastorahaston kautta.

• Suomen tulee laatia ilmastorahoitusstrategia, jossa nimetään ne lähteet, joista Suomen ilmastorahoitus katetaan vuodesta 2013 eteenpäin. Rahoituksen hallinnoinnissa, kohdentamisessa ja raportoinnissa keskeisinä periaatteina tulee olla läpinäkyvyys, kehitysmaiden omistajuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Rahoituksen tuleejakautua tasaisesti ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen.

• Suomen tulee ajaa erityisesti kestävää kehitystä edistävien ilmastorahoituskeinojen käyttöönottoa. Erityisen kannatettavia ovat julkiset rahoituslähteet, jotka noudattavat yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatetta sekä saastuttaja maksaa -periaatetta. Tällaisia ovat esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tukien poisto, hiilidioksidiverotsekä lentoliikenteen ja merenkulun maksut.

Tuuli Hietaniemi, Kepa & Susanna Kari, Kirkon Ulkomaanapu

Uutta rahaa – miten ilmastolasku maksetaan? -julkaisu

Kolmetoista ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä vaatii Suomelta ja EU:lta edelläkävijän otteita ilmastokatastrofin estämiseksi YK:n ilmastokokouksessa Dohassa. Pelissä on paljon: ilman huomattavia päästövähennyksiä ilmastonmuutos uhkaa karata hillitsemättömäksi ja Sandy-myrskyn kaltaiset äärimmäiset sääilmiöt tulevat yleistymään.

Öljymaa Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26. marraskuuta alkavissa YK:n ilmastoneuvotteluissa on sovittava tiukat pelisäännöt ensi vuonna alkavalle Kioton sopimuksen jatkokaudelle, kiristettävä päästövähennyksiä ja turvattava riittävä rahoitus ilmastotoimille.

Kioton pöytäkirja on tällä hetkellä ainoa laillisesti sitova sopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin.

Kioton sopimuksen jatkokauden porsaanreiät tukittava

Dohassa päätetään, saako edelliseltä sopimuskaudelta käyttämättä jääneitä päästöyksiköitä siirtää 2013 alkavalle Kioton toiselle kaudelle. Uuteen sopimuskauteen alustavasti sitoutuneilta mailta on jäänyt lähes kolminkertaisesti koko EU:n vuosittaisia päästöjä vastaava määrä tätä niin kutsuttua ”kuumaa ilmaa”.

”Päästökehitys pitää globaalisti saada laskuun vuonna 2015. Tässä ei tulla onnistumaan, jos ylijääneitä päästöyksiköitä siirtämällä vesitetään jo ennestään heikot päästövähennystavoitteet. Se vetäisi mattoa alta myös uuden maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen neuvotteluilta”, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Hakko.

Vaarallinen ilmaston lämpeneminen saatava kuriin

Nykyiset päästövähennyslupaukset eivät riitä alkuunkaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle tavoitteeksi asetetun kahden asteen. Uuden, kaikkia valtioita sitovan ilmastosopimuksen on määrä astua voimaan viimeistään vuonna 2020, mutta kunnianhimon tasoa on nostettava merkittävästi jo ennen sitä.

Suomen on sitouduttava vähentämään päästöjään 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja työskenneltävä EU:n tavoitteen kiristämiseksi, järjestöt vaativat. Vuosisadan puoleenväliin mennessä maailman päästöt on enemmän kuin puolitettava ja teollisuusmaissa ne on saatava lähelle nollaa.

”Ilmastonmuutoksen uhat ovat niin vakavia ja koskettavat kaikkia maita, että myös vastuun päästöjen vähentämisestä on kuuluttava kaikille. Eri maiden historiallinen vastuu ja kyky vähentää päästöjä on kuitenkin oikeudenmukaisuuden nimissä otettava huomioon”, sanoo Hanna Hakko.

Rahoitussuunnitelmat levällään

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii riittävää ja ennustettavaa rahoitusta. Teollisuusmaat ovat sitoutuneet kymmenkertaistamaan kehitysmaiden ilmastotoimiin tarkoitetun rahoituksen 100 miljardin dollarin vuositasolle 2020 mennessä.

”Lyhyen aikavälin rahoituskausi päättyy tämän vuoden lopussa eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa. Dohassa päättäjien on laadittava konkreettinen suunnitelma ilmastorahoituksen kasvattamisesta ja vähintään tuplattava rahoitus nykytasosta vuosina 2013-2015”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Dohan ilmastoneuvotteluja edeltävänä vuonna maailma on todistanut ennätyksellisiä sääilmiöitä: hirmumyrsky Sandy riepotteli Yhdysvaltojen itärannikkoa lokakuun lopussa, kesän epätavalliset kuivuudet tuhosivat satoja ja nostivat ruuan hintaa, ja arktinen jääpeite on kutistunut historiallisen pieneksi.

”Jos emme panosta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen nyt, tulevaisuudessa ihmiskuntaa kohtaa konkurssi. Yksin hirmumyrsky Sandyn aiheuttamien kulujen arvioidaan nousevan kymmeniin miljardeihin dollareihin, inhimillisistä menetyksistä puhumattakaan”, Tuuli Hietaniemi toteaa.

Medialle tiedoksi

Järjestöjen tavoitteet Dohan ilmastokokoukselle ovat laatineet Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Solidaarisuus, Suomen 1325 -verkosto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen UN Women, Väestöliitto, WWF Suomi ja ilmasto.org -ilmastosivusto.

- Tavoitteet löytyvät osoitteesta http://ilmasto.org/doha/tavoitteet
- Yhteystietolista kokousta paikan päällä Qatarissa sekä Suomessa seuraavista järjestöasiantuntijoista: http://ilmasto.org/doha/tiedotusvalineille
- Dohan kokousta seuraava blogi: http://ilmasto.org/doha

Lisätietoja

 Sanna Autere, tiedottaja, Kepa, puh. 050 317 6721
 Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 345 4411
 Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa, puh. 050 317 6716
 Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi, puh. 045 631 8353
 Susanna Kari, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, puh. 050 326 3487
 Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, puh. 050 5226241
 Kaisa-Reeta Koskinen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, puh. 040 764 1012
 Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, puh. 050 561 3456
 Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 537 7193
 Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, puh. 040 754 7371

Tulos on otettu vastaan ristiriitaisesti. EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin mukaan ”saimme tiekartan, joka merkitsee läpimurtoa kansainvälisessä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan”. Ympäristöministeri Ville Niinistö puolestaan luonnehti tulosta ”historialliseksi saavutukseksi”.

Toisaalta suomalaisten kansalaisjärjestöjen tiedotteessa kuvailtiin antia ”laihaksi sovuksi”. Luonto-Liiton pääsihteerin Leo Straniuksen mielestä Durbanissa jopa palattiin neljä vuotta taaksepäin Balin kokouksen lähtöruutuun.

Miten tulosta siis pitäisi punnita? Läpimurto vai laiha sopu?

Durbanin annin voi jakaa kolmeen kokonaisuuteen. Ensinnäkin kokouksessa sovittiin tiekartasta kohti uutta, kaikki maat kattavaa ilmastosopimusta.

Durbanin nimeä kantava työryhmä alkaa laatia sopimusta välittömästi niin, että se voidaan hyväksyä viimeistään vuonna 2015. Sopimus olisi voimassa vuodesta 2020 eteenpäin.

Juridisesta muodosta taitettiin peistä loppuun asti. Kompromissimuotoilun mukaan lopputuloksena on ”pöytäkirja, muu laillinen instrumentti tai laillisesti vaikuttava tulos”.

Toiseksi sovittiin toisesta sitoumuskaudesta Kioton pöytäkirjalle. Uusi kausi alkaa heti edellisen loputtua vuoden 2013 alussa ja jatkuu joko vuoden 2017 tai 2020 loppuun. Halukkaita teollisuusmaita pyydetään ilmoittamaan vappuun mennessä ehdotukset päästötavoitteiksi, jotka on määrä hyväksyä seuraavassa ilmastokokouksessa loppuvuodesta.

Kolmanneksi edistyttiin Cancunin kokouksen päätösten toimeenpanossa. Merkittävimpänä vihreä ilmastorahasto pääsee nyt vähitellen käyntiin.

Historiallista tuloksissa on, että ensimmäistä kertaa myös Kiinan ja Intian kaltaiset nousevat taloudet sitoutuvat niiden päästöjä rajoittavaan, sitovaan sopimukseen. Kioton pöytäkirjan jatkokauden hyväksyminen turvaa maailman toistaiseksi vahvimman ympäristösopimuksen hyvien elementtien säilymisen. Päätöksissä tunnustetaan selvästi tähänastisten päästösitoumusten riittämättömyys ja esitetään jatkoprosessi kuilun umpeen kuromiseksi.

Huolestuttavaa taas on epämääräisyys: mikä on uuden sopimuksen tarkka muoto, miten eri maat ymmärtävät sitovuuden asteen. Sekä uuden sopimuksen että Kioton pöytäkirjan päästötavoitteet ovat vielä auki, samoin monet niiden vaikuttavuuden kannalta ratkaisevat pelisäännöt.

Pitkien neuvottelujen jälkeen Durbanissa päätettiin oikeastaan vain jatkaa neuvotteluja. Kaikki maat kattava sopimus saadaan vasta vuodesta 2020 eteenpäin – aikana, jolloin nykymenolla on jo myöhäistä rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen.

Parempi tulos oli aivan kätten ulottuvilla. Puheenjohtajan aiemmissa luonnoksissa Kiotolle oli sovittu viiden vuoden kausi, mikä olisi helpottanut sitoumusten tiukentamista. Uuden sopimuksen alkua ei ollut sidottu vasta vuoteen 2020, ja juridista muotoa koskeva kirjaus oli vahvempi.

Miten Durbanin tulos sitten poikkeaa Balin taannoisista päätöksistä? Monessakin suhteessa.

Balin toimintaohjelmassa puhuttiin vielä ”sovitusta lopputuloksesta”, ei uudesta sopimuksesta. Laillisesta sitovuudesta ei ollut kirjausta. Työtä ei ollut ankkuroitu suoraan kahden asteen tavoitteeseen. Myöskään Kioton pöytäkirjan jatkokaudesta ei vielä ollut päätöstä.

Durbanissa valtiot päätyivät tavoittelemaan vahvempaa sopimusta kuin vielä neljä vuotta sitten. Kuitenkin siinä missä Balissa tavoitteena oli saada uusi sopimus hyväksyttyä jo vuonna 2009, nyt sopimus on tulossa voimaan vasta vuonna 2020. Se mikä vahvuudessa voitettiin, kiireellisyydessä menetettiin.

Durbanissa siis edettiin jälleen kohti kattavampaa ja vahvempaa kansainvälistä ilmastopolitiikkaa. Lopputulos mahdollistaa yhä kunnianhimoisen ilmastonsuojelun, jos valtioilla siihen riittää tahtoa.

Toisaalta nykyisillä sitoumuksilla uhataan lukita maailma yli kahden asteen lämpenemiseen. Vasta vuodesta 2020 alkavat kattavat päästövelvoitteet ja Kioton pöytäkirjan jatko tynkäkokoonpanolla eivät vielä pelasta meitä ilmastokriisiltä.

Ehkä parhaan yhteenvedon twiittasikin ilmastosopimuksen pääsihteeri Christina Figueres tuoreeltaan:

”Merkittävä uusi vaihe ilmastojärjestelmässä. Kriittisen tärkeä seuraava askel ja silti riittämätön. Pitää jatkaa kunnianhimon tason nostamista.”

Oras Tynkkynen

Ohessa Durbanin keskeiset tulokset:

1. Tiekartta kattavan ilmastosopimuksen suunnitelmasta eteni (LCA). Kaikkein tärkeimmät kysymykset jäivät kuitenkin jälleen auki. Näitä ovat esimerkiksi sopimuksen laillinen sitovuus sekä eri maiden päästörajoitukset. Tavoitteena on saada kansainvälinen sopimus voimaan vuoteen 2020 mennessä. Se mikä Balin kokouksen (2007) mukaan piti tapahtua Kööpenhaminassa vuonna 2009 on nyt karannut vuosille 2015-2020.

2. Kioton pöytäkirjan velvoitteita jatketaan ja sen sääntöjä uudistettiin (KP). Aikataulusta sovitaan myöhemmin. Jatko kattaa kuitenkin vain noin 15 prosenttia maailman päästöistä, kun ulos tärkeistä teollisuusmaista jäivät esimerkiksi Yhdysvallat, Venäjä, Japani ja Kanada.

3. Kehitysmaiden ilmastorahoituksessa tapahtui edistystä (Green Climate Fund). Vihreän rahaston kautta on tarkoitus kanavoida suuri osa teollisuusmaiden kehitysmaille lupaamassa vuosittaisesta 100 miljardin dollarin summasta. Konkreettiset rahoituslähteet jäivät kuitenkin puuttumaan. Esimerkiksi kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen päästömaksut tiputettiin pois sopimustekstistä.

Mentiinkö siis sittenkin taaksepäin?

Näyttää siltä, että Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on junnattu pari vuotta paikallaan. Durbanissa mentiin neljä vuotta taaksepäin ja palattiin Balin (2007) lähtöruutuun, jossa alun perin sovittiin Kioton pöytäkirjan jatkoneuvotteluista.

Kunnianhimoinen, oikeudenmukainen ja laillisesti sitova sopimus karkaa yhä kauemmaksi. Kahden asteen lämpenemisen sijaan nykyisillä toimilla maailma on menossa kohti vähintään neljän asteen lämpenemistä.

Joidenkin maiden neuvottelijat kutsuivat Durbanin lopputulosta kunnianhimoiseksi. Näin siitä huolimatta, että neuvotteluille haluttiin käytännössä lisäaikaa kymmenen vuotta, vaikka ilmastotieteen mukaan meillä on vain muutama vuosi aikaa kääntää päästöt laskuun.

Politiikan prioriteetit uusiksi

Paikallaan junnaavat neuvottelut ovat osoittaneet, että ilmastokysymys ei vielä häiritse politiikan tekoa ja arkeamme kovin merkittävästi. Mikäli ongelmaan ei puututa, voi käydä kuitenkin niin, että ajaudumme tilanteeseen, jossa ilmastokysymys hallitsee koko elämäämme. Karkuun päässyt ilmastonmuutos kun sotkee maailmantalouden, ihmisten arjen ja koko maapallon ekosysteemin peruuttamattomalla tavalla.

Suomea valtuuskuntaa Durbanin ilmastokokouksessa johtanut ympäristöministeri Ville Niinistö totesikin Vihreän Langan haastattelussa osuvasti: ”Euroopan talouskriisi näkyy julkisuudessa enemmän, mutta tässä on koko maailma kyseessä eikä vain yksi valuutta.”

Kokouksessa nuorisodelegaation puolesta puhunut Anjali Appadurai lainasi osuvasti Nelson Mandelaa: asiat vaikuttavat mahdottomilta, kunnes ne on tehty. Seuraava ilmastokokous (COP18) järjestetään vuoden päästä Qatarissa. Eiköhän ryhdytä tekemään!

Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto

Järjestöt: Durbanin ilmastokokouksen väsytystaistelu päättyi laihaan sopuun

Durbanin historiallisen pitkäksi venynyt ilmastokokous päättyi kompromissiin sunnuntaina 11. joulukuuta. Kioton sopimuksen jatkosta ja uuden kansainvälisen ilmastosopimuksen tiekartasta saatu päätös jäi sisällöltään tyhjäksi. Suomalaiset kehitys- ja ympäristöjärjestöt korostavat, että ilmastotoimilla on kiire.

EU ja ryhmä muita maita päätti Durbanissa Kioton sopimuksen jatkosta. Kioto on toistaiseksi ainoa teollisuusmaita päästövähennyksiin velvoittava sopimus, ja sen ensimmäinen kausi päättyy ensi vuonna. Jatkokaudesta sovittiin yhdennellätoista hetkellä, mutta jatkon pituus jäi auki.

Järjestöt ovat huolissaan, että Kiotoa seuraavan uuden kansainvälisen ja laillisesti sitovan ilmastosopimuksen toimeenpano todennäköisesti lykkäytyy 2020-luvulle. Tällöin on vaarana, että globaaleja päästöjä ei saada käännettyä laskuun ajoissa.

”Ilmastonmuutos karkaa käsistä, ellei päästöjä käännetä laskuun vuoteen 2015 mennessä. Jokainen hukattu hetki lisää ilmastonmuutoksen inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia”, sanoo kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen Kepasta.

EU:n, vähiten kehittyneiden maiden ja pienten saarivaltioiden yhteinen tahto neuvotteluissa loi painetta ratkaisun aikaansaamiseksi. EU:n ja Intian viime hetkellä löytämä yhteinen sävel ilmasto-oikeudenmukaisuudesta sinetöi sopimuksen.

Kokouksen lopputulos jättää useita tärkeitä kohtia auki. Sitovia päätöksiä esimerkiksi siitä, miten eri maiden päästörajoja kiristetään, ei Yhdysvaltojen ja muiden jarruttajamaiden takia saatu kirjattua.

Nykyiset päästövähennykset eivät riitä

Järjestöt ovat pettyneitä kunnianhimon puutteeseen ilmastopäästöjen vähentämisessä. Nykyisten päästövähennyslupausten ja ilmastotieteen vaatimusten välillä on valtava kuilu, eikä Durbanissa tehty päätöksiä käytännön toimista, joilla kuilu voitaisiin kuroa umpeen.

Kioton jatko on globaalien päästöjen kannalta laiha lohtu: Yhdysvallat ei ole ratifioinut sopimusta, ja jatkokauden ulkopuolelle jäivät myös Kanada, Japani ja Venäjä. Useat viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että päästöjä on leikattava nyt, jos halutaan etteivät ilmastonmuutoksen aiheuttamat ääri-ilmiöt karkaa käsistä.

”Kaikkien teollisuusmaiden on sitouduttava suurempiin päästövähennyksiin ennen seuraavaa kokousta Qatarissa. Esimerkiksi Suomen on sitouduttava 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä”, painottaa WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Järjestöjen mukaan leikkaukset on toteutettava oikeudenmukaisesti: teollisuusmaiden on kannettava päävastuu ja köyhimpien kehitysmaiden tavoitteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen.

Ilmastorahoituksen lupaukset lunastettava

Vihreän ilmastorahaston toimeenpanosta Durbanissa tehty päätös ei anna aihetta juhlaan. Rahaston kautta on tarkoitus kanavoida merkittävä osa teollisuusmaiden lupaamasta sadan miljardin dollarin ilmastorahoituksesta kehitysmaille.

”Rahasto on nyt pelkkä kuori, koska siltä puuttuvat edelleen varat. On valtava pettymys, että konkreettiset rahoituslähteet, kuten kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen päästömaksut, tiputettiin sopimustekstistä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun ilmastonmuutosasiantuntija Aino Pennanen.

Rahoitus on edellytys sille, että maailman köyhät voivat selviytyä ilmastonmuutoksen haasteista, joita he itse eivät ole aiheuttaneet.

Järjestöt ovat kuitenkin tyytyväisiä siihen, että Suomi toimi kokouksessa rakentavasti. Samaa tekemisen meininkiä kaivataan myös kansallisiin ilmastotoimiin. Hallitusohjelmaan kirjattu ilmastolaki tulisi saattaa voimaan ensi vuoden aikana, järjestöt vaativat.

Etelä-Afrikan Durbanissa 28.11.–9.12.2011 järjestettyä YK:n ilmastokokousta seurasivat Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi ja ilmasto.org-sivusto.

Medialle tiedoksi

- Yhteenveto ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen tavoitteista Durbanin ilmastokokoukselle: http://ilmasto.org/durban/tavoitteet ja Durbanin kokousta seuraava blogi: http://ilmasto.org/durban.

Lisätietoja (Durbanissa)

- Tiedottaja Sanna Autere, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. +358 40 560 3292
- Kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen, Kehitysyhteistyön
palvelukeskus Kepa, puh. +358 40 761 89 25
- Ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas, WWF Suomi, puh. +358 45 631 8353
- Ilmastonmuutosasiantuntija Aino Pennanen, Kirkon Ulkomaanapu, puh.
+358 50 326 3487

Lisätietoja (Suomessa)

- Ilmastokampanjavastaava Jonas Biström, Maan ystävät, puh. +358 44 021 6668
- Ohjelmajohtaja Tapio Laakso, Greenpeace, puh. +358 40 181 6559
- Koordinaattori Jenni Kauppila, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, puh. +358 50 522 6241
- Pääsihteeri Rilli Lappalainen, Kehys ry, puh. +358 50 561 3456
- Pääsihteeri Leo Stranius, Luonto-Liitto, puh. +358 40 754 7371
- Ilmasto- ja energiavastaava Venla Virkamäki, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. +358 50 345 4411

Tähän mennessä neuvotteluissa on tullut vastaan sekä toivon että epätoivon pilkahduksia. Viimeisimpänä pientä toivoa on herättänyt Kiina, joka on loppuviikon aikana alkanut näyttää ainakin vaaleanvihreää valoa kohti globaalia sitovaa ilmastosopimusta. Esimerkkeinä neuvotteluiden vaikeuttajista käyvät USA ja Saudi-Arabia, jotka ovat hankaloittaneet ilmastorahoituspuolen edistymistä. Afrikan ryhmä on toiminut monessa asiassa kokouksen rakentavana osapuolena. Afrikan ryhmä on esimerkiksi antanut omat ehdotuksensa Kioton pöytäkirjan kahden porsaanreiän ratkaisuiksi. Lisäksi Afrikan ryhmä on ilmoittanut julkisesti, että se ”Ei anna Kioton pöytäkirjan kuolla Afrikassa”.

Kepan Tuuli Hakkarainen ja WWFn Hanna-Liisa Kangas ahertamassa Durbanissa. Kuva Karen Schack Andreassen, Aprodev.

Ensimmäisellä viikolla on keskusteltu erityisen paljon sekä Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden pituudesta että vihreään rahastoon liittyvistä kysymyksistä. Nämä molemmat aiheet taustoittavat kokouksen suurta kysymystä: otammeko Durbanissa harppauksen kohti globaalia, laillisesti sitovaa ja kunnianhimoista ilmastosopimusta? Tietenkään asia ei ole ihan niin yksinkertainen, että vastausvaihtoehtoja edelliseen kysymykseen olisivat vain kyllä ja ei. Kaikki vaihtoehdot kunnianhimoisen sopimuksen suunnitelman ja neuvotteluiden täydellisen epäonnistumisen välillä ovat edelleen mahdollisia. Lopuksi täytyy kuitenkin huomauttaa, että ilmapiiri täällä Durbanissa on paljon positiivisempi kuin median antama kuva neuvotteluista. Toivo ilmastokriisin ratkaisusta on siis edelleen korkealla Durbanissa!

Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi